BB

No niin, tehtävä suoritettu; olen katsonut BB:tä ensimmäisen ja takulla viimeisen kerran. Äsken katsoin jonkun pätkän missä nämä tyhjäpäät tulivat sinne taloon. Jessus sentään!
Ihan kaikkien tuloa en nähnyt (joku suojelus varmaan lepäsi ylläni) mutta uskon nähneeni aivan tarpeeksi. Mukana on mm. neljän lapsen äiti, Suvi 34-v. joka bilettää niin ku tosi paljon ja sit kun se bilettää niin nuoret tyypit vaan pyörii niin ku sen ympärillä. Pikanttina lisänä voisi mainita, että Suvin tissi pyörii ympäri. Eipä sulla pyöri. Varmaan sen lapset on äidistä niin ku tosi ylpeitä ja luulee, että se on niin ku bilettämässä taas. Ja niinhän se onkin. Sitten oli suhu-Tanja, sillä oli karmee halipula, se tahto halia ihan jokaista. Iiiiiik!!!!
Jeppe-Oskari on pornostara ja supliikkimies kertakaikkiaan ja Tiia on ihan ämmä. Siis ihan niin ku bitch.
Ja sitten sinne tuli Terhi jota oli ammuttu niittipyssyllä ja Terhillä on kuulkaa SALATEHTÄVÄ!!!!!!
Ja sitten on luvassa SALALAISUUSTEHTÄVIÄ!!!! Siis APUA!!!
Kun verho nousi ja tomppelit näki piha-alueen, ne alkoi kiljua niin kuin jenkki-sarjat on opettaneet, mutta ihan vielä se ei oikein suju. Pojatkin ölisi kuin sonnilauma. "Vitun jees!!!" ne myös kiljui ja kai se sitten oli niin ku sillee.
Avaankin aamulla parvekkeen oven ja kiljun vähän jenkkityyliin ja julistan myös naapureille kuinka on ihan vitun jees kun kohta on taas perjantai. On minulla nimittäin vähän enemmän aihetta kirkua onnesta kuin BB-talon asukkailla. Luulisin.

Joogaa

Kävin tänään elämäni ensimmäisen kerran joogassa ja se oli kyllä antoisa kokemus huolimatta siitä, että en nyt heti osannut tehdä kaikkia liikkeitä ihan oikein. Vaikka sehän on jo ihan tuttua, että menin minä mihin tahansa lajiin heilumaan, niin aina saan henkilökohtaista ohjausta. Ei mene kuin hetki, niin eiköhän ohjaaja seiso minua vieressä ja alkaa sörkkiä sinne ja tänne. Näin kävi kahvakuulassa ja näin kävi myös pilateksessa kuin myös siinä omituisessa letku-kepin heiluttelussa, jota myös kävin kokeilemassa.
Hyvähän se on, että neuvovat. Tänään tosin onnistuin kieputtelemaan itseni sellaiseen sykeröön, että siinä oli jooga-guru ihmeissään. Sitten hän äkkäsi leikkausarven selässäni ja totesi (helpottuneella äänellä) että se selittääkin paljon, ihmisellä jolla on leikattu selkä voi tulla kehoon uusia ulottuvuuksia mitä ei järjellä voi selittää. Onneksi en nähnyt siinä naama matossa maatessani, miten mielipuoliseen asentoon olin itseni solminut.
Ja taivaalle kiitos, kaikki toisetkin sillä hetkellä olivat naama kentässä.....muuten olisin saattanut herättää hilpeyttä kanssa joogaajissa. Menen silti sinne uudestaan, onpahan ohjaajallakin vähän haastetta.
Minun feng-shuit olo meni kyllä sitten ihan harakoille kun lähdin pössi-Paulin kanssa iltalenkille. Sen karvainen pää ei siedä ollenkaan pyssyn/pakoputken tms. pauketta ja nyt on ikävä kyllä linnustus alkanut ja paukkuu vähän siellä ja täällä. Niin tänäänkin ja me tultiin takaisin autolle metsästä niin vauhdikkaasti, että puista vaan kaarna rapisi. On sillä uskomattomat voimat noinkin pieneksi koiraksi. Autolle päästyämme vaahtosi niin koira kuin emäntäkin. Se siitä rentoudesta.......

