Miksi?

Miksi ihminen istuu liikennevaloissa tekemättä mitään vaikka vihreä valo palaa ja takana tuutataan?
Mitä se siellä miettii?
Miksi naiset seisovat jalat ristissä kun ne odottelevat kyytiä tieposkessa tai pysäkillä, onko niin jotenkin turvallisempi olo? Onko se tietoista vai alitajuntako ohjaa?
Miksi pojat sylkee kun on epävarma olo? Toimiiko silloin sylkirauhaset kiivaammin?
Miksi pitää puhua vaikkei oikeasti edes haluta?
Miksi muumit laittaa uimapuvut ylleen uimaan mennessään kun muuten huiskivat nakuna?
Miksi selkä kutisee aina sieltä minne ei yllä?
Miksi aina menee oikean jalan sukka rikki, onko se joku valuvirhe?
Miksi aina syö liikaa vaikkei taho? Onko ihminen parantumaton possu?
Miksi tiskiaine loppuu aina yllättäin?
Miksi joulukuusen kasteleminen aina unohtuu vaikkei se ole ollenkaan huomaamaton?
Miksi viheltely ärsyttää? Onko laulaminen jotenkin parempaa?
Miksi lupauksia on niin vaikea pitää?
Miksi pitää selitellä jos menee päin persettä? Ei se selittämällä parane.
Miksi juoru on juoru? Miksei se ole tiedonsiirtoa?
Miksi pukki on raitis ja luotettava? Mitä jos ei olekkaan?
Niin että MIKSI?!

Voi lieru

Se on kuulkaa nyt niin EU:n viisaat virkamiehet tutkineet tätä luomuhommaa, että poron ja hirven lihaa ei saa myydä luomuna. Kun ei  ole kukaan virkamies ollut siellä metsässä katsomassa, että mitä se sarvipää poskeensa pistelee. Tiedä vaikkei olisikaan ihan sataprosenttista luomua se eväs, sinne voi vahingossa mennä hujahtaa kurkusta alas vaikka apulannalla höystettyä heinää. No eihän se sitten enää ole luomua.
Nyt sitten harmittaa poromiehiä ja hirvenpyytäjiä kun lihoista ei saa luomuhintaa, eihän se kuulkaa ole oikein minkään arvoista kun tarkkaan miettii, kyllä luomu on ihan toista. Siinä on kasvattaja ja virkamies yhdessä tutkinut ruokinta-aineet ja molemmat on vuorollaan tutkinut ja täyttänyt (ja toinen lukenut) satamiljoonaa plankettia. Sillälailla lihalle saa kunnon hinnan eikä vaan metsässä jolkottelemalla.
Seuraavaksi voitaisiinkin työttömyystilastoja taas vähän polkasta laskusuuntaan kouluttamalla kansaa hirvi/porovahdiksi. Ensin täytyy olla varmaan projekti joka puitteissa tätä hommaa aletaan hoitamaan, siinä pitää olla ensin tyyppejä jotka tutkii kuinka homma on viisainta toteuttaa. Sitten kun on laadittu koulutus-suunnitelmat ja tiedetään kuinka homma toteutetaan, pitää miettiä montako ihmistä pitää olla missäkin läänissä tarpomassa pitkin metsiä ja riittääkö yhdelle ihmiselle yksi hirvi vai kykeneekö se kyttäämään kahden sarvipään ruokailuja. Entä pitääkö olla vielä kakkanäyte ja jos pitää, niin kuinka usein. Muutamalle työttömälle saisi hommia siitä ihan kivasti kun se kaasuttelisi pitkin metsäautoteitä keräämässä niitä näytepurkkeja, puhumattakaan näytteitä tutkivista tahoista. Kun koko paletin laajuus alkaa selvitä, anotaan joka välissä EU:lta koulutusrahaa ja sitä vartenhan pitää taas täyttää vähän lappusia sinne ja tänne, kivasti kuluu aika. No sitten päästään kouluttamaan työttömiä, uhakaillaan vähän, että jos ei ala kiinnostaa niin karenssia tulee ja johan tuli lähtö kumisaapaskauppaan.
Ja eikun jokaiselle korvamerkitty hirvi taikka poro jota sitten kytätään kolmessa vuorossa, näin yksi eläin työllistää kolme ihmistä plus lomittajat. Ja näitä kansallisaarteita on metsät pullollaan.
Siellä sitten kirmailee lehtiö kainalossa ja kynä tanassa entinen työtön ja ynnää yhteen  mitä se elikko oikein nassutti ja heti kun eksyy hirvi  mummon mansikkapenkkiä maistelemaan taikka herukkapensaita haukkailemaan, pitää hopusti juosta talonväeltä tarkastamaan onko lannoitettu. Jos on lannoitettu, niin peli on menetetty.  Paitsi jos onnistut syöttämään hirvelle lääkehiiltä ja saat sen oksentamaan, mutta sen pitää tapahtua aika pian. Muuten jäi kolme ihmistä työttömäksi.
Ja jos ei ala homma kotimaisia kiinnostamaan, niin kyllä sitä työvoimaa voidaan lennättää muualta. Kyläkouluilla on kohta taas tilaa kun marjasato on ollut jo monena vuotena paikkapaikoin melko heikko.Ja siitäkin saadaan puheenaihetta saako ne tulla talojen nurkille hirvineen kurkkimaan.
Sitte ollaan kaikki taas iloisia ja tyytyväisiä, on töitä ja rahaa, niin työttömillä kuin poro- ja hirvimiehilläkin ja markkinatalous kukoistaa. Ja liha on luomua.

Kuulumisia sairastuvalta

Eipä sitten paljon hummailtu ja kirmailtu tapanintansseissa, meno sairastuvassa on edelleen aika rauhallista.
Käärinliinat liehuu edelleen. Sen verran pistettiin metsurin kanssa hulinaksi, että käytiin R-kioskilla raaputtelemassa ässäarpoja vinopino, aina oli voitto 4 tai 7 euroa ja sitten piti ottaa niillä uusia arpoja ja taas uusia arpoja. Siellä me seistiin ja ranne hellänä kihnutettiin eikä vain tullut yhtään isompaa voittoa. Alan epäillä josko niissä onkaan suurempia voittoja laisinkaan tai sitten meillä on vain ihan paska tuuri, molemmilla.
Halutti ihan hulluna poiketa joihinkin niistä lukemattoman monista pubeista joita matkan varrelle osui, olishan se nyt tehnyt poikaa vähän huurteista kulauttaa, mutta kiltisti laahustin toppahousut suhisten ohi.
Onneksi ei metsurikaan buranahuuruissaan kykene kyseiseen toimintaan joten olihan se kivempi kärsiä yhdessä.
Meillä ilma on ollut mitä parhain, tuntuu ihan hassulta katsoa uutisista kuinka etelä-suomessa myrsky riehuu ja riepottaa puut juurineen ties minne. Eikä tämä suomenmaa nyt niin kauhea suuri ja laaja ole.
Huomenna alkaa arki ja työpaikka siirtyy tuohon ihan kotini viereen, yritän jatkossa tehdä työmatkaennätystä. Katson kuinka nopeasti parhaimmillani pystyn kipittämään työpaikalle, aloitan kymmenestä minuutista näin alkuun ja asetan tavoitteen kolmeen minuuttiin.
Katselen siinä mennessäni josko olisi sopivia puita matkan varrella, sitähän voisi virittää jonkimoisen vaijeri-systeemin ja lasketella sillä työn temmellykseen, korissa istuen. Iltasella sitten vain vinssaisi itsensä takaisin jos ei jaksa kävellä. Ei vanha aina jaksa.

Sisar vähemmän hento

Metsurin ruusuinen vyötärö

Jos meille toivottaa tautista joulua, ei ole kyllä mitään syytä loukkaantua sillä kaikki me kolme olemme enemmän tai vähemmän kipeitä. Larvannolla on armeijatuliaisina ripuli, minulla on vielä ne flunssan jälkimainingit ja voiton tässä kisassa vie metsuri-parka jolla on VYÖRUUSU!!
Aivan oikein, se vanhojen mummojen kivulias tauti. Ja koska minä olen ollut kaikista parhaimmassa hapessa, niin olen saanut kyseenalaisen kunniana toimia hoitsuna. Täällä on velliä keitelty ja metsurin ruhjeita töpötelty sinkkivoiteella jonka jälkeen kiedon sen vanhoista lakanoista tehtyihin kääreisiin. Ihan on kenttäsairaala meininki siinä lakanoita repiessä, melkein kuulen konekiväärin rätinän ja haistan ruudin.....

Jotain hyötyäkin tästä valta-asemasta on, jos se meinaa pelissä jyrätä meitsin tai olla muuten vaan epäreilu, niin uhkaan oitis liimata teipit sen rintakarvoihin kunhan seuraava lakana-sessio on käsillä.
Me nyt ollaan sitten pääasiassa syöty, juotu pelattu ja podettu. Jonkunverran on katsottu elokuvia ja aika paljon treffailtu nukkumattia, sen sininen kärry on renkaat savuten roudannut tänne unihiekkaa. Jos jossain päin ei ole uni tullut silmään, niin syy löytyy täältä.
Toivon todella, että kaikki ennakkotieto vyöruusun olemattomasta tartuntavaarasta on totta, eipä todellakaan haluta itse kokeilla miltä se hermosärky oikein tuntuu. Minulla on nimittäin kokemusta ruususta, joka on ihan eri tauti kun tuo vyöruusu ja koska olen perusteellinen ihminen sain sen tietysti keskelle naamaa. Siinä jäi kauhuelokuvien hirviöt kakkoseksi, itselläkin pelotti kun peliin katsoi. Siitä nyt on aikaa ainakin 15 vuotta, mutta muistan tuskan kummiskin riittävän hyvin enkä halua uusia, tuoreempia muistoja.

Pöljä Pate jumissa

Minun tuurilla vyöruusukaan ei pysy vyöllä vaan kiertää sitten varmaan otsaa ympäri. Pauli-Antero on ainoa terve ja nauttii olostaan kun kerrankin kaikki on kotona eikä kenelläkään ole kiire mihinkään. Se raukka ei tiedä, että joulun jälkeen sille pamahtaa dieetti pälle, sen verran alkaa maha maata viistää. Eikä se tajua sitäkään, että aina joulua seuraa uusi vuosi ja raketit. Paukkukammoisempaa koiraa ei löydy mistään.
Nauttikoot nyt vielä kun voi, siunattua olla koira kolmella aivosolulla.

....ja kainalossa köllimässä

EI se tavara vaan tunne.......HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!!!!!

Surua puseroon

Nyt sitten oli se kamala, kamala aamu; Aamulypsy loppui. Jaajo itki, Juha Perälä itki ja Petra se vasta itkikin. Ja minä itkin.Puoli suomea itki. Voi tätä luopumisen tuskaa ja elämisen vääryyttä!
Tämä riippuvuus-suhde Aamulypsyyn on kehittynyt vuosien varrella ja ainahan siellä on muutoksia tapahtunut, mutta Jaajo on ollut ja pysynyt. Enää ei ole. Yleensä pyrin ajattelemaan positiivisesti ja antamaan uusille ihmisille tilaisuuden näyttää osaamisensa, mutta mieti nyt tätä; Janne Kataja! Sitä en minäkään sentään kestä. On se niin nähty ja kuultu, ei ei eiiiiiiiiiii!!  Ja entäs sitten tämä toinen "juontaja", ESKO EERIKÄINEN!!!
Kyllä ei enää harmita lyhyt työmatka tai suhiseva kanava, saa suhista aivan rauhassa. Pakko etsiä jokin muu kanava aamujensa ratoksi,  se vähiten huono. Hirveä homma!
En yhtään tykkää, nyt on kyllä joulumieli vähän hakusessa........

Ihmisen alalajit

Toisilla on luonnetta ja toisilla taas ei juuri yhään, näin se vaan on. Joillain on karismaa ja toista et huomaa vaikka yli kävelet, joku saa huutaa suu vaahdossa eikä kukaan kuuntele ja toisen ei tarvitse sanoa mitään kun jo koko seurakunta odottaa innoissaan josko se jotain lausuisi. Kun on näinkin vanha kuin minä, on jotain oppinut ihmisistä, varsinkin sen, ettei pidä antaa ensivaikutelman hämätä.
Tässä muutama ihmistyyppi;

Lempeä ymmärtäjä;  Luulet sen olevan alati ihana ja mieto, silittävän päätä ja hymyilevän ymmärtäväisesti vaikka sahaisit sen sääriluuta kappaleiksi. Niin se tekeekin valtaosan ajasta, mutta älä missään nimessä suututa sitä! Silloin kun siltä menee hermo, se on aivan kamala. Siis aivan kamala. Se sähisee ja sylkee puhuessaan, se huutaa ja raivoaa vimmalla jota et ole koskaan ennen nähnytkään. Lempeät ymmärtäjät joustavat kyllä, mutta jos he haluavat jossain pitää oman päänsä niin älä käy estämään. Siitä syttyy sota jota ymmärtäjä ei häviä koskaan, ei sittenkään vaikka olisi jo huomannut olevansa väärässä. Ja se kantaa kaunaa. Kauan.

