Työtön, työtön, tytön, tötön, totteröö

Olen työtön. En ollut eilen enkä ole huomenna,mutta tänään olin. Aloitan nimittäin huomenna vuorotteluvapaan sijaisena ja laki vaati, että piti olla tämä päivä työttömänä. Menin aamulla kiltisti työvoimatoimistoon, jossa en ole käynytkään sitten valmistumiseni. Enkä sitten löytänyt sitä, piti soittaa Larvannolle joka siellä on viimen käynyt. Olihan se niinkin kaukana kuin kadun toisella puolella......
Siinä me työttömät sitten jonotettiin ovien aukeamista kuin köyhän talon porsaat. Kyttäiltiin toisiamme silmäkulmasta ettei vaan kukaan kiilaa ohitse. Viimein, vähän yli yhdeksän, saapasteli ylvään näköinen rouva suurine rintoinensa aukaisemaan ovet meille pikku possuille ja me kiltisti kipitimme tiskille jonottamaan. Siitä sitten jonotuslappuset tiukasti kouransilmässä penkille, istuimme ihan ripirinnan, tilaa oli kuin talvisodan korsussa. Jopa minä ymmärsin asennoitua jo etukäteen asiaan niin, että tämä on virasto ja virastossa joutuu istuskelemaan ainakin tunnin. Mutta mitä teki nämä muut, nämä kokeneemmat työttömät joilta jouduin välissä kysymään neuvoa; he alkoivat valittaa oitis kun hanuri koski penkin pintaa. Näin se meni; "Kyllä taas joutuu odottamaan vaikka kuin kauan, on se kumma" , olimme istuneet viisi minuuttia. "No nyt on kaikki huoneet tyhjiä, mitä ne siellä oikein kuppaa, kahviako kittaavat" ja muuan mies narisi kuinka kalliit auringon säteet menee hukkaan kun täällä pitää kökkiä. Sitten he yhdessä tuumin naukuivat miten ennen sentään työvoimatoimisto järjesti töitä, mutta ei niitä enää täältä saa. No mitä jos tekisit itse asialle jotain? Olen aina luullut, että työttömillä jos kellä on aikaa jonottaa, mutta olin kai sitten aivan väärässä. Kiirehän niillä oli kaikilla. Tympii ihan tosissaan tuollanen jatkuva valitus, jos pitää istua niin sitten saatana istutaan. Siinä vajaan tunnin istuessani laskeskelin, että pääsääntöisesti asiakas oli huoneessa n. 15 minuuttia. Ehdin tunnissa siivota puhelimen muistin kaikesta turhasta roinasta ja tilata ajan kampaajalle. Sitten tuli minun vuoro ja astuin sisään kaikkein pyhimpään, jossa nuori, mutta asennevammanen virkailija otti minut vastaan. Esitin asiani ja ojensin nöyränä työsopimukseni hänen vaativaan kätöseensä ja virkailija tokaisi, ettei hän mitään työsopimuksia tarvitse. Palvelusopimus pitää olla. MIKÄ! Eihän siinä auttanut muu kuin lähteä rullaamaan kaupungin talolle hakemaan palkanlaskijalta moista lappusta todetakseni vain ettei hän voi sellaista kirjoittaa. Seuraavaksi sitten etsittiin lomalla olevien johtajien tuuraaja ja ei kun sinne. Kun vihdoin viimein mankeloin hikisenä takaisin työvoimatoimistoon viemään sitä perkeleen palvelusopimusta, niin tissi-muori ilmoitti tämän päiväsäteen, kenen kanssa aamulla asioin, olevan juuri syömässä. Helle oli tehnyt tehtävänsä enkä ollut enää ollenkaan nöyrä. Hyvä etten liimannut tätille sitä lappu kitalakeen kiinni. Sanoin samaan äänensävyyn jonka olin heiltä oppinut, että se lappu on parempi toimittaa päivänpaisteen pöydälle ihan justiinsa ettei kuse koko homma ja that`s it.
Toimi. Onneksi en ole enää työtön ja varmaa on se, että teen jatkossakin kaikkeni etten vaan joudu asioimaan moisessa lafkassa. Toivon kaikesta sydämestäni, että  pääsen vielä joskus "palvelemaan" tätä ms. sunshinea. Sen jälkeen on takulla puntit tasan. HAH!!

Ääniä pään sisällä

Kuka oikein (ja missä) teekee päätöksiä siitä, mitä oikein aletaan tutkimaan? Jossain täytyy olla joku porukka joka ympäripäissään keksii tutkimuksen aiheita ja sitten ne jollain pullonpyörityksellä päättää mitä tässä taas tutkittaisiin seuraavat neljä vuotta, että aika kuluis. Ja kuka ne oikein rahoittaa?!!
Ihan näillä näpyttimillä julkaistiin tutkimustulos, jossa oli saatu selville että liika sokeri ja rasva lihottaa. Et ole tosissas!! Australialaiset taas on päät savuten tutkineet alkoholin vaikutusta naisten lihavuuteen ja tulleet kuulkaa siskot siihen tulokseen, että jos juot viinaa niin laihdut. Siitäs sait tohtori Tolonen! Se ei auta mitään, jos otat häppää vain viikonloppuisin silloin tällöin, sitä pitää ryystää neljä annosta pitkin viikkoa. Ja joka viikko. Hik.
Huomenna menen alkoon ja ostan kossua. Jenkit ei jää yhtään huonommiksi; ne sai selville, että jo 200 milligrammaa kahvia päivässä saa sinut kuulemaan ääniä. Se on ihan niinkin paljon kuin viisi kupillista. Tämäkin tieto olisi pitänyt tulla jo aikoja sitten, ei olisi meilläkään niin montaa mielipuolta napsimassa aivan turhaan mielialalääkkeitä. Älkää juoko sitä kahvia!! Sillä se on hoidettu.
Paitsi jos on yksinäinen ja tahtoo seuraa, silloin voi jutella niiden omien äänien kanssa eikä varmasti tule tylsää. Lorauttaa vielä kahvin sekaan kossua, niin ei ole edes pläski.
Yhdestä tutkimustuloksesta minä olen hivenen huolestunut, tai olisin jos jaksaisin uskoa näihin. On nimittäin tutkittu, että silloin kun ihminen alkaa menettää hajuaistiaan on loppu lähellä. No se koko talven kestänyt flunssa nakersi minun hajuaistia ja leikkasi siitä sen terävimmän kärjen. Ennen olin oikea snautseri, haistoin A-rapusta mitä C-rapun kolmannessa kerroksessa kokattiin. Pystyin määrittelemään toisesta huoneesta mitä toisessa kammarissa istuva metsuri oli tunti sitten syönyt, minulta ei syöty salaa suklaata. Toisaalta se oli myös aikamoinen riesa, koska hajut monesti laukaisi migreenin eikä se ollut kivaa. Eipä ole enää sitä huolta mulla. Pyysin metsuria juhannuksena viemään koivunoksia saunaan, että tulee ihana tuoksu ja kun me mentiin kylpemään, en haistanut yhtään mitään vaikka armaani totesi heti ovella saunan olevan tuoksua tulvillaan. Kahvikaan ei maistu enää yhtä hyvältä kuin ennen eikä ruuan hienoisia makuvivahteita maista ollenkaan. Minulle on esimerkiksi aivan se ja sama onko ruuassa sipulia vai ei, en maista sitä laisinkaan. Kiiwi maistuu vain mössölle, mitä se kyllä onkin. Toisaalta sitten taas pikkasenkaan tuliset maut lennättää minulta nahan kitalaesta kun ennen jopa vähän tykkäsin niistä. Tortilla kastike pitää tätänykyä olla miedoista miedoin. Maistoin tänään eka kertaa tälle kesälle kirsikoita eikä nekään maistuneet enää yhtä hyvälle. Taidan mennä jo valmiiksi krematorion portaille odottamaan loppulaskentaa. Siitä minut on sitten helppo kipata uuniin paistumaan, ei tule matkakustannuksia.

Kakkakeitin

Kuka tietää mikä on kakkakeitin? Käsi ylös!
Vinkki nro 1: Massukassa sitä ei ole. Joskus oli, mutta jostain mystisestä syystä ei toimi enää.
Vinkki nro 2: Se siis löytyy vain autoista
Vinkki nro 3: Ainakin ennen muinoin niitä sai ostaa irrallisina ja johto tökättiin tupakansytyttimeen. Löytyi ainakin ruutu- ja raitakuosilla
Vinkki nro 4: Siinä ei varsinaisesti keitetä kakkaa, mutta on aika lähellä kyseistä tuotetta
Vinkki nro 5: Kesällä täysin tarpeeton, talvella aikalailla välttämätön jos on kuninkaallinen pyrstö, kuten minulla
Vinkki nro 6: Sen voi korvata retkipatjanpalasella, lampaantaljalla tai toppahousuilla. Silloin ei voi säätää eikä sammuttaa.

Vastaus: Sehän on tietysti penkinlämmitin!! Ja tämän meille kertoi Tobias från Sverige.