Unohduksen pettävä suo

Tänään se taas tapahtui; avain jäi kotiin. Lähdin viemään pyykkejä narulle ja pihalla huomasin, että niin avaimet kuin puhelinkin on kotona. Ei auttanut muu kuin kävellä läpsytellä verkkareissa ja lipposet jalassa kaupungille soittamaan. Muuan tuttu on töissä paikallisessa kuppilassa ja kävin sitten hänen puhelimella soittamassa kiinteistöhuoltoon.Kuppilaan asiakkaat siinä päiväkaljaa nautiskellessa ehti keksiä minulle jo aika monta konstia miten ne avaimet pysyy matkassa, en edes kehtaa kertoa mihin kaikkialle avaimet voi ripustaa. Sitten vaan kiireen vilkaa verkkarin lahkeet paukkuen takaisin kotipihalle odottelemaan pelastajan saapumista.
Eikä siitä ole varmaan viikkoakaan kun tämä tapahtui edellisen kerran, silloin huomasin työpaikalla, että eihän mulla ole avaimia. Onneksi avaajan päivätaksa ei ole kuin 15 euroa, klo 16:sta jälkeen se on 25 euroa ja viikonloppuna joutuu pulittamaan 40 euroa ympäri vuorokauden. Ehkä opin läksyni kun tarpeeksi monta kertaa maksan. Vai saisinkohan kanta-asiakas alennusta jo jossain vaiheessa?
Ei tuo olo ole kovin  terävä ollut muutenkaan. Löysin ihanan rahkakakku ohjeen, sellaisen jota voin syödä kun vähän fikxasin reseptiä sopivammaksi. Aloitin leipomisen ja huomasin heti, että kerma puuttui. Ei kun kauppaan. Puuskutin takaisin kotiin ja käärin hihat huomatakseni, että maitorahka puuttuu myös ja taas takaisin kauppaan.
Minähän jumalauta teen sen kakun vaikka kestäsi aamuun asti tällä ravaamisella ja tein myös. Maistoinkin jo ja vot kun oli hyvää!!!!
Saa nähdä millaista toikkarointia huominen päivä tuo tullessaan, vähän on sellanen fiilis, että mitä tahansa saattaa sattua.  Taidan juoda purkillisen kermaa, jos syy onkin siinä ettei minun aivot ei saa tarpeeksi rasvaa toimiakseen liukkaammin. Harkitsemisen arvoinen ajatus....

Levi

Oltiin metsurin kanssa pikkuisen reissun päällä, mentiin eilen aamulla Leville mökkeilemään ja tultiin tänään pois. Meitä oli siellä kolme pariskuntaa, metsurin veljet vaimoineen ja me. Mökki oli hurjan hieno ja avara, puitteet oli mitä parhaimmat, mutta kun on tämä kuuri menossa! Se on kuulkaa sellainen juttu, että kyllä tuollaisilla reissuilla on aika oleellista, että voi osallistua syöminkeihin ja jonkin verran myös juominkeihin jottei tuntisi itseään ulkopuoliseksi. En ole ennen tullut edes ajatelleeksi miten suurta osaa ruoka ja juoma näyttelee ihmisen seuraelämässä. Otin kotoa omat eväät mukaan ja söin niitä silloin kun toiset herkuttelivat mm. täytekakulla ja pikkusuolaisilla. Sen verran raukkis kuitenkin olen, että kun olimme seilaamassa lautalla jossa tarjoiltiin tauolla muurinpohjalettuja, nokipannukahvia ja käristemakkaroita oli minun pakko mennä mahdollisimman kauaksi mässäilijöistä ja letunpaistajasta.Itseasiassa teki mieli käydä heittämässä se lettutaikinapönikkä jorpakkoon kun ei se paistaminen tuntunut ikinä loppuvan.  Myös silloin kun toiset mässytteli käristyksellä ja puolukkahillolla piileskelin huoneessamme. Keilahallissa join vettä, mutta silloin kun oli jotain em. kaltaista toimintaa, ei kuurin kurjuus haitannut ollenkaan. Baarikierroksella oli kieltämättä kyllä aika nuivaa istuskella vesilasin kanssa ja kuunnella humalaisten höpinää. Sitä voi jokainen kokeilla ihan itse.                                                                                                           
Kun yksi seurueesta pakoilee ruokaa nurkissa silmät kiinni, niin kyllähän se vähän tunnelmaan vaikuttaa vaikka kuinka kaikille onkin selvää mistä mielipuolinen käytös johtuu. Ja vaikkei porukka missään vaiheessa heilunutkaan änkyräkännissä, niin kyllä se veden kittaaja siellä vähän tuntuu häiritsevän.
Kävimme myös keikkumassa maan ja taivaan välillä Gondoli-hissillä, kun itse sinne ruikutin ja sain tahtoni läpi. Se oli mukavaa ja maisemat oli upeita eikä ruokaa ollut mailla eikä halmeilla.
Yritin sinnikkäästi pitää myös ruokailuajoista kiinni, ettei koko homma ota kunnolla takapakkia ja sehän taas tarkoitti sitä, että kun muut heräili aamukahville, niin minulla oli jo lounas vuorossa.
Onneksi minulla on perinjuurin ymmärtäväinen mies, joka lähti kanssani aamulenkille ja söi kaverina aamupalalla tattaripuuroa vaikkei siitä yhtään tykkääkään.
Hän myös kiskoi pyynnöstäni sänkynsä huoneemme oven eteen yöksi kun pelkäsin lähteväni (taas) unissakävelylle.En luottanut muuten ollenkaan siihen, että hän herää kun otan ritolat, mutta kun konttaan hänen  ylitse tai jopa herään siihen touhuun, niin asia on hoidossa.  Nukuimme toisessa kerroksessa ja olisin ehkä löytynyt aamulla useamapana kappaleena portaitten alapäästä ilman tätä tuikitarpeellista varmistusta.
No reissu on tehty enkä toisten tee jos tällainen kuuri on päällä, enkä suosittele kenellekkään muullekkaan.
Mutta Levillä on lystiä ja tekemistä riittää jos vain on intoa.

