Holiday club

Kuuntelin tänään radiosta keskustelua jonka aiheena oli "Lomaa lapsista". Siinä aika moni oli sitä mieltä, että on ihan aiheellista moinen toiminta, kyllä lapsista pitää saada lomaa raskaan arjen pyörittämisen vastapainoksi. Eräskin rouva siinä sitten luetteli eri konsteja mihin kersat voi sijoittaa, jotta vanhemmat voivat levätä.Voi vaikka viedä ne mummolle, johan tuo joutaa ne hoitamaan jos on sen verran vielä tolkuissaan että käsi pystyy kauhan varressa, muutoinhan mummojen elämä on luvattoman helppoa ja niillähän on jo vahva kokemuskin kun ovat jo omansa kasvattaneet. Sitten lapsoset voi ujuttaa päiväkotiin ja ladata vähän akkuja, kyllä yhteiskunta on sen verran velvollinen helpottamaan veronmaksajien arkea. Sitä vartenhan ne päiväkodit on perustettu, että siellä hoidetaan lapsia. Varteenotettava vaihtoehto on myös lähettää lapset ex-puolisolle, sille ne kuuluukin, paitsi jouluna, silloin et kyllä saa.
Siis kamoon! Jos hoidat lapsia arkena, niinku pääsääntösesti, viet ne aamulla tarhaan (tai kouluun tai mihin vain) ja sitten illalla haet pois ja kokkaat ja pyykkäät ja harrastat ja roudaat vielä ne mukulat eri harrastuksiin ja kaadut kuolleena illalla petiin vain herätäksesi yöllä siihen kun piltti töröttää sängyn vieressä ja väittää nähneensä pahaa unta, kuka sitä jaksaa??!!!!! Kun vihdoin tulee loma, niin voiko muka olettaa, että niitä vonkujia on silloinkin pakko kuunnella ja järjestää ohjelmaa. Istua jossain juku-juku-altaalla katsomassa kun ne yrittää hukuttaa toisiaan ja tappelevat vielä joutessaan siitä kumpi sai isomman hattaran. Ei, ei ja vielä kerran EIIIIIIIIII!!!!!!
Silloin ne viedään mummolaan ja otetaan itse lento mahdollisimman kauas, näin minimoidaan valitusten määrä;  ei voi marista, että tuli ikävä ja tahtoo heti kotiin tai nyt on ripuli ja näppylöitä. Voi, voi, ei voi äippä ja isukki Egyptistä asti rientää auttamaan. Niin lapset kuin mummotkin on lujaa tekoa, kyllä ne selviää.
Sitten kun tullaan levänneinä kotiin, lapset voi noutaa paria päivää ennen loman loppumista pois mummon helmoista, pitäähän sitä nyt sentään yhdessäkin viettää laatu-aikaa ja kerätä yhteisiä lomamuistoja talven varalle.Paistetaan vaikka makkaraa ja pompitaan trampalla, ei sitä nyt kellään ole mahdottomia tuhlata kaikenmaailman härpäkkeisiin.
Näin sitä jaksaa sitten taas paahtaa talvi-lomaan asti, mummokin on saanut tasottaa sykettä ja laskea painetta.
Ja siis tämähän ei ollenkaan tarkoita, etteikö niitä kersoja (ja vähän mummoakin) rakastaisi yli kaiken maailmassa, pikku nöpöttejä. 
On se mahtavaa, että päättäjätkin kehottaa lisääntymään, kuka ne verot muuten maksaa ja vanhukset hoitaa?

Uusia tuulia

Sain tänään rakkaus-lehden ja heti perään rakkaus-kiven, laitoin molemmat visusti talteen. Antajat olivat tyttöjä, iältään 4 ja 5-vuotiaita. Ja kaikesta tästä ylenpalttisesta rakkaudesta huolimatta kaipaan jotain muutosta elämään. Positiivista sellaista, kiitos. Lähinnä nyt ajattelin tuota työ-rintamaa, olen työskennellyt nyt kolme vuotta samassa työpaikassa ja vaihtelu tekisi kyllä terää. Työ on itsessään ihan mukavaa, mutta ympäristö voisi jo vaihtua eikä työn luonteen muuttuminenkaan ihan kamalalta kuulosta. Olen elämäni aikana työskennellyt useammassakin työssä ja työpaikassa ja aivan kaikista niistä olen oppinut valtavasti juttuja joita olen sitten hyödyntänyt seuraavassa työssäni. Koskaan en ole oikein käsittänyt, mitä hienoa siinä on jos on tehnyt töitä samassa paikassa jo kolmekymmentä vuotta. Niistä vanhoista kaavoista on sitten niin järjettömän vaikea astua ulos ja kokeilla jotain uutta toimintamallia.
Olen ihan hintsusti suunnitellut, josko tässä vielä lähtisi opiskelemaan jotain vähän uutta, mutta se nyt on vielä suunnittelu-asteella. Sitten taas jaksaisi tehdä paremmin töitäkin kun siihen eläkkeeseenkin on vielä matkaa melkoisesti. 
Enhän minä ikinä ole ollut mikään hurja seikkailija-luonne, mutta näissä työasioissa en jaksa kauaa samaa hommaa jos se ei mitenkään muutu tai sitten työympäristön täytyy olla jotain todella spesiaalia, kuten oli yhdessä työpaikassa jossa viihdyin perästi 12 vuotta.
Alkaa maa poltella jalkojen alla ja nyt tuntuu liikavarpaissa lievää poltetta. Antakee minulle uusi työ tai jottain kivvaa........
Huomasin olevani jopa Larvannolle katellinen kun se saa siellä armeijassa tehdä kaikkea uutta, minäkin tahdon ampumaan laser-pyssyllä ja pamauttelemaan poski-laukauksia ja sitten kavereitten kanssa nauramaan kun joku  on mennyt ihan persiilleen. Tahtoo inttiin.

