No johan on mainos.....

tiskataan tyylillä...

Kun tässä nyt ei ole paukkuja oikein muuhun kuin makaamiseen, niin olen sitten katellut tuota telkkua vähän tavallista enemmän elikkäs aika paljon. Ja aivan helvetisti on alkanut nyppiä muuan tiskiainemainos, se julistaa "Puhdistaa parhaiten jauhelihan", no sekö se nyt on ongelma?!! Miksi jauhelihaa pitää pestä, häh?! Minä ainakin syön sitä mitä toiset näemmä tiskaa tiskikoneessa. Kyllä on mennyt maailma mallilleen, siis nyt on kyllä ruuan haaskaus ihan huipussaan. Eikö ihmiset jaksa enää kantaa niitä ylimääräisiä ruokia roskiin vaan nakkaa ne tiskikoneeseen ja on sitten vihasia kun tiskiaine ei hajota niitä niin pieniksi atomeiksi että mössö menisi suoraan viemäriin. Onhan se tympeää kerätä niitä jauhelihoja sieltä koneen pohjalta, pahuksen sikanauta, tukkii vielä koko koneen. Mutta huoli pois, nyt on kehitetty -ainakin mainoksen mukaan- sellainen nappi, että johan tussahti jauheliha suoraan putkeen. Hyvä, hyvä!!! Kohta sinne koneeseen voi nakata vaikka hankalan naapurin ja nappi perään, johan katosi kartalta. Toista se on meillä tiskiharjan heiluttajilla, pottunuijalla uhkailemalla pakotan kaikki ruokailijat nuolemaan lautasensa, jotta ne on helpompi tiskata ja kattilat pitää kaaputtaa puhtaaksi ettei tarvi jynssätä ja sen takia itseänsä ärsyttää. Mainokset hoitelevat kyllä sen puolen.

Pää täynnä räkää........

Aivan karmea flunssapöpö iski kitapurjeisiin eikä sitten millään luovuta! Ensin lääkitsin itseäni kansaperinteisin keinoin, imeskelin valkosipulia, söin c-vitamiinia, ryypiskelin munkintippoja ja otin ällö-hunajaa monta kertaa päivässä suoraan lusikalla purkista,vaikka se oli imelää ja meinasi tukkia kurkun. Ei auttanut joten siirryin järeämpiin keinoihin, otin kourallisen D-vitamiinia joka päivä ja päälle liuskallisen buranaa. Ei auttanut sekään. Seuraavaksi lähti ääni ja työkaverit taputti käsiään ja hyppivät riemusta. Oli pakko tyytyä mulkoilemaan pahasti ja vähän huitomaan käsillään kun oli muka vähän asiaa. Tänään sitten loppui akku kertakaikkiaan, menin (hullu) aamulla töihin ja luovutin melkein heti, päässä kumisi ja vihloi ilkeästi. Räkää kyllä riitti, mutta niistää ei voinut kun paineesta kallo olisi haljennut ja silmät  lentäneet  peräseinää.Et halua tietää kuinka se räkä pään ulkopuolelle hoidettiin. Menin sitten  tohtorille ja sain antibiootit poskiontelontulehdukseen ja aivan törkeän kalliin astmapiipun rööritukoksiin. Sitten tulin kotiin ja nukuin ja nukuin ja taas vähän nukuin. Onneksi en ole enää pienen lapsen yksinhuoltaja kera koiran, en olis kyllä jaksanut millään hoitaa saati ulkoiluttaa kumpaakaan. Vuosia sitten olisimme ehkä leikkineet metsäretkeä parvekkeella makkaraa paistaen, siinä sitä tulee ulkoilua ja ruoka samalla pläjäyksellä ja äidin ei tarvitse välttämättä osallistua ollenkaan jos se lapsi olisi yksin vaikka seikkailulla Alaskassa, missä villisusi sitä piirittää. Ai kun hurjaa. Ja tässä puhuu entinen pikkulapsen yksinhuoltaja jolla ei ole mummot asuneet huutomatkan päässä. Mutta teinistä tuli ihan kelpo kansalainen näillä kotikutoisilla hoitokonsteilla ja se on kyllä ihme. Joka tapauksessa nyt on olo jo koirankynnenverran parempi ja kun nyt tässä sairaslomalla köllin loppuviikon, niin eiköhän se tauti siitä asetu. Näin vanhana ei ole oikein vara hommata jälkitauteja, voi päätyä vaikka matojen lounaaksi. Lounaasta puheenollen; teini kokkasi tänään ja se oli ihan jees, mutta imurointia se on vältellyt jo kaksi päivää joten meillä on ollut ihan hieno karvalankamatto 80-luvun tyyliin. Minä olen myös päättänyt (vaikken sairas olisi ollutkaan) että en tee teinin kotitöitä vaikka se kuinka niitä venyttää. Sitä kutsutaan väsytystaktiikaksi, puolin ja toisin. Tänään olin niin horroksessa koko päivän, etten suonut ajatustakaan koko matolle ja karvatupoille, mutta iltasella kurkin luomien raosta ja siinä verenpaineen noustessa kohisten huomasin kyllä ettei imuriin oltu edelleenkään koskettu. Teini siinä touhusi lähtöä sulkapallopeliin eikä ollut moksiskaan. Vilkuili kyllä sänkyni suuntaan, peiton alta kuului tuttua takahampaiden kirskuntaa. Juuri kun paineet sisuksissani alkoivat olla kiehumispisteessä, hän tuumasi että "oho, pitäsköhän imuroida". Ja imuroi. Olin kylläkin päättänyt vaikka uida asunnossa paikasta toiseen keskellä karvakasoja ja katsoa koska herraa alkaa tilanne häiritä, mutta vielä ei päästy siihen pisteeseen. Selitys sille, miksi eilen ei tullut imuroitua, oli seuraavanlainen "unohdin, kun et ollut kirjoittanut sitä lapulle". Seuraavalla kerralla tatuoin sen sille otsaan. Pääsee tuleva vaimokin vähemmällä.