Valalla vannottu

Oi voi ja nyyh, perjantaina on alokas Larvannon valapäivä ja minä aion olla eturivissä nyyhkimässä. Olen ihan kauhea itkupilli. Aikoinaan kun menin katsomaan Larvannon vanhojentansseja aloin nyyhkimään jo siinä vaiheessa kun musiikki alkoi soida ja ihanat ja kauniit ja upeat lapsoset marssi hienossa kuviossa sisälle saliin. Vahinko vain, että minulle oli annettu myös tehtäväksi filmata tapahtuma. Eihän siitä tullut ensin mitään kun en tuhru-silmilläni nähnyt mitään.Toki sitten kokosin itseni ja suoriuduin tehtävästä jotenkuten räkä valuen.
Toisinaan en kykene itkemättä katsomaan edes Kotimaan katsausta saati sitten uutisia ja lauluthan saa minut ulvomaan tämän tästä. Metsuri ei enään edes hätkähdä, se on niin tottunut tursaamiseeni ja tietää, että ohihan se kohta menee.
Toisinaan sitä haaveilee, kuinka kiva sitä olisi olla sellainen "kova luu" joka ei pienistä pillitä, olishan se aika loihakkaa vaan olla möllöttää pokerina. Sekin riittäisi, että uskaltaisi joskus tehdä/sanoa juuri niin kuin haluttaisi. Katsoin tässä taannoin tosi-tv ohjelmaa tanssi-studiolta, jonka pääosassa riehuu ihan seinähullu miehen roikale. Hän on jo pikkasen ehtoopuolen tanssija, mutta hulluus on ja pysyy. No hänet sitten oli muuan ystävätär kutsunut valitsemaan asua erääseen tärkeään juhlaan ja äijähän meni. Kaikki alkoi ihan hyvin, asuja vertailtiin jne. mutta sitten naisen puhelin soi, hän vastasi ja puhui ja puhui ja puhui.....ja mitä teki tämä sekopää? Ensin hän kierteli ympäri huoneistoa, joka hivenen häiritsi asunnon omistajaa ja sitten hän vain tyynesti veti takin niskaansa ja lähti kotiin. Miten hienoa!!!!! Olen halunnut useammin kuin kerran tehdä just noin.
Mikään ei ole niin ärsyttävää kun olet kylässä jossain ja emäntä/isäntä alkaa jorista puhelimessa tai naputella tekstiviestiä. Molemmat asiat voi kyllä hoitaa sitten kun on yksin tai jos ei jaksa odottaa, niin sitten ei kannata kutsua ketään käymään. Ei ainakaan minua, sillä joku päivä olen vielä niin rohkea ja matkin sekopäätä, kipitän kotiin enkä taakseni vilkuile. Jonain päivänä.

Hannu ja Kerttu

Koska nykyisin olen energinen kuin villiori, kirmasin harja hulmuten Pauli-Anteron kanssa marjaan heti aamutuimaan. Lähdimme katsomaan joko puolukat ovat kypsiä (eivät olleet) ja koska olen aivan surkea suunnistaja- kuten kaikki tiedämme- menin takuuvarmaan paikkaan. Paikka on ennestään tuttu, siinä on tie lähellä ja jos maltan pysyä tien toisella puolella, myös näkyvyys on hyvä melko pitkälle. Ei siis huolta.Vyötin itseni vahkavyöllä, johon ripustin Paten flexin ja näin minulle jäi kädet vapaaksi ja tiesin silti koko ajan missä koira menee.No en sitten pysynyt sillä puolella tietä josta näki, siellä puolukat olivat vielä raakoja. Metsuri oli sanonut, että siellä toisella puolella tietä marjat ovat ehkä kypsempiä ja niinpä rämmin sinne. VIRHE.
Me taivallettiin naama turpeessa, minä poimin niitä harvoja kypsiä puolukoita ja Pauli jahtasi myyriä, joita siellä ei onneksi ollut. Kummankin saldo jäi aika heikoksi. Ja kappas vain, yht´äkkiä en enää tiennytkään missä suunnassa se tie oli. Metsä näytti joka puolelta aivan samalta. Voi apua.
Fiksuna naisena pullautin napit korvista (kuuntelen tietysti radiota siinä poimiessani) ja aloin korvat soikeana kuunnella mistä kuuluu auton hurinaa. Missä auto, siellä tie. Paitsi näin sunnuntaiaamuna klo yhdeksän autoilijat on aika harvassa. Eihän siinä jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin istua kivelle nyyhkimään ja odottamaan, pakko siitä on jonkun jossain vaiheessa ajella. Ei onneksi tarvinnut kauaa odottaa, kohta tuli auto ja lähdin ihan hullun kyytiä tarpomaan äänen suuntaan. Siellähän se tie oli, ihan eri suunnassa kuin luulin. Melkein itkin onnesta.
Tätä ei sitten kyllä metsurille kerrota ikinä, muuten tulee taas satikutia. "Miten helvetissä sinä sinnekin sait ittes hukattua, kyllä pitää olla ihmisen tohelo!"  jotakuinkin tältä se kuulostaisi. Joten enpä kerro.
Äiti soitti juuri sopivasti kun ajelin kotiin ja äidille kyllä voi kertoa. Hänellä olikin kerrassaan oiva keino kuinka löytää varmasti kotiin; isketään pitkin matkaa talouspaperi arkki puunoksasta läpi ja ne kun laittaa sen verran korkealle että näkyy kauemmaksiki, niin helppo on tallustella takaisin. Sitten vaan kotimatkalla kerätään paperit pois.
Eikä varmasti käy niin kuin Hannulle ja Kertulle tai en ainakaan tiedä yhtään metsän elävää joka söisi talouspaperia. Minun tuurilla tietysti tulee joku trompi joka lennättää paperit hevon kuikkaan ja niin jäin metsään ikuisiksi ajoiksi kaarnaa jyrsimään.
Menen keittämään hernekeittoa, herneitä löytää ainakin K-kaupasta jonne tiedän reitin oikein hyvin ja kotiinkin osaan ilman opasteita.