Äänitorvet; Puhuu paljon, mutta vähän asiaa. Se tietää kaikesta kaiken ja ottaa kaikkeen kantaa. Ihan kaikkeen. Se on kuuntelevinaan muttei kumminkaan kuuntele. Sen katse harhailee sillä aikaa kun yrität muka avautua koska se on kyllästyä hengiltä eikä millään malttaisi odottaa vuoroaan. Eikä odotakkaan. Jos sen laittaa sanomisistaan seinää vasten, se sluiparoi tilanteesta eroon niin ovelasti ettet oikein tajuakkaan miten se sen teki.
Sillä on iso ääni joka peittää kaiken alleen. Myös sinut.

No emmä tiiä; Aivan raivostuttaa laji. Se ei ota kantaa mihinkään eikä mitenkään. Se peesailee ja menee toisten taakse piiloon, ei ota vastuuta, ei maistu eikä haise millekkään. Sitä et huomaa millään eikä se sitä haluakkaan. Keskipisteeksi joutuminen on sille kauhistus ja jos vaadit vastausta/mielipidettä se oksentaa kengillesi. Se ei katso silmiin kahta sekuntia kauempaa ja väistäminen on se toinen nimi.

Tyhjän nauraja; Epävarma honottaja joka kulkee suu korvissa ihan vaan varmuuden vuoksi. Se läpsii sinua selkään niin että ranka rutisee ja livauttelee sukkeluuksia. Jos se sattuu plöräyttämään ilmoille tosi mauttoman vitsin, se hirnuu isoon ääneen "Leikkiä, leikkiä, kato....älä nyt leikistä suutu" ja lätkii taas. Se muistaa aina jonkun vitsin ja nauraa niitä isoon ääneen, itse ensimmäisenä. Ja viimeisenä. Itselleen se ei naura, se suuttuu ja sen silmät leiskuu tulipunaisia raivon lieskoja. Voi se läpätäkin, rystyspuolella.

 Möllöttäjä;  Varo tätä!!! Tämä on kaikista vaarallisin laji. Se tarkkailee hiljaa ja mietiskelee itsekseen, sillä muhii mielessä kaikenlaista mitä se ei kerro muille. Se kuulee kaiken, näkee kaiken ja jopa ymmärtää kuulemansa/näkemänsä. Koskaan se ei elvistele tiedoillaan tai taidoillaan, siksipä se yllätää juuri silloin kun sitä vähiten odotat. Isottelevat älypäät se polkee suohon suitsait, nostaa housuja ja jatkaa tyynen rauhallisena matkaa. Se ei koskaan jää valokeilaan paukuttelemaan henkseleitä. Se tekee hiljaista myyrän työtä ja murentaa jalustaa ihan ilman huomiota. Romahduksen hetellä Möllöttäjä on valmiina odottamassa.

Takinkääntäjä; Se on sitten ihan mitä vaan mieltä, mistä vaan ja milloin vaan. Se on kaikkien kaveri ja rauhan kyyhky. Ei vänkää vastaa ja vaihtaa puolta nopeammin kuin yksikään pallopoika. Se on tekonaurun mestari ja nyökyttelyn vuoksi sen päätä särkee alati ja paljon. Jos sattuu eriäviä mielipiteitä samaan paikkaan, hiipi se takariviin ja livahtaa pois paikalta, sillä ahdistaa. Se inhoaa väittelyitä ja meuhkaamista. Kirjasto on sen mielestä kiva paikka eikä se katso urheilua. Sen seurassa on helppo olla.

Korva; Katsoo silmiin ja kysyy kuinka voit. Se kuuntelee ja tekee pieniä välikysymyksiä, saa sinut avautumaan ja puhumaan sivusuun, pian hölötät kaikesta kaiken ja ihan mitä vaan. Se on taitava johdattelija ja empaattinen olkapää, se ymmärtää ja lohduttaa ja saa sinut tuntemaan itsesi super-mahtavaksi, joksikin erikoiseksi jota kannattaa kuunnella. Ja sinä kerrot, ja kerrot ja kerrot......ja kohta oletkin kusessa kaulaasi myöten. Se sulkee korvansa heti kun on saanut tarpeekseen, siis sillä hetkellä kun sinä alat tajuta jotain menneen vikaan.


Minä; Mitään en tunnusta.

Moraalia kaksi

Olen potenut kuumetautia pari päivää joka tarkoittaa sitä, että retkotan sohvalla ja tuijotan telkkaria tai kuuntelen radiota päänsäryn asteesta riippuen. Ja verenpaineet nousee.
Päivällä kuuntelin Novalta ohjelmaa jossa ihmiset sai kertoa kuinka he huomioivat lemmikit jouluna ja kyllä  ne kuulkaa huomioikin. Eräskin soittaja kertoi kuinka heidän koira puetaan joka joulu tonttuasuun ja annetaan lahjoja siinä missä muillekin. Toinen taas kertoi kuinka heillä kissa ja koira saa paketteja ja he sitten innoissaan valokuvaa kun eläimet näitä paketteja repii auki. Voi kun on somaa. Ihan sellainen pulma siinä kuulemma on, että piski mokoma ei ymmärrä mitkä on sen paketteja ja mitkä taas ei, vaan meinaa innoissaan repiä kaikki paketit. Oi voi.
Kaiken huippu oli kun muuan laittoi studioon viestiä kertoen, että tänä vuonna hän ei anna koiralle lahjaa laisinkaan vaan lahjoittaa koiralle laatuaikaa!!!!! Voi pylly sentäs, että pitää ihmisen olla tärähtänyt!!
Minäpä kerron nyt teille kaikille; koira (kuten myös kissa) on ELÄIN. Se syö kakkaa (jos ei omaa, niin vaikka sitten pupun), haistelee kaverin pyllyä ja nuolee vehkeitään. EI SE TIEDÄ KOSKA ON JOULU TAI MIKÄ ON JOULU. Ei eläimille kuulu pukea vaatteita, NIILLÄ ON TURKKI!!!! Ei ne tykkää siitä tonttupuvusta vaikka se näyttää kuinka somalta. Eikä se tajua siitä joulukalenteristä hevon huilua, se vaan katsoo kuinka emäntä/isäntä ottaa jostain laatikosta herkkuja, aivan sama vaikka antaisit ne rumasta paperipussista koska ei se koira-parka käsitä niitä söpöjä hauvan kuvia siinä kalenterissa.
Vaikka kertoisit kuinka monta kertaa koiralle, että nyt tässä vietetään laatuaikaa, niin eipä se sitä taida käsittää, on vain iloinen kun ollaan kauemman aikaa ulkona. Eikä se takulla osaa olla katkera niistä menetetyistä paketeista jotka vaihtui siihen laatuaikaan. Ei sittenkään vaikka olisit raukkis ja pettäisit lupauksesi.
Väännänpä vielä veistä haavassa ja kerron Edvin-minisiasta joka esiintyi emäntänsä kera telkkarissa. Tonttulakki päässä. Edvinillä on myös samanlainen joulu kuin ihmisillä ja siellä se possu samettisohvalla pötkötteli. Emännältä kysyttiin, koska possu on onnellinen ja hänen mielestään se on ihmisten seurassa kaikista onnellisin. Lopuksi hän heitti ilmoille toiveen, ettei kukaan söisi kinkkua jouluna vaan annettaisiin possujen olla possujen seurassa, niin on parasta. Että sillee.
Mikä ihmisiä vaivaa?!! Hoitakaa vaikka puliukkoja tai vanhoja mummoja jos on niin hirveä vimma hoitaa, ne saattaa jopa tykätä siitä tonttupuvusta, laatuajasta en mene takuuseen.
Iltapäivällä siirryin sitten nostattamaan paineita telkkarin puolelle jossa Dr.Phil suuressa viisaudessaan neuvoi ihmsiä jouluajan pulmissa. Eräs äiti kysyi, kuinka selitää lapselle ettei tänä vuonna pukki voi täyttää kuin yhden toiveen koska oli aika tiukilla tämä äiti. No siihen Phil antaa oivia neuvoja kuinka lapselle voi aivan hyvin kertoa, että joskus on taloudellisesti tiukkaa jopa pukilla koska on niin paljon lapsia vailla lahjoja jne.
Kelpo vastaus, muutoinkin painotettiin ettei se tavara ole tärkeää, ei ollenkaan. Ja samaan hengenvetoon Phil iloisesti ilmoitti kuinka tämä äiti saa 500 dollarin lahjakortin hienoon kauppaan josta saa kaikkea kivaa tavaraa ja vielä kuule toiseenkin putiikkiin yhtä suuren lahjakortin. Voi ilon ja onnen päivää!! Ja tottakai yleisökin sai sadan dollarin lahjakortit kyseisiin liikkeisiin, mutta siis muistakaa tämä; tavara ei ole tärkeää!!!
Sitten sirkutteli Robin (siis Philin siippa) posliinihampaat hohtaen kuinka hänen mielestään heillä oli parhaat joulut silloin kun ei ollut rahaa millä mällätä, ihan kuulkaa korvapuusteja lahjoittelivat toisilleen ja oli niin ihanaa. Nämäkin puustin ohjeet löytyy kirjasta, jonka Robin on tekaissut. Siinä neuvotaan kuinka ostetaan kaikkea kivaa ja sisustetaan oikein ja yllätys yllätys, kaikki katsomossa löytää kirjat tuolinsa alta!!!! JEEE!!!!
Ihan säälitti koko tohtorin perhe kun joutuvat nyt pönöttämään ja ostelemaan kaikkea rasittavaa tavaraa, Robin nimittäin alkaa sisustamaan joulua jo heti kiitospäivän jälkeen. Milloin se sitten lieneekään.......
On se niin kurjaa kummiskin.

Tule joulu kultainen

Tiptap sullekin...

Mitä ihmettä ihmiset länkyttää, että kuinka joululauluja aletaan huudattamaan kaupoissa sun muualla jo marraskuun alussa ja niin tympii kuunnella joulurenkutuksia monta kuukautta ja plaaplaaplaa...
Ei kuulkaa pidä paikkaansa. Ei. Vaikka kuinka olen korvat suipollaan ostoksia tehnyt niin eipä ole kuulunut joululauluja, Prismassakin hevi pauhasi niin lujaa että pahaa teki. Ole siinä nyt sitten joulufiiliksissä.
Radiostakin kuulet vain tosi hyvällä tuurilla pari jouluista biisiä päivän aikana,  ei kyllä luulisi ketään joulu-inhokkia rassaavan. Ja missä on ne ihananat mainokset telkkarista joissa lauletaan, jotta tule joulu kultainen?!
Eipä ole kuulunut, niin että aivan turha on tulla naukumaan kuinka dingelingelit syö hermoja. Itse olen ryhtynyt vastatoimenpiteisiin jo vuosia sitten, minulla on pitkä pino joululevyjä ja muutama c-kasetti massukassa. Niitä sitten soittelen sydämeni kyllyydestä koska muuten jää jotain olleellista joulufiiliksestä puuttumaan.
Sitäpaitsi aivan uskomaton on joululaulun rauhoittava teho, monena aamuna olen lähtenyt ärhäkkänä liikenteen sekaan jääkaappikylmällä autolla, mutta kun jouluinen c-kasetti napsahtaa koteloon ja ensimmäiset tontut pomppii ilmoille, niin kyllä siinä mieli rauhoittuu ja verenpaine laskee. Silloin ei seinään ajokaan tunnu missään.
Aloitan joulunvieton AINA Matti-Eskon laulamalla Pukinpunaisella, minusta se on mukava viisu, mutta kukaan muu ei ymmärrä (senkään) hienoutta. Larvanto varsinkin on siihen erittäin kypsynyt, mutta koska tahdon hänelle muistoja kotoa näin aikuisuuden kynnyksellä, niin pakkokuunnelutan sitä joka joulu.
Täytyy olla vain ovela, tänä vuonna läväytin sen soimaan kun kuulin, että Larvanto astuu hissistä ulos ja kohta on eteisessä. Kyllä iltalomat on solttupojalle niin tärkeitä, ettei sitä Matti-Esko takaisin käännytä.
Tätä se on, äidin rakkaus.

Valtava vaatimustaso

Piti ihan silkasta uteliaisuudesta käydä kurkkimassa millaisia ihmenaisia ja miehiä on töissä uudessa vaatekaupassa joka avattiin tuohon läheiseen kauppakeskukseen. Lueskelin nimittäin niin lehdestä kuin MOL:in sivuiltakin liikkeen työpaikkailmoitusta ja kyllä oli aika huikeat ne vaatimukset jotka piti työntekijän täyttää. Jotenkin näin se meni; piti olla kielitaitoinen, ahkera ja asiakaspalvelussa viihtyvä (nämä minäkin vielä allekirjoitan), mutta sitten piti olla myös joustava, sopeutuvainen ja tiimityöskentelyyn kykenevä. Oli vielä muitakin kriteereitä joita en nyt sanatarkkaan muista, mutta pieni kääntäjä pääni sisällä muokkasi tekstin tähän malliin; Olet vielä aika nuori ja nöyrä ja siksi myös vähän naivi, eli et uskalla alkaa pullikoimaan ylitöistä ja huonosta palkasta. Sinulla teetetään myös sellaisia töitä jotka eivät oikeastaan kuulu myyjän työnkuvaan eikä ylitöistä ilmoitella etukäteen tai ainakaan tarpeeksi ajoissa. Sairastaminen on pahasta, täytyy olla melkein kuollut jos jäät töistä pois. Todella positiivista on jos et kuulu ammattiliittoon etkä ymmärrä työehtosopimuksista tuon taivaallista. Lapsia ei saa olla eikä tulla. Työaika on liukuva käsite, yleensä se alkaa siitä kun avaat liikkeen ja loppuu kun hyvästelet viimeisen asiakkaan, jonka jälkeen lasket kassan ja järjestelet paikat kuntoon omalla ajallasi. Olet aina iloinen ja reipas asiakaspalvelija, jaksat hymyillä ja olet ihan oikeasti sitä mieltä, että asiakas on aina oikeassa vaikka se olisi millainen persläpi. Puhut sujuvasti ainakin kolmea kieltä kotimaisen lisäksi ja istut vapaa-ajat venäjän kielen kursseilla, koska vain näin sinulla on ylenemisen mahdollisuuksia. Aprillia, no ei ole oikeesti.
Halusin ihan todella nädä, kuka sinne uskalsi mennä töihin. Minua palveli erittäin kohtelias ja reipas nuori nainen joka oli kaikesta samaa mieltä kanssani. Hän jopa osasi ommella, housuni nimittäin tarvitsivat lyhennystä eikä se maksanut mitään. Teki mieli taputtaa tyttöä päähän ja näyttää tsemi-peukkua, mutten kehdannut. Toivottavasti olen niiiiiiiiiiin väärässä ja hän saa sen mitä ansaitseekin; reilun työnantajan.