Vuokramummo

Hesarissa oli juttu vuokramummoista, vuokra-aviomiehistä ja vuokravaimoista. Ennen oli vapaaehtoisia tekemässä hommia ilman palkkaa, mutta nyt nekin on käyneet vähiin ja on keksitty nämä vuokrattavat versiot. Ja hommia riittää, ihan kaikille. Herkesinkin sitten miettimään, jotta mitenkä sitä bisnestä voisi laajentaa. Suostuisiko joku vuokraamaan lapsiaan vaikka viikonlopuksi jos joku sinkku tai lapseton uratykki haluaisi hetken leikkiä äiti ja isiä. Siinä olisi hyvä tilaisuus harjoitella ja nähdä ikäänkuin livenä millaista se lapsiperheen arki on, vaikka eihän siinä kyllä arki ehtisi tulla. Nyt kun on niin, että joutuu maksamaan lapsenlikalle suolaisen hinnan jos tahtoo vähän viihteelle, niin tulevaisuudessa siitä voisi jopa netota hivenen. Lopputuloksena olisi vapaa viikonloppu, jonka joku toinen vielä kustantaa. Sittenhän  voisi vuokrata lemmikkejä, sama systeemi kuin edellä. Paitsi meidän Pauli-Anteroa ei voi, kun se on vähän outo ja kummallinen. Teiniäkään ei kukaan enää tahdo hoitaa, joten en nyt sitten mitenkään pääse itse hyötymään näistä loistavista ideoista. Mutta ne on vapaasti varastettavissa, ole hyvä vain.
Minulla olisi kyllä tarvetta tanssitaitoiselle miehelle, siis vain ja ainoastaan tanssimistarkoitukseen. Voisin vuokrata sellaisen ylkän yhdeksi illaksi lavatansseihin, ei tarvitsisi kyttäillä seinäruusuna ja torjua kaikenmaailman kaihisia lemmensotureita. Metsuri on muuten hyvä, mutta tanssiaskeliin ei sen koivet taivu, yritetty on. Hän väittää, että hänellä on joku rytmivamma tai jotain muuta yhtä ihmeellistä....