Laskettu aika

Päivänä muutamana sattui kaupan kassajonossa kohtalaisen nolo juttu; jonottelin siinä ostosteni kanssa, edelläni oli kaksi rouvaa. Rouvien puheista huomasin, että he olivat ns. hyvänpäivän-tuttuja eivätkä tekemissä toistensa kanssa kuin näin satunnaisesti. Vanhempi rouva oli maksuvuorossa ensin ja siinä ensin ihasteltiin rouvan ostamaa ruukkukukkaa, jutut liikkuivat ihan turvallisilla diipa-daapa-linjoilla. Meidän välissä seissyt nuorempi rouva oli hivenen tuhti, mutta en hetkeäkään kyllä epäillyt hänen olevan raskaana. Tämä toinen rouva epäili tai tiesi enemmän kuin minä. Kun molemmat pakkailivat tavaroitaan siinä hihnan päässä, vanhempi rouva kysyi tältä toiselta, että "koska sinulla on laskettu aika?". Nuorempi meni -syystäkin- hämilleen ja totesi sen olleen jo kuukausi sitten, vauva odotteli kotona!!! No nyt sitten oli vanhemman vuoro nolostua, mutta aika sukkelasti hän sai koottua itsensä ja jatkoi pokkana kyselemistä vauvan sukupuolesta ja sitten siirryttiinkin jo puhumaan työpaikan kuulumisista. Mitäköhän tapahtui kun kumpikin pääsi kotiin? Voisi olettaa, että vanhempi pesee suunsa saippualla ja nuorempi aloittaa laihdutuskuurin. Niin minä tein. Minulle nimittäin on käynyt aivan samalla lailla. Larvanto kelli jo pinnasängyssä kun lähdin kaupungille vähän tuulettumaan, siinä pankkiautomaattijonossa muuan hyvänpäivän-tuttu hänkin, kysyi laskettua aikaa. Siinä sitten seistä pönötin teltta-mallisessa talvitakissani naama tuhannen punaisena ja änkytin vauvan syntyneen jo. Silloin meni kyllä kysyjälläkin pasmat sekaisin ja hän katosi takavasemmalle aika nopsaa. Minä menin kotiin kaupan kautta, ostin porkkanoita ja päätin, että nyt lähtee läski!
En voi kieltää, etteikö se ollut hyvä kannustin, laihduin muutamassa kuukaudessa takaisin normaalipainoiseksi sillä minulla kyllä oli mistä ottaa, lähtöpaino oli 82 tuhtia kiloa.
Siihen aikaan ei tiedetty karppauksista sun muista hevon huilua, mutta päättelin ihan itsekseni, että jos syön vähemmän ja liikun enemmän, niin pakkohan on jotain tapahtua.
Minulla oli myös nuoren ihmisen aineenvaihdunta, nyt saama kaava ei toimi enää yhtä tehokkaasti, tarvitaan rajumpia otteita. Tai tarvittaisiin jos jaksaisin jollekin alkaa.
Ihailen suuresti ihmisiä joilla on hyvä itsekuri. Työkaveri kertoi juuri aviomiehestään joka oli karppaamalla laihduttanut kahdessa kuukaudessa kymmenen kiloa, mutta se oli vaatinut täydellistä hiilareista kieltäytymistä mihin minä en kyllä pysty. Sitäpaitsi olen hulluna sokeriin,joka on myös kiellettyjen listalla. Se korvaa tupakan kaipuun joka vielä näin kahdetoista polttamattoman vuoden jälkeenkin toisinaan nostaa päätään. Rasvaa saa kuulemma mässytellä mielin määrin, mutta siitä en taas ole ollenkaan iloinen, närästää.
Olen sitten vain paksu ja pyylevä, meidän aikamme koittaa vielä. Muoti muuttuu ja kun luut on koluttu loppuun tulee muoti jossa Rubensin rehevät naiset lumoaa. Saattepa nähdä.