Vuoden vanhempi

Tästä ei pidot parane..

Taas koitti se aika vuodesta kun minulla oli kyseenalainen kunnia vanheta vuodella, veljeni tosin muotoili sen aika heleään muotoon, hän sanaili vuosirenkaista jotka iloisesti helähtää koukkuun roikkumaan. Meitsin koukussa alkaa olla jo tungosta. Ei niitä vuosirenkaita kannata jäädä sen kummemmin laskeskelemaan niin kauan kuin lahjat on hyviä ja tänä vuonna ne oli. Minä olen niitä harvojan ihmisiä jotka tykkää käytännöllisistä ja elämää helpottavista lahjoista enkä millään ymmärrä mikä vika kunnon kattilassa on jos sellaiselle on tarvetta. Kattilat on kalliita. Olen vuosien saatossa saanut vaikka mitä hyödyllistä ja aina iloinnut niistä enemmän kuin konsanaan jostain helystä tai migreenin laukaisevasta hajuvedestä.
No nyt en saanut kattilaa enkä suihkunsuutinta (jonka sain muuan joulu) vaan sain lämpöistuimen massukkaan koska olen aina sellaisen halunnut, ikävää ja kerrassaan vistoa kun pitää palella läpi talven. Nyt ei tarvitse. Viime talvena minulla oli autonpenkillä sellainen retkipyllynalusta joka auttoi pahimpaan pyllyhorkkaan ja sitä ennen kokeilin jos jonkilaista lammastalja-viritelmää.  Nyt ei tarvitse kuin tökätä pistoke tupakansyttyttimeen ja painaa nappia, sen saa extra kuumalle tai vähän livemmälle lämmölle. Tykkään kaikesta extrasta.
Sain myös dvd-boxin, koko Kummisetä trilogian plus yhden extra-kooste dvd:n, ihan huippua!!!!
Voi jummi, että voi ihminen olla iloinen. Olen ihan hervoton Kummisetä-fani ja jaksan katsoa niitä eestaas ja taastaas. Kukaan muu ei kyllä sitten meidän perheessä jaksakkaan, mutta Larvanto on luvannut yrittää katsoa ne edes kerran Minut lahjottiin myös hierojalle loikomaan, joten eihän tässä voi kun olla iloinen ja odottaa kieli pitkällä seuraavia synttäreitä, onneksi on tuo joulu aika lähellä.......

Lukihärö

Kun on tällainen ehtoopuolen ihminen, niin sitä on ihan kypsä tunnustamaan muutamia virheitä tässä luojan luomassa temppelissä. Ulkoisista pikku häiriötekijöistä ei nyt kannata sen suurempaa numeroa tehdä, näkö on niin kuin luoja on luonut ja tavat on niin kuin itse tahtoo, mutta toista on sitten nämä puutteet mitä kallon sisällä seilaa. Niitäkin  toki minun  kohdalla riittää ihan listaksi asti, mutta tunnustan teille tässä nyt yhden aika häiritsevän valuvirheen; minulla on lukihäiriö. Ja sehän taas ei taida olla mikään salaisuus ainakaan niille, jotka ovat tätä blogia edes muutaman kerran käynyt lukemassa. Melkein joka jutussa on ainakain pari kirjoitusvirhettä, tosin en ole antanut sen tahtia hidastaa, hidastelut johtuu ihan muista syistä. Vaikka minä luen kymmeniä kertoja kirjoittamani tekstin läpi, ennen kuin painan "Julkaise teksti"- laatikkoa, niin aina sinne jää muutama virhe luuraamaan. Näkisittepä vain alkuperäisen tekstin, siitä ei saisi kukaan selvää....
Aika metkaa elämästä tekee sen, ettei lukihäiriö rajoitu pelkästään kirjoitusasuun vaan monesti myös luen lehdestä mitä sattuu. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi teksti " Pankkikorttien rekisterit avattavissa" jonka minun silmäni lukevat "Pankkikonttoreiden rekikoirat tavattavissa", siinäpä sitten leviää hämmästyksenkummastus sykkeröisiin aivoihini ja on ihan pakko alkaa lukemaan uudelleen, että mitä ihmettä täällä sanotaan!!
Aina nämä höpö-jutut tulee itselle yllätyksenä vaikka hyvin tiedänkin että joskus lukikeskus tekee tepposet.
Olen monta kertaa suunnitellut kirjaavani ylös näitä hulluja "käännöksiä" mitä pääni tuottaa, mutta aina se on jäänyt suunnittelun asteelle. Tämän tekstin olen leikannut joskus lehdestä ja laminoinut huusholliin näkyvälle paikalle, jotta on jotain millä itseään lohduttaa masennuksen hetkellä.

Ei ole kuulkaa elämä nuivaa eikä tylsää, kun saa itselleen nauraa tämän tästä.  Eihän sitä voi itkua vääntää kun lukee touhussaan kuinka  taloussoppaa on jäljellä nuorten karieksessa, kun todellisuudessa aihe oli niinkin vakava että "Talousoppi on jäljessä nuorten arjesta". Revi siitä sitten.
 
                
   

Romahtaneet hermot

Ilmankaan ei pärjää

Sain tänään sellaiset hepulit kaupassa, että siinä jää uhmakkaat mukulat toiseksi.
Olen nimittäin tätänykyä aivan umpiriippuvainen Bioteekin psylliumkuitu-puhdistuskuurista, se pitää röörit raikkaana ja tänä aamuna purkki sitten jälleen tyhjeni. Päätin töistä tullessani piipahtaa matkan varrella olevassa kauppakeskuksessa hakemassa uuden purkin, ihan noin vain. Ei siellä ollut. Jatkoin matkaa toiseen luontaistuotekauppaan keskuksen toiselle laidalle ihan varmana, että siellä sitä on. Ei ollut. Nyt  alkoi paniikki nostaa päätään, mutta lähdin luottavaisin mielin kaasuttamaan kaupungin laidalla olevaan markettiin koska sielläkin on yrttikauppa josta tuotetta olin ennenkin ostanut. Hikikin oli ja nälkä ja vaikka mitä. Ärsytti.
Tiskin takana seistä tönötti nuori tyttö, tuskin mikään alan ammattilainen ja sekin alkoi ärsyttää. Kysyin kuitenkin ihan ystävällisesti kuitua aivan varmana siitä, että sen kun hyllystä nappaan ja kävelen ulos.
Tyttö ei hievahtanutkaan tiskin takaa vaan piipitti, ettei heillä ole sellaista. On vaan yhtä psylliumtuotetta eikä se ollut ollenkaan sitä mitä halusin. Jumalauta!!!!! Ei voi olla totta!!!! Nyt meni suoli tukkoon!!!
Hysteerisenä kiljuen tarkastin ihan itse kaikki hyllyt aivan varmana siitä, että purkki on kyllä hyllyssä mutta tyttö ei vaan viitsi vaivautua palvelemaan. Samalla kun kaahotin ympäri kauppaa, hoin isoon ääneen "Miksei sitä ole, aina on ollut, miksei  muka nyt ole, aina on täällä ollut......" ja siinä työ-ulkovaatteissani läähättäessä varmaan pelotin tyttöä tosi paljon koska hän kalpeni silminnähden ja jähmettyi suolapatsaaksi. Raukka yritti vielä ojentaa sitä väärää kuitupurkkia minua kohti aivan kuin itseään suojellen mahdolliselta hyökkäykseltä ja minulla teki mieli nakata se purkki hevonkuuseen. Ymmärsin poistua paikalta.
Paniikin sumentamissa aivoissa joku lohko vielä viestitti, että käy katsomassa kaupan luontaistuotehyllyt ja nyyhkien ja räkä valuen klompsuttelin kaupan perälle tutkimaan hyllyä. Kiitos ja ylistys!! Siellä sitä oli, monta purkkia. Melkein putosin polvilleni onnesta. Ostin heti kassillisen, ettei vain tämä painajainen toistu ihan heti, ei kestä pää tämmöstä kovin usein.
Toivottavasti se tyttö-parka ei saanut traumoja.....ja todella toivon ettei se ole Larvannon tuttuja....

Pikkuisia jouluja

Aina puhutaan siitä, kuinka on tullut pikkujouluissa mokailtua ja örvellettyä oikein olan takaa, mutta kuinkahan yleistä se lopulta on? Minähän on taivahan tylsä ihminen, joten pikkujoulut on menneet ihan saman kaavan mukaan kuin mikä tahansa muukin kapakkareissu jos nimittäin olen sinne asti päätynyt. Ainakaan kolmeen vuoteen en ole. Parempi lopettaa juhliminen ajoissa jos vähääkään arveluttaa, joko seura tai joku muu.
Tänä vuonna jätin nämä elostelu-pirskeet kokonaan väliin, koska tämä juoma- ja ruokavalio on sen verran hankala yhtälö ettei haluttanut lähteä ollenkaan enkä kuulemma menettänyt mitään, joten eipä harmita suuresti.
Siihen maailman aikaan kun aktiivisesti vielä osallistuin kaikkiin pippaloihin mitä vain oli tarjolla, en muista yksiäkään pikkujouluja joissa olisi tapahtunut aivan karmeita. Kaikki tuli seuraavana arkena töihin ihan naama pokerina eikä kukaan lainannut kenekään toisen miestä tai vaimoa.
Mistä tulikin mieleeni nämä pettämiskuviot. Ei niin saa tehdä. Jos joku on toisen oma, niin sitten se on.
Jos jollain onnellisella on hieno auto, et sinä voi sitä vain ottaa koska haluttaa. Voit toki lainata sitä jos kysyt omistajalta luvan. Ja saat luvan. Mutta sitten se auto täytyy palauttaa sovittuna ajankohtana ja siinä kunnossa kun se oli ottaessa. Eikä kannata kysellä ihan heti uudestaan lainaan, se on ärsyttävää.
Pitää myös huomioida sellainenkin seikka, ettei omistaja tahdokkaan enää ottaa autoa takaisin vaan hövelisti lupaa sen sinulle kokonaan. Oletko valmis?
Voi se  myös perusteettomasti väittää, että rikoit sen tai tärvelit muuten vain ja olet joko korvausvelvollinen tai joudut jopa lunastamaan auton itsellesi. Riittääkö eurot nyt ja tulevaisuudessa? Oletko ottanut kustannukset huomioon? Äläkä ainakaan lainaa jos huomaat kysyessä, että se sinulle luvataan vähän turhankin innokkaasti eikä palautuksella ole niin kiirus. Jos kuitenkin jostain syystä päädyt lunastamaan auton itsellesi, muista mukana tulevat lisäosat. Ne voi olla joskus tosi rasittavia. Ja kalliita.
Hyvää joulun odotusta vain kaikille!