Paska päivä

Hyi miten ärsyttää ja ottaa päähän. Ihan muuten vaan ja ilman syytä olen kärtynä. Aloitin työnteon aamulla puoli seiskalta ja heräsin kampaamaan tukkaa jo varttia vaille viisi. En siksi, ettei olisi nukuttanut, kyllä nukutti. Minä olen sen verran tahmeata lajia, etten millään ehdi töihin jos en herää tarpeeksi ajoissa. Pitää ehtiä lukea lehti rauhassa ja keittää kahvit, puuro ja tehdä eväät. Ja tottakai kaikki tämä itsensä kuuraaminen, vaikken edes meikkaa. Sen jos tekisin, niin ei varmaan kannattais laittaa nukkumaan ollenkaan jotta ehtii ajoissa sorvin ääreen. Mulla palaa käpy jos aamulla pitää housua, eikä sitä v-tutusta korjaa mikään muu kuin seuraava päivä. Töitten jälkeen menin kaupungille tsekkaamaan alennusrekit ja mitä löysin? En mitään! hirveitä lumppuja kaikki tyynni. Mistä ne löytääkin myyntiin niin karmeita rääsyjä, toinen hiha on jo valmiiksi melkein irti ja kaula-aukosta voi naapuri tarkistaa onko navassa nöyhtää. Muodottomia trikoo rääsyjä ovat. Ja kuka perkele keksi sen rypytyksen tuohon tissien alle?! Sitähän näyttää meressä kelluvalta poijulta kun sen kiskoo niskaansa, paitsi että usein ne koltut liimautuu takapuoleen kiinni ja sitten näytät raskaana olevalta emakolta. Farkkujakin yritin kiskoa koipiini, mutta eihän ne minulle sovi vaikka olisivat kokoa 50, jo pohkeista ottivat kiinni vaikka kuinka etsin suoraa mallia enkä mitään pilliä. Alkoi niiiiiiiiin ottaa päähän! Laatu on tätänykyä jotain, mikä hautautui halpatyövoiman rattasiin jo ajat sitten. Minulla on yksi pehmeä, ihana paitapusero, sellainen arkipaita jota tykkään käyttää. Siinä on vain kovin antelias etumus, napit hyppää auki ihan itsestään vaikka se ei ole edestä edes ahdas. Kohta kehittelen itselleni ihan oman kauhtana tyylin (kun en muuta osaa ommella) ja pidän kauhtanoita kesät talvet. Niiden allehan mahtuu kivasti talvella vaikka välihousut ja vaikka kuinka suuri takapuoli ja paksut pohkeet. Sekin on varsin kumma, että kun Kim Kardashian perä on muhkea, niin se on niin hot ja kun meikäläisen takalisto leviää, niin se on kauhia laardiperse. Miksi minulle ei kukaan sano, että mene röntgeniin kun me ei uskota ettei sulla ole silikooni pylly. Mulle sanotaan, että syö salaattia tai mielummin älä mitään. Se on väärin!
Tämän karmea ärsyttävän kauppareissun jälkeen lähdin heittämään keikkaa ja muistin vasta asiakkaan pihalla, että tapaaninen peruttiin. Tulin kotiin ja sammuin sohvalle. Sitten tympi taas kun piti nousta ylös vaikkei olis tahtonut. Järki sanoi, että nouse jo ja tunne  väitti ettei ole mikään pakko. Taas ärsytti. Hetihän se helpotti kun pääsi pystyasentoon ja teki jotain pientä mallin vuoksi, mutta loppuillan olen kyllä kotona ettei vaan ala uudestaan tympiä. Larvanto kysyi, että "onko tuo sinun elämä aina ollut tuollaista seuhtomista, miten minä en ole ennen pannut merkille?".  Mitä tästä opimme, ei kannata olla liikaa kotona. Voi huomata epämiellyttäviä piirteitä läheisissä kun niitä ajan kanssa katselee.

Hiiri-koira

Ainoa hiiri, jonka siedän joten kuten

Jussi sitten oli ja melkeinpä myös meni.  Huristelin taas torstaina töiden jälkeen maalle Pauli- Antero takapenkillä torkkuen. Matkalla satoi vettä niin rankasti, että hetken jo harkitsin parkkeerausta pientareelle, mutta enpä sitten malttanutkaan. Juhannusaattonakin satoi eikä meidän perinteisestä kalareissusta tullut yhtään mitään, maattiin siten mahat pystyssä saunanlauteilla ja kuunneltiin kuinka sade lyö ikkunaan. Kivaa sekin oli. Jos kerran on koltta ja metsuri kysessä, niin periksi ei anneta. Mehän yritettiin sitten lauantaina mennä fisuja narraamaan, mutta eihän siitä mitään tullut kun joka oja tulvi yli äyräiden. Päätettiin sitten vain paistella makkaraa ja keittää nokipannukahvit, ilta oli ihana; aurinko paistoi ja oli ihanan lämmin istua tulilla muistelemassa aikaa kaksitoista vuotta taaksepäin siihen hetkeen kun tavattiin pubin baaritiskillä. Metsurihan on minun juhannusheila.
Pauli-Anterollakin oli varmaan ikimuistoinen reissu, se löysi sisäisen tappajan itsestään. Peto on herännyt, hirviö on luotu. Se metsästää hiiriä ja syö ne. YÖK!!!!!!! Eipä voisi enempää inhottaa. Aivan kuten aiemmin jo kerroinkin, niin maalla on nyt joku taivahan hiirivuosi, niitä on aivan tolkuttomasti. Olen taas kirkunut itseni käheäksi ja melkein oksensin kun Pauli saalisti ensimmäisen hiirensä. Sitten sitä ei pidellyt mikään. Eikä sitten tippaakaan auttanut vaikka metsuri kuinka sönkötti jostakin luonnollisesta toiminnasta, siinä ei ole mitään luonnollista!! Ei ole! Voin kertoa sata muuta asiaa jotka on luonnollisia toimintoja, mutta tuo ei ole. Tästä syystä en ole ikinä sietänyt kissoja, ne vielä tuo ja esittelee raatonsa. Voi miten vistoa!!! Metsuri sitten vielä ikään kuin pisteeksi iin päälle näki tarpeelliseksi kertoa kuinka se hiiri äänsi "viik" kun Pate sitä pureskeli. Voi taivas!!! Takulla näen painajaisia ja vaikka mitä. Onneksi ollaan taas kaupungissa.....
Seuraavan kerran kun matkustan maalle (jos edes menen enää ennen kuin hiiret on jäätyneet kalikaksi) teippaan Paulin nokan jesarilla kiinni aina ulkoilun ajaksi. Syökööt Pedigreeniä kuten ennenkin, ei tässä muutkaan ala heti barbaareiksi kun silmä välttää.

Seitsämän syntiä

Satoi vettä. Kaatamalla koko päivän, ihan aamusta asti. Mikä tarkoittaa sitä, että sen kerran kun olen pakosta liikkeellä polkupyörällä sataa ihan helvetisti. Vein nimittäin aamulla massukan huoltoon ja ystävällinen korjausmies kyllä tarjosi kyytiä työpaikalle, mutta kieltäydyin kauniisti ja tempaisin polkupyörän takapanelista kehuskellen kelpo sadevaatteita siinä samalla. Minulla oli Didriksonin takki, jonka olen jo testannut kaatosateessa, se pitää. Housut on Rukan ja ne ei sitten pidä, ei ainakaan kaatosadetta jotta tiedoksi vaan valmistajalle. No onneksi vaatteet kuivui työpäivän aikana ja sitten vaan iltpäivällä sama kostea reissu toisinpäin. Positiivista tässä on se, ettei massukassa ollut yhtikäs mitään vikaan. Kunnon tyttö.
Kävin sitten taas kaupassa ja ihmettelin kovasti, että mitä ihmettä muuan nuoripari niin hirmuisen intensiivisesti valitsee hyllyn luona, jossa on myytävänä valtava valikoima tampooneja ja terveyssiteitä. Sen vielä ymmärrä jos pariskunnan naispuolinen jäsen niitä tutkii, on nimittäin aika monta merkkiä tarjolla, mutta mitä se mies siinä tekee?!! Ihan pakko oli hivuttautua lähemmäksi jotta näkisin (ja etenkin kuulisin) paremmin. No nehän valitsi naiselle kaikista hienointa terveyssiderasiaa, niitä vissiin mainostetaan telkussakin seitsämän synnin nimellä. Sellaisen saa nyt kylkiäisenä kun ostaa tietyn merkkisiä terveyssiteitä. Nainen ei osannut päättää yksin ja mies sitten auttoi. Ihailtavaa pari-työskentelyä ja etenki se, kuinka tosissaan mies vertaili eri vaihtoehtoja! Toki hän sitten lievästi punastui kun huomasi minut siinä kuikkimassa, mieleni teki käydä vähän kehaisemassa, mutta maltoin mieleni. Katsoin juuri viikon parhaan tv-ohjelman (tietysti Pasilan jälkeen), sen ruotsalaisten autoilu-shown ja se on sitten mainiota viihdettä. Kyllä nyt alkaa Erica ja Josefina jäädä kakkoseksi, Jonne ja Johanna menee helkkyen ohi. Ei Johannassa niinkään ole nauramista, mutta se Jonne on kyllä uskomaton puusilmä!! Tänään ne kävi vähän louhoksella kurvailemassa ja puusilmä antoi ihan ihme neuvoja huudattaen samalla heviä, kiljumalla ja samanaikaisesti pomppien penkillään kuin kolme vuotias. Että voi olla ihminen palikka! Katso jos et usko. Yksi tuomareista ja neuvonantajista, Budda, joutui louhoksella syöksymään tämän tästä pelastamaan heidät varmalta tuholta. Budda pomppasi aina jonkun kivilohkareen takaa kiljuen "nej,nej, nej!!!!!!" ja Jonne katsoa killitti aivan ihmeisssään, jotta mikä mättää.
Itsehän osaan ajaa, ainakin paremmi  kuin Jonne, mutta suuntavaisto on täysi nolla. Eksyn oitis. Ihan minne vaan, missä en voi kysyä keneltäkään neuvoja. Aivan kuulkaa ääneen piti nauraa kun paikallinen metsämuseo mainosti avajaisiaan kertoen kaikista temppu-pisteistä joita paikanpäältä löytyy. On jos jonkinlaista metsävisaa ja moton puikoissakin saat heilua. Siellä on myös piste jossa voit kokea turvallisesti eksymisen tunteen. Hah-haa!! Ei tarvi meikäläisen mennä minnekään labyrinttiin kokemaan eksymisen tunnetta, on se sen verran tuttu tunne. Turvallisen siitä tekee vain mukana kulkeva metsuri, joka tuuppii oikeaan suuntaan. Sitä ilman en mene ikinä metsiin mönkimään, paitsi jos siellä on ihan selkeät polut ja tiet joita seurata. En ole mikään mättähältä mättähälle suuntaava sissi ja opastetuilla reiteilläkin  pysyn tallessa jos keskityn tiukasti koko ajan, muuten olen hukassa. Olen kerran eksynyt paikalliseen lähiöönkin ja olin jo valmis soittamaan kotiin, että olen nyt sillä ja sillä kadulla, katsokaa kartasta minne päin nyt pitää mennä. Onneksi löysin tutun kaupan, josta osasin suunnistaa kohti parkkipaikkaa jonne olin jättänyt auton. Voit varmasti kuvitella sitä syvää kunnioituksen määrää, mitä tunsin kun Larvanto seikkaili ypöyksin pitkin Barcelonaa. Oksetti jo pelkkien metrokarttojen katsominen. Ja todella hyvä oli, että näin ne kartat sun muut vasta sitten kun lapsi oli jo turvallisesti kotona.Muutoin olisin joutunut tekemään kyllä jotain, menemään vaikka.....paniikkiin.