Kloriittia hanuriin

Luomuneito, puhdas ja niin aito

Nyt on kyllä jenkit vieneet typeryyden ihan uudelle tasolle; ne valkaisee peräaukkonsa!!!!!  Ensin ne keksi, että nämä Luojan luomat purukalustot on taivahan rumat ja kohta kaikilla oli varsin hurjasti hohtavat kuorikot hampaissa. Sitten hoksattiin, kuinka äklöttäviä kurtut ja rytyt naamassa onkaan ja keksittiin muuan myrkky nimeltään botox ja sitä sitten vaan ruiskitaan sinne ja tänne, ettei vain näytä elävältä ihmiseltä. Tätä ennen ne on imeneet itsestään kaikki rasvat pois rasvaimussa ja muutenkin on vedetty ylimääräistä ihoa kirurgin toimesta yli korvien ja tissitkin oli jo työstetty silikonilla, sitten tuli tylsää ja piti keksiä joita uutta jännää. Joku bisnesguru sitten pisti liikkeelle huhun, jotta johan se on karsiaa kun ihmisillä karvat rehottaa, hyi olkoon! Koska kainalot ja sääret oli jo aikoja sitten opittu itse fiksaamaan, eikä se näin ollen ollut mikään rahasampo, niin piti miettiä että minne ihminen ei itse ylety ja vot! Keksittiin brassivahaus! Miehille puolestaan markkinoidaan sileää rintaa ja selkää (kannatetaan!!) ja koska ne on nynnyjä, ne antaa mielummin rintansa muiden vahattavaksi. Onneksi metsurilla ei ole kuin kolme rintakarvaa - koska inhoan karvalankamattoa-  eikä se antaisi kyllä rehevää karvoitusta millään vahalla kiskoa. Niitä kolmea ei huomaa jos ei hakemalla hae.....minullakin on onneksi tuo lähinäkö aika huono...
No nyt sitten ei enää mikään brassivahauskaan riitä vaan sikäläiset kauneusklinikat tekee peräaukon vaalennuksia ja järkikin sanoo, että moinen touhuhan on suorastaan pyllystä kotoisin. Ja selväähän on, että jos joku työkseen puuhastelee siellä kaikkein pyhimmässä ja hieman sen yläpuolella, niin summa jonka se siitä touhusta perii, ei ole pieni. En just nyt keksi niin hunajaista määrää euroja (enkä edes dollareita) jolla em. työtä alkaisin tehdä. Se valtaisa läiske joka jenkkilästä kuuluu, on eri alojen lääkäreitten ja  kirurgien taputus kun ne riemuissaan läiskii käsiään yhteen dollarin kuvat silmissään. Oi sitä korjausleikkausten määrää joita ne tekee, kun nämä eri leikkaukset ja blondaukset menee överiksi ja tapahtuu kauheita. Nehän nettoaa niillä piiiiiiiitkään. Mitäs sitten teet kun kakka ei kulje ja hanuri on tukossa?! Voi olla, että sitten ei ole enää niinkään värillä väliä.

Sama kaiku on askelten.....

Tänään oli stten se tutustumispäivä siellä armeijassa. Se oli mielenkiintoista. En tosin tuntenut kupeitteni hedelmää armeijan kamppeissa vaikka se seistä pönötti muutaman metrin päässä, onneksi Tyttis tunnisti. Oli tosi mukava päästä katsomaan missä se lapsi ahertaa ja harjoittelee punkan tekoa. Minusta siellä oli vaikka mitä aktiviteetteja, oli jopa pelikonsoleita aika monta, liikunta- ja kuntosalit,bändi-kamat, sauna oli päällä koko ajan ja sotkussa riitti syötävää. Sitten niillä oli kirjasto ja hiljainen huone siltä varalta, että meteli kiristää vannetta ja kappeliinkin pääsi jos korkeammat tahot kutsui. Porukka oli pääsääntöisesti mukavaa, mutta ihan hintsusti pisti silmään muuan rouva alikersantti, jolla oli kyllä käpy jäässä, oli se sen verran tiukka täti. Sillä välin kun olimme tahoillamme kuuntelemassa luentoja (me vanhukset omamme ja nuori-pari lemmen-luentoa) niin oli tullut villi alikessu tupaan ja räjäyttänyt punkat ja kaatanut roskat lattialle. Syy: huoneeseen oli unohtunut valot. Olen aivan varma, että se oli rouva-kurren tekosia. Oli myös hauska kuulla kuinka Larvanto puhutteli ylempiään, sen käytännön voisi siirtää tänne kotiinkin; "Rouva-äiti, alokas Larvanto!" ja minulta voisi sitten vielä kysyä että saako puhutella, sitä niiden ei armeijassa tarvitse sanoa. Olimme tutustumassa sellaiseen ovelaan tutka-ajoneuvoon ja sitä esitteli meille kersantti. Larvannolla oli kans kysyttävää, mutta se ei voinut puhua mitään ennen kuin se näki natsat äijän hihassa. Olin pyllylleni tömähtää kun se yht´äkkiä karjuu että "Herra kersantti, alokas Larvanto!" ja sitten ukko sanoi sille "lepo" ja sen jälkeen saattoi kysyä. Hohoijaa.
Paneuduin kyllä koko sielullani tutkimaan sitä ajoneuvoa ja kuinka vihollis-turvallinen se on. No väliseinä oli pommin varma eikä sinne koppiin, missä kaikki tärkeät toiminnot oli, päässyt millään ulkopuolelta. Ei vaikka olisi kuskin koppiin päässytkin ja sen sinne kellistänyt. Mutta sitten hoksasin mokan, ison mokan! Ulkopuolella, ihan siinä oven vieressä oli kaksi mustaa letkua. Kysyin kessulta, mitä tapahtuu jos vihollinen napsautta letkut poikki ja niinhän se oli, että toimintakyvytön on masiina sen jälkeen. Sitten kyllä sanottiin, että ne muka maastoutuu niin hyvin ettei niitä löydä millään, mutta entäs jos joukossa onkin petturi. Susi lampaiden joukossa ja nips-naps?! Eipä ole sitä mietitty, niin. Melkein alkoi itselläänkin haluttaa armeijaan.
Ja tiesitkö sitä, että "Armeijassa ei voida, siellä saadaan" vai menikö se toisin päin, en muista.  Tämän hönkäsi alikessu Larvannolle kun se kysyi paikkoja esitellessä, että voiko tästä mennä. Minustakin olisi mukavaa sanoa noin. Tiukasti. Sitten saapastelisin sitä puolta portaista, jota saa käyttää vain ryhmänjohtajat, koska sehän minusta tietysti tulisi valon noupeudella ja olisin ihan leso. Illat sulattelisin käpyjä.