Martta

Minun mies se on kuulkaa melkonen martta! Alettiin nimittäin näin sunnuntain kunniaksi siivoamaan keittiönkaappeja, se tehdään vain ja ainoastaan silloin kun metsuri on läsnä. Minä olen vuosisadan toivottomin siivooja, en omaa minkäänlaista järjestelykykyä ja siivouksesta ymmärrän hyvin vähän. Mutta metsuri on siinä hommassa aivan huippu. Se kuulkaa löysi ostamastani Tolu-suihkepullostakin aivan uusia ulottuvuuksia, välissä se ruiski siitä vaahtopalloja, välissä taas tolu suihkusi kaaressa ja laajalti ja minä saatoin vain katsoa ihaillen. Se jynssäsi ja raaputti, hinkkasi ja kuoputti. Järjestelmällisesti se siirtyi kohteesta toiseen (kaapista kaappiin) ja kun toinen käsi hinkkasi, niin samalla toinen nakkeli ylimääräisiä roinia jätesäkkiin. Se siivosi jopa maustehyllyn!!
Vielä viime töikseen se huomasi jääkaapin yllä olevan kaapin, minulla meni naama valkeaksi kun tiesin mitä tuleman pitää. Mies-martta löysi sieltä sekä puoliksi palaneita itsenäisyyspäivänkynttilöitä, sekä kokonaisia. 8 pussia kinkunpaistopusseja, miten olinkin onnistunut ostamaan kaikki eri merkkisiä! Mielenkiintoista! Sitten sieltä löytyi ennen seurusteluamme ostettuja servettejä, eli noin 13 vuotta vanhoja, aika pölyisiä ja runsaasti erilaisia peltipurkkeja ja punottuja koreja. Katsos kun koskaan ei voi tietää jos vaikka innostuu leipomaan jollekulle lahjaksi vaikka pikkuleipiä, ne on niin soma antaa sellasessa rasiassa. No nyt ei leivota, niille tuli noutaja.
Yritin välissä vinkua, ettei nyt voi ruiskia vaahtopalloja kun ne valuu vaikka hellalle, mutta metsuri-martta tempasi lehden hellan suojaksi ja taas mentiin. Vitsi, opin taas vaikka mitä uutta. Vähän kyllä sielua hiersi kun piti luopua muutamista kupposista, mutta ne sentään laitettiin vielä kellariin odottamaan teinin muuttoa maailmalle. Jos sille vaikka kelpaisi. Tilaa tuli kyllä yllinkyllin, olin reipas ja luovuin jopa mausteista joiden viimeinen käyttöpäivä oli viime vuosituhannelta. Metsurin naama vähän vihersi kun kerroin useaan otteeseen maustaneeni hänenkin syömää ruokaa niillä samaisilla  mausteilla, mutta hänen olemassaolonsa vain todistaa sen, ettei se nyt ole aina niin päiväyksen päälle. Edes ripulia ei ole tullut. Sen verran sain operaation aikana kurinpalautusta, että nippuri napsahti otsalohkoon seitsämännen paistopussin löytyimisen jälkeen, mutta olin sen ansainnut ja jopa itse sitä ehdotin, jos se vaikka auttaisi muistamaan seuraavana jouluna.....

Korjaamon kultakimpale

Taas on tullut keväästä aika, jolloin minun Mazda-rouvani joutuu katsastusasemalle rääkättäväksi. Se on kuulkaa niin rajua touhua, ettei minulla kestä hermot kuunnella kuinka ne huudattaa moottoria ja rämpyttää renkaita. Siispä tänä vuonna aion ulkoistaa koko touhun ikiomalle korjaajalle, varsinaiselle korjausmiesten kultakimpaleelle. Hän on jo vähän iäkkäämpi (lue; aika vanha) setä jonka löysin tutuntutun kautta, hän pyörittää sellaista pientä korjaamoa joka on teollisuusalueella niin monen mutkan takana, että minulta meni monta vuotta oppia reitti sinne. Aina kun menin viemään/hakemaan massukkaa, niin olin kääntynyt jostain vika suuntaan ja taas harhailin eksyksissä siellä kaikenmaailman traktoreitten ja autoliikkeiden seassa.
Palvelu tuolla korjaamolla on aivan omaa luokkaansa ja hyvä niin koska en itse ymmärrä autosta juuri mitään ja aina kun olen mennyt ostamaan jotain osaa tai muuta vastaavaa, minua on kusetettu tai ainakin yritys on ollut kova. Tämä korjaaja-setä ostaa osat, asentaa ne, talvisin lämmittää minulle auton valmiiksi kun tulen sitä hakemaan ja viime keväänä hän jopa katsasti sen. Eikä hintakaan ole mikään päätä huimaava. Ihan huippuunsa palvelu vedettiin silloin, kun massukka ei suostunut käynnistymään työpaikan pihalla. Oma mies oli 130 kilometrin päässä, joten mitä sitä muuta tekee kun soittaa korjaajalle ja huutaa apua. Meni kymmenen minuuttia ja hän kaasutti paikalle, vei minut kotiin ja haki työkaverinsa kanssa massukan korjaamolle. Seuraavana aamuna tulin sentään ominavuin töihin ja massukka tuli pari tuntia myöhemmin. Täysin kunnossa. Mitä palvelua!!! Työkaverit olivat aivan varmoja, että kyseessä on minun salarakas, kunnes korjaajan ikä tuli ilmi. Mutta luulen heidän epäilevän vieläkin, yksi jopa kysyi, tietääkö metsuri miehen olemassaolosta ja palvelun tasosta. Myönsin tietävän.
Kun kuuntelen tuttujen ja työkavereiden upouusien autojen remonttikustannuksia ja kuinka auton tietokone käskee mennä huoltoasemalle välittömästi, vaikkei kuski huomaa autossa mitään outoa, niin olen entistä vakuuttuneempi etten ikinä vaihda massukkaa mihinkään. Minä, massukka ja korjaamon setä. Me pysymme aina yhdessä.