..ja päätoimittaja vastasi

Päätoimittajan vastaus tuli jo parin tunnin sisällä, eikä  tehnyt minua ollenkaan paremmalle tuulelle. Hänen mielestään tämä heidän versionsa on lukijoiden ja jopa minun kannaltani parempi kuin se alkuperäinen. Eli jutun olisi pitänyt olla munaton ja pökelö lässytys, sitä mitä se nyt onkin. Voi maissileipä, että ottaa ohimoon!!!! Tuli vain mieleen, että kuinka niitä muitakin juttuja on päätoimittaja fiilaillut mieleisekseen, se siitä sananvapaudesta.

Postia päätoimittajalle

Niin alkoi jurppia se lehtijuttu, että oli ihan pakko laittaa sähköpostia päätoimitajalle ja vähän avautua asiata. Eihän se mitään enää auta, mutta toivottavasti seuraavalla kerralla tekevät työnsä paremmin kun joku poloinen sinne skriivaa. Mielenkiinnolla silti odotan, mitä se minulle vastaa vai vastaako mitään. Tyhmä lehti, tyhmä juttu ja taas alkaa verenpaine nousta kun asiaa ajattelee. Huh. Minulle on nimittäin jo tutut soittaneet ja kysyneet, mihin kummaan olen kirjoitustaitoni hukannut. Revi siitä sitten...

Polsiisiasiaa osa nro 3 ja pätkittyä journalismia

Voi taivahan vallat! Nyt se kirjoittamani yleisönosastokirjoitus oli lehdessä ja se oli niin pöljästi pätkitty, että lukijat luulevat minun vähintään olevan joku taulapää vikisiä jolla menee kahden irtokoiran hyökkäyksestä kakka housuun! Edes aloitus ja lopetus eivät olleet alkuperäisiä ja juttu oli muunneltu niin tyhmästi ettei jaksa käsittää. Ja koko paskan alla komeilee meikäläisen nimi. Ei ehkä voisi enempää hävettää.....toivottavasti sitä ei lue kukaan, koskaan, eikä milloinkaan.
Lehdellä on tietysti oikeus pätkiä juttuja, mutta miksei ne edes kysy haluanko julkaistavan tuollaisen kamalan version?!  Sitäpaitsi alkuperäinen juttu ei ollut niin kamalan pitkä.
Toipuuko tästä häpeän määrästä ikinä.....No jotain hyvääkin; festariviikonloppu meni loistavasti, oli hauskaa, tapasin paljon uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja. Jaksoimme metsturin kanssa riekkua aamu neljään ja voin vannoa, ettei sitä tapahdu kovinkaan usein. Lauantai oli kyllä minun osaltani aivan helvetillisen karmea, krapulaa piti potea iltaan asti mutta nytpähän taas muistan, miksi siellä viihteellä niin harvoin riekun. Ei kestä vanhan elimistö moista. Huomenna alkaa työt ja loppuu tämä lorviminen, tämä kahden viikon loma oli aivan riittävän pitkä. Nyt pitää tehdä tiukasti hommia, että saa taas viedä massukan huoltoon. Menomatkalla siitä alkoi kummasti skraapata oikea eturengas ja minun ikioma korjaaja tuumasi vian olevan joko laakereissa tai sitten sinne on vaan hurahtanut pikkuruinen kivi pomppimaan. Tulomatkalla ei kuulunut yhtikäs mitään, joten toivottavasti se oli se kivi, mutta vien sen jokatapauksessa ensi viikolla huoltoon kun nivelenkumi pitää vaihtaa. Sinne menee taas muutama euro.

Pian taas starttaan massukan ja käännän keulan kohti pohjoista, pitää vain muistaa tarkistaa öljyt. Jo kahdesti on käynyt niin, että metsuri on mennyt tarkistamaan öljyt ja molemmilla kerroilla on pitänyt listätä. Reilusti. Noottia ja nippuria on tullut ihan kiitettävästi mikä on minulle ihan oikein. Senpä takia minulla on nyt öljy-stressi; tarkistan niitä alvariinsa enkä millään jaksa uskoa jos tikku näyttää öljyä olevan. Olen aivan varma, ettei voi pitää paikkaansa ja sörkin tikkua eestaas kaksitoista kertaa ennen kuin uskon. Ja sittenkin vähän pelottaa, vaikka uskottelenkin itselleni, että kyllä siellä varmaan joku lamppu syttyy ennen kriittisiä hetkiä. En kumminkaan halua kokeilla, kokeilematta on myös bensatankin varoitusvalon toimivuus vaikka olenkin useaan otteeseen uhonnut testaavani sen. Olen jopa hankkinut kanisterin tiukkojen tilanteiden varalle, mutta nynny on nynny.
Mummolassa odottaa halonhakkuu, mutta onneksi sitä varten on kone, klips klaps vaan ja heitto liiteriin, on se niin helppoa. Perjantai-iltana menen katsomaan festari-väkeä, josko taas tapaisi tuttuja menneiltä vuosilta. Olen juuri sitä juntti-kansaa joka ei mene katsomaan elokuvia vaan kittaamaan kaljaa. Myöskään suuret ohjaajat ei minua jaksa kiinostaa. Olemme kyllä muutamana vuonna hoksanneet kiinnostavia elokuvia listalta, mutta niin paljon ne ei kiinostaneet, että olisin jaksanut jonottaa telttaan aamulla kello neljä. Vanhat ihmiset, ne nukkuu siihen aikaan tai ainakin on jo unen esikartanossa. Juttelin viime kesänä muuan miehen kanssa, joka oli tullut muistaakseni Tampereelta talkootyöläiseksi festareille, taisi olla ammatiltaan valomies. Hänen mielestä talkoot elokuvafestareilla oli vuoden kohokohta, siellä oli niin mahtava fiilis. Uskon sen, varmaan talkooväkeen karsiutuu tietynlainen, samanhenkinen porukka joka palaa paikalle vuodesta toiseen.
Itsehän sitä ei osaa eikä jaksa oikein innostua tuosta keskiyön auringosta, valoisista öistä ja itikoista. Ei kai, kun näin on aina ollut, pitäisi käydä asumassa jossain kauempana, että ne alkaisi tuntumaan ihmeellisiltä. Eikä kyllä jaksa innostaa ihmeemmin tämän pohjoisen kansan luonnekkaan. Sitä olla sen kummenpia kuin muuallakaan, aivan yhtä kieroja ja tuppisuita kuin kaikki muutkin. Sillä ei ole mitään merkitystä mistä päin olet kotoisin, joka paikkassa on ne omat helmensä ja pökäleitäkin löytyy.Sanottaisko ihan näin, että kirves löytyy kaikilta, se miten sitä kukanenkin käyttää on ihan oma, henkilökohtainen mieltymys.
Festarit, ne on kumminkin niin parasta mitä tämä pohjoinen kansa on ikinä keksinyt järjestää. Nyt aika moni tietää missä on Sodankylä ja miltä siellä näyttää.