Yksin kotona

Herran pieksut, tekniikka pettää ja Larvannon lomaan on vielä ainakin viikko!!!! Nyt tapahtui sitten se kauheus, mitä  olen koko ajan pelännyt, laitteet tajusivat että olen YKSIN kotona!!!! Lysähdin iltasella soffalle kuin ainakin raskaan työn raataja ja ajattelin hemmotella aivojani muutamalla telkkari-ohjelmalla, kun kauhukseni huomasin ettei olohuoneen digiboksi suostu käynnistämisen jälkeen tottelemaan kaukosäädintä. Se jumahti näyttämään pelkkää kakkosta, siinä sitten tuijotin Pikku Kakkosen postia ja kirosin, että tätäkö tämä elämä nyt on. Kipitin hopun kyytiä Larvannon huoneeseen (jonne olemme siirtäneet sen epäonnen tallentavan digiboksin, joka edelleen toimii miten sattuu) ja avasin boksin ja telkkarin. Boksi toimi, mutta telkkarin ruutuu  tuli kaikenmaailman ihme kirjaimia ja väkkyröitä. Jumangegga!!! Ei voi ihminen elää pelkällä Pikku Kakkosella!!! Kun en muutakaan keksinyt rämpytin telkkaria auki ja kiinni ja niin ne kirjaimet siitä väheni kerta kerralta, lopulta ruutu oli puhdas. Ou jee! Asutaan sitten ilta Larvannon huoneessa; tein oloni mukavaksi, kannoin jopa tietokoneeni sinne. Pate kyllä yritti kovasti houkutella minua takaisin olohuoneeseen, mutta kun kävin vilkaisemassa kakkosen ohjelmaa tulin äkkiä takaisin; siellä meni saksalainen poliisisarja ilman tekstitystä, boksi kun ei halua enää tekstittää....
Parin tunnin jälkeen ikävöin kuitenkin omaa sohvaa niin kovasti ja paljon, että päätin tehdä asialle jotain. Kaiken rohkeuteni voimalla hiivin digiboksin selän taakse ja nappasin johdot irti pistokkeesta. Sydän pompotti kitalaessa, voi äiti jos nyt tapahtuu vaikka räjähdys!!! Vaan ei sentään, boksi pelitti jälleen!!! Mikä voittajan olo. Tekstitys kylläkin puuttuu edelleen ykköseltä ja kakkoselta, mutta muilla kanavilla se toimii joten ei haittaa. Ei voi olla kovin vaativa vielä tässä vaiheessa. Myös tietokone yski ja pärski jonkun virusohjelman kanssa, mutta painelin pari kertaa punaista ruksia ja vähän muutakin, niin nyt se toimii taas. Tiedä sitten kuinka kauan. Pärjään kyllä kaikkien sellaisten juttujen kanssa joihin ei mene sähköjohtoa, mutta elektroniikka on kauhistus. Onneksi Pauli- Antero toimii naksuilla, muuten olisin ihan hukassa.

WSOY

Sain tänään kirjeen WSOY:ltä. He pyysivät lupaa julkaista yhden kirjoittamani murre-runon joulukuussa julkaisemassaan yläkoulun äidinkielen oppikirjassa. Runosta tulee myös oppilaille tehtävä, joiden vastauksia olisi kyllä hauska lukea. Tehtävässä kysytään mitkä oli kaksi hauskinta sanaa, millä murteella runo on kirjoitettu ja sitten niiden poloisten pitää vielä kirjoittaa runosta mukaelma omalla puhekielellä. Tämä on jo toinen äidinkielen kirja jossa tuherrukseni on julkaistu, viimeksi pyydettiin lupaa lähihoitajien äidinkielen kirjaa varten. Tottahan minä luvan annan, tämähän on tällä lailla varsin helppoa, kun ei tarvitse itse pistää tikkua ristiin. Ja vähäkö olen leuhka.
Parastahan tässä on, että en todellakaan ole mikään runoilija Luoja armosta, en sinne päinkään. Tämän kyseisenkin runon rustasin ihan huvikseni aikoinaan johonkin murre-runo kilpailuun vain ihan kokeilu mielessä, että miten niitä runoja oikein rustataan ja sitä kautta se päätyi yhteen runoteokseen.  Samalla ajatuksella olen kirjoitellut muutamia lasten satuja, mutta niitä en ole edes tarjonnut minnekkään. Minkään sortin kirjailijaa minusta ei tule ikinä, ei sittenkään vaikka jonain aamuna olisi yön aikana kirjailija-keiju iskenyt sauvalla päähän ja olisin saanut super-upeat kirjoittajan lahjat. Minulla ei ole niitä kirjailijoiden mainostamia hyviä istumalihaksia vaikkei pehmusteista pulaa olekaan. Kuolettava ajatus, että pitäisi kököttää päivästä toiseen naputtamassa tarinaa, jonka joutuu sitten kirjoittamaan uudelleen ainakin kolme kertaa. Eikä ehkä kelpaa sittenkään. En kyllä jaksa semmosta.
Aikoinani hauskutin metsuria kaikenmaailman höpö tekstareilla kun se oli motokuski ja ahersi yökaudet töissä, se oli hauskaa aikansa. Vaikka niinhän sitä sanotaan, että vannomatta paras. Voihan olla, että minä joskus siinä vanhuuden ja kuoleman välissä -ennen dementoitumista- kirjoitan jonkun suuren merkkiteoksen ja sitten kaikki huokailee käsi poskella, että kuka olisi ikinä arvannut!! Onpa muikea ajatus, taidan sukkeroida aivoni näkemään unta tästä ensi yönä. Hyvää yötä ja loihakoita unia myös sinulle!

Helinää pienten tiukujen....