Paska marraskuu

Että voikin ihminen olla saamaton vätys. En millään jaksa. Mitään. En sitten yhtään mitään.
Makaan vain sinisen sohvani kätköissä kaiken sen ajan mitä työnteolta jää, olen yrittänyt nipistää ne kaikkein välttämättömimmät kotityöt minimiin ja aika hyvin siinä olen onnistunutkin.
Nyt kun asun suurinpiirtein yksin, on käynyt erittäin hyvin selville kuka on se sottapytty. Ennen muinoin syytin siitä aika kevein mielin Larvantoa, koiraa ja jopa metsuri-raukkaa joka ei edes ole asunut täällä satunnaisia päiviä pidempään, mutta nyt kun täällä on vain minä ja koira, niin selvääkin selvemmin se sontiainen katsoo minua peilistä.
Ja kyllä tympii myöntää näitä typeriä tosiasioita. Pääsin tänään töistä jo ennen kahta ja olin kyllä sunnitellut touhuavani kaikenlaista kun kerran aikaa on. Tulin kotiin ja vilkasin kyllä vessaa joka odotti viikkosiivousta, kävin keittiössä jossa tiskivuori kallisteli sinne tänne ja kaiken maailman hiekanjyvät ja roskat nipisteli ilkeästi jalkapohjia laahustaessani kohti sinistä autuutta.
Päätin ihan vain hetken kölliä siellä torkkupeiton alla kun koiran sentään olin juuri saanut pissatettua ja niin vaivuin autuaaseen nirvanaan. Heräsin reilun tunnin päästä kun oli vähän nälkä, mutta ei sitten millään heti jaksanut nousta kun ilman peittoa oli niin kylmäkin. Puolen tunnin päästä nousin ja napostelin jotain ja eikun takaisin soffalle. Tiirailin parit telkkariohjelmat boksilta kunnes alkoi hiljalleen ärsyttämään oma vetelyys. Ja ne moskat siinä lattialla. Soitin vielä pari puhelua ja viimeiseksi soitin metsurille jolle ynisin laiskuuttani, olin aistivinani lievää paheksuntaa linjan toisessa päässä ja siinä oli se viimeinen pistos nahkaan joka sai minut lietsottua hurjaan raivoon. Johan nyt on perkele ettei ala tapahtua!
Hullun kyytiä tiskasin niin, että vaahto roiskui jonka jälkeen suihkin vessaan joka puolelle puhdistusainetta ja jätin sen sinne muhimaan. Otin kaapista imurin, hinkkasin lattiat ja koirankin varmuuden vuoksi ja tein paluun kylppäriin. Sitten kuurasin ja kiillotin, täytin saippua-astian,vessapaperitelineen ja vaihdoin pyyhkeet. Huh-huh.
Mitä sitten tekis? Päätin viedä Pauli-Anteron pitkälle lenkille umpimetsään ja käydä samalla kaupassa ostamassa joulukortit. Ja niin me huristeltiin metsän siimekseen, jonne oli satanut ihanaa, puhdasta lunta. Sitten kaupan kautta kotiin. Kyllä on energinen olo!! Tai se oli ja meni.
Nyt kyllä könyän hyvällä omallatunnolla takaisin sinne mistä tulinkin ja nautiskelen perjantai-illan tv-tarjonnasta. Ainakin "Toisenlaiset frendit" tulee tänään ja se on aikalailla viikon parasta antia Pasilan lisäksi.
Seuraavan hepulin saan ehkä jouluna.....tai sen jälkeen......katellaan sitten keväämmällä.........

Mansikat heti takaisin!!!

Nero oli viisaampi kuin kakkosen kanavajohtajat

Tätähän ei nyt kestä kenenkään psyyke; MANSIKKAPAIKKA LOPPUU!!!
Siis se kakkosen ihana, mahtava ohjelma. Just kun olin toipunut Mikko Kuustosen lähdöstä niin nyt ne sitten lopettaa koko ohjelman! Seuraavaksi ne sitten ilmoitti ettei Suomi express enää jatka joulun jälkeen!!! Mitä tässä nyt sitten itkee kun ei ole enää Suomi expressin kiitosdiplomien jakoakaan?!! Voi helvetin kuustoista. Kohta varmaan huomataan, että Akuutti on ihan tyhmä ja liian asiapitoinen ja sen tilalle laitetaan tosi-tv:tä jossa kilpailijalle esitetään hassuja terveyskysymyksiä ja aina kun vastaa väärin ajetaan päähän kalju pläntti. Kisailijoiksi otetaan vain naisia ja pääpalkintona on yö BB-talossa, jossa on yksi huone täynnä viinaa ja sitä saa ryystää mielinmäärin.
Myös "vanhat" kuuluttaja-tädit lempataan vanhainkotiin mätänemään (mahtaisko heillä olla vielä 40 rikki) ja tilalle varmaan otetaan sitten joku pissa-liisa vinkumaan suhuässineen koska nyt kuulemma kanava uudistuu, se suunnataan nuorisolle ja naisille. Joilla ei ole aivoja, luulisin......tai ainakin se olisi suotavaa.
Jopa meillä täällä jääkarhujen seassa näkyy kymmenisen kanavaa, mutta määrään nähden tarjonta on kyllä aika heikkoa. Mitä me ikäloput sitten katsellaan kun kaikki suunnataan nuorisolle joka ei sitä telkkaria edes viitsi katsoa, nehän katsoo netin kautta senkin vähän mikä niillä kiinnostaa.
Ensin tulin allergiseksi kaikenmaailman lääkäriohjelmille, sitten alkoi oksettaa kokki-ohjelmat, nyt vistottaa jo sisustus-ohjelmat ja vähän jo puistattaa kaikenmaailman näpertelyt ja tee-se-itse-vouhkaajat.
Missä on Rintamäkeläiset, Ruusunaika, Puhtaat valkeat lakanat, Kolkyt ja risat ja kaikki nämä saman suuntaiset hyvät sarjat?!!! Mie en kestä!!
Sydämen asialla oli hyvä sarja ja kesti oikein hyvin kaksi katsontakertaa, muttei sitä enää jaksa katsoa.
Nyt  kun kakkosestakin tulee huttu-kanava, olen iloinen Teemasta josta tulee kelpo ohjelmaa.
Metsurin mummo sairastaa muistisairautta ja hän ei muuan vuosi sitten suostunut katsomaan mitään muuta kuin FST5:ttä, kun asiaa ihmeteltiin mummo perusteli valintaansa sillä, että kyllä sieltä joskus tulee suomalaistakin ohjelmaa. Ja hyvää ohjelmaa. Samaa mieltä mummon kanssa. FST5 on hyvä.
Pian meille ei kukaan jaksa enää painaa lehteä, ei kirjoittaa kirjoja eikä tarjota hyvää teatteria. Parempi alkaa jemmaamaa johonkin pommisuojaan hyviä kirjoja ja vanhoja lehtiä, kyllä niitäkin jaksaa plarata muutaman kerran ja jos muisti lähtee, niin nehän on aina uusia. Ja jossain vintillä minulla jo on laatikollinen VHS-kasetteja ja laitekin löytyy.  Kylläpä olen ollut kaukaa viisas.

Kokeiluja kerrakseen

Namia

En ole koskaan milloinkaan viettänyt niin paljoa aikaa keittiössä kuin nyt, kun on pakko olla tarkkana syömistensä kanssa.
Olen kokeillut viimeisen kolmen kuukauden aikana kaikki mahdolliset ja etenkin ne mahdottomat reseptit, joskus tuotos on ihan syötävää, yleensä ei. Tänään vietin taas tiiviit kaksi tuntia kantti kertaa kantti keittiössäni kokaten, tiskaten ja taas kokaten. Tein ihan uutta pinattipiirakkaa, löysin ohjeen uudesta Me naiset- lehdestä. Resepti oli tarkoitettu karppaajille, siunatut karppaajat! Aika moni heidän keitoksistaan sopii myös minulle.
Piirakkaan kylläkin tuli hurjat määrät juustoa, sitähän ei minun sisuskalut kovin paljoa kerrallaan kestä, mutta voihan sitä vähän napostella. Piirakasta tuli ihan hyvä, tosin hujautin tapani mukaan sinne suolaa löysin rantein kun en muistanut, että feta on myös melko suolaista. Onneksi vettä tulee hanasta.
Seuraavaksi tein sitten tyttikseltä saamani ohjeen mukaan mustikkapiirakkaa johon mustikat sekoitettiin jäisinä taikinan sekaan ennen uunipellille levittämistä. Paitsi minä en muistanut ja ropostelin ne sitten siihen levitetyn taikinan päälle ja tökin sormella sisemmäksi.  Ei kai se nyt voi olla niin justiinsa, pääasia että ovat mukana.
Ihan hyvää siitäkin tuli, tosin ilman sokeria kuohkeus jää puuttumaan, mutta kyllä minulle kelpaa tuollainen lituskampikin versio. Tämä oli ihan onnistunut kokeilu, nyt minulla on taas kaksi uutta vaihtoehtoa listoilla.
Olen jopa opetellut juomaan kahvia kera Hermesetas, siihen kun haukkaa vähän Rungbergin sokeritonta suklaata kaveriksi, niin jo vain on maailma mallillaan. Ja nyt voin vaihtaa suklaan mustikkapiirakkaan.
Ihan oman psyykkeen kannalta on parempi unohtaa tyystin miltä maistuu se ihka oikea mustikkapiirakka tai kahvi sokeripalalla.Täytyy vain tyytyä siihen mitä on ja tehdä aaltoja aina kun joku keitos on syötävän makuista.

Aika hyvää

Olin eilen työpaikan järjestämällä hyvinvointipäivillä ja siellä oli sitten järjestetty ruokailu,ettei osallistuja pyörtyile iltapäivästä. No päätin olla avoin ja luottavainen ja ilmoitin etukäteen omat ruokarajoitteeni ja siellähän minulle sitten kokki keitteli gluteenittoman,maidottoman ja sokerittoman keitoksen joka oli kaiken lisäksi hyvää. Vaan jokin siinä meni pieleen, kahden tunnin päästä vatsa oli ihan solmussa ja ilmalaivat leijaili.
Johan tuli tiukka ilta ihmiselle...onneksi olin yksin kotona, sain rauhassa kieriskellä tuskissani haisemassa.
Enkä kyllä ikinä milloinkaan enää syö toisten kokkaamaa ruokaa, en ainakaan jos en ole vieressä katsomassa mitä pataan laitetaan.

32 kertaa

Nyt on isät onniteltu, kakku kuolattu ja kotiin palattu.
Lähdin (hullu) perjantaina iltapäivällä kaasuttamaan kohti pohjoista tarkoituksena päästä päivänvalolla niin pitkälle kuin suinkin, no en päässyt edes puoleen väliin kun sokko-seikkailu alkoi.Pimeää oli kuin sulttaanin hanurissa ja vettä tihutti.
Mazda-rouvan valot ei nyt ole ne maailman valoisimmat vehkeet ja koska lunta ei ole (vieläkään!!) niin ajelin sitten aika lailla pimennossa menemään. Tulin siihen tulokseen, että nyt on parasta liimautua turvaväleistä piittaamatta jonkun uudemman auton puskuriin ja katella sen valoilla. Näin myös tein. Yrittihän se välissä kaasuttaa karkuun ja minä paahdoin perässä, taisin huutaakin että "älä jätä!!".
Sitten vastaan tuli rekka joka vilkutti valoja vaaran merkiksi ja kun näillä leveysasteilla liikutaan, niin enemmän kuin todennäköistä on törmätä poroon kuin poliisiin. Tihrustin silmät kierossa ojanpohjia ja kappas vain; naapurin ajovalot (oli muuten tosi kirkkaat) näytti pari poroa siinä tien reunassa ja näin me tyylikkäästi huristeltiin ohi. Vettä tihuutti ja rapa sumensi sen vähänkin näkyvyyden vaikka kuinka vettä ruiskuttelin.
Olin nukkunut edellisen yön tosi huonosti ja nythän minua tietenkin alkoi siellä lämpimässä ja pimeässä autossa nukuttaa aivan hulluna. Niin unetti, että hetken jo harkitsin ajaa sivuun ja ottaa pienet tirsat, mutta en uskaltanut päästää kaveria karkuun. Muistin vanhan kikan, jossa painellaan keskisormen päästä toisen käden kynnellä oikein kipeästi, sen pitäsi virkistää ja niin se kyllä virkistikin kun sattu ihan simona.
Myös solisluiden alapuolella on sellaiset pisteet joita rusikoimalla virkistyy, tosin minä löysin ihme patin ja heräsin ihan todella kun mietin kaikenmaailman syöpäkyhmyrät. Metsuri sanoi myöhemmin, että se on kylkiluu.
Sitten minun taakse tuli rekka, jolla oli avaruusaluksen valotehot eikä se säästellyt räväyttää pitkiä heti kun tuli pienikään mutka etten ollut ihan siinä nokan alla. Nyt olin kuin mennikäinen päivänvalossa. Tilanne oli niin tiukka, että oli pakko laittaa jenkkakoneeseen Yölintua ja laulaa loilottaa kuinka tää on liian suuri city eikä oikein mikään mennyt niin kuin piti, johan alkoi ajo luistaa. Tosin kasetti (aivan oikein, c-kasetti) kurlasi välillä aika pahasti ja piti sitäkin siellä pimeässä ropeloida.
Taivaalle kiitos, matka loppui parin tunnin puristuksen jälkeen ja olin niin poikki kun olla ja saattaa. Ja mikä tärkeintä; kukaan ei jäänyt alle enkä kolhinut ketään.
Tänään kun olin lähdössä takaisin kotiin (kirkkaassa päivänvalossa) niin metsuri huomasi ettei minulla pala toinen ajovalo ollenkaan. Hupsista. Voi olla, että kahdella valolla näkee paremmin, vaikka teho onkin kynttilälyhdyn tasoa. Kotona muistin, etten ole käynyt perjantaina ruoka-kaupassa kun oli niin kiirus ja menin kaupaan joka oli kiinni.
Olin  unohtanut tyystin, että eihän tänää ole kaupat auki ja jääkaappi oli typötyhjä. Onneksi löytyi pikkuruinen Siwa joka palveli myös tänään, jonoa tosin oli ulos asti. Tunnelma oli tiivis eikä jonosta kannattanut syöksyä sivuhyllyille, muuten menetti paikkansa ja joutui hännille. Piti vain toivoa, että kaikki tarvittavat tuotteet on siinä matkan varrella. Aloin sitten aikani kuluksi laskea montako vittu-sanaa kuulen ennen kassaa, niitä tuli 32 niin edestä kuin takaakin. Edessäni oleva neito mm. sanoi puhelimeen ettei tässä vitun maakunnassa ole kuin kaksi kauppaa auki ja täällä vittu on kaikki. Pojat jossain takanani nostivat saldoa hurjaa tahtia,  hyvä että pysyin laskuissa mukana ja muuan äippä sanoi miehelleen, että "tässähän sitä sitten vittu seistään 20 vuotta".
Mitä verbaalista lahjakkuutta. Vittu.