Erica ja Josefina

Jos haluat tuntea itsesi suorastaan maailman parhaaksi kuskiksi, niin katso ihmeessä tiistaisin Sub:ilta "Ruotsin huonoimmat kuskit". Välissä ei tiedä itkiskö vai nauraisko, ne ihmiset kun ovat kuitenkin oikeasti ihan yhtä heikkolahjaisia kuin ohjelmassa näytetään. Ja mistä kuiten ne on löytyneet?!!
Ihan "lemppareita" on Erica ja Josefina, blodit ystävykset jotka siellä sitten kimpassa kaahailee. Muistaakseni se on Erica joka ajaa ja Josefiina on apukuski. Kumpikin aivan yhtä tyhjäpäisiä. Eilen ne pamautti nosturin kylkeen täyttä ravia kun tehtävän luonne oli sellainen, että autoon suihkusi aina  vettä kun kolautit autoa johonkin ahtaassa paikassa käännellessä. Tytöt ei halunneet, että meikki suttaantuu ja tukka menee takkuun, joten he ratkaisivat asian vetasemalla huput syvälle päähän ja pää painettiin vielä niin lähelle polvia kuin suinkin mahtui. Erica sen aloitti, hän ohjaa kun Josefiina kerran neuvoo, eihän siihen kuskin silmiä tarvita. Ongelma oli vain se, ettei Josefiina halunnut uhrata meikkiään moisen typeryyden takia ja vetasi myös pään pensaaseen ja sitten vaan kaasua koneeseen. Kuvaaja tippui nosturista kuin telkkä pesästä, onneksi oli valjailla kiinni. Tyttöjä se vaan nauratti kovasti, vaikka toisen otsassa olikin kuhmu.  Myös ohjemassa mukana olevat veljekset ovat kyllä ihan omaa luokkaansa, herra varjele ettei niistä kumpikaan lisäänny koskaan. Paitsi nehän asuu ruotsissa, mitä se meitä haittaa......kunhan eivät muuta koskaan tälle puolelle rajaa.
Onhan niitä toki meillä täälläkin melkosia teiden ritareita, joskus tekisi mieli käydä pätkimässä tunkilla takaraivoon. Ihan järjettömiä ohituksia ja kaahailuja typerääkin typerimmissä paikoissa. Olin kerran linja-autossa matkustajana kun kuskilla meni ihan yks´kaks hermot edellä ajavaan matkailu-autoon. Ihan ilman mitään varoituksia kuski alkoi isoon ääneen huutaa kuinka nuokin paskahuussit pitäis lailla kieltää liikkumasta päiväsaikaan. Me matkustajat istuttiin naama valkoisena eikä uskallettu sanoa mitään, ettei se vaan hermostu lisää. Ja kun kerran hiljaa oltiin, kuski paransi vauhtia; "Rapido, sillä lukee siellä persiissä! Rapido juu saatana, tuo ei ole mistään Rapidosta kuullutkaan!!!! Etana siellä pitäs lukea. Perkele!!!!". Tässä vaiheessa minä pistin silmät kiinni ja rukoilin meidän kaikkien puolesta enkä vähiten sen matkailu-auton. Pelkäsin, että kohta se varmaan tuuppaa linja-autolla koko Rapidon metsähallituksen puolelle. Sama se sille miten meille käy, kunhan muut on pois tieltä. Ilma oli hyvä, tie oli kuiva, kaupunkiin oli enää matkaa reilu kymmenen kilometriä eikä oltu edes aikataulusta myöhässä joten en jaksanut millään käsittää mistä moinen huuto ja meteli. Ja varjele kun päästiin ihan kaupungin liepeillä ohituskaistalle niin meitin linjavaunuhan paahto ohi tukka hulmuten vain kiilatakseen taas paskahuussin eteen koska meidän piti nousta keskustaan vievälle trampille. Hip hei kun hävetti ihan vaan vähäsen.....vaikken itse ollut edes kuskina. Hurraa Suomi!!!
Jospa sillä kuskilla oli ollut muutoin paha päivä, vaimo kävi vieraissa tai pomo uhaksi potkuilla. Vaikka sitähän ei kukaan kyllä usko. Kun Larvanto oli vielä aika pieni, matkustimme aika useinkin linja-autolla mummolaan ja muuan talvi meille sattui kyllä taas sellainen asiakaspalvelija, että vallan. Oli huono keli ja sillä kertaa oltiin aika lailla jo aika-taulusta myöhässä. Kuskilla paloi pinna ja se polkaisi linjurin reiluun ylinopeuteen ja minä tuijotin lapsen kanssa nopeusmittaria silmät tapillaan. Satuimme nääs istumaan ihan eka penkissä Larvannon matkapahoinvoinnin vuoksi. Siihen aikaa ei vielä ollut muissa penkeissä turvavöitä, mutta meillä oli! Ja siitä osasin olla enemmän kuin onnellinen. Sitten joku onneton painoi vahingossa sitä pysäytynappia, kuski polki jarrut pohjaan ja kun ei kukaan jäänytkään pois se alkoi karjua kun heikkopäinen, että "KUKA PAINO NAPPIA. HÄH!!!! Kaikki istui hiiren hiljaa jolloin kuski selvensi mitä tapahtuu jos siihen nappiin vielä koskee; siitä lentää hankeen. Mietippä sitten siellä mitä menit tekemään. Voi apua. Me kaikki istuttiin kädet ristissä, en tiedä kuinka moni meni ihan päätepysäkille asti kun ei uskaltanut koskea nappiin. Meidän matkan määränpää onneksi oli linja-auto asema, ei tarvinnut räplätä nappia.

tai sitten ei.......

Jos joskus alkaa tuo yksityisautoilu tympimään, niin alan taas matkustaa linjurilla. Siellä aina sattuu ja tapahtuu. Muuan kerrankin mummot melkein lynkkasi kuskin joka ei meinannut pysähtyä matkan varrella olevan kahvilan kohdalle kun ei se reittiin kuulunut. Mummoilla oli pissahätä eikä autossa ollut vessaa. Sitten pysähdyttiin, kuten varmasti arvasitkin ja kun kuski-parka yritti hoputtaa muoreja niin ne melkein sylkivät silmille. Ei siinä mitään, me sitten siinä odoteltiin tovi kun kerran toisilla pissatti.

Murheellisten laulujen maa

Laula vaikka minusta, tässä mie oon.......

Se on ihan kamalaa mitä mielikuvia musiikki saa aikaan. En tiedä teistä, mutta minulla on tapana kuvittaa kuulemani laulu, vähän niin kuin elokuvaa katselis ja se ei ole ollenkaan mukavaa jos on kyseessä vähän totisempi biisi. J.Karjalaisella on aika monta tällaista kipaletta, kuten "Verinen mies" jota muuan radiokanava nyt melko aktiivisesti soittelee. Näen sieluni silmillä kuinka se verinen mies retkottaa alasti siellä verta lainehtivassa veneessä ja kuinka se kiedotaan pyyhkeisiin jotka hetkessä värjäytyvät punaiseksi. Oi kamala, siinä on kesäfiilis loitolla. Selviskö se mies vai ei? Minun mielestä ei, ei jos on puukolla tehty jakaus vatsaan ja sitten piti vielä veneessä kellua. Toinen samaisen J:n kappale "Laura Häkkisen silmät" saa kyllä kylmät väreet ryömimään mekon sisälle. Aika hurjaa jos sillä tavalla tapahtuisi oikeasti! Voi tapahtua, uskon lujasti kaikkeen tuommoseen. Muistan ikuisesti kun kuulin tuon kappaleen eka kerran ja olin tosi yllättynyt ettei sitä daamia oikeasti ollutkaan! Ai hurja! Tuli mieleen tarina siitä liftaritytöstä joka liftailee kesäöinä kyytiin ja jos auto pysähtyy poimimaan sen, niin hetken kuluttua sitä tyttöä ei ole autossa laisinkaan. BUUUU!!  Sitten on näitä itkettävän ihania kappaleita niin kun Elwoodin "Lumen aika"  tai "Lasinen vuori", kyllä on märkää kyytiä. Hullun huono olen tuossa enkussa, niin siksipä kuuntelen aika paljon kotimaista. Jotain sentäs ymmärrän, niin kuin Agnetha Fälskogin esittämä  "Sometimes when i´m dreaming" osaan kääntää koska vain. Pikkusen olen vissiin synkkä ihminen kun ensimmäisenä aina tulee mieleen mollivoittoset kappaleet, mutta piristämiseen käy melkein mikä vain jalan vippaus musiikki ja lasten musiikkista löytyy aina oikeita helmiä niin kuin Tohroti Orff ja herra Dalcroze. Niillä on monta hyvää kipaletta, mutta aivan huippu on "Punahilkka" ja "Sumffatirallaa" ja jos haluaa leijua niin sitten kuunnellaan "Tulitukka" tai "Tuuli". Poskettoman hyvää musiikkia ja taas jotain uutta vaikkei olekaan Fröbeleitten voittanutta. Sitten kun pitää pää pistää nollille, niin laitan Panhuilut peliin, auttaa aina.
En ole koskaan kauheasti käsittänyt miksi joku jumittuu yhteen musiikkityyliin eikä suostu sitten muuta kuuntelemaankaan. Mitä tuhlausta! Kyllä joka tyylistä jotain hyvää löytyy.  Se täytyy myöntää kun musiikista kerran puhutaan, että karaoke on kyllä sellanen juttu josta en keksi kauheasti hyvää sanottavaa, en sitten millään. En uskalla enää lähteä mihinkään kotipippaloihin kun poikkeuksetta jossain vaiheessa iltaa kaivetaan karaokelevyt esille ja sitten alkaa se loilotus teemalla "Äänellään se variskin laulaa" eikä se aikuinen nainen lopu millään.Siihen sitten loppui juttelu ja aivan kaikille on pakko peukuttaa, muuten tulee turpaan.Ja se vonkaaminen jos et itse ala kiekua samaa tahtia, sitä ei kestä kukaan! Karaokekuppilat kierrän kaukaa, mutta olen tarpeeksi usein joutunut pakosta karaokehelvettiin josta ei ole pakotietä.Mistä se laulamisen vimma oikein kumpuaa, onko karaokelaulajan haaveena olla joskus joku iskeläprinssi- tai prinsessa ja siinä loilotellessa voi vähän niin kun leikisti olla semmonen. Niinkö se menee? Tässä asiassa kuulun aivan varmasi vähemistöön ja sillehän ei mitään voi, mielipiteensä kullakin. Muistan tarjoilija ajoiltani( kun karaoke oli aika uusi juttu), hauskan tapauksen; muuan romaaninuorukainen halusi kovasti laulaa, muttei osannut sanoja eikä myöskään osannut lukea niitä siitä näytöltä. Nou hätä, kaveri osasi lukea (ja varmasti myös kirjoittaa) ja lähti taustatueksi kuten hyvän ystävän kuuluukin. Hän sitten toimi esilukijana ja toinen lauloi perässä sydämmensä kyllyydestä. Hyvä siitä tuli kun ei antanut pikku viiveen haitata. Ääni oli oikein komea.