Karvan verran

Kävin tänään kampaajalla ja koska kampaajani oli melkein mykkä, kuuntelin siinä joutessani naapuripenkin tapahtumia. Asiakkaaksi tuli  nuori mies, jolla oli niin lyhyet hiukset, että luulin hänen tulleen liikkeeseen ihan muissa asioissa. Hetken luulin, että toinen kampaaja on hänen tyttöystävä, jota mies tuli morjestamaan, mutta kyllä hän hiusten leikkauksen halusi. Pesun jälkeen he siirtyivät siihen naapuripenkkiin ja kampaaja myös hieman ihmetteli, että mistä kummasta hän leikkaa kun hiukset ovat aika lyhyet. Mies selitti, että tuosta päältä ovat aivan liian pitkät ja takaakin voi vähän napsia. No ei voinut napsia kun saksilla ei saanut otetta, piti ottaa kone. Suurella mielenkiinnolla seurasin, mistä kampaaja sitä millin mittaista hiusta alkaa verottamaan ja ammattilainen kun oli, hän surruutti ja napsutteli vähän mallin vuoksi sieltä täältä. Tulin siihen tulokseen, että tässä nyt oli jollain muullakin kevättä rinnassa kuin minulla, mies oli varmaan ihastunut tähän kauniiseen kampaajaan. Mies piti juttua yllä ja puheista kävi ilmi hänen käyneen reilu viikko sitten edellisen kerran ja nyt hän totesi, että varmaan pitää tulla taas viikon päästä uudelleen kun malli on kasvaa rehottanut siihen mennessä ihan pilalle. Hän kehui myös vuolain sanoin hiuslakkaa jonka kampaaja oli hänelle edellisellä kerralla myynyt, oli oikein hyvä ja riittoisa. Olen aivan varma, ettei hän ihan tyhjin käsin tälläkään kertaa poistunut kotiin, heräsi vain kysymys; mihin sitä lakkaa nysätukassa tarvittiin?!! Olin ennen häntä valmis, joten nyt jäi näkemättä miten tarina eteni ja kauanko hän sai aikaa kulutettua ihastuksensa huomissa. Mukavaa olisi tietää jääkö ihastus yksipuoliseksi vai syttyykö tästä nyt kunnon romanssi, käyttääkö kampaaja tilaisuutta hyväksi ja ostattaa ukkelilla kaupan tyhjäksi vai säälittääkö? Ja jos ihastus pysyy yksipuolisena, mennäänkö ihan kaljuun asti ennekuin uskotaan vai meneekö vähemmällä perille. Se saattaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi...tai sitten ei.....minä en nimittäin aio vaihtaa kampaamoa, kampaajaa ehkä......

Tiri-tiri-teijaa....

Olo on kuin rinsessalla....

Minä se rälläsin kirpparilla kuin alkoholisti viinakaupassa, ai että oli mukavaa!!! Ostelin vähän sitä sun tätä ja hitto kun tuntui hyvältä. Ero säästökirjasta tuntuu oikein muikealta, aikalailla samalta tuntui joskus aikoinaan kun sai jäädä viikonlopuksi kotiin ihan yksin, enkä nyt puhu nuoruusvuosista..... Tein ihan törkeän hyviä löytöjä, neljä kahvimukia eurolla (hiphei!), paidan kolmella eurolla (ou jee!) ja sitten vielä kengät kympillä (noooh..). Eikös vaan ollutkin kannattava reissu?! Pikkasen alkoi omatunto soimata ja morkkis kalvaa kun tungin sitä paitaa -pestynä ja silitettynä tietysti- sinne ennestään jo liian täyteen vaatehuoneeseen, mutta mitä siitä, kyllä se morkkis ohi menee. Niin se meni sen viikonlopun jälkeenkin, silloin kauan, kauan sitten ja silti sen tunteen muistaa vieläkin.
Käsi ylös kenellä on kevättä rinnassa!!!! Mulla on, molemmissa.