Hiivaton hortonomi

Nyt kyllä meinaa ylpeys nostaa nokkaa; kaikki kukat ja yrtit ovat edelleen hengissä!!! Jopa se ananaskukka voi ihan hyvin  (ja huomenna se tietysti lyyhistyy kasaan) ja basilikakin koki ihme-parantumisen. Heti kun jätin sen rauhaan, niin  se virkistyi ja alkoi työntää uutta versoa. Kemiamme ei siis kohdanneet joten olen kastellut ja suihkutellut sitä ihan hiljaa ja huomaamattomasti, ettei se vaan taas hermostu ja ala kuihtua. Ruohosipuli on aika tynkä koska syön sitä nopeammin kuin se ehtii kasvaa, mutta sitä vartenhan se on  sinne laitettu.
Larvannon bonsaipuulle meinasi kyllä käydä höplästi kun en malttanut kuunnella kunnolla ja keskittyneesti kun minulle sen hoito-ohjeita kerrottiin. Lorottelin siihen vain vettä ja suihkuttelin -kuten kaikkia muitakin kukkia- ja se mokomakin itämaan-ihme pudotti melkein kaikki lehdet. Olin heivannut sen jo parvekkeelle tekemään kuolemaa kun Larvanto tuli lomille ja alkoi hiki otsassa elvyttää aarrettaan. Ja se elpyi. Ehkä ärsytän myös bonsaipuuta yhtä paljon kuin basilikaa. Mokomatkin hienohelmat. Nyt minulle on hommattu lähetysmikielto koskien bonsaipuuta. En saa mennä metriä lähemmäksi.
Ja asunnon home-ongelmakin ratkesi kuin itsestään; haju tuli lattiaviemäristä. Pelkkä kaivon jynssääminen ei auttanut, mutta tupsautin sinne kloriittia monta kertaa viikossa ja laskettelin runsaasti vettä päälle ja nyt haju on poissa. Enpä ole moiseen ongelmaan ennen törmännytkään.
Sitten läski-Pauli rikkoi parvekkeen oven stoppari-lukon, mutta kiltti kiinteistöhuolto-setä korjasi sen suitsait.
Ja hiiva-kuuri etenee mallikkaasti, en ole sortunut enkä repsahtanut. Joka ikinen päivä juon myös sitä vihreää teetä litran, että varmasti tulee juotua tarpeeksi. Kylmänä se on jopa hitusen hyvän makuista.
Nyt saisin syödä jo perunaa, mutta enpä syö kun ei tee mieli. Eniten minulla on ikävä leipää, sitä tykkäsin rouskuttaa aika lailla. Olen pitänyt huolen, että teen sallituissa rajoissa mahdollisimman monipuoliset ateriat, jotka vielä maistuu hyvälle, jotta jaksan kuurin loppuun asti. Aikaahan se räpellys vie, tänäänkin kokkailin ainakin tunnin huomisia pöperöitä töihin lounaineen ja välipaloineen ja suunnittelin jo valmiiksi mitä syön kun tulen töistä. Näin toimien eliminoin sortumiset ja herkunhimot. Paitsi että olen kyllä ottanut selvää mitä namusia saan syödä jos tilanne käy ylivoimaisen vaikeaksi. Löytyi yksi suklaa joka on aivan varmasti karmean makuista ja sitten on jotain sokerittomia karkkeja joita saa syödä kohtuudella. Parempi ehkä sittenkin olla kokeilematta, minä kun en pysy koskaan kohtuudessa. Napsin tuossa iltana muutamana suuren rasiallisen mustia herukoitakin vain jotain mässätäkseni, vaikken edes tykkää niistä. Yht´äkkiä rasia olikin tyhjä.
Nyt nakkaan itseni kyljelleen peiton alle ja nukun kerrankin piiiiitkät yö unet, toivottavasti täysikuu on jo mennyt pois. Olen nimittäin jo kahtena yönä herännyt siihen, että seison ikkunassa katsomassa kuuta, toivoa sopii etten ole ulvonut.......ja jos olen niin mitään en tunnusta. Onneksi on Pauli- Antero.