Poliisiasia, osa nro 2

Nyt on sitten se ensimmäinen arkipäivä sen hissiepisodin jälkeen ja soitin  poliisilaitokselle tehdäkseni sen ilmoituksen. Puhelu ohjattiin rikospoliisin puolelle, jossa joku ystävällinen rouva vastasi. Kerroin tapahtuneen ja kysyin millaisen ilmoituksen tästä nyt voisi tehdä.No ei kuule minkäälaista. Rouva siellä kertoi kuinka ensin pitää tapahtua jotain konkreettisempaa, kuten nyt esimerkiksi jos on puremajälkiä näyttää (itsessä tai omassa koirassa) niin voi tehdä rikosilmoituksen. Jos irrallaan oleva koira tuuppaa vaikka pyöräilevän lapsen tai horjuvan mummon katolleen kadunpintaan ja tulee naarmuja tai kallo halkeaa, niin siitäkin voi tehdä ilmoituksen jos vielä kykenee. Samoin jos koirat juoksentelee irrallaan kerrostalon pihalla, voi yrittää saada poliisipartion paikalle komentamaan koirat kiinni. Tuntuu kuulkaa aika turhauttavalta soittaa poliisipartiolle mokoman asian takia perjantai-iltana kun he saattavat olla juuri jossain perheessä estämässä isää lahtaamasta vaimoa ja lapsia. Kysyin sitten, että eikö ole olemassa lakia joka kieltää koirien irtipidon taajama-alueella ja tähän rouva iloisesti sirkutteli, että "ei toki, jos koira on hallinnassa niin saa olla irti". Ja kananpaskat sanon minä. Ei kyllä pidä paikkaansa. Tästä suivaatuneena kirjoitin oitis paikallislehteen yleisönosastolle kirjoituksen aiheesta ja kerroin myös siinä mitä minulle poliisista valistettiin. Saas nähdä mitä tapahtuu. Voi olla ettei kirjoitukseen reagoi kukaan, mutta voi olla toisinkin.Yleensä nämä koira-jutut kirvoittaa ihmisten kielet, muistakaa vaan joka keväiset koirankakka keskustelut. Kirjoitin omalla nimellä, joten nyt sinne tieten joku vastaa, että oma koiras on ihan hullu, kato vaan sen perään. Ja niinhän minä teenkin, se ei ole ikinä irti. Syynkin tiedätte. Sitäpaitsi Pauli on niin pieni, että pärjään sille fyysisesti koska tahansa, senhän voi napata kainaloon ja iskeä nippurilla otsaan jos ei muuten tottele.
Googlailin netistä aihetta viikonloppuna ja siellä joku nainen aikoi myös tehdä poliisille ilmoituksen koirasta joka hyökkää aina omalta pihaltaan tielle  kun he menenvät ohitse. Siellä toinen lukija kommentoi kirjotusta sanomalla, ettei poliisit mitään asialle tee, turhaa ilmoittelet. Silloin en uskonut, mutta nyt uskon. Otan siis omankäden oikeuden käyttööni ja varustaudun itsetekemällä pippurisumutteella (tai jos laiskottaa, niin hiuslakkapullolla) kun lähden lenkille. Jos joku koira hyökkäilee kohti eikä omistaja saa sitä kuriin niin sumuttelen surutta ainetta kuonoon ja omistajalle kans. Joutuukohan siitä linnaan?  No sanon sitten, että olen prinsessa ja asun linnassa. Hyvästä syystä.

Tyyli-Lyyli

Tsekkaa mikä tyyli!!!

Tapasin tässä taannoin kaupungilla tuttavani, jota en ollut tavannut aikoihin. Pitkästä tauosta huolimatta minun ei erikseen tarvinnut kysyä, vieläkö hän seurustelee saman kaverin kanssa kuin viimeksi tavatessamme. Kyllä seurustelee, aivan varmasti. Jaa mistäkö tiesin? Sen huomasi hänen pukeutumistyylistään. Tuttavallani on tässä vuosien saatossa ollut muutama eri seurustelukumppani ja tosi jännää on kuinka hän muuttaa heti tyyliä uuden rakkauden mukaiseksi. On ollut urheilullista kumppania ja silloin Neiti X oli itsekin tosi sporttinen, harrasti liikuntaa aktiivisesti ja pukeutui myös vapaalla melko rennosti. Sitten tuli ero ja seuraava rakas oli boheemi taiteilija luonne ja kohta oli myös Neiti X, oli maiharia ja pipo roikkui niskassa eikä urheilu kiinostanut yhtään tippaa. Tämänhetkinen elämänsä mies on sitten ehkä enempikin tällainen.....miten sen nyt sanoisi....elitisti. Voiko niin sanoa? No kuiten sellanen joka tykkää hienoista tavaroista, talo ja auto on viimosen päälle. Vaatteet on laatua ja trendiä pullollaan, tukka hyvin ja kello näkyy. Tässä tyylissä uiskentelee nyt myös tuttavani, laadusta tinkimättä. Pistää miettimään mistä moinen johtuu ja käykö se raskaaksi vai tapahtuuko nahan luominen ihan luonnostaan. Jos ei ole löytänyt sitä omaa tyyliään, niin kai se on sitten helppo mukautua toisen mieleiseksi. Vai onko niin, ettei ihminen arvosta itseään ja omia mielipiteitään sen vertaa, että on valmis pitämään niistä kiinni. Entä mitä sitten tapahtuu jos jääkin ihan yksin, ei tulekkaan uutta kumppania lennosta? Jääkö asumaan siihen sen hetkiseen tomumajaan, miksaako tyylit sekaisin vai mahtaako löytää vihdoin viimein ihan sen oman tyylin? Mielenkiintoista. Melkein toivon hänelle näin tapahtuvan. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että jokaisen ihmisen pitää esimerkiksi osata asua myös yksin, enkä nyt puhu viikosta tai kahdesta. Kolmessa vuodessa se alkaa jotenkin hahmottua. Itse väitän kyllä jonkilaisen tyylin löytäneeni, en ainakaan vaella ihan joka muotioikun mukana. Jotain kertoo kai sekin, että osa lempparivaatteistani on todella vanhoja....vanhin viettää 20-vuotis synttäreitään. 80-lukuhan on taas muotia, kun jaksaa aikansa odottaa niin taas on muodinmukainen. Tervetuloa vaan olkatoppaukset ja korkeat vyötärö ja karmeat muovikorut. Hauska on seurata Larvannon ja tyttiksen tyylikiistoja, ne kun iskee joskus aika kovastikin kipinää. Larvannon tyyli ei ehkä ole ihan niin trendikäs kuin tyttis tahtoo ja kumpikin yrittää tiukasti pitää päänsä. On se niin rentoa olla vanha ja vakiintunut, metsurin puolesta saan pukeutua melkolailla miten vain, kunhan kriittiset paikat pysyy piilossa. Nyt kun oikein miettimällä mietin, niin keksin ainakin kolme juttua joita se ei voi sietää; haaremihousut, capri-housut (onko sillä joku housuongelma?) ja 80-luvun kikkarakiharat. Ei tykkää afrosta hän.

Heja sverige!

Karmea kerä.....