Lämpö vai mikä lie taas aivoni muusannut mössöksi, mutta olipa syy mikä vain niin ne ei taaskaan toimi täydellä teholla. Aloin nimittäin eilen illalla suolata lohta, homma jonka olen tehnyt jos nyt en satoja kertoja niin usein ainakin ja kuinkas sitten kävikään.....Otin kalan ja lätkäsin sen kokonaisena sinne suolausastiaan, siinä vaiheessa kun roiskin suolaa sisuksiin jokin pieni kello vaimeasti helähti jossain pikkuaivojen perukoilla, että jotain tässä nyt menee vikaan. En vain millään hokannut missä kohtaa pitäisi toimia toisin joten siirryin digiaikaan ja hiljensin helinät ja sitten vaan kala jääkaappiin. Tänään sitten aloin tarkistamaan joko suola on tehnyt tehtävänsä ja kirosin itseni alimpaan kastiin. Miksi ihmeessä en ollut fileroinut fisua?!!  Filerointi, se se oli. Sitä koitti kellot kilkattaa.
Otinpa sitten homman uusiksi ja keittelin Patelle vähän ruotoja herkuiksi. Huomenna sitten saan herkutella graavilohella, nami maiskis. Ja kun ei itkeäkkään jaksa niin kyllähän tämä touhu joskus naurattaa.

Alokas Larvanto

Sinne meni minun ainokaiseni valtion leipää jyrsimään, enää kun ei voi sanoa että "armeijan harmaisiin" kun ovat enempikin kirjavan sorttisia nuo nyky-sotilaat. Saa nähdä kuinka siellä alkaa sujumaan. Ensi sunnuntaina on meille vanhemmille ja kultamurusille esittelypäivä, on luentoa ja kaikenmaailman esittelykierrosta. Olen varmaan ensimmäisten joukossa paikalla tyttiksen kanssa. Onhan se jännää! Mitään yhteydenottoja siltä suunnalta en uskalla edes odottaa ennen sunnuntaita, ei ne varmaan saa siellä lätistä puhelimessa, näin luulen. Ja jos niille annetaan lupa yhteen puheluun (lyhyeen puheluun) niin luulenpa etten ole listalla ensimmäisenä. Nyt joku voisi sanoa että sitä on liikaa katsottu amerikkalasia dekkareita, mutta mistä minä voin tietää saako ne soitella ja kuinka paljon. Ei ole kokemusta ja metsurin armeija-ajasta on jo sata ja yksi vuotta, ei siltäkään kannata paljon kysellä. Silloin ei ollut edes kännyköitä, mietippä sitä!
Minulta on kovasti kyselty, että miltä se nyt tuntuu jäädä itsekseen. No vanhalta se tuntuu. Haihtuvi nuoruus -tai sehän on haihtunut jo ajat sitten- ja väijypi vanhuus. Tämä yksin asuminenhan ei ole uusi juttu, Larvantohan on jatkuvasti ollut jossain reissussa, olen saanut ikäänkuin pehemeän laskun. Nuo tekniset jutut vähän jänskättää, mutta onneksi niillä jossain vaiheessa alkaa iltalomat pyöriä. Ja aivan kuin tämän epäröivän tunteeni tietäen hyökkäsi Sonera-kauppias lankoja pitkin kimppuuni tänään. Se kyseli vaikka mitä hurjaa, jotain laajakaista-jutskia ja sen semmosta. Sanoin joka väliin, etten tiedä enkä ymmärrä senkään vertaa. Hiljalleen ääni toisessa päässä muuttui epätoivoisen kuuloiseksi, tuskaiseksi jopa, mutta urheasti hän vielä kauppasi minulle jotain televisio-pakettia. "Onko tuttu?" hän kysyi ja minä vastaan ettei ole. Olin kuulevinani hiljaista hampaitten kirskumista, jonka jälkeen tämä tuskastunut yleisönpalvelija vielä selitti minulle jotain tuubaa jostain HD-teräväpiirto digiboksista ja leffavuokraamosta kotonani ja plaa-plaa-plaa......en jaksanut kuunnella. Ei kiinnosta. Minulle riittää se mitä meillä on, en tahdo leffa-vuokraamoa kotiini, kirjasto olisi paljon hyödyllisempi. Tai oma kokki ja siivooja. Toivottelimme sitten toisillemme hyvät illan jatkot ja näin jo sieluni silmillä kuinka tämä Sonera-ihminen kirosi minut paholaisen pannulle paistumaan kera tyhmän pääni.