Huuhkajat orrella

Voi varjelkoot, nyt meidän pihatien päässä, siinä juuri meidän rapun oven edessä on penkki jossa könöttää joka päivä mummeleita epämääräinen luku. Ja nyt ei sitten puhuta mistään herttaisista harmaahapsista.
Arkena niitä on yleensä vain kaksi, Pilli ja Pulla. Näin viikonloppuisin ne tuntuu lisääntyvän, tänään niitä oli jo neljä.  Siinä ne sitten kommentoi kaikki ohikulkijat ja jos niille erehdyt sanomaan reippaasti huomenta-päivää niin saat olla tyytyväinen jos ne vastaa, voivat vaikka klimpata päin näköä. Pulla, jolla on rollaattori, on myös todella pahantuulinen ja kärkäs v-ttuilemaan. Itse en ehkä kävis aukomaan päätäni moisessa tilanteessa, mutta ehkä hän tuntee olonsa turvalliseksi. Saattaa nimittäin olla naapuriapu aika tiukassa jos sellaista joskus kaipaa, mutta kuka sitä nyt on vailla, onhan olemassa Pilli. Hui-hai! Ja hyvä niin.
Toivon, että pian tulee syysmyrskyt ja lakaisee muorit alas orrelta. Naapurit rikkoo takuulla kaikki vallalla olevat nopeusennätykset syöksyessään pyörävarastoon ja sieltä ulos. Aika monella on kännykkä korvalla aina siihen saakka kun pääsee ulko-oven sisäpuolelle ja onneksi meillä on myös ulko-ovet kadun puolella.
Talossamme asuu myös kaikkien kerrostalokyttääjien esi-isä. Viime viikolla hän hyökkäsi huonekaluliikkeen autokuskin kimppuun vaatien heti paikalla siirtämään auton pois nurmikon reunalta ja kun kuski  ei totellut, hän soitti poliisille. Poliisilla nauratti ja sekös sai sapen kiehumaan! Johan on helvetti kun ei kansalaisen oikeuksia turvata. Hätä ei ole tämän näköinen, onneksi kuski oli HUOLIMATON ja jätti pienen pahvinpalan hissiin huonekaluja roudatessaan. Siispä soitto huonekaluliikkeeseen ja vaatimus hakea pahvipala HETI pois hissiä turmelemasta. Ja uusi soitto....ja kerran vielä pojat!
Huonekaluliikkeesta soitettiin pahoitteleva puhelu asukkaalle jolle huonekalut oli toimitettu ja pyydettiin mitä nöyrimmin, että voisiko hän käydä noutamassa pahvinpalan pois kun tämä kiihkeä herra soittelee tänne koko ajan. Asukkia nauratti. Toki hän voi hakea pahvinpalan pois ettei kulku moisesta esty. Onhan herra aika ISO-herra. Suosittelen matkaa Lontooseen, siellä saa soittaa. Ehkä jopa aiheesta.

Perille mentiin

Vanha kansa tapasi sanoa, että "sitä sanaa et sano, jota perillä et käy", eli vapaasti suomennettuna; aina joudut sanoistasi vastuuseen. Minulle näin tapaa käydä AINA, jos joku on varmaa niin se.
Mietitäänpä nyt sitäkin, mitä tuossa kirjoiteltua heinäkuussa; "minusta ei sitten ole noudattamaan mitään ruokavaliota ja sokerista en pysty luopumaan sitten ikinä". Olen siis aina läski ja odotan vain pullukoiden uutta tulemista. Ja kuinkas sitten kävikään? Vain pari viikkoa myöhemmin oli pakko alkaa karsealle ruokavaliolle ja nythän sokerit on muisto menneisyydestä. Olen kuulkaa jo kaksi viikkoa (melkein) ollut mm. ihan ilman sokeria eikä ihme kyllä tee yhtään tiukkaa. Niin huonosti sitä ihminen tuntee itsensä.
Painokin tässä rytinässä on väistämättä vähän tippunut, mutta kyllä minut edelleen erottaa puun takaa.
Aikoinaan aloin huokailla ja leikitellä ajatuksella, kuinka työympyröissä alanvaihto olisi poikaa ja kas vain, meni reilu vuosi ja huomasin istuvani koulunpenkillä matkalla aivan uutta ja tuntematonta.
Nyt kieltämättä alkaa tuntua samalta, saa nähdä mitä edestänsä löytää. No lisää esimerkkejä; silloin kun entinen koirani päätyi taivaalliseen kenneliin luusoppaa latkimaan, päätin etten enää koskaan kuuna kunnan valkiana ottaisi toista koiraa. Ja mikä se on terrorisoinut huushollia jo pian seitsämän vuotta;seinähullu Pauli-Antero, koira ainakin jonkun luokituksen mukaan.
Metsurille marisin vielä muutama vuosi sitten, kuinka en kyllä ikinä totu niihin sen likasiin työvaatteisiin, sahan käryyn ja roskiin, joita siitä varisee joka puolelle kun se tulee töistä. Tätänykyä minua ei tippaakaan häiritse vaikka keittiön pöydällä köllöttäisi moottorisaha, sehän kuuluu asiaan. Ainakin niin kauan kun asutaan eri osoitteissa. Sitäpaitsi metsän ja pihakan tuoksussa minulle tulee hillitön ikävä ja tekee mieli laulaa jotta missä muruseni on.
Olen myös paasannut aika moneen otteeseen tässä parinkymmenen vuoden aikana kuinka lapset, ne ovat vain lainaa. Niiden pitääkin itsenäistyä ja lähteä maailmalle ottamaan tuulta purjeisiin.
En nyt ollenkaan hämmästyisi, jos löydän itseni roikkumasta Larvannon kintuista epätoivoisena kinuamasta vielä muutamaa kotona asuttua vuotta kun maailmalle lähdön aika piakkoin koittaa.
Tässä kohtaa metsurilla on tehtävä; sen tulee raastaa minut irti ja vakuuttaa pojalle, kuinka äidillä on vain tällainen pahemmanlaatuinen migreeni-kouristuskohtaus menossa. Ei huolta.
Mitä tästä opimme? Ehkä kannattaisi olla joskus ihan vain hiljaa ja mesota vähemmän, pääsisi paljon vähemmällä.