Raskautetut

Kävin kylässä raskaana olevan ystäväni luona ja olen kyllä tosi iloinen siitä, ettei ole enää mitään mahdollisuutta jysähtää itse moiseen tilaan. Minä en osaisi enää. Katsoin suu ammollaan kun hän näytti kaikkea sitä materiaalia, mitä neuvolasta oli nyt jo annettu ja laskettuun aikaan on sentäs vielä matkaa puolisen vuotta.
Oli dvd:tä, vihkosta ja monistetta jos minkälaista, kauhean pitkät listat kielletyistä ruoka-aineista sun muusta.
Miten ihmeessä sitä ennen muinoin on ne vauvat saatu elinkelpoisina päivänvaloon ilman monistenippuja?!
Ei takulla ole tiedetty mistään listeriasta tai varottu kissoja, joita olikin sitten jokaikisessä maalaistalossa pitämässä hiirikannat kurissa.
Edes kahvia ei kuulemma saa juoda kun pari kuppia päivässä eikä ne sitten saa olla mitään mukeja, oli neuvolan täti paasannut. Jopa tuorejuusto oli mustalla listalla. Miksi?! Kieltoja oli kyllä joka lähtöön, mutta missään ei perusteltu miksei niin saa tehdä.
Parikymmentä vuotta sitten kun itse taapersin vatsa pystyssä, ei homma ollut ollenkaan noin vaarallisen tuntuista. Saatiin syödä melkein mitä vain ja kyllä minä tyttö sitten söinkin. Sen muistan, ettei maksaruokia suositeltu syötäväksi kovin usein, mutta esimerkiksi graavilohesta ei kukaan puhunut mitään. Minäkin vetelin graavilohta rieskan päällä aika hurjia määriä eikä tullut mitään listeriaa.
Kahvista eikä kofeiinista ylipäätänsä  kukaan varoitellut, mutta eipä sitä nyt närästyksen vuoksi kannukaupalla haluttanut kiskoakaan. Tupakka ja alkoholi oli mustaakin mustemmalla listalla, mutta sen nyt tajuaa aika moni ilman monisteitakin. Synnytyksen jälkeen toki oli suotavaa juoda ykkösolutta tai kotikaljaa jos ei maitoa herunut, miten lie senkin neuvon kanssa nykyisten, nyt varmaan pitää kääriytyä kaalinlehtiin.
Eikä niitä vauvoja varmaan edes hoideta enää samalla tavalla kuin Larvannon vauva-aikoina, reputtaisin siinäkin. Jo silloin kyllä vouhkattiin imettämisen tärkeydestä ja peloteltiin äidit tajuttomaksi, jos et imettänyt vähintään yksi vuotiaaksi. Lapsesta tulee kuulemma allerginen syyhyttelijä, korvatulehdukset uhkaa ja vaikka jos mitä. Imetin kaksi kuukautta koska maitoa ei tullut (ei kaljalla eikä ilman) eli olin oppaitten mukaan epäkelpo äiti.
Larvannolla ei ole allergioita ja korvatulehduksia oli tasan yksi ja sekin vasta viisivuotiaana. Hampaita sillä ei ole ollut tarvetta paikata kuin kerran koko kahdenkymmenen vuoden aikana, joten ei vaikuttanut äidinmaidon puute siihenkään osioon. Ja vaikka äitinä olenkin jäävi kehumaan, niin kehun silti; äidistä huolimatta pojasta tuli oikein fiksu ja yhteiskuntakelpoinen.Siitäkin huolimatta, etten aina jaksanut selittää miksi tehtiin näin tai noin, ihan kuulkaa sanoin, että siksi koska minä sanon niin. Ja piste.
En yhtään enää ihmettele jos sanotaan, että on vanhemmuus hukassa. Totta vissiin se on hukassa kun alkumetreillä jo pelotellaan ihmiset mykäksi, eihän tuoreet vanhemmat tiedä mitä sitä uskaltaa tehdä ja mitä ei. Ovat sitten varmuuden vuoksi tekemättä mitään, ettei vain tule tehtyä kovin suurta virhettä.
Missähän on se kolo ja kuoppa, jonne MAALAISJÄRKI on mennyt piiloon? Sen voisi joku käydä etsimässä ja suostutella takaisin päivänvaloon. Olisi useammallakin taholla kysyntää.

Dr. Phil

Ei nämäkään aina toimi...

Sattuipa silmääni menneellä viikolla yksi jakso Dr.Philiä jossa keskusteltiin naisten seksuaalisesta halukkuudesta, ainakin siinä pätkässä jonka minä näin. Aloitin katsomisen kesken ja vähän toisella silmällä sitä tuli seurattuakin muiden hommien ohessa, mutta muuan silikonirintainen, ehtoopuolen blondi kiinnitti huomioni.
Hän oli naimisissa, oli ollut jo varmaan aika kauan koska pariskunnan lapset olivat käsittääkseni jo muuttaneet kotoa. Eikä hänen miehensä ollut tippaakaan kiinnostunut hoitamaan ns. aviollisia velvollisuuksiaan.
Rouva-parka oli laitattanut ne silkonitkin, jotka oli miehen mielestä ihan kivan näköiset, mutta koskea hän ei niihin tahtonut. Rouva vonkasi taukoamatta, hän osteli seksikkäitä vaatteita ja keekoili ne yllään ympäri huushollia, poseerasi ja patsasteli ja ukko kipitti karkuun.
Kun ei muuta enää keksinyt, tämä uhkea blondi meni tanssimaan telkkarin eteen kun mies katsoi sitä...ei mitään tehoa, kuten ei villillä sylitanssillakaan joka oli todella yksipuolista.
Tilanne oli jo niin pahaksi äitynyt, että ukkoa pelotti jo pelkkä vaimon kuva jossa hän vaativasti hymysi. Oli jopa menty niin äärikeinoihin, että blondi oli yritänyt syöttää isännälle salaa viagraa perunoiden seassa! Pelastakaa nyt joku se mies!
Ja sitten alettiin kuulkaa sanan säilällä ruoskia miestä oikein olan takaa, Dr.Phil kysyi tuimasti eikö mies ymmärrä miten yksinäinen ja hylätty olo vaimolla on?  Ja sitä rataa.
Mietin vain, että mitä sitten jo asetelma olisi ollut toisinpäin, olisiko silloin syytetty vaimoa pihtariksi ja ymmärtämättömäksi jääkalikaksi? Tuskin. Mies olisi siinä tapauksessa ollut seksihullu sika joka esineellistää naisen eikä ymmärrä henkisiä arvoja. Varmaan olisi kaikenmaailman sylitanssien jälkeen saanut lähestymiskiellon koko emäntään. Pitää kunnioittaa toisen yksityisyyttää eikä tulla siihen keekoilemaan.
Nyt en rehellisyyden nimissä tiedä millä neuvoilla tämä tragedia saatiin päätökseen, koska Pauli-Anterolle tuli pissahätä ja loppu jäi katsomatta, mutta toivottavasti muijan käskettiin jättää äijä-rukka edes hetkeksi rauhaan.
Kuka sitä nyt kestää jos koko ajan toinen siinä vehtaa huulet tötteröllä? Minulla palaisi oitis käämit jos metsuri tulis ketkuttelemaan telkkarin eteen kun meitsi katsoo Muumeja tai jotain muuta yhtä tärkeää.
Komedian puolelle menisi nämä seksihepenissä heilumiset, kuolisin varmasti nauruun joten lopputulos ei ehkä olisi ihan sitä mitä piti. Sylitanssia en osaa edes kuvitella...erehetyisin varmaan luulemaan että toisella on ummetusta ja eikä poloinen tiedä oikein kuinka päin olisi.
Kyllä se on niin, että vanha perinteinen sauna-ilta-systeemi on ihan hyvä, silloin ei tarvi kenenkään päätään vaivata sen suuremmilla pohtimisilla. Se on siinä ja sillä selvä. Ottakaa jenkit mallia.

Breikki

Kahvilla tai ilman

Minähän en juo sitä kahvia enää ollenkaan kun tämän kuurin myötä siitä irti pääsin, enkä kyllä tykkää teestäkään joten sekin jää juomatta, mutta kahvitauosta olen pitänyt tiukasti kiinni.
Kun työpäivän aikana on se kahvitauko, niin minäkin taaperran kahvihuoneeseen ja juon sitten vaikka vettä.
Istua kökötän seurustelemassa työkavereiden kanssa sen sallitun vartin vaikka sitten kuivin suin ja huolimatta niistä muutamista vinoista katseista joita olen osakseni saanut. Kyllä valtaosa ymmärtää, mutta aina löytyy muutama joita jurppii istuskelu ilman kahvikuppia. Olen valmis puolustamaan taukoani jos siitä joskus kysyttävää tulee, mutta toistaiseksi kukaan ei ole ääneen käynyt mitään lohkomaan.
Teen sillointällöin töitä myös muissa toimipisteissä kun siinä vakituisessa, ihan outojen ihmisten kanssa ja myös siellä menen "kahville" kun minulle siihen lupa annetaan. Ja kun sitä kahvia tarjotaan, kerron taas etten käytä, mutta halusin tulla seurustelemaan muiden kanssa.
Nyt ymmärrän oikein hyvin sen napinan mitä tupakoivat työntekijät aiheuttaa niissä "raittiissa" työkavereissaan, sehän on aivan sama juttu. Jos tupakoitsija saa lähteä monta kertaa päivässä tupakkatauolle, joka kestää muistaakseni kymmenisen minuuttia, niin tottahan myös sillä työkaverilla pitää olla oikeus yhtä moneen taukoon. Istukoot sitten vaikka vessassa.
Silloin kun itse vielä kessuttelin, minua oikein ärsytti mokomat ulisijat. Eikö ne ymmärrä, että minultahan menee hermot jos en saa imaista nikotiinia säännölliseen tahtiin?!! Onko sitten kiva tehdä töitä yhdessä, mitä häh?!!
Sehän oli ihan typerä ajatus, että ne nyt sitten muka menee jonnekin varastoon istumaan tyhjin käsin kymmeneksi minuutiksi ihan vaan vasiten, onko pöljempää kuultukaan. No on.
Samat oikeudet kaikille, säilyy sopu. Sitäpaitsi, ne jotka ei polttaneet (siihen aikaan vielä vähemmistö) jäi auttamatta ulkopuolelle kaikista hauskoista jutuista joita poristiin sauhuttelun lomassa, se oli yhtälailla sosiaalinen tapahtuma kuin kahvitaukokin. Minnekkään tupakkakoppiin en kyllä enää mene vain sen vuoksi, etten jää mistään paitsi, mutta kahvihuoneessa istun, siellä ei ala haisemaan niin pahalle ja kuulee ne päivän tärkeimmät jutut.
Tunnen muutenkin itseni vähän hylkiöksi. Minut nimittäin jo kutsuttiin synttäreille, mutta kun sankarille valkeni, etten (ainakaan vielä) voi juoda viinaksia, niin en sitten enää ollutkaan tervetullut!
Ruokavalio ei haitannut, siihen oltiin valmiita varautumaan, mutta se viina. Siitä ei voi joustaa.
Ehkä se ei sitten ole mukavaa jos siellä yksi selvänä kököttää ja muistaa aamulla kaiken. Voi vaikka nolottaa.

Donna

Kyllä nyt taas otti niin otsalohkoon ettei mitään rajaa!
Menin töitten jälkeen taas sinne ruokakauppaan hortoilemaan jo valmiiksi tympääntyneenä. Valitsin juuri otsa kurtussa sitä kauneinta kukkakaalta kun joku täräytti minun ostoskärryt hevonkuuseen. Olin nimittäin jättänyt kärryt vähän kauemmaksi itsestäni ja ne nyt sitten olivat vissiin tämän mahtavan frouvan tiellä. Hän nimittäin kopsutteli takki auki maailmanomistajan elkein hiukset ylväästi hulmuten asenteella "pois alta alamaiset!".
No perkele! Olinkin sitten jo valmiiksi sopivalla tuulella joten nakkasin kukkakaalen kaltoin kohdeltuun kärryyn ja lähdin kaasuttamaan matamin perään. Ajattelin potkaista ne sen kärryt kumolleen ja jatkaa nokka pystyssä matkaa, mutta ei siihen tietysti tullut tilaisuutta, muutoin olisin joutunut keilaamaan sen muijankin nurin ja se sentään oli aika iso. Lähelle kyllä pääsin, siellähän se seisoin jauhohyllyllä naama nirpallaan. Kiilasin siihen ihan viereen ja kun hän ylväästi katsoi, että mikäs piika-rukka se siinä häiritsee niin tuijotin takaisin kun tunturipöllö. Siinä sitten vertailtiin jauhopusseja, minä tein kaikkeni ollakseni vielä röyhkeämpi kuin hän, enkä väistänyt tippaakaan. Rouva jatkoi matkaa ja minä menin maitohyllylle. Tiemme erkanivat hetkeksi kunnes oltiin taas yhtäaikaa kylmätiskillä, nyt Hänen Ylhäisyytensä alkoi vilkuilla minua jo hivenen huolestuneena, sillee kun arpoisi mielessään terveyteni tilaa. Siinä sitä onkin miettimistä.
En nyt ole aivan varma, mutta mahtoiko häneltä nyt jäädä jokunen ostos toimittamatta koska kylmätiskin jälkeen näin hänen kipittävän kassalle melko sutjakkaa vauhtia. Klip-klop sanoi kengänkannat.
Halutti ihan hulluna juosta perässä irvistellen, mutta sitten minullakin olisi jäänyt puolet eväistä ostamatta ja olisi pitänyt tehdä vielä toinen kauppareissu. Vähän harmittaa kyllä näin jälkikäteen mietittynä, olisi se varmaan ollut sen arvoista. Ei pidä tulla ruokakauppaan mahtailemaan kello viiden jälkeen kun se on pullollaan työstänsä väsyneitä ihmisiä, ne jos mitkä on sitten arvaamattomia.