Promilleja ilmassa

Taas on ollut hellettä aivan liian monta päivää ja etenkin YÖTÄ! Kun asuu kerrostalossa keskellä kaupunkia on kuumat yöt yhtä piinaa. Parvekkeen ovi on pakko olla auki koko yön siinä toivossa että saa edes hetkellistä helpotusta ja ennenkaikkea unta. Pauli-Anteroa varten rakennan vielä oven eteen tuoli barrikaadin, ettei se mene möykkäämään partsille, mutta ei Pate metelöi, se nukkuu toisin kun naapurit. Vastapäiseen taloon on muuttanut nuori mies joka tykkää kaljotella joka ikinen viikonloppu. Hän on myös kova poika kessuttelemaan ja siinä se sitten istuu omalla parvekkeellaan, juo kaljaa ja karjuu puhelimeen. Ja tupakoi tauotta. Yleensä hänellä on vielä vieraita, jotka myös tykkää notkua parvekkeella mölisemässä. Tämä show käynnistyy joka perjantai, viikolla se sentään pysyy selvinpäin ja koska selvänä ei kehtaa ölistä, niin puhelimeen lätiseminenkin sujuu asiallisilla volyymeilla.Viime yö oli yhtä tuskaa; kun naapuri vihdoin viimein lähti kapakkaan ja sain unesta kiinni, niin nuoriso aloitti moporallin ja tytöt kirkui vissiin ihan huvikseen. Välissä naapuri kapakan asiakas koulutti tyhmää ja huorahtavaa vaimoaan puistossa ja sitten taas kiljuttiin. Antakee voimia! Ja kun nuoriso hiljeni, niin kuka mahtoi tulla kotiin? No naapurin viriili poikamies kera puhelimen ja sätkäpaketin tietystikin. Kenen helvetin kanssa se juttelee puhelimessa kello viisi aamulla?! Puoli kuudelta luovutimme metsurin kanssa ja nousimme kahvin keittoon. Pauli pääsi tosi aikaiselle aamulenkille, olimme jo ennen kahdeksaa kotona vaikka vedettiin ihan kelpo lenkki. Sellaista on elämä, me nukuttiin sitten pitkin päivää, aivan kuten kostea naapurikin. Pitää vissiin alkaa elämään hänen kanssaan samaan tahtiin niin kauan kuin helteitä riittää. Talvi ei ole kyllä yleensä ykkösenä listalla asioista joita odotan, mutta nyt melkein toivon hyytävän kylmiä ilmoja, niin kylmiä ettei tee mieli istuskella partsilla porisemassa.

Pulipää

Oi niitä aikoja.....mulla oli just samanlainen...

Larvannon armeijaan lähtö lähestyy,  tukka lähti jo. Tämä kaljupää-look tuli minulle hienoisena yllärinä kun en ollenkaan muistanut että eilen oli se päivä kun parturi kutsuu ja töistä kotiuduttuani olin lentää selälleni hämmästyksestä kun vastassa oli pulipää. Pian siihen silmä tottui, itseasiassa se jopa sopii Larvannolle. Koska tuleva alokas on toiminut kotimme teknisenä vastaavana, oloni on hieman levoton kaikkien vempeleiden keskellä kun tiedän jääväni aivan ypöyksin. Mitä jos ne ei toimi?!  Eilen Larvanto piti minulle oppi-illan, menimme yhdessä laitteelta laitteelle ja minä kirjoitin kynä savuten lehtiöön ohjeita tyyliin; "Kun tulee ukkonen...." ja "kun ukkonen loppuu..." kirjoitin tarkasti ylös kaiken ja vaikeimpiin kohtiin piirsin kuvia ja nuolia sinne tänne. Aivan helvetisti kaikenmaailman johtoja ja nappuloita  mitkä pitäs hallita. Puhelimen kaliprointi on vielä opeteltava, muuten sekin jumii. Ei tämä elämä ennen näin vaikeaa ollut. Selvisin aivan hyvin videoista ja telkkarikin oli aika helppo nakki ilman kaikenmaailman bokseja. Lankapuhelinta ei tarvinnut ikinä kaliproida eikä säätää ja takulla ei koskaan juminut. Tottahan tämä tiedossa oli, että jonain päivänä joudun opettelemaan kaiken, mutta aika pian se päivä sitten kumminkin tuli. No, asennetta peliin. Kohta olen ihan päälikkö kaiken maailman vempeleiden sukkeroinnissa ja sitten taivastelen suuren suureen ääneen auvuttomia naisihmisiä, jotka ei moista osaa! Hui-hai.
 Toivottavasti rahat riittää tämän oppimisvaiheen yli......

P.S Basilika tuli tiensä päähän, se raatona retkottaa. Huomenna kaivan sen jäämistöt ylös ja nakkaan biojätteisiin. Kuka tahtoo lyödä vetoa ruohosipulin elinpäivistä?

Minä ja Maxi

Kyllä, nyt se on tapahtunut; olen virallisesti aika vanha. Sen tietää siitä, että ostin elämäni ensimmäiset maxi-pöksyt ja olen niihin aivan hullantunut. Ostin kahdet ja nyt tekee mieli ostaa kahdetkymmenet lisää.  Ne on niin mukavat jalassa! Eikä paista työmiehenhymy vaikka kuinka kumarran ja pyllin. Panostin heti laatuun ja ostin sloggeja, niitä saa mustana, valkoisena ja puuterina. Nämä jälkimmäiset ovat tutkimusten mukaan ne takuuvarmat seksin tappajat, joten ehkä en osta niitä. Vaikka tuskin metsuri ihan kiihkoissaan vapisee näistä valkoisistakaan, ne sentäs ulottuu melkein kainaloon. Täytyy varmaan sitten yrittää muilla konsteilla pitää se tyytyväisenä, ehkä keksin jotain todella mykistävän omaperäistä. Maxeistani en aio kuitenkaan luopua enää koskaan ja koska nämä osoittautui niin mukaviksi, niin harkitsen vakavasti muitakin ikäihmisten vermeitä. Miltähän tukisukkahousut tuntuu? Rimpleemekko on varmasti mukava niin kuin teryleenihousutkin. Ja semmonen tiukka permanentti, johon laitetaan sauna-iltana paplarit on varmasti käytössä tosi kätevä, ei tarvi joka aamu tuusata kaiken maailman suoristusrautojen kanssa.Kampaus on ja pysyy kun se on siihen kerran rakennettu. Täytyy oikein pohtia ja tutkia tätä asiaa, iästänsä täytyy osata iloita. Sitäpaitsi luulin vielä juhannukseen saakka olevani kaksi vuotta nuorempi kuin oikeasti olenkaan, vanhenin yhden kahvipöytäkeskustelun aikana siis kaksi vuotta kun perhe teki selväksi kuinka vanha sitä oikein ollaan. Julmaa, sanon minä. Miksi eivät antaneet pienen ihmisen elää harhoissaan.