Hirmuinen hirvas

Parasta lautasella.....

Kyllä on vaarallista tuo samoilu suomalais-metsissä, sen vaan sanon! Oltiin sunnuntaina aikaisin Pauli-Anteron kanssa lenkillä keskellä metsää, siellä vallan kirmailtiin kuulostelemassa mitä se luonto meille kuiskii näin aamutuimaan. Olo oli auvoisa ja askel kepeä, kunnes polulla törötti poro. Sarvet ja kaikki, muttei kuitenkaan mikään iso ja vahva hirvas. Se poro ei vaan tiennyt sitä, se luuli olevansa jo aika hurja. Ja olikin.
Luulin tietysti, että tokihan se meitä pelästyy ja menee metsään piiloon, kuten porot yleensä varsinkin koiran tavatessaan tekee. Kävelin vain reippaasti eteenpäin ja hetken meitä mulkoiltuaan poro otti ja lähti tulemaan suoraan kohti. Äimistyin vallan kauhiasti! Sitten tuli mieleen kaikenmaailman kauhujutut kiihkeistä hirvaista jotka pätkii surutta turpiin kaikkea mikä liikkuu heidän maailman kokoisella reviirillään. Aloin kiljua koiralle, että "Hauku, hauku!!!", mutta Pauli-Anterolla oli jo kotimatka menossa ja keppi suussa, joten siitähän ei päässyt ääntäkään. Se varmaan tuumasi, ettei suuta voi avata kun keppi tippuu ja mistä sitten uusi?!! Jos se poro vaikka vie sen... Poro puhisi, puhku ja lato tulemaan ja minä jumituin kiljumaan sitä haukkumis-käskyä hiki otsassa. Poro onneksi häkeltyi sitä kailottamistani sen verran, että samalla hetkellä kun minä väistin vasemmalle, poro väisti metsään oikealle. Katsoi vielä perään, jotta jo on kamala ääninen akka.
Hönö Pauli se vaan jatkoi matkaa niin kuin ei mitään. Huonomminkin olisi toki voinut käydä; luin tänään lehdestä, että samalla suunnalla oli lauantaina joku nainen ensin riehunut keskisormi pystyssä ajotiellä, jonka jälkeen se oli loikannut kävelytielle ja napsinut nokkaan jotain lenkkeilijä-naista. En nyt ole ihan varma, että kummalta otan mielummin selkään, porolta vai naiselta, mutta luulisin että sen naisen kanssa meillä olisi enempikin tasa-vertainen ottelu. Meillä olisi sentään molemmilla vain kädet ja niitäkin vain kaksi. Ja jos Pauli-Anterolla ei ole vielä keppi suussa, niin silloin ei ole kyllä vastapuolella mitään saumaa pärjätä meille, ollaan me sen verran roisi kaksikko.