Shokki hoitoa

Ihmisen mieli on siinä mielessä(kin) kummallinen, että se  tarvittaessa suojelee meitä itseltämme. Se saattaa armeliaasti unohtaa asiat joista tulee paha mieli tai ahdistava olo, mitäpä sitä suotta kärvistelemään.
Varmaan aika moni meistä on kuullut näitä tarinoita ihmisistä jotka on menneet shokkiin ja toimineet aivan toisella tavalla kuin normaalisti. Muuan mies oli ollut metsäreissulla, jossa oli sitten kaatua kopsahtanut jollain kalliolla niin hurjaa tahtia, että jalkaan oli tullut avomurtuma. Hän oli ihan itse ja omin jaloin kävellyt autolleen josta oli saanut vasta hälytettyä apua ja sitten vasta kun apu oli tullut paikalle, hän oli alkanut vapista hurjasti ja menettänyt tajunsa.
Joskus taas kun säikähtää oikein kovasti, saattaa sanoa tai tehdä ihan mitä vaan normaalista poikkeavaa kuten muuan nainen joka oli jäänyt suojatiellä auton yliajamaksi.
Hän oli puolivälissä ylittämässä tietä kun paikalle kaahasi autoilija joka ei joko huomannut yli taapertavaa naista tai sitten sattui arviointivirhe. Joka tapauksessa auton puskuri tuuppasi naisen katuun, mutta koska vauhti onneksi oli aika hiljainen, nainen selvisi ranteen murtumisella ja muutamalla lommolla. Samassa kun kauhistunut kuski nousi autosta, alkoi nainen huutaa hänelle raivoissaan tiellä istuen " Vittu!! Et sinä saa ajaa minun päälle!! Minä istun perkele suojatiellä!!". Totta joka sana.
Joskus sitten taas pelko saa nauramaan aivan holtittomasti vaikkei kyllä ole yhtään aihetta nauruun.
Lehdestäköhän mahdoin lukea naisesta joka oli törmännyt puistossa itsensäpaljastajaan ja koska hänellä oli pelottanut aivan kamalasti, niin se oli sitten purkautunut hillittömään hohotukseen. Paljastajalla oli mennyt pasmat täysin sekaisin ja hän oli vähin äänin luikkinut karkuun jättäen naisen nauramaan vedet silmissä vatsaansa pidellen.
Hetken kuluttua nauru oli kylläkin kääntynyt itkuksi, mutta toivoa vaan sopii, että nakin vilauttaja sai ikuiset traumat ja pysyy kotonaan koko loppuelämänsä.
Itse olen puolestani yhdellä sanalla ärsyttänyt muuatta narkkaria niin lujasti, että olin saada kuonoon.
Kun en muutakaan keksinyt hätäpäissäni, niin aloin itkusilmässä sönköttää ja muka jotenkin perustella sanan olemassaoloa ja taivaan kiitos se tepsi. Ei siitä kyllä ollut itku oikeastikkaan kaukana. Onneksi tähän ukkoon tehosi vielä naisen kyyneleet, oli vielä jokunen aivosolu tuhoamatta.

Muutto muumilaaksoon

Kyllä niin etoo koko syksy, ilma on ruma kun Vesa Keskisen bermudat. Onko pakko sataa tihuttaa ihan koko ajan? Tänäänkin oli niin kylmä ja ällöttävän kostea ilma, että olin töissä jäässä kuin syntisen sielu. Siitä suivaantuneena menin sitten heti töiden jälkeen kauppaan ja ostin vettähylkivät, tukevat ja LÄMPIMÄT kengät, niin suuret, että jalkaan voi surutta kiskoa ainakin kahdet villasukat. Kaivoin myös esille toppahousut ja kintaat sekä sen kaikista paksuimman villapuseron, untuvatakkia en sentäs vielä viitsinyt ottaa esille.
Tämä on kuvottavin vuodenaika mitä olla saattaa, joulu jotenkin vähän tuo iloa ja valoa elämään, mutta sitten se tammikuu on taas toooooosi perseestä. 
Muutamat ihmiset hehkuttaa tuolla lehtien palstoilla, kuinka ne on aivan kuulkaa syysihmisiä. On niin kiva poltella kynttilöitä ja käpertyä sohvalle peiton alle hyvän kirjan kanssa ja vähän napostella suklaata. Ja paskat.
Kenellä tässä nyt on aikaa ja mahdollisuutta jäädä minnekkään peiton syrjään venymään kun pitää joka jumalan aamu lähteä polkemaan tuonne sateeseen. Ja mikä kirja se niin kauan kestää, että lumet tulee?
Sitäpaitsi jos koko kaamoksen ajan mäystät suklaata sohvalla lojuen, niin kyllä alkaa ahteri levitä ja taas saa joku hullu keksiä uuden mielipuolisen ruokavalion jota noudattamalla olet viikossa laiha.
Kohta sitten taas aletaan jauhaa niistä joululahjoista, syyskuussa alkaa se utelu jotta oletko jo ostanut joululahjoja ja sitten kysellään että paljonko aiot kuluttaa lahjoihin tänä vuonna. Mitä se kenellekkään kuuluu?
Kaikki joilta kysytään valehtelee kumminkin kun eivät kehtaa sanoa oikeaa summaa vaan on pakko luikauttaa vähän yläkanttiin ettei kukaan luule pihiksi tai jopa köyhäksi. Hyi olkoon.
Ja siihen "Oletko jo hommannut joululahjoja?" pitää sitten vastata, että aina menee ihan viimetippaan ostelu. Muutoinhan sitä kuulostaa ihan säälittävältä luuserilta jolla ei ole muuta elämää kuin ostella lahjoja juhannuksesta alkaen siinä toivossa, että saa itsekin pari pakettia.
Joulun jälkeen alkaa sitten taas tämä lällätys "Kuinka epämieluisasta lahjasta eroon" ja sitten on taas kaikenmaailman kuluttajaneuvojat kertomassa, että kyllä se kuitti pitää olla tallessa. No kuka helvetti sitä nyt antaa kuitin lahjan mukana?!!!
Puhumattakaan näistä ruoka-ohjeista, ensin neuvotaan kuinka valmistat hyvät herkut jouluksi ja vähän sivu siitäkin ja sitten tammikuussa lehdet on pullollaan neuvoja siitä kuinka pääset eroon niistä läskeistä joita olet naamaasi ahtanut. Kyllä on niin hanurista koko syystalvi!!! Jos voisin valita, niin nukkuisin syyskuun lopusta helmikuun alkuun, olisin sitten varmaan paljon mukavampi ihminen. Jos se nyt on enää mitenkään mahdollista.

Syökää kanaa!

Tulin töistä aikalailla uupuneena, köllähdin soffalle ja nukahdin. En onneksi nukkunut kuin puoli tuntia, mutta herätessä oli edelleen aika laiskanpulskea fiilis ja tympi ihan tosissaan lähteä kauppaan. Paleli ja ärsytti ja kaikki ihmiset näytti -ja varsinkin kuulosti- taukeilta.
Laahustin kärryhin nojaillen pitkin käytäviä ja ostelin nälissäni vähän mitä sattu, tulin kotiin ja hotkin Pauli-Anteron kanssa puoliksi valmiin broilerin. Se oli varmaan jotain hormoneilla kasvatettua lintua, koska syönnin jälkeen sain jonkun ihme kohtauksen. Tunsin olevani virtaa täynnä ja sitten lähti!
Tein uuniin lihapataa ja silakkarullia (tuoksut kämpässä on muikeat, kala vei kumminkin voiton), tiskasin, imuroin, siivosin vessan, vaihdoin petivaatteet, pesin pyykkiä ja käytin koiran iltalenkillä. Sitten tein vielä vähän työjuttuja huomiselle ja nyt aion palkita itseni tattarilätyillä ja hilloilla, nami maiskis! Nyt on ihan pakko alkaa jarruttamaan, ettei mene ihan överiksi, huomasin nimittäin äsken hamuavani moppia, josko luutuaisin vielä lattiat. No se ei ole enää tervettä.Ei totta vie.
Kyllä ihmisen psyyke on jännä juttu......vieläkin on ihan sähäkkä olo, mutta toivottavasti yöksi laantuu, että saa edes vähän nukuttua. Yleensä jos ilta on edennyt tätä tahtia, niin yöllä sitten pää tuottaa aivan hillittömän karmeita painajaisia. Siinä jää Stephen King toiseksi.
Jos alkaa väsy hiipiä lapaseen, niin SYÖKÄÄ KANAA!! Kana on hyvää..

Autolla ajetaan varo-varovasti

Luin tänään aamun lehdestä vaarista joka oli suorittanut linja-autokortin. Ikää oli 87 vaatimatonta vuotta.
Hän oli aiemmalta ammatiltaan jo saman alan miehiä, mutta aikaisemmin laki oli niin tyly, että ajolupa oli otettu pois kun hän oli täyttänyt 70 vuotta, mutta enää sellaista estettä ei ole. Hiphuraa.
Niinpä pappa oli päättänyt vielä kerran koettaa onneaan ja oli kuin olikin läpäissyt inssin ja lääkärin tarkastuksen ja vola`: näin ajelee vaari jos joku vaan antaa auton käyttöön.
Yhden keikan hän oli jo heittänyt, oli kuskannut bussilastillisen eläkeläisiä jonnekkin ja pois, ihme kyllä tiellä oli pysytty. Tosin kuski tuumasi, että se oli hyvä keikka kun riskit oli minimoitu. Sehän olisi ollut vain palvelus yhteiskunnalle jos koko jengi olisi heittänyt lusikan nurkkaan, olisi yhteiskunnalta säästynyt pitkä penni.
Voi hyvää päivää sentäs, etten paremmin sano! Miten ihmeessä noita kortteja oikein myönnetään?!
Jo luulisi ihan vaan tällaisen tavallisen maatiaisjärjen sanovan ettei 87 vuotiaan reaktiokyky ole ihan tapissaan vaikka kuinka olisi inssin suorittanut, mikä tietysti oli uskomaton saavutus ihmiseltä joka ei ollut koskenut tietokoneeseen ikinä ennen.
Minulta jää kyllä astumatta siihen bussiin, jossa kuski on lähempänä sataa vuotta kuin viittäkymmentä. Ennen vaikka kävelen. Ihan on tässä omassa perhepiirissä muuan dementikko joka iloisesti huristelee pakettiautollaan rapa roiskuen vaikkei aina välttämättä edes muista mihin on menossa. Oltiin aivan varmoja ettei lääkäri uusi ajolupaa, koska papereissa oli selkeät merkinnät muistisairaudesta, mutta mitä sitä hulluja; kortti tuli.
Äitini meni myös lääkärin tarkistettavaksi täytettyään 70 ja vastassa oli virolainen lääkäri ja valtaisa kielimuuri.
Kortti uusittiin ihan "keskustelun" pohjalta ja lääkäri ruksi äidilleni tarvittavat luvat, kysyen lopuksi "onko hyva nain? Tahtooko lisaa?" tarkoittaen, että mahtaako mamma haluta kuorma-autokortin.
Äitini oli kauhuissaan kieltäytynyt ja tuli kotiin tosi tuohtuneena. Hän kun oli varautunut vaikka mihin sormi-nokkaan-testeihin eikä sitten vaadittukaan yhtään mitään. On se epistä.