Hortonomi

Tervetuloa, ananaskukka! Pitkää elämää..

Voihan jehna, taas tuli lisää haastetta. Nyt meille muutti ananaskukka, täysin tuntematon otus mulle.Etsin netistä hoito-ohjetta ja siellä käsketiin kastelemaan juuresta ja torvesta, ongelma on vain se, etten ole vielä onnistunut löytämään mitään torvea. Missä semmonen pitäisi olla?  Minulla ei ole ollut vuosikymmeniin näin monta kukkaa (lue haastetta), ei ulkona eikä sisällä ja sitten on vielä ne yrtit jotka vetelee jo tässä vaiheessa viime henkäyksiä. Basilika on edelleen aivan surkeana. Tänään sitten kävi semmonen moka, että tein niin kuin oli opetettu eli aloin  nypätä valkoisesta pelargoniasta kuolleen kukan pois, mutta käteen jäikin kokonainen kukkaterttu! Nyt siinä sitten vaan sojottaa semmonen ranka. Onneksi jäi vielä pari kukintoa jäljelle, nolo olis semmonen kalju pelargonia. Koska et kuitenkaan usko, että ne on vielä hengissä, niin laitan muutaman kuvan todisteeksi.

Hämppis-silmä

Voi valtavaa, ette ikinä arvaa millaisella silmällä heräsin tähän päivään!! Luomen ja kulmakarvojen välinen maasto oli pystyraidoitettu hennon ruskeilla raidoilla, raitoja oli sentin välein. Luoja oli tehnyt niin tarkkaa työtä, että näytti aivan siltä kuin olisin itse ne viivat vedellyt. Menin sattumalta juuri tänä aamuna työterveysasemalle varvasta näyttämään ja kysyin sitten siltä hoitsulta, että mitä mieltä se silmästä on? Hoitaja tuumasi kuin Pekka Routalempi että "onpa jännää, mistä tuo tuli?". No taivaasta vissiin, mistäs helvetistä minä sen voisin tietää!! Ei sieltä kyllä taaskaan tullut apua yhtään mihinkään, totta ne Reginasta on opiskelleet tutkintonsa. Vein myöhemmin saamani varvas-lääkereseptin apteekkiin -lääkkeen piti olla käikauppatavaraa ytympää- ja apteekkari tuumasi, että tasan on samaa kamaa kuin tuo käsikauppa-kamakin, nimi on vaan eri. Ou jee.
Silmän kuviot katosi päivän aikana itsekseen, mutta ehdin sentään työkavereita hauskuttaa hämppis katseellani.
Harmittaa ihan tuhannesti, etten tajunnut ottaa kuvaa siitä ja lähettää iltapäivälehteen, kai ne olisi keksinyt siihen jonkun mehevän otsikon tyyliin; "Outo lääketieteelle tuntematon ilmiö - katso shokeeraavat kuvat!!!". Vähänkö olisin Elvis.
Olemme Larvannon kanssa seikkailleet myös digiboksin ihmeellisessä maailmassa. Entinen pätkii ja sätkii, kakoo ja katkoo. Joutaa siis mäelle koko toosa. On muuten kauhian kallis Topfield, se markkinoiden testivoittaja ja vain vajaat kolme vuotta vanha. Kierrettiin monen monta kauppaa ja kaikissa kauppattiin oitis Topfieldiä. Kerroin jokaikiselle, etten osta uutta paskaa ikinä. Enkä maksa yli kolmea sataa yhdestäkään boksista, ei ne kestä kumminkaan, johonka myyjät heti innoissaan riensi kertomaan viiden vuoden takuusta jonka voin ostaa laitteelleni ja sitten korvataan ihan kaikki viat. No johan nyt on kumma kun pitää vakuutuskin ostaa. En osta, enkä usko että korvaa kaiken.  Larvantoa ihan hintsusti kuulemma hävetti tämä paikoin suorasukainen kielenkäyttöni, mutta otti niin päähän etten jaksanut lässyttää ja näytellä että uskoisin kaikenmaailman vakuuttelut. Tämän seurauksena yksikin myyjä kertoi kuinka paljon vikoja  näissä laitteissa on  eikä ne kovin kauaa kestä. Ja sitä se oli vielä äsken mulle kauppaamassa..... Lopputulos oli seuraavanlainen; muuan ystävällinen myyjä lupasi päivittää vanhan boksin, se kuulemma usein auttaa ja ihan ilmaiseksi. Larvanto vie sen huomenna. Jos ei auta, niin myyjä antoi osoitteen, jossa näitä korjataan kohtuu hintaan. Kannatti olla räävitön ääliö.