Jos eilen illalla v-tutti ankarasti, niin nyt on kyllä sitten niin hyvä mieli jotta vallan. Koko episodi alkoi aamulla kun kävin ruoka-kaupassa, kokkasin sitten kotona pizzaa ja salaattia. Jäävuorisalaatti sitten osoittautui aivan karmean makuiseksi, pthyi olkoon! Aivan hillittömän pahaa ja kitkerää, ei sitä voinut syödä. Kippasin koko kupillisen roskiin (onneksi en ehtinyt sekoittaa joukoon muita raaka-aineita) ja soitin valveutuneena kansalaisena Prismaan, tiedottaen, että myymänne RUOTSALAINEN jäävuorisalaatti on kamalaa ja pahaa. Nainen puhelimessa vaan vakuutti, että saan toki rahani takaisin kunhan tulen pyytämään ja minä toisessa päässä yritin kertoa pää-asian olevan sen pahan salaatin eikä ne rahat. Siellä onnettomat ihmiset ostaa kerä tolkulla paskan makuista salaattia. Joku vielä sairastuu, mitäs sitten sanotte? Häh? Lähdin sitten iltapäivällä uudelle kauppa reissulle paikalliseen Saleen hakemaan ihan kotimaista jääsalaattia kun eteeni kassajonossa sattui nuorimies jolla oli sylissä kolme jäävuorisalaatti. Kumarruin hänen puoleensa ja kysyin mahtavatko olla ruotsalaista alkuperää nämä kaalet ja mies myönsi näin olevan. Kerroin hänelle sitten miten minulle oli oman naapurimaan tuotoksen kanssa käynyt ja mies kiitti ja palautti kerät hyllyyn. Olin jo kassalla maksamassa ostoksiani kun hän vielä ulos menneessään kiitti ja kertoi, että salaatit olivat menossa hänen asiakkailleen. Hän oli todella tyytyväinen, ettei ehtinyt kokkailla ihmisille ruokaa kitkeristä keristä. Voi kun tuli iloinen mieli, tunsin tehneeni suurenkin hyvän työn. Voihan toki olla, ettei ne kaikki kerät olleet yhtä pahanmakuisia, mutta parempi katsoa kuin katua, sanoo vanha kansa eli minä. Sitäpaitsi mies saattoi senkin vuoksi olla vähän yllättynyt kun tällainen täti tulee raatille, hän kun oli vähän rajumman näköinen kaveri. Hiuksia oli vain takaraivolla oleva letti, korvissa teevadin kokoiset lävistykset ja niitä lävistyksiä oli sitten muutoinkin vähän siellä ja täällä. Tatuoinnit olivat oikein komeat. Mutta mitäpä sillä on väliä miltä kukakin näyttää, pääasia ettei syö pahaa ruokaa. Hyvä ruoka parempi mieli!

P.S Tein herkukanlehtimehua ja siitä tuli niiiiiiiiiin hyvää ja raikasta. Kun nämä on juotu, niin seuravaksi kokeilu vuorossa on koivulehtisima. Sitä varten tarvii löytää rauduskoivu ja metsuri, joka varmistaa etten riivi lehtiä vaikka riippakoivusta. Se olisi kamalaa! 

Järkytystä kerrakseen

Nyt kyllä meni hermot, perkele! Tämä on poliisi-asia! Tässä meidän talossa on pyörinyt satunnaisesti kaksi taivahan suurta mustaa koiraa, ilmeisesti jomman kumman omistajan vanhemmat asuvat tässä talossa. Koirat ovat tietysti aina irti eivätkä tottele omistajiaan lainkaan. Erään kerran Larvanto lähti lenkille Paulin kanssa ja nuori nainen oli juuri päästänyt nämä isot koirat autosta pois, ilman hihnaa. No nehän oli tietysti rynnänneet Paulin luokse joka haastoi riitaa täyttä päätä. Larvanto oli käskenyt kutsua koirat pois, johon omistaja oli todennut, ettei koirat tee mitään. "No tämä tekee" oli Larvanto sanonut jonka jälkeen nainen oli kiroillen raahannut koirat pois. Toinen näistä koirista on onneksi lauhkeampi, mutta toinen on tosi äksy. Ja painaa noin 45 kiloa. Larvanto oli vielä motkottanut, kuinka kannattais ajatella muitakin jne. Ihan oikein sille.
No tänään koko suku tuli grillaamaan tuohon meidän pihalle ja koirat juoksi vapaana ympäri pihaa. Hyvästelin iltalenkin Paulin kanssa, en takulla uskalla mennä ulos kun koirat oli irti. Hetken kuluttua kuului huutoa, kun naapuri tuli töistä ja tämä kiihkeämpi koira meinasi hyökätä kimppuun. Tällä kertaa koiria komensi pariskunnan mies eikä koirat totelleet sitä sen kummemmin kuin naistakaan. Naapuri pääsi kotiinsa ja pariskunta pyyteli vuolaasti anteeksi. Piha hiljeni ja kului kaksi tuntia. Larvanto soitti ja pyysi hakemaan kotiin tyttiksen luota ja ajattelin nyt samalla viedä Paulin pissalle. Mentiin hissiin ja samassa kun hissin ovi alhaalla aukeni, hyökkäsi hissiin ne kaksi jättiläiskoiraa. Minä kiljaisin ja painoin Paulin seinää vasten, olin Paulin ja hulmujen välissä. Samassa tämä pariskunta tuli kiskomaan koirat pois, isäntä kaljakassia kilistellen. Jossain välissä Pauli oli saanut kiemurreltua irti valjaista joten kesti hetken ennen kuin sain ne tärisevin käsin takasin. Huusin rappuun, että joko tie on vapaa ja hiippailin ulos hissistä, niin eiköhän vaan nämä pidä koiriaan kiinni ulko-ovea vasten. Onneksi meillä on vastakkain kaksi ulko-ovea, joten kiskoin möykkäävän Paulin pihan puolelle ja odotin siinä että pariskunta sai raahattua koiransa pois. Huusin kyllä oven raosta, että "Pitäkää ne koirat kiinni!".
Ukko vain mutisi jotain ja nainen oli hipihiljaa. Menin kadun puolelle kun pariskunta meni autoonsa ja otin rekkarit ylös. Menen maanantaina poliisilaitokselle tekemään ilmoituksen. En aio odottaa, minä päivänä ne onnistuu pistelemään meidät poskeensa. Jo se nyt on kumma, ettei ihmisille mahdu kalloon muutama järjestyssääntö!! Koirat pidetään kiinni taajamassa. Aina! Ja varsinkin jos ne on talon kokoisia eikä tottele ketään.

Käsipohjaa kuono kivikokkoa kyntäen

Pauli-Anteron aamu viilennys

Teräs-muori pilkkoo puut

Kotona taas. Ei kestä varreltansa lumivalkoinen nainen näitä kelejä, punoitan jo pahasti vaikken ole ulkona paljoa viihtynykkään. Minä saan valittaa. En tykkää muutenkaan helteistä, minua ei saisi villi hunnilaumakaan raahattua etelän helteisiin, jonnekkin hiekalle loikomaan. Pyörtyisin jo ensimmäisen puolen tunnin aikana ja kärventyisin karrelle. Minusta ei tule tekemälläkään pronssinruskeaa, se on aikoinaan kokeiltu myös solariumissa. Makasin siellä ketarat suorana kymmenen kertaa ja tuloksena oli soma pinkki punerrus. Siitä olisi Nasukin ollut katellinen. Tykkään myös nukkua yöllä ja nyt se ei ole onnistunut kahteen yöhön, luulen että seuraava on kolmas. Ei ollut mummolan tupa paljoakaan viileämpi ja vintti oli kuin helvetin esikartano. Viime yönä keksin siten kastella pyyhkeen jääkylmässä vedessä ja pläjäytin sen paljaalle selälle kun ensin olin viilentänyt etupellin. Se toimi ja vihdoin sain unesta kiinni. Kuudelta heräsin sitten kun joku konkkanokka vai mikä lie kuovi kiljui kaula kierossa samaa virttä loputtomiin ja rakennuksen toisella laidalla, jossa oli toinen ikkuna auki ristivedon toivossa, pääskyset sirkutteli liiankin reippaasti ajankohtaan nähden. Teki mieli ampua ne kaikki.

Ja eikun  syömään......

Ahtauduimme sitten tuossa puolenpäivän aikaa Mazdaan ja hurautimme takaisin kotiin. Välillä piti toki pysähtyä uittamaan Pauli-Anteroa, mutta muuten meni aika pehmosissa mietteissä tuo matka autossa, jossa lämpöä oli varmaan n. 45 astetta. Kävin mummolassa samoilemassa, kuten aioinkin. Torstaina heräsin tuttuun tapaan kello puoli kuusi ja lähdin äitini ja koiran kanssa kiertämään paikallisen luontopolun.Larvanto piti ajankohtaa epäinhimillisenä ja käänsi kulmahampaita vilautellen kylkeä kun ehdotin liittymistä tähän iloiseen seurueeseen. Siellä oli aivan mahtavaa, ilmakin oli vielä siinä vaiheessa kohtalaisen siedettävä ja Offi ei petä vaikka vastassa olis...itkioita.( Itikoita siellä olikin tsiljoona joka paikassa, ne kyttäsivät kaiken päivää ikkunan takana kärsä tanassa josko joku tulisi ulos imuteltavaksi).
Paisteltiin makkaraa ja nautittiin kesästä. Pauli-Antero oli ihan touhussaan tappamassa kaikki myyrät ja hiiret, muttei onneksi saanut ainuttakaan kiinni. Se luulee olevansa suuri saalistaja,joka aamu toistui mummolan pihalla sama näytelmä, muuan paikallinen pupu-Jussi istui yhden ladon seinustalla mäystämässä ruohoa aamuauringossa ja Pate ryntäsi ovesta tuhatta ja sataa yrittäen saada pupun kiinni. Minä huusin, että "Juokse pupu!!!" ja Pate pisti parastaan. Pupun ilme oli mainio ensimmäisellä kerralla, se katsoi koiraa ilmeellä "Herranen aika, mistä tuo tuli?!!" ja tottakai voitti Paten joka aamu.