Pötyä pöytään

Tuttavallani on ongelma. Hänellä nimittäin on ystävä joka tykkää kokata kavereille ja usein.
Tämän tästä pukkaa kutsua illanistujaisiin joissa on kuulemma lähes aina hulvattoman hauskaa, mutta se ruoka..
Seuraihmisenä kuulemma aivan mainio tämä emäntä, mutta kokkaustaidot ovat nollassa eikä tässä tapauksessa edes valtaisa himo ruoanlaittoon takaa edes keskinkertaista tulosta. Luulisi, että kun noinkin usein kokkaa (ja varmaan myös muulloinkin arjessa) niin totta siinä nyt alkaa vängälläkin taidot kehittyä, mutta ei kuulemma.
Kehitystä ei ole viimeisen vuoden aikana tapahtunut yhtään, mikä on kyllä jo jonkinsorttinen ihme.
Tuttavani nyt miettii kuumeisesti, että olisko nyt rehellisyyden paikka kun ei edes hienovarainen vihjailu laimenna kokin intoa. Sitäkin on yritetty, ettei syödä lautasta tyhjäksi, mutta emäntä ei ole moisesta milläskään vaan alkaa suureen ääneen mesota "mitä sitä on taas menty syömään ennen tänne tuloa, kyllä pitäis tietää" ja sitten isketään seuraaavaksi jälkkäri pöytään johon tuskin hammas pystyy, lusikasta nyt puhumattakaan.
Ihmettelin, eikö illan emäntä itse pidä ruokia hivenen epäonnistuneina, mutta kuulemma ei. Hän syö hyvällä ruokahalulla kaiken.
Olivat yrittäneet myös tällaista vuoroin-vieraissa-systeemiä, mutta se systeemi oli hylätty koska toiset asuu vähän siellä sun täällä ja välimatkat oli useimmille hankalat järjestää. Tämä keittiöiden kauhu asuu sen sijaan aika lähellä jokaikistä joten tapaamiset oli taas päätetty järjestää hänen luonaan.
Ehdotin, että he jatkossa toimisivat nyyttäri periaatteella, jokainen tuo jotain ja illan emäntä voi huolehtia vaikka teeveden keitosta. Tuttavani aavisteli jyrkkää vastarintaa, mutta kehoitin markkinoimaan idean siten ettei siitä voi loukkaantua. Onhan se nyt niin väärin, että yhden ihmisen pitää kestitä koko jengi kun ruoka on niin kallistakin, paljon reilumpaa kun jokainen tuo jotain ja tätä rataa.........
Jäämme jännityksellä odottamaan, kuin tässä nyt oikein käy.
Itselleni on kerran nuoruudessani tarjottu pilaantunutta joulutorttua erään vanhuksen toimesta ja kohteliaana tyttönä söin  naama vihreänä tortun ja ryystin varmaan litran kahvia päälle. Maitoa en uskaltanut kahviin kaataa, ties kuinka vanhaa sekin mahtoi olla.
Toista kertaa en siinä huushollissa kahvitellut, jatkossa olin aina juuri juonut kahvit kotona. Ei kestä vatsa ja siinä en kyllä liioitellut yhtään.

Rosmot

Luin paikallislehdestä, että tänne meidänkin pikku kaupunkiin on ellottavat rikolliset pesineet ja nyt on sitten kopioitu ihmisten pankkikortti tunnuksia oikein urakalla.
Minäkin olen niin höynä, etten koskaan piilottele tunnuslukua muilta kuin takana seisovilta. Olen aina ajatellut, että kauppakeskuksissa ja muualla sisätiloissa olevat automaatit ovat turvallisia kun eihän niihin kukaan voi mennä noin vain ropeltamaan, kai sen nyt joku huomaa. Väärin. Ei huomaa.
Nyt niitä kopiointilaitteita oli nimenomaan just Prismassa ja City-marketissa ja parissa muussakin paikassa.
Mihin tässä voi ihminen enää luottaa?!! Eikö kukaan ihmettele, miksi siellä joku äijä häärii ihan muissa hommissa kuin rahan nostossa? Ei kai ne nyt niin simppeleitä ole asentaa?
No tähän nyt on sitten tultu kun ei ihmisä kiinnosta muut kuin omat asiat, on se niin hanurista. Sen siitä saa.
Melkein toivon, että olisivat kopsanneet meitsin tunnukset ja sitten kynnet syyhyen siellä rahaa yrittävät nostaa. Nälkää kuolevat, niillä tuloilla ei kyllä leveillä. Rikolliset tuskin tyytyy HK:n blööhön ja tarjous-kahviin.
Tulin muuten siitä lenkistä aivan helvetin kipeäksi, vaikken edes maistanut sitä kuin pikkuriikkisen palasen.
Se oli ahmatille oikein, parempi pysytellä kaidalla tiellä. Larvanto on viikonloppulomilla ja tälläkertaa äidin ilona, ei tyttiksen luona Helsingissä. Ensimmäinen vapaa vuorokausi sillä on mennyt vatsataudin pyörteissä ja yöllä se haahuili kuumehoureissa ympäri kämppää. Näin siis siirsin taudin yli sukupolvien kuilun, itämisaika on näemmmä reilu viikko.
Tosin minä olin huomattavasti urheampi, Larvanto alkoi oitis ulvoa petissä etteikö tähän ole olemassa mitään lääkettä?! Aijai...miehet ja niiden kivun sieto...yhtä kuin olematon.....

Pimeää väkeä

Taas on koittanut se aika vuodesta, että minä ja Pauli-Antero herätetään yleistä hilpeyttä pimeän aikaan.
Meitä ei nimittäin voi olla huomaamatta vaikka olisi kuinka mustaa ja synkkää. Meillä molemmilla on paljon heijastimia, Patella on jopa heijastinliivit ja kaiken kruunaa vilkkuvalot jotka koiralla on kaulan ympärillä ja minulla se on hihassa. Näin me sitten mennä vilkutellaan ja kansa nauraa, mutta ainhan maailmaan iloa mahtuu.
Autot hiljentää jo tosi kaukaa ja melkein joka ikinen pysähtyy suojatien eteen, samahan se on pysähtyä kun on jo nopeus nollassa. Usein mietin, että mitähän ne mahtaa ajatella kun näkevät pimeässä kaksi vilkkuvaa valoa, toinen tiukasti tien reunassa ja toinen heiluu pitkin pusikoita. No pääasia, että toimii.
Itsellä tekee joka ikinen syksy mieli käydä vetämässä turpaan ihmisiä, jotka laahustaa pitkin katuja ilman heijastimia koska niitä EI NÄE!!! Ei vaikka kuinka olisi katuvalot, musta tienpinta vie kaiken valon ja siinä niitä sitten töröttää ykskaks yllättäen kun ajelet autolla. Melkein tekisi mieli ajaa yli. Oppisivat.
Vielä vaarallisempi juttu on pyöräilijät ilman valoja ja heijastimia, ne kun tulee vielä niin lujaa eteen.
Olen käynyt tätä heijastin-taistelua jo iät ja ajat, aikoinaan oli täysi työ saada Larvanto käyttämään heijastimia.
Sujauttelin niitä salaa sen koulureppuun ja liimasin vaatteisiin, niitä se ei saanut irti vaikka mikä oli.
Muuan syksy olin ajaa yhden pyöräilijän mananmaille kun en taaskaan ehtinyt huomata ukkoa ennen kuin  oli melkein liian myöhästä. Menin heti kauppaan ja ostin hyvää liimaa omaavaa heijastin-nauhaa ja istuin illan pyörävarastossa liimailemassa Larvannon pinnoihin pienen pieniä heijastimia,se kun oli vannottanut ettei sen pyörää saa pilata millään mammojen heijastimilla. Pidin oman pyörän siinä vieressä ja aina kun epäluuloinen poika teki hyökkäyksen pyörävarastoon, liimailin näyttävästi omaan pyörään sinne tänne heijastimia.
Se kyyläsi omaa pyöräänsä ja minä jännäsin, mutta ei se mitään huomannut. Tästä voitte päätellä kuinka minimaalisia ne palaset oli. Sitten piti vielä taskulampulla testata, että ne myös näkyy. Tajuton homma!
Ja vaikka kaikki tässä huushollissa joko vakituisesti tai tilapäisesti oleilevat henkilöt ovat jo aikuisia, niin silti kyttään ihan simona ettei kukaan mene pimeällä ulos ilman heijastimia. Minulla on heijastin-neuroosi.
Jos voitan koskaan lotosta, ostan pyörän lamppuja, vilkkuvaloja, heijastimia ja otsalamppuja ja kyttään illat pitkät pimeitä ihmisä lahjoitellen niille näkyvyyttä. Sen teen.

Syöppö

Tänään on sellainen päivä, ettei mikään ruoka maailmassa ole tarpeeksi. Haluttaa kaikkea ja paljon.
Tulin töistä ja ahmin kanapataa, sitten herkuttelin näkkärillä, seuraavaksi meni omena ja sokeritonta suklaata pari palaa. Sitten oli vähän ähky ja piti vähän ottaa unta palloon.
Heräsin ja paistoin lättyjä (niitä tattari-perunajauho-plättyjä) ja päälle roiskin itse tekemää mansikkahilloa, alas kitusista huuhtelin ne kylmällä maidolla. Taivaallinen fiilis!
Sen jälkeen meni vielä pari riisikakkua enkä ollenkaan usko, että maiskuttelu tähän loppui. Eikä lopukkaan, laitoin juuri pähkinät uuniin paahtumaan, eihän telkkaria voi katsoa ilman mässyä.
Sitäpaitsi huomasin juuri, että HK:n blöö on gluteeniton! Arvatkaa vain, onko aikeissa vetää vähän kiemuraa massuun. Joskus vain tulee näitä päiviä, että on koko ajan ihan törkeä nälkä, sillä tässä ei suinkaan ole kysymys mistään hyvä himosta vaan ihan rehellisestä nälästä.
Nyt on varmaan päässyt käymään niin, että temppelini einesvarastot huutavat tyhjyyttään ja laarit vaatii täytettä niin kauan kunnes olen saanut apetta suolenmutkaan.
Siispä taas kohti keittiötä, siellä pähkinät jo kivasti uunissa poksahtelee.......

sokeritonta

Herra mun jee, kyllä nyt on ilo pinnassa! Ihan vahingossa kuulkaa surffasin itseni sokerittomien herkkujen sivulle, sokeriton.fi, siellä ne namut köllöttää.
Sieltä voi tilata jopa sokeritonta sokeria, jota en kylläkään aio kokeilla, mutta nyt on joulu pelastettu koska sieltä saa myös sokerittomia konvehteja!! Ou jee!!
Vielä en ole mellastanut ostamisen merkeissä, nyt ollaan vielä herkistely-vaiheessa; selailen iltakaudet sivustoa eestaas ja ihailen mitä kaikkea sieltä voikaan ostaa.
Kun oikein kauan tuijottaa niitä kauniita mansikkakarkkejakin, niin ihan kuulkaa kiellä maistan suloisen, masikkaisen maun. Mumps!
Aika hintavia ne herkut kyllä on, mutta terveellisyys nyt vaan on kallista. Elämä on.
Sitäpaitsi eihän minulla madon syömällä eukolla ole enää mitään paheita kun viinaakaan ei just nyt pysty juomaan, niin kai sitä ihminen voi sitten hemmotella itseänsä edes jollain tapaa.
Toisaalta pelottaa ihan helvetisti, että sitten ne herkut osoittautuukin ihan karmean makuisiksi ja sehän ottaa sitten psyykkeen päälle. Keneltä tässä nyt sitten vois kysyä, että ootko maistanut ja oliko hyvvee?
Ja kuka ne sitten syö jos ovatkin ihan karmeaa paskaa? Pauli-Anteroko, joka joutui syömään minun mauttomat soija-lastutkin, iskeekö Anja Eerikäinen pilvenreunalta salamalla ohimoon jos sen teen. Onpa vaikeeta.
Oliko tämä nyt sitten loppujen lopuksi laisinkaan iloinen asia.......

Maatiainen

En ole sivistynyt ihminen, en ollenkaan ja taas siitä saatiin todiste.
Luin tai kuulin jostain, että Riikka Pulkkisen uusi kirja Totta, on tosi hyvä ja se jos mikä kannattaa lukea.
Minähän syöksyin heti nettiin varaamaan sen ja tänään sitten kirjastosta ilmotettiin, että kirja on noudettavissa.
Olen nyt sitten illan yrittänyt syventyä tuohon kaunokirjallisuuden helmeen, mutta ei kuulkaa aukea meikäläiselle sen hienous, runollisuudesta puhumattakaan. Minusta se on kuolettavan tylsä.
Toista oli Anna-Leena Härkösen  "Onnen tunti" kanssa, sen ahmasin vuorokaudessa, kuten aina kyseisen kirjailjan tuotokset. Minä nyt vaan pidän tuollaisesta vähän karskimmasta kerronnasta ja Härkösen huumori naurattaa aina. Pidän myös dekkareista ja näin ylipäätänsäkin kirjoista jotka ei ole turhan korkea lentoisia.
Minä moukka. Muistan vuosia vuosia sitten kun telkkarista tuli Jari Tervon "Poliisin poika" ja minä kieriskelin naurusta niin etten meinannut soffalla pysyä, kun taas ystäväni totesi seuraavana päivänä tavatessamme ettei ollut kuuna kullanvalkeana nähnyt tyhmempää ohjelmaa.......jotta sillee.
Kirjojen suhteen olenkin noudattanut melko tiiviisti hyväksi haivaitsemaani linjaa; kierran kaukaa kriitikoiden ylistämät kirjat ja kaikenmaailman Finlandia-palkitut eepokset, en kuitenkaan ymmärrä niistä mitään.
Pysyn tiukasti täällä ruohonjuuritasolla ja luen sitä höpönlöpöksi luokiteltua kirjallisuutta, paitsi varsinaiset vitsikirjat jätän suosiolla väliin, ne kun ei yleensä naurata. Tosin joskus teen poikkeuksen ja joskus vitsikirjatkin sen tekevät, olen ainakin kerran onnistunut löytämään kirjan jota nauroin pissa lahkeessa. En edes pystynyt lukemaan parhaita paloja ääneen, vaikka metsuri pyysi, olisin tukehtunut omaan räkääni.
Räväytänpä tässä yhden vitsin, joka sai minut nauramaan jotta tajuatte varmasti millaiset herneen puoliskot minun pääkopassa hoitaa aivojen virkaa.