Tunnustus

En minä kuulkaa enää jaksakaan merkkailla ostoksia ylös kun se on niiiiiiiin tylsää. Kahden kuukauden jälkeen huomasin, ettei siinä tapahdu mitään suurta ja ihmellistä vaikka kuinka on tarkka. Jopa ostoksetkin on kuukaudesta toiseen aikalailla samoja, kuka sitä jaksaa seurata. Mutta olihan siitä paljonkin hyötyä, valkeni oikein hyvin, että mihin ne rahat hupenee ja paljonko menee ruokaan rahaa -eli melkein kaikki- ja kuinka paljon sitä tuhertaa huvituksiin, eli ei yhtään. Hylkään nämä lillukan varret ja keskityn suuriin linjoihin. Tarkanmarkan kirjeessäkin käskettiin tehdä niin. Lopetan vaikka sen jatkuvan pyykkäämisen, olen sen suhteen neurootikko ja olen siirtänyt neuroosin myös tulevalle polvelle elikkäs teinille. Minä saan valtavasti kiksejä pyykin pläräämisestä, lajittelusta, ripustelusta, viikkaamisesta ja etenkin silittämiseen olen ihan hulluna.Vaivun melkein nirvanaan kun ripustan puhtaan, juuri silitetyn puseron vaatekaappiin. Myös petivaatteet ja astiapyyhkeet silitän, oi sitä tuoksua! Teini-parka saa hengitysvaikeuksia jos huomaa tahran vaatteessaan ja haistahan me ei koskaan. Joten meidät pitää laittaa työleirille lapioimaan lehmänpaskaa niin että hiki roiskuu, eikä anneta puhtaita vaatteita kun kuun lopussa. Siedätys hoitoa, sanon minä. Ghanassa ei voi puhua enää siedätyksestä, ne raukat asuvat kaatopaikalla kun kaikki maailman eloktroniikka romu kuskataan sinne. Kalaisasta Odaw-joesta ei ole enää tietoakaan, on vain jätettä. Ei ole reilua. Ja mistäkö tämän tiedän, no katsoin telkaarista dokumentin "Hehkulamppu huijaus" ja suosittelen kyllä, että katso sinäkin. Itseasiassa pitäisi olla pakkokeino, jolla jokaikinen ihminen saataisiin se katsomaan. Nettiin mars!!

400 euron maljakko

Havuja perkele......kranssia varten

Kyllä se on niin kiva olla köyhä. Taas katselin tv:tä tuossa iltana muutamana, kuinkas muutenkaan ja siellä tuli ohjelma ruotsalaisista miljönääri vaimoista. Johan helpotti ahdistus kun vertasin omaa elämääni näihin tätsyihin. Siinä he kertoilivat kuinka joka hetki pitää olla edustuskunnossa, hoikka pitää olla ja kauniskin vielä. No, edellinen on kyllä makuasia, mutta kyllä he varmaankin miestensä mielestä kauniita ovat. Sitten piti shoppailla ja sisustaa, minä en hallitse kumpaakaan,olisin tosi huono miljonäärin rouva. Mukulat piti stailata viimeisen päälle ja sitten ne kiittämättömät vielä vikisi ja kitisi. Minä olen aikoinani liimannut paikkoja pojan haalariin ja joskus apuun tarvittiin myös roudarinteippiä ja nitojaa kun en oikein hallitse noita omepelu-hommia. Mutta sekin kitisi, jotta kyllä meillä jotain samaakin on. Metsuri-muruni ei kyllä anna minulle taskurahaa joka maanantai eikä kirjoittele avoimia sekkejä laskuja varten kuten yhden blondin mies teki, mutta kyllä se ihan hyvä mies on silti. Minullahan saattaisi moisesta anteliaisuudesta todellisuus hämärtyä ja voisin vaikka luulla olevani töissä hänellä tai jotain vielä kummallisempaa. Tämä em. rouva kumminkin sitten änkesi sinne miehen hiekkalaatikolle lapioimaan kun ei ymmärrä olla kiitollinen, hän nimittäin sisusti miehen myytävänä olevia asuntoja ja sai siitä pikkuruista palkkaa, 400 dollaria per kämppä. Aikaa siihen meni puolipäivää per asunto kun hän nakkeli vähän puskaa ja pensasta pitkin ja poikin asuntoa ja taitteli vielä kaiken huipuksi vessaan sellasen pikku pyyhkeen. Minäkin taidan taitella sellasen meidän vessaan, on minulla niitä montakin kun  jumpassa tarvii hikipyyhettä.Voisinhan minäkin mennä metsurin matkassa metsään vaikka keräämään havuja ja sitten nitoisin niistä ovikransseja. Juu, ja sitten tämä rouva yllätti perheensä ja osti ihan itse tienaamillaan rahoilla autotallin nurkkaan ison jääkaappipakastimen jonne se mätti kaikenmaailman lisäaine-moskaa sävysävyyn ja syötti ne sitten lapsilleen. Äidin rakkaus, sitä ei voi väheksyä. On meilläkin tänään ruokana lihapataa, ähäskutti. Luulit varmaan, että lenkkiä.