Se kukkii jo.....nami maiskis..........

Eilen veimme Paten uimaan ja takulla oli ensimmäinen kerta elämässäni kun näin koiran uivan käsipohjaa. Patehan tykkää loiskia vedessä ja sukellella kiviä, mutta ui se ei. Larvanto houkutteli koiran koko ajan syvemmälle keppi houkuttimena ja vihdoin Pate oli niin syvällä, että sen takajalat kyllä kellui vapaana kuin sammakolla ikään, mutta etujalat se piti tiukasti pohjassa. Sitten se laahusti etukäpälien varassa etenpäin. Siinä vaiheessa kun etukäpälät (varmaan vahingossa) irtosi pohjasta, koira kellahti kuin korkki naamalleen veteen ja helvetillistä kyytiä sen jälkeen rantaan. Tätä ne sitten teki tunnin. Välissä koira suoristi takajalat niin pitkiksi kuin sain ja se vasta olikin hupaisa näky. Nauroin rannalla kuollakseni. Vahinko vaan, ettei ollut kamera mukana. Olen muuten tarkistanut paikallisen hillan kukinnan ja voin kertoa, että kukkii. Ja nyt löytyy myös pölyttäjissä, niistä ei ole pulaa. Eikä siellä ollut pulaa oikeastaan mistään, hiiriä vilisti joka jumalan puskassa (kiljuin itseni käheäksi) ja käärmeet pötkötteli asvaltin lämmössä. Se on kesä nyt.

Sykkivä syli

Kyllä ihminen on hullu; ulkona on varjossa 35 astetta hiki ja minä olen Larvannon kanssa lähdössä kahden tunnin automatkalle pohjoiseen. Aivan kuten arvata saattaa, niin meidän massukassa ei todellakaan ole ilmastointia, tai kyllä vaan on kun rullaa ikkunat levälleen ja antaa tullen tuivertaa. Pauli-raukalla on jo nyt korvalehdet punaisena kun on niin kuuma, autossa se varmaan saa lämpöhalvauksen. Ajattelin kylläkin lorottaa suihkulla sen vähän viilempään kuosiin ja sitten matkan varrella pysähtyä uimaan paikallisiin lätäköihin. Enkä kyllä lähtis muuten ollenkaan, mutta vanhukset odottaa innoisaan ja Larvannolla on ensi viikolla omat kiireensä. Minä puolestani aion seuraavalla viikolla rökälehtiä filmifestareilla, eikä siihen kuvioon kyllä mummot ja papat mahdu mukaan. Kaikki on loistavasti sitten kun ollaan perillä, siellä odottaa viileä tupa ja yölläkin pystyy nukkumaan toisin kuin täällä kaupungissa. Aion harrastaa luonto-samoilua oikein olan takaa, siellä on ihana luontopolku jonne menen joku aamu niin aikaisin ettei vielä kukaan ole liikkeellä. Vai minä, Pauli ja kaikki satatuhatta itikkaa. Jos oikein hyvä mäsis käy, saamme herkutella savukalalla. Se on taas siitä kiinni, jaksaako Larvanto ja pappa kalastaa, suosiiko kalaonni ja saako kukaan Larvantoa aamuisin ylös. Minä jos kalastan, niin se menee mato-onki hommiksi, virvelin kanssa en tykkää söhlätä ja verkkoilu on TYLSÄÄÄ....
Siirryn nyt tästä kohti massukan tulista syleilyä, kuulumisiin!!!

Pillit pussiin pönkkäjalka

Larvanto on nyt sitten lakitettu. Juhlat meni tosi hyvin, hauskaa oli ja vieraatkin viihtyi. Osa vieraista oli matkustanut Suomi-neidon helmoista saakka ihan vaan juhlistaakseen Larvannon juhlaa ja sitten poloiset lähtivät juhlien jälkeen matkustamaan takaisin kotiin.Se jos mikä on hieno teko. Vaikka me juhlittiin aika pienimuotoisesti niin kyllä ne vaan kummasti töitä teetti tuollaisetkin juhlat. Minä olin juhlien jälkeen ihan kuitti, enkä ollut edes ainoa ja ilman tyttiksen (hän on se Larvannon sydänkäpynen) apua olisin ollut aivan hukassa. Yritin juhlissa parhaani mukaan seurustella joka taholla edes vähän, ettei kukaan olisi jäänyt huomioimatta ja silti tuntuu ettei tarpeeksi ehtinyt.Vähän piti sitten taas pistää luovuutta peliin kun huomasimme perjantai-iltana pöytiä laittaessamme, ettei meillä siten olekkaan tarpeeksi suurta, valkoista pöytäliinaa. Jos pöydistä olisi taas tehnyt pienempiä, ei tarjottavat olisi mahtuneet. Soitin Larvannolle kotiin, että ota äkkiä olohuoneen verhot alas ja silitä ne. Vastahan minä ne sinne ripustin, joten olivat vielä pölyttömät. Ja niin meillä oli iso liina. Äitini alkoi jo pikkuriikkisen hätäillä, että "herra jestas, eikö sinulla onnettomalla ole valkoisia lakanoita" ja sitä rataa, mutta oli kyllä sitten ihan tyytyväinen kun näki kuinka hyvältä verhot pöydällä näytti. Ei pidä antaa pikkuseikkojen häiritä tunnelmaa....illalla piti tosin vielä kaiken hulinan jälkeen silitellä ikkunoihin toiset verhot kun en osaa kyllä olla yhtään ilman verhoja. Mutta Larvanto oli reipas ja hoiti homman. Ja sitten tänään oli hetken aikaa yksi laina-kuppi hukassa, mutta juuri kun olin käynnistänyt etsintäpartion ja soittanut palokunna paikalle, tuli soitto, että kuppi löytyi sieltä mistä pitkin. Nyt on enää palauttamatta yksi kahvilusikka ja pyyhe. Se on kyllä seitsämäs ihme, ettei mitään suurempaa ole hukassa. Sitäpaitsi se porkkankakkukin onnistui, joka ensin epäonnistui. Seisoin silmät kierossa (ei viinasta, vaan väsymyksestä) perjantaina keittiössä ja tuskailin, että mihin sen sitten pakkaan kun kaikki astiat ja rasiat oli jo käytössä. Samassa tippui kolinalla yläkaapista pöydälleTupperin kalansuolausastia jossa tapaan säilyttää mokkapaloja, hyvä ettei päähän pudonnut. Katsoin kattoon  ja kiitin. En olis itse keksinyt. Olen parhaillaan kesälomalla, ei olisi voinut osua loma parempaan saumaan. Itkettää ajatuskin, että huomenna pitäisi olla virkkuna töissä. Eipä silti, sitä kun on tällainen ehtoopuolen ihminen, niin sitä ei vaan osaa nukkua aamulla pitkään, vaikkei kukaan hätistelekkään. Tänäänkin heräsin jo ennen seitsämää vaikka kaaduin petiin puolikuolleena joskus yhden aikoihin. Oltiin sitten Paulin kanssa aika aikaisessa vaiheessa metsälenkillä, mutta se oli mukavaa.Nähtiin Bambi. Nukuin sitten päivällä ja olin saada slaakin kun puhelin soi kesken unien, josta johtuen vastasin oikein ääliömäisesti "hallooo" (tiedättehän, sellaisella äänensävyllä kun et tiedä missä olet ja mitä tapahtuu ja vähän pelottaakin) ja siellä oli tietysti muuan rouva tarjoamassa asuntoaan vuokralle. Ja puupää kun olen, niin sovin siinä sitten näytön illaksi vaikka kämppä oli aivan liian kallis eikä autopaikkaakaan löytynyt. Peruin kylläkin muutaman tunnin päästä sen, mutta silti nolottaa. Laitan sen väsymyksen piikkiin, kuten senkin että kutsuin vielä tänäänkin ihmisiä niillä nimillä mitkä ekana mieleen juolahti. Nyt on vielä haastetta yllinkyllin jäljellä kun pitäs saada nuo kaikki kauniit kukkaset pysymään hengissä mielellään mahdollisimman pitkään. Siitä olen iloinen, ettei juhlissa ollut ulkopuolisia kameroita. Ei leviä kovin laajalle kuvia heinäsäkki-äidistä. Minulla oli nimittäin oikein hienot juhlakengät (jotka sai jääkiekkoilijan pohkeetkin näyttämään siedettäviltä) vielä siellä koululla, mutta päätin vaihtaa ne lätyskäsandaaleihin siellä juhlapaikalla siksi aikaa kun valmistelimme pöytiä. Niin jotta tempasen ne kauniit kengät sitten koipiin kun vieraat saapuu. Arvaa muistinko? En. Seistä pönötän joka kuvassa niissä lätysköissä ja näytän niin heinäsuovalta kuin suinkin ihminen vain voi. Jalkaterät sojottaa itään ja länteen......voi itku. Enkä minä muistanut lisätä huulipunaa, enkä kammata tukkaa....enkä tupsuttaa puuteria.....hoh-hoijaa! Onneksi menin piiloon ahmimaan kakkua, ettei ainakaan ole yhtään sellaista kuvaa missä heinäsuovalla on vielä keskellä naamaa musta-aukko joka nielee kakkua lautanen leuassa kiinni.