Paha, paha päivä

Menin käymään kaupassa, keräsin tavarat koriin ja seuraavaksi olikin siirto kassajonoon. Laitoin merkille siinä jonotellessani, että kassaneito oli aika hapan, tummalla tussilla piirustetut kulmakarvat vain heilahtelivat arvostelevaan tyyliin. En nyt siitä käynyt sen kummemin mieltäni pahoittamaan, aina ei voi osua hymy-tytön/pojan kassalle. Asettelin ostokseni kassahihnalle ja köpöttelin ms.Tussikulman naaman eteen odottelemaan maksutapahtumaa, kortit valmiina kädessä, kuten on opetettu ettei ole ärsyttävä tunari-mummo. Viaton vesimelonin lohko siirtyi hihnalla Tussikulman kätösiin ja hän kimitti minulle kiukkuisesti kuinka "tämä olisi pitänyt punnita" johon vastasin (vielä tässä vaiheessa) ystävällisesti, että hintalappu löytyy sieltä pohjasta.
Tästäkös Tussikulma vallan riemastui ja alkoi naukua minulle ohjeita, kuinka hintalaput pitää AINA liimata tuotteen sivuun. Jaahas, ja missähän näin neuvotaan!? Jessus-Maaria, tunsin kuinka sappinesteen alkoi kuplia!!! Perkele sentäs, minua kun ei tarvi tulla mokomien tytön-tylleröiden neuvomaan kuinka lappuni liimaan. Hetken jo meinasin tehdä suusanallisesti selväksi kassalle pari elämän tosiasiaa, mutta ihan kalkkiviivoilla tulin järkiini ja päätin tehdä asian perinpohjaisesti niin että Tussikulma varmasti oppii. Tyydyin siis mulkoilemaan julmasti ja melkein juoksin kotiin tietokoneelle. Noin kolmessa sekunnissa olin naputellut kauppialle tulikivenkatkuisen reklamaation ja kuvailin Tussikulman niin selvästi nimen lisäksi, ettei varmasti ole epäselvää kuka opetti ehtoopuolenihmiselle lappujen liimaamista. Ensin tuli kauppaketjulta heti pahoittelupostia ja se sitten teki kutaa, mutta vielä tyytyväisempi olin kun paikallinen kauppias muutaman päivän kuluttua pahoitteli tapahtunutta ja vannoi ja vakuutti ottavansa kyseisen kassa puhutteluun. Hyvä palvelu on heille kunnia asia. Niin on minullekin.
Olen ikäni työskennellyt asiakaspalvalijana tavalla tai toisella, enkä koskaan milloinkaan ole sortunut nakkelemaan niskojani. En edes kaksikymppisenä. Huono palvelu on kyllä yski asia monista, joka saa minut raivon partaalle enkä koskaan mene uudelleen paikkaan jossa olen saanut huonoa palvelua jos sen vain pystyn jotenkin välttämään. Tussikulma on vielä nuori, joten toivon tosiaan hänen ottaneen  palautteen opiksi ja edes yrittävän riepaista jatkossa jonkimoista hymyn-tynkää elottomalle naamalleen. Jonain päivänä voi muutoin käydä niin, että joku kiukkuinen tofun-jyrsijä liimaa ne hintalaput sinne minne päivä ei paista eikä kuu kumota.

Kaikkea kivaa

Kyllä netti on sitten mahtava keksintö, sieltä löytyy apu ihan mihin vaan!  Huomasin nimittäin tässä illan mittaan, että olin ollut tosi huolimaton aamulla kun säärikarvojani ajelin, oli jäänyt sellainen pläntti ajamatta. Eihän sellainen sovi, mutta kun olen tyhmän lisäksi laiska, en suinkaan mennyt ja ajellut plänttiä pois ihan yksinkertaisesti vaan tein kaiken taas todella pitemmän kaavan mukaan.
Muistin, että minulla on laatikon pohjalla käyttämättömiä kylmävahaliuskoja, joiden parasta ennen päiväys oli mennyt jo pari vuotta sitten, mutta onko sen nyt niin väliä (ON!) ja niinpä päätin tempaista niillä karvat veks.
 Ensimmäinen liuska toimi kuten pitikin, sattuikin ihan just niin paljon kuin kuuluu, mutta seuraava ei sitten irronnutkaan ihan ohjeiden mukaan. Liuska irtosi ja vaha jäi koipeen kiinni! Yritin hinkata vahaa irti tiskiaineella ja saippualla ja rasvalla ja kossulla, mikään ei auttanut, siinä se vaan tahmaisena töllötti.
Näin jo sieluni silmillä kuinka pohkeeseeni kertyy Pauli-Anteron karvat ja vaatteista nöyhtää, kaikki pölypallot ja hiekanjyvät. Voi olla että loppui tuo kesämuoti vähän turhan aikasin ja siirryn suoraan pitkiin housuihin. Sitten hiffasin, että herra mun jee, netissä takulla osataan neuvoa. Jos sieltä kerran löytyy paljon mutkikkaampiakin ohjeita, niin miksei sitten tätä. Menin suoraan kyseisen tuotteen sivuille osioon "Usein kysytyt" ja siellähän se neuvo seisoi; "Poista ihoon jäänyt vaha pakkauksessa mukana tulleilla jälkihoitopyyhkeillä tai ihoöljyllä". Sen teen! Miksen heti huomannut moisia pyyhkeitä?!
Nopsaan kaivamaan kaiken moskan alta roskapussista (jonne olin sen raivoissani survonut) paketti esiin  ja rivakalla ranneliikkeellä tyhjennys pöydälle. Sieltähän ne jälkihoitopyyhkeet läsähti esille ja eikun hinkkaamaan. Ja ihme tapahtui; vaha lähti ja jäljelle jäi vain punainen pläntti. Mahtavaa!!! Kiitos ja ylistys!!!
Tähän uuteen ruokavalioonikin olen löytänyt netistä apua, en nimittäin osannut tehdä soijalle yhtään mitään kunnes googlettelin itseni jonnekkin eläinaktivistien sivuille ja siellä oli kasapäin reseptejä niin soijarouheelle kuin soijalastuillekin. Soijarouhe on muuten hurjan hyvää maustamattoman jugurtin kanssa. Ihan oikeasti.
Olen oikein tyylikkäästi seilannut kaikkien karikoiden ohi, kuten tänään töissä Dallaspitkon, joka on yksi maailman parhasita herkuista. Kahvia tekee mieli vain silloin kun joku sitä keittää ja haistan tuoreen kahvin tuoksun, nami maiskis. Päänsärky ei ole vielä kokonaan voitettu, mutta parempaan päin ollaan menossa.
Ja se itsetehty jäätelö oli sitten ihan karmean makuista, mutta niin oli aluksi vihreä teekin, johon olen jo aivan hulluna. Imuttelen sitä pullo tolkulla päivät pitkät. Tykkään nimittäin juoda sen jääkaappikylmänä, joten keitän ja pullotan. Himonsa kullakin.
Olen muuten aloitellut hiljalleen kuntoiluakin kesä-laiskottelun jälkeen, eilenkin zumbasin niin että perä rytkyi.
Olin aivan varma, että tällä hiluvilu-ruualla kaadun heti ensi metreillä kuolleena maahan, mutta yllättävän hyvin jaksoin heilua loppuun asti. Ehkä jossain vaiheessa uskallan taas mennä vaikka lihaskuntoakin treenaamaan. Ans`kattoo nyt.