Kultainen, keltainen lammikko

Jos jostain pitää migreeni-potilaan olla tarkka, niin siitä, että lääkettä on aina kotona eikä resepti vanhene.
Minullapa vanheni, hyvä merkki sinänsä ettei sitä lääkettä ole tarvinnut kovin usein hakea koska näin pääsi ihan hiljaa itsekseen käymään. Lääkettä oli toki vielä jäljellä, joten en nyt paniikkiin herennyt vajoamaan. Vein reseptin tk:hon uusittavaksi, uusinta kestää viikon. Meillä täällä reseptin uusiminen etenee niin, että viet oman tiimisi postilaatikkoon uusittavan reseptin ja saat hakea sen saman talon neuvonnasta -siitä lasikopista- viikon kuluttua. Koppero on auki päivittäin klo 15:sta, asia jota en tiennyt enkä osannut edes arvata koska yleensä nämä lasikopperot on käsittääkseni auki neljään, näin työssäkävän ihmisen näkökulmasta ihan loogista. Kaasutin tänään hakemaan reseptiä, olin paikalla vähän yli kolme ja akvaarion verhot oli jo tiukasti kiinni. Päättelin, että johan nyt joku ystävällinen hoitaja voi varmasti antaa minulle sen lappusen sieltä lukkojen takaa kun nyt kerran täällä jo olen. Ala-aulassa ei näkynyt kuin muutama potilas joten kipaisin seuraavaan kerrokseen jossa tepastelikin hoitaja pikku kärryänsä työntäen. Ei ollut ystävällinen, ei. Tervehdin ylen kohteliaasti ja esitin asiani, täti irvisti ja näytti kulmahampaansa. Sitten hän alkoi nyreänä sanailemaan, kuinka he eivät ollenkaan saisi mennä sinne kopperoon pläräämään mitään papereita, mutta ehkä nyt tämän kerran. Ehkä. Sitten tämä sairaiden pelastaja komensi minut sinne alakertaan ja mulkaisi kylmästi päälle ja katosi. Ihme temppu, mietin että mikä musta-aukko sen mahtoi nielaista, mutta menin sitten nöyrästi seisomaan ikkunaverhojen taakse ja kappas vain samalla hetkellä täti kurvasi käytävälle eräästä ala-kerran ovesta. Mitä salareittejä ne oikein kulkee?!!
"Nimi ja sotu" täti karjaisi ja minä vikisin tietoni ja kas vain, muutamassa sekunissa tuuppasi täti respetin kouraani ja katosi. Ai jummi, johan oli varsinainen yleisönpalveljia. Mene täti naurujoogaan niin helpottaa. Minä pureskelen niitä armosta annettuja pillereitä.

Miksi ja miten?