Luotto-lista

Liika luottaminen, se on pahasta. Ei pidä olla sinisilmänen höntti. Pistänpä tässä nyt ihan listaten ne muutamat asiat joihin minä en luota;
- Pieniin ihmisiin joilla on suuri koira, ei ne pärjää sille.
- Tuotteisiin jotka lupaavat liikaa, jos esim. lääke tai luontaistuote toimii muka enempään kuin kahteen vaivaan, niin se on puppua koko tuote. Kaksi on hyvä määrä.
- Puheliaat miehet on pahasta, niihin en luota ollenkaan enkä missään asiassa. Yrittävät sekoittaa pään puheella.
- Uskovaiset, ne on kieroja kaikki. Ennen luotin, kokemus opetti ettei kannata.
- Ihmisiin, jotka on kaikesta samaa mieltä. Miksi? Eikö ole omia aivoja vai yrittääkö miellyttää? Ja jos, niin mistä syystä?! Enkä tule kylään, ennen kuin on tunnettu vähintään vuosi.
- Liian hyviin tarjouksiin. Jotain on vikaa, menee kohta päiväys umpeen tai ihan on sekundaa.
- Lääkäriin, joka ei keskity eikä kuuntele ja etsii netistä hoito-ohjeet ja siitä paksusta kirjasta lääkkeen. Sen osaisin tehdä itsekin jos saan sen kirjan. Netti minulla on jo.
- Jälleenmyyjiin. Terveystuotteiden kauppiaat, ne on pahimpia. Oikeita aivopesijöitä.
- Ennustajiin. Ei ne mitään osaa ennustaa, urkkivat tiedot sinulta ovelasti ja kertovat mitä haluat kuulla.
- Terapeutteihin. Sama kuin äsken. "Miltä se sinusta tuntui?" ja plaa, plaa, plaa.....
- Vakuutusyhtiöön. Aina on olemassa se pieni präntti joka kertoo ettei mitän oikeasti korvatakkaan.
- Pauli-Anteroon. Näyttää siltä ettei tänään hermostu mistään ja sitten meinaakin syödä sauvakävelijän.
- Larvannon "kohta"-lupauksiin, ei se tee kumminkaan. Ei ainakaan seuraavaan kahteen tuntiin.
- Teknisten tuotteiden myyjiin, lupaavat vaikka tietävät ettei tuote kestä kolmea vuotta kauempaa ja sekin aika on jo melkoisen  ylimitoitettu.
- Kampaajaan, joka kehuu kauniita kasvonpiirteitä. Niin se sanoo kaikille pallopäille.
- Psyykelääkkeisiin.Koukkuun jäät vaikkei muka pitäis. En syö, vaikka ehkä tarvis.
- Lapsiin jotka aikovat olla kiltisti, sitä ne ei jaksa olla kumminkaan.
- Alkoholisteihin, en luota missään asiassa. Toleranssi on täysi nolla.

Siinä muutama esimerkki, ehkä löytyisi jokunen lisää jos jaksaisin oikein paneutua asiaan.
Terveisin nimimerkki "Alas on pitkä matka"

Palkittu ja siitä ylpeä

Nyt tuli paineita; pitäs saada muutama yrtti ja pari kukkaa hengissä yli kesän. Ei sinulle ehkä mikään mahdoton tehtävä, mutta minulle on. Usko huviksesi, mutta kyllä pitää olla haastetta ihmisellä. Kenellekkään ei liene enää epäselvää se, että olen varsinainen mässäilijä, tykkään hyvästä ruuasta yli kaiken. Ja koska yrtit on aika hintavia, niin päätin kokeilla kasvattaa niitä ihan itse. Maalla, äitini ryytimaalla kasvaa tilli, mutta nyt minun parvekkeella kasvaa ruohosipuli ja basilika. Ainakin yrittää kasvaa. Eihän minulla ole haisuakaan kuinka niitä pitää lannoittaa ja mistä ne tykkää (toivottavasti minusta edes vähän) joten vedin vanhalla kaavalla; multaa ja kananpaskaa, vettä päälle.
Istutin ne eilen illalla ja kumpikin törötti terhakasti purkissa, mutta tänään kun tulin töistä, oli basilika tykännyt huonoa ja lörpötti apaattisena. Sen mieli oli vissiin musta, koska aika monta lehteäkin oli kärventynyt auringon paahteessa käppyrälle. Ruohosipuli oli pitänyt pintansa ja pönötti pystyasennossa. Kehuin sitä ja lohdutin basilika-parkaa. Nypin siitä ne rumat osat pois, kehuin ja kannustin ja lorotin varmuuden vuoksi kannullisen vettä päälle. Sitten tuli tyttis palkinto-kukkien kanssa. Oli valinnut minulle kaksi pelargoniaa, jotka ainakin ennen kasvoi mummon ikkunalla, mutta nyt siis minun partsilla. Vaaka oli kallistunut pelargonioiden puoleen sen vuoksi, että ne on aika vaikea tappaa. Ja koska ne on palkintoja ja tyttiksen antamia, niin haluan tehdä parhaani eli kaikkeni jotta katsomme yhdessä syyskuun tummuvia iltoja. Jaa, että mistäkö minua nyt palkitaan? Siitä kun osasin kerrankin olla siisti ja fiksu; ostin koiranmuonalle ison laatikon jossa on tivis kansi. Enää ei haise koiranruokasäkki nurkassa ja on niin paljon helpompi pitää siisteyttäkin yllä. Tätä toimintaa meillä harjoittaa aikalailla metsuri ja tyttis, koska minulta puuttuu siivous-geeni, mulla on vaan se sotku-solu. Ylpeänä sitten esittelin nuorisolle tätä urotekoani ja pakko kai se on tunnustaa; kysyin samaan hengenvetoon, että "mitä minä saan?". Sain kukkia. Onneksi on vielä kanankakkaa jäljellä. Olen kuullut, että lehmät lypsää paremmin jos niillä on navetassa musiikkia ja mietin toimisiko sama kukkiin. Ja minkälaisesta musiikista ne tykkää? Varmaan lajin huomioiden jostain vanhasta suomi-iskelmästä. Vieläköhän Erkki Junkkarisen levyjä löytyy......mutta ei sitä "Ruusuja hopeamaljassa" niillä voisi tulla alemmuuskompleksi kun ne on vaan pelargonioita saviruukussa.