Nilkka suoraksi ja sukka syylariin

Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy, näin Mattia ja Teppoa lainatakseni sanelen. Nyt on kello perjantaina melkein yhdeksän ja on viimeiset hiljaiset hetket ennen hullunmyllyä. Olen toki eilenkin tiskannut juhala-astioita puolille öin, mutta sehän oli rauhallista ja mukavaa puuhaa yön hiljaisina tunteina. Pian huusholli täyttyy ihmisistä, tavaroista ja juhlavaatteista, alkaa se juokseminen kaupan, kodin ja juhalpaikan välillä ja kaikki huutaa yhteen ääneen. On se silti niin mukavaa.
Eilen minulla kuulkaa kävi ihan kotona kosmetologi, sitä voi jo sanoa palveluksi. Täytynee tunnustaa, että se oli Larvannon äitienpäivälahja. Kosmetologi on hänen kavereitaan ja keksin sitten pyytää äitienpäivälahjaksi moista palvelua kun tuo meikäläisen meikkaustaito on suoraan 80-luvulta. Huh-hah-hei ja rommia pullo! Kyllä oli paljon muuttunut niistä ajoista! Ja lopputulos oli kieltämättä upea. Opettelin kuuliaisesti kuinka alaluomet rajataan ja yläluomet varjostetaan, mihin se poskipuna töpötellään ja kuinka rajaus häivennettään. Tuli hiki. Ja sitten opeteltiin kuinka naama ei kiillä. Enpä tiennyt sitäkään, että on olemassa väritön puuteri. Ja seerumi. Ja ihon kirkastin. Että olenkin selvinnyt näin vanhaksi ilman silmänympärysvoidetta ja sen kyllä huomaa, saattais joku sanoa.....Sitten minulle liimattiin lisää ripsiä, oi miten somasti ne räpsyi! Paitsi ne oli hetken huuma, iltapesulla ripset loikoili lavuaarin pohjalla kuin lutikan reisiluut. Iltapesu oli kyllä melko haastava, olin jo unohtanut mitä naamaan piti lätkiä ja missä järjestyksessä, mutta nou hätä! Tyttö kirjoitti minulle ohjeet. Ei kyllin selkeät, huomasin. En millään muistanut, mitä se oikein sanoi mistäkin purkista, mutta sen tajusin, että ensin lätkitään ykköstä ja sitten kakkosta. Pesin ykkösen vedellä pois, varmuuden vuoksi kun en muistanut pitikö se pyyhkiä vai pestä. Kakkonen olikin tiukempaa tavaraa ja kun yritin sitä pyyhkiä, niin voimat loppui. Siis vettä peliin, päättelin. Ja kappas vain, sehän alkoikin vaahdota kivasti! Sitten rasvasin jollain rasvalla, en kuolemaksenikaan muistanut mikä oli yövoide ja tupsuttelin pikkuriikkisen sitä silmänympärysvoidetta. Sitä ei saa laittaa liikaa. Niin kerta.
Olisi aivan fantsua jos purnukoissa olisi sananen suomeksi, mutta ei kai kaikkea voi vaatia. Sen myös opin, että tuotteissa on sellainen pikku purkin kuva jossa sanotaan kauanko tuote säilyy hyvänä sen avaamisesta. Mistä minä voin muistaa koska se on avattu?  Tytyykö pitää purnukka-päiväkirjaa?  Sain myös huuliväriä aika monta. Huulipunia ne ennen olivat, mutta ei enää. Ne on sellaisia pensselillä levitettäviä, kiilteellä ja ilman. Arkeen ja juhlaan. Ei ole ennen ollut minulla noin montaa huuliväriä yhtä aikaa. Ai hurja.  Huomenna meinaan herätä ainaski viideltä sutimaan naamaa ja kokeilemaan uusia oppeja. Olipa lopputulos mikä tahansa, niin olen aivan varma, että värissä löytyy. Ei mene Larvannolla mamma hukkaan juhlavilinässä, se on se kaikkein värikkäin läiskä.

Mustan kissa tango

Tänä aamuna puuroa keitellessä hytkyin  Antti Tuiskun "Hyökyaallon" tahtiin ja siinä joratessa satuin vilkaisemaan ikkunasta. Tunsin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta kun vastapäisessä asunnossa oli mitä ilmeisemmin sama radiokanava auki ja myös siellä hytkyttiin Antin tahtiin. Tsak, tsak, tsak.....ja sitten vähän laulua päälle....
Naapuri  lauloi antaumuksella, minä en osannut sanoja. Jos on kerrostalossa huonoja puolia, niin kyllä on hyviäkin. En tiedä miten sitä tottuu jatkossa jos muuttaa taloon jossa ei olekaan toista taloa vastapäätä. Ilman sen suurempia kyttäilyjä sitä tulee aina vilkaiseeksi, mitä naapuritalossa tapahtuu ja se toimii myös toiseen suuntaan. Jos haluaa olla katseilta piilossa, niin säleverhot vain vinovaakaan, ei tarvitse laittaa edes kiinni asti.  Voin vakuuttaa, että kaikenlaisia naapureita on vuosien saatossa tullut nähtyä. Joillakin on hyvinkin merkillisiä tapoja ja osa suorastaan rukoilee, että "katso minua!!". Sen tietää siitä, että ikkunoihin ei laiteta verhoja ja talvipimeällä pidetään kaikki valot päällä ja asutaan näyteikkunassa. Repertuaarista löytyy alaston mies, joka tykkäsi soitella kitaraa ilkosillaan peilin edessä, pariskunta joka halusi lemmekkäille puuhilleen yleisöä ja nainen joka teki lähes kaiken parvekkeella; silitti pyykit, söi, jumppasi ja usein öiseen aikaan maalasi tauluja. Siinä muutama. Minä en kyllä voi kivittää ensimmäisten joukossa ketään hänen omituisten tapojensa vuoksi, itsellä niitä on on ihan kelpo nippu. En esimerkiksi käy koskaan uima-hallissa, koska minua ällöttää pesuhuoneessa toisten ihmisten lattialla lilluvat pesuvedet ja olen aivan varma, että joka toinen uimari pissii veteen, toiset vahingossa, osa ihan tahallaan. Se sama vesi sitten läiskii vasten kasvoja kun uin altaassa. Ei kiitos ja yök. Myös vaatteiden sovitus on alkanut etoa sen jälkeen kun näin eräässä kaupassa yhdenlaisen haisulirouvan palauttavan vaatteita sovituksen jälkeen. Vettä ja saippuaa ei oltu kyllä nähtykkään muutamaan kuukauteen. Pakkohan niitä on sovittaa, mutta etoo silti. Tiedä mikä syyhyttelijä niitä on juuri ennen minua tälläillyt päällensä. Yök,yök,yök!!! Ja entäs sitten tämä halailu ja ylempalttinen lääppiminen. Se vasta onkin vistoa. Minä en yhtään tykkää, että minua tullaan kahta  metriä lähemmäksi. Kättely nyt käy jos on käsivarret suorina, mutta yhtään ei tarvi siinäkään tilanteessa puristella ja lääppiä muutamaa sekuntia kauempaa. Kerran työpaikkalla muuan harjoittelija tuli puhuttelemaan minua laittaen samalla molemmat kätensä olkapäilleni ja naamahan napotti siinä ihan muutaman sentin päässä. Istuin pöydän reunalla, joten en voinut perääntyä enkä kehdannut sanoakkaan, että mene hiiteen siitä. Hetken jo harkitsin kellahtaa muka vahingossa lattialle, mutta sitähän ei kukaan tiedä mitä se sitten olisi tehnyt joten päätin jättää kokeilematta ja hengitystä pidätellen istua pönötin paikalleni jähmettyneenä kuin suolapatsas. Onneksi työkaveri riensi apuun (koska jokaikinen työkaveri tietää jo ettei minuun kosketa) ja kutsui harjoittelijan pois. Huh!
Muutama poikkeus toki on,esimerkiksi lapset ja vanhukset. Aivan eri juttu, ei tee ollenkaan heikkoa, samoin perheenjäsenet saa taputella mielin määrin. Hieroja ja kampaaja ovat myös samalla listalla, tykkään oikein kovasti eikä mitkään lääkinnälliset toimenpiteet tai tutkimukset heikota, sehän kuuluu asiaan. Mitään selitystähän tälle ei ole olemassakaan, kuten ei sillekään etten koskaan lähde kotoa palaamatta käytävästä tarkistamaan ettei hella ole päällä. Voin tehdä sen useampaankin kertaan. Taikauskoinen en onneksi ole, paitsi en koskaan kävele tikapuiden alitse, avaa sateenvarjoa sisällä, tapa hämähäkkiä tai jätä sylkemättä mustan kissan nähdessäni. Ei tarvi mennä tien yli, pelkkä näkeminen  riittää. Täytyy vain toivoa etten osu koskaan vieraisille huusholliin, jossa on musta kissa. Voi parketit kärsiä.