Silloin kun maa järisee jossain päin ja tsunamit tekee tuhojaan, alkaa väkisinkin miettiä maailmanloppua ja heti sen jälkeen (jotta tulisi parempi mieli) maailman syntyä. Ei mitään massiivista pohdintaa, vaan ihan sellaisia pikkujuttuja kuten kuka keksi, että juuri keskisormen näyttäminen on rumaa? Aivan hyvin se varmaan voisi olla peukalo jos se joku olisi sen sormen hoksannut ensin. No kuka keksi kaikille ruumiinosille nimet, istuiko jossain joku raati viisaita miehiä (naiset tuskin silloin on saaneet mistään mitään päättää) maistelemassa viiniä savipullosta ja heitteli villejä ehdotuksia eri raajoille tähän tyyliin; "Mitkäs nämä sitten on jotka tässä pitkän varren päässä sojottaa?" ja sitten joku ehdottaa että " olisiko sormi kun tuollalailla sojottaa, sehän trimmaa vai mitä pojat?" ja niin sai sormet nimen. Nämä peukalo, etusormi systeemit on olleet varmaan sitten jo hienosäätöä samoin kun kynnet sun muut. Paitsi että sormi taitaa olla latinaksi joku digitus manus, no kuka sen keksi?!  Sitten voisin vaikka ihmetellä vaikka jotain helpompaa, niin kuin esimerkiksi vaikka että, kuka keksi sanoa toista tyhmäksi tai peräti hulluksi ja missä menee raja, kuka sen määrittelee? Kuka keksi kättelyn, halaamisen tai poskisuudelmat ja miksi ihmeessä?! Minä en tykkää halailla, kättelykin on vähän niin ja näin, tauti tarttuu....
Kuka päätti ettei yksin saa nauraa kylillä kävellessä jos kerran naurattaa tai itkeä jos itkettää. Jaa-a, en tiedä ja tuskin tietää kukaan muukaan, se joka tiesi taisi viedä tiedon mukanaan. Kuten nytkin muutaman päivän aikana katosi maailmasta paljon arvokasta tietoa ja taitoa jota ei takasin saa.

Luksus-loma lapissa

Olen lomaillut viikon ja tänään palasin takaisin kaupunkiin. Kyllä oli mukava ja rentouttava viikko. Menin maalle moikkaamaan vanhempiani ja otin murun matkalta mukaan. Pauli-Antero tietysti oli myös lomalla, teini-parka puolestaan ahersi fysiikan kimpussa. Minua on siunattu vanhemmilla, jotka asuvat syvällä metsän siimeksessä, kaukana kaikesta kiireestä ja metelistä, jopa naapuriin on melkoisesti matkaa. Siellä me sitten hiihdeltiin, käytiin potkurilla rälläämässä kylän raitilla ja ajeltiin kelkalla metsään makkaraa paistamaan. Ei nyt kauheasti keksinyt valittamista siinä reen pohjalla loikoillessa auringon lämmittäessä poskipäitä ja makkaran tiristessä kepin nokassa. Illalla saunottiin ja pelattiin vanhusten kanssa korttia ja mikä parasta; nukkumaan mentäessä kun sammuttaa valot niin sitten ollaan kans pimeässä, ei edes kättään erota. Mies vieressä voisi vaihtua huoletta yön aikana ja takulla tulisi täytenä yllätyksenä kun aamu alkaa sarastaa.  Nyt sitten vaan odotellaan pääsiäistä ja lisää lomapäiviä.
Onhan tässä vielä muutama päivä aikaa laskeutua arkeen, juoksinkin jo tuossa ympäri kaupunkia hoitamassa asioita, jotka oli ihan pakko hoitaa. Nyt pitäs sitten olle reipas ja alkaa keittiö-hommiin, leipomaan ja keittelemään koiran muonaa sun muuta........ja siinä samalla voi kaiholla kaivata äidin kaalikääryleitä ja käristystä.

Super-ihmiselle super-ruokaa

Nami, nami

Eihän tämä ole enää tosikaan, taas löytyi keino rikastua!! Tällä kertaa killingit kotiin tuo pakurikääpä ja siihen sitten kyytipojaksi lähdevettä ja johan alkoi kirstu pullistella. Alan hiljalleen katua sitä tv-luvan noitumista, telkkaristahan tulee mitä parhainta tarjontaa. Jos en olisi katsonut Voimalaa iltana muutamana, niin enpä olisi tiennyt, että mustikkakin on superfoodia ja voi onkin toooosi terveellistä. Tässä samaisessa ohjelmassa tuli myös ilmi että lähdevesi on nyt se JUTTU, sillä pääset yhteyteen maankuoreen ja hyväähän se onkin. Sinne sitten sekaan pakurikääpää, joka kasvaa koivunkyljessä, niin energisyys on taattu. Ei tarvitse jäädä koskaan milloinkaan eläkkeelle kun olet niin tehokas ja energinen. Paitsi jos haluat olla down-shiftaaja. Mutta sitten se paras juttu; minä rikastun. Katsokaas kun muru on metsuri, siis könyää metsässä päivät pitkät, joten sehän voi siinä samalla napsia käävät reppuun ja tuoda minulle. Minun vanhemmat juo päivittäin lähdevettä, koska heille vesi pumpataan lähteestä, eikä se ole kauhea kitsas lähde. Kyllä sieltä minullekin riittää, joten alan pullottaa lähdevettä, pussitan pakurikääpää ja vot, kiskasen siitä kunnon hinnan sillä kyllähän terveydestä pitää olla valmis maksamaan. Viekää vaan Venäjälle vaikka kaikki potut, meillä on pakurikääpä! Kohta tämä blogi on tarpeeton ja säästökirja joutaa nurkkaan mököttämään.