Palvelutalossa vanhukset olivat kokoontuneet päiväkaffelle yhteisiin tiloihin ja kahvittelun jälkeen muuan mummo sai idean siinä vetreitä papparaisia silmäillessään.
- Se joka arvaa mitä minulla on nyrkissä, saa vetasta varvin
- Norsu, arvasi muuan pappa
- No oli niin lähellä, että menkööt! mummo tuumasi

Temppu ja kuinka se tehdään

Zimbabwessa oli kolme donnaa pistänyt haisemaan, he olivat poimineet tienvarsilta mies-liftareita kyytiin (yhden kerrallaan) ja kuskanneet ne poloiset syrjäiseen paikkaan, jossa miehet raiskattiin.
Kuskaamista helpotti miesten huumaaminen, miten se tapahtui, sitä tarina ei kerro. Ehkä naiset tarjosivat jotain namusia joissa oli huumaavaa ainetta, tuskin se muuten olisi onnistunut.
Naisilla on painava syynsä toimia näinkin brutaalilla tavalla, he nimittäin tarvitsivat miesten simennestettä rituaalisiin meinoihinsa eivätkä sitä ilmeisesti muuten saaneet. Ei ainakaan niin paljoa kuin tarve vaati.
Kaikki tämä tuli esille ihan vahingossa kun he olivat matkustajina autossa jonka poliisit pysäyttivät ihan muista syistä, kuski mokoma taisi hurauttaa jonku jalankulkijan yli.
Naisia ei tietysti siinä vaiheessa epäilty tai syytetty mistään, mutta poliisin mielenkiinto heräsi siinä vaiheessa kun naiset pyysivät saada mukaansa auton tavaratilasta käytetyt kondomit. Niitä oli 31. Käry kävi.
Sitä se minä vaan mietin, että miten se on mahdollista? Siis se miehen  raiskaaminen...ja kondomilla vielä.
Kun miestä ei seksileikit kiinnosta ja tässä tapauksessa on varmasti ollut vielä ihan kauhuissaankin raukka, niin miten ihmeessä tilanne on edennyt niin jämeräksi, että huputus on onnistunut? Kysyn vaan.
Vai onko huumaava aine sen sorttista, ettei vastaan pyristely auta ennenkuin on jo myöhäistä?
Niin sen varmaan täytyy olla......ei kai se muuten onnistu.....
Ja millaisiin menoihin sitä siemennestettä sitten tarvittiin ja noin paljon!? Ehkä en halua edes tietää.
Päivän opetus voisi olla, ettei ole enää mieskään turvassa missään. Ennen vanhaan sitä sentään miehen oli helpompi reissailla yksinänsä ylt´ympäriinsä ja lliftailla pientareella kuin turvattoman naisen, mutta niin tuli tasa-arvo tuohonkin hommaan. Lonely rider-ajat ovat olleet ja menneet, siinä hommassa saattaa mennä poikuus.

Öksettäää.....

"Mikä sinua vaivaa?"

Tulipahan sairastettua jälleen kerran vatsa-tauti, olikin oikein kaikkien oksennus-tautien kunkku.
Menin täysin terveenä ja hyvinvointisena nukkumaan tiistai-iltana ja heräsin yöllä kello kolme siihen vistoon tunteeseen, että vatsassa kiertää ja sitten siinä ei enää kauaa tarvinnutkaan miettiä mitä tapahtuu.
Vessanpöntön syleilyä kesti sitten koko eileisen päivän. Minä olen aika karski heepo noiden eritteiden suhteen, huolimatta siitä onko ne peräisin itsestä vai kaverista, mutta nyt en ollut. Oli ihan pakko yrjötä silmät kiinni ja haparoida käsituntumalla vetonupista, jotta ei vaan tarvitse vilaustakaan nähdä.
Tauti vei kyllä tyystin voimat, nukuin koko päivän (mitä nyt välissä konttasin vessaan) ja vasta iltasella uskalsin kokeilla jotain muutakin kun jääpalojen imeskelyä.
Tykkään vatsataudissa kylmästä ja nyt kun en voi kuvitellakaan mitään mehujäätä, niin tein sitten pakastemansikoista sorbettia. Tässä respeti; laitetaan jäisiä mansikoita kuppiin ja sörssätään sauvasekoittimella mössöksi. Nam.
Olin aivan varma että yö menee valvoessa kun olin päivän nukkunut, mutta mitä vielä, nukuin koko yön kuin tukki ja aamuakin melko pitkälle. Puuro on pysynyt sisällä eikä enää kuvota, joten voiton puolella ollaan.
Vatsa on tosin hellä kuin synnytyksen jälkeen, mutta sitä se sappineisteiden yökkiminen tekee.
Lähetänkin nyt yläilmoihin terveisiä, että jos maailmassa on sitten minkäälaista oikeutta olemassa, niin kyllä tämä täti on oksennellut jo tälle vuodelle ihan tarpeeksi. Kiitos riittää, palataan asiaan vuoden päästä.
Pauli-Antero nukkuu reporankana korissaan, sen kaikki energia on mennyt minun vahtimiseen. Se on sillä tavalla hassu musti, että jos käyttäydyn sen mielestä kummallisesti (kuten lojun sängyssä koko päivän tai istun sohvalla kuin zombi) niin sille raukalle tulee hirmuinen huoli ja se katsoo asiakseen käydä läpsimässä ja tönimässä minua tasaisin väli-ajoin. Vissiin varmistaa, että eukossa henki pihisee.
Ja kun karjun pää pöntössä, se istuu huolestuneen näköisenä vessan ovella vahdissa etten vaan muljahda viemäriin. Ei ole helppoa olla Pauli-Antero.
Onneksi Larvannon isukki ulkoiluttaa koiran kun ole itse siinä kunnossa etten voi, muuten olisin kyllä eilenkin ollut huutavassa hukassa. Mitenköhän muut yksin-asujat koiran ulkoilut järjestää, kun ovat kipeitä?
No niillä on varmaan sellaiset koirat joilla on ihan normaalit aivot ja hermot, meidän Patella ei ole.
Pystyy sujuvasti sormin laskemaan ne ihmiset, kenen kanssa se ulos suostuu lähtemään tai olemaan ylipäätänsä missään tekemisissä. Jotain rajaa sentäs...

Ei nimi miestä pahenna.....

Silmiini osui iltapäivälehdestä juttu jossa oli listattu erikoisempia lasten nimiä jotka on menneet läpi seurakunnan seulan. Tulin siihen tulokseen ettei seula ole kovin tiheä vai mitä sanotte nimestä Lada, joka on kuulemma naisen nimi? Jossain vipeltää pikkuinen tyttö jota kutsutaan Ladaksi. Kun ihmiset kysyvät keitä perheestä oli mukana lomamatkalla, niin äiti siihen iloisesti vastaa, että "minä, isukki, Heikki ja Lada", eikä sitten pidä ollenkaan loukkaantua jos kysyjä olettaa heidän Ladalla huristelevan ja jatkokysymys kuuluu kuinka Lada kesti niinkin pitkän matkan. Siihenhän on tottakai helppo vastata, että hyvin jaksoi mitä nyt puolessa välissä alkoi vähän rähistä, mutta niinhän sitä on tapana. Ja joka muistaa ikivanhan Lada-mainoksen, saattaa kysäistä,  onko tätä Ladaa tehdessä yhditetty äitiin etelän lämmin tempperamentti....
Eikä tämä Ladan aikojen saatossa vakituiseen käyttöön lanseerattu lempinimi "Latuska" paljon itsetuntoa hivele.
Nimilistalla oli myös nämä; Muna (mene munalla töihin,sanottiin ennen), Nanso (pysyy ja paranee), Nöyrä (toivottavasti tosi äkäpussi), Puuma (entäs jos ei ole), Sony (kas kun ei Salora) ja KALJA!!!!
Kuka hullu on halunnut antaa lapselleen nimeksi Kalja?!!
Sitten oli näitä vanhempia jotka ei osaa ajatella nokkaansa pitemmälle vaan antavat höpönassu-nimiä kun vauvathan on niin söpöjä. Oli Hali, Kulta ja Rakas. No entäs jos tästä Kullasta kasvaa karvainen taparikolllinen, sitten sitä mennään vankilavierailulle katsomaan Kultaa.
Entäs jos sinulla on työkaveri nimeltään Rakas ja siinä sitten hoitelet työasioita puhelimessa ja kumppani keksii kysyä kuka soitti.......miten sitten suu pannaan?
Varmaan uskoo heti kertalaakista että kaverin nimi on Rakas...tai Kulta....tai Kulta-Rakas.
Ei varmasti ole kivaa niillä lapsillakaan kun ne joutuu jatkuvasti todistelemaan, että "juu-u, minä ole Tarzan Huttunen, siis Tarzan zetalla"  ja montako kertaa siltä kysytään, missä Jane on.
Yritä nyt siinä olla uskottava vaikka työpaikkahaastattelussa kun heti kättelyssä joudut esittelemään itsesi Heppu Koistiseksi tai Muna Virtaseksi, puhumattakaan siitä Ladasta....
Ja kaikki tämä tuska vain siksi, että vanhemmat halusi olla erikoisia. Yleensä kun näillä erikoisilla etunimillä on sitten vielä kaverina tuikitavallinen, suomalainen sukunimi niin eipä juuri pöljempää yhdistelmää löydy.
Taivaalle kiitos, että olen sitä ikäpolveä jonka vanhemmat ei nimillä kikkaillut. Rajuinta mitä siihen maailman aikaan saattoi tehdä, oli laittaa lapselle nimeksi Kaino, siitä kun ei heti ota selvää onko lapsi tyttö vai poika.
Ja kun Ullastakin väännettii pulla ja Erkistä merkki-Erkki, niin mitä julmaa keksiikään nämä verbaalisesti niin kovin lahjakkaat versot näistä kummajais-nimistä.
Tosin voihan se olla niinkin, että nimi on jo niin koominen ihan itestään ettei siihen enää lisukkeita tarvita.
Tasapuolisuuden nimissä on pakko sanoa, että kyllä listalta löytyi myös kovasti suositut Pi, My ja Ia.
Alahan niistä väännellä pilkka-nimiä....voi mennä suu suppuun.

Mikä pännii?

Kävin äsken kaupassa ja törmäsin kauhean moneen kiukkuseen ihmiseen.  Ei onneksi kukaan minun raivelissa roikkunut, mutta satuin kuulemaan sivusta ärräpäitä.
Ensin menin Anttilaan ostamaan sukkia ja siellähän oli aivan kauhea suhina, kun siellä oli joku varaston tyhjennys-myynti. Pari tätsyä siinä sitten sovitteli tunikaa päällensä, kumpikin omassa kopissaan ja sitten ne tuli siihen sovituskoppien käytävälle pyörimään ja näyttämään toisillensa miltä näyttää.
Sen huomasi selväsi kuinka tällä pyöreämmällä rouvalla alkoi ottaa päähän kun se tunika oli selvästi edustavampi sen hoikemman (ja pitemmän) päällä ja siitäkös marina alkoi.
Se pullukka nyppi ja kiskoi sitä kolttuansa ja siitä alkoi löytyä jos minkämoista vikaa, tämä toinen sitten siinä tuijotti silmät renkaina kun hänestä se oli aivan hyvän näköinen myös ystävättären päällä.
No minä ymmärrän, ei kyllä jaksa olla kauhean positiivinen jos sama vaate on kaverin päällä noin tsiljoona kertaa paremman näköinen ja itse näyttää sipulilta. Ei vaan jaksa.
Kotimatkalla samasta kauppakeskuksesta tullut nuoripari (ikä noin 16 vee) odotteli minun vieressä liikennevalojen vaihtumista ja nuorimies sähisi ja sadatteli oikein viimosen päälle kun vartijat oli tulleet kyttäämään vaikka hän oli vain farkkuja yrittänyt sovitella. Näyttikö hän muka varkaalta, v-ttu s-tana!? Ja hänhän ei kuulemaa osaa edes varastaa vaikka yrittäisi, p-kele! Poika oli pieni ja soma, ei varmaan varasta.
Teki mieli kuulkaa ihan mennä sinne kauppakeskukseen sanomaan niille vartijoille, että pientä rajaa. Pitääkö sitä viatonta lasta tuollalailla kiusata. Traumoja tulee. Jumalauta!
Ja sitten kun me taaperrettiin paikallisen kaljakuppilan ohi, niin eikös siinä kaksi vähän vanhempaan kastiin kuuluvaa nuorta kinannut siitä kuinka toinen oli tullut siihen naamaansa aukomaan vaikka toista vaan halutti laulaa. Toinen karjui, että sille kyllä riittää laulaminen, mitä tulee siihen länkyttämään.
Voi kauhia, kyllä ottais itselläkin nuppiin jos ei sais laulaa rauhassa, mitä se nyt tuommonen käytös on. Hyi.
Ja sitten vielä meinasi tämä 16 vee mennä siihen keskusteluun osallistumaan, mutta onneksi ei sittenkään.
Herra jestas, sitten varmaan olisi pitänyt minunkin mennä suojelemaan ettei ne anna kiihkoissaan lapselle turpaan ja vaikka mitä. Huh huijaa, onneksi olen kotona ja ovi on tiukasti kiinni. En kyllä liiku enää tänään minnekkään, jos vaikka huomenna ihmiset olisi paremmalla tuulella.