Lukutoukan loppukiri

Tämäkin meiltä löytyy

Teini pakertaa ammattilukion viimeisellä suoralla, enää on kirjoitukset jäljellä (osa on jo suoritettu) ja vähän työssäoppimista. On muuten melkoista puppua väittää, että meillä täällä Suomessa opiskelu on ilmaista ja kaikille halukkaille mahdollista.Ainakin teinillä olisi jäänyt lukio käymättä ilman isovanhempien avustusta kirjaostoksiin. Kirjoihin uppoaa aivan törkeä määrä rahaa vaikka käytettynä ostetiin kaikki jotka suinkin vain käsiin saatiin. Teinin serkku pääsi ylioppilaaksi samana vuonna jonka teini aloitti lukion ja olimme aivan varmoja, jotta sieltähän me saadaan ostettua paljon kirjoja, mutta eihän ne käyneet. Vain kolme kirjaa kävi. Fysiikan kertauksen kirja on viimeisin hankinta, mutta ehkä ne nyt sitten oli siinä. Toivon niin.
Meillä on siis pian paljon hyväkuntoisia lukion kirjoja myytävänä, tänne vaan ostoksille.
Itse opiskelin uuden ammatin muutama vuosi sitten ja meidän ei onneksi tarvinnut ostella kovinkaan paljon kalliita kirjoja, mutta olihan se koulunkäynti kivaa!!! Paljon hauskempaa kuin silloin nuorena. Jos budjetti sallisi, minä opiskelisin ja opiskelisin ja opiskelisin.....loputtomiin. Kyllä se aina työnteon voittaa ja ai että minä olisinkin fiksu.
Se vasta olisikin sietämätöntä.

Foto ois kiva

Nyt kuulkaa loppui köyhyys! Tarkan markan uutisissa muuan Jone neuvoi meitä tollukoita, kuinka tulee toimia jos sattuu paikalle kun jotain kiinnostavaa tapahtuu. Kamera näyttelee tässä olennaista osaa, mutta sehän meillä kaikilla on jo kännykässä. Ei missään nimessä pidä innoissaan lähettää kuvaa iltapäivälehteen (tai ylipäätänsä mihinkään mediaan) muutaman euron toivossa, ei ei ei. Heti ensimmäisenä kuvan päälle tulee laittaa teksti "koevedos" tai "sample" ja siten aloitetaan neuvottelut hinnasta jos lehtien kuvatoimistot on kiinnostuneet kuvasta. Sovi kuvalle käyttöaika, mediat ja alue ja jos ne haluavat kaikki oikeudet niin hintahan voi olla vaikka kuinka suolanen. Nyt vaan sitten kamera kainalossa kylille kyttäämään, josko jotain tapahtuisi. Ja jos ei tapahdu, niin ainahan sitä voi vähän avittaa ja pistää tapahtumaan. Vain mielikuvitus on rajana. Loppukuusta kun tili alkaa ulvoa tyhjyyttään, sitä voisi vaikka uhrata itsensä (tai mielummin jonkun perheenjäsenen) ja mennä sätkimään auton konepellin alle. Lehdessä lukisi sitten tähän tapaan "Nainen jäi jumiin autonkonepellin alle, konepellin pidikkeen pettäessä" ja meitsi sätkis siinä hetken julmetusti Kuoman pohjat savuten.  Teini nappais kuvan. Jos hoidettaisiin homma kerralla kotiin, niin sitten otettaisiin oikein kuvasarja, kuinka minut pelastetaan sieltä ja lysähdän voipuneena komean ambulanssimiehen vahvoille käsivarsille voihkimaan. Ei kun toimeen!