Tofua ja soijaa

Nyt se myrkyn lykkäs! Elimistössäni jo aikamoisen kauan vapaana riehunut ja näin ollen hurjasti lisääntynyt hiiva otti vallan koko akasta ja teki elämästä kurjaa. Edes itikat ei olleet enää minusta kiinostuneita...
Otin sitten itseäni (vihdoinkin) niskasta kiinni ja karsin ruokavaliosta kaiken sokerin ja valkoiset jauhot. Jotta puhdistuminen olisi perusteellista hankin asiasta runsaasti tietoa ja aloin elää oppien mukaan. Nyt sitten aamun illoin nappailen muutamanlaisia nappeja naamaariin ja tukehtumisen uhallakin nielen kuuliaisesti kuituja purkista. Maistuu ihan kamalalta, sahanjauhot olisi lastenleikkiä noihin verattuna. Oikeaoppisesti purut pitäisi liottaa lasillessa vettä tai mehua ja siitä lapioida kitusiin, mutta en saata, joten otan suoraan lusikalla satsin suuhun ja kaadan vettä päälle. Vain kerran meni pöperö henkeen ja pärskin sitä neneän kautta ulos. 
Tämä on vain alkusoittoa. En saa juoda enää kahvia, ( josta seurasi jumalaton päiväkausia kestänyt päänsärky), en saa syödä sokeria (siis maidossakin on sokeria!), kaikki kotimaiset viljat ovat kaksi viikkoa pannassa, samoin hedelmät ja marjat (puolukkaa saa syödä, jihaa!!) ja jos söisin leipää, niin siihen saa levittää vain voita. Mutten tietenkään syö, kun en saa.
 Tärkkelystä ja proteiinia ei saa syödä samaan aikaan ja tämän ohjeen noudattiminen ottaa lujille. Ei siis perunaa ja kalaa yhtäaikaa. Paitsi ettei perunaa syödä kahteen viikkoon.
Jos kestän salaattilinjalla kaksi viikkoa, taivas aukenee ja saa syödä kotimaisia marjoja, tattaripuuroa (ou yes!), perunaa ja hedelmiä, jopa rahka ja tuorejuustot ovat silloin sallittuja. Munaa saa napostella jo nyt, onhan sekin jo jotain.
On se jännää miten ihminen on ovela kun sillä on himo; tein itselleni jäätelöä (jonka reseptin sain toiselta yhtä ovelalta) johon tuli maustamatonta jugurttia, makeutusainetta ja puolukoita. Kaiken kukkuraksi kaupassa ei ollut kuin Muumi-mehumuotteja, joten nyt siellä pakasteessa pönöttää muumipuikkoja somassa rivissä. Tuskin maltan odottaa niiden jäätymistä.
Kun kärsimysnäytelmää on eletty kahdeksanteen viikkoon, saan syödä melkein mitä vaan. Paitsi en ehkä ikinä enää sitä sokeria ja valkosta jauhoa. Jos en tahdo tähän rääkkiin uudestaan. Huh-huh.
Asennetta peliin, tämä nyt pitää vain ottaa haasteena ja onhan se hurjaa nähdä miten tämä elimistöön vaikuttaa. Jos ei mitenkään niin sitten en kyllä koskaan enää milloinkaan usko yhteenkään Paula Heinoseen.
Sillä tavallahan tämä on helppoa, ettei ainakaan tarvitse toisille kokata herkkuja ja kotiin voi ostaa vain sitä mitä voi syödä. Paitsi tietysti Larvannon viikonloppulomilla, silloin on pakko kokata ja haistella kaikenmaailman herkullisia tuoksuja. Tarjosin Pauli-Anterollekin soijaa, mutta ei se tykännyt. Sylki sen olohuoneen matolle, se kiittämätön otus.
Olen kiltisti ostanut sekä tofua, että soijaa joista jälkimmäinen ei maistu yhtään miltään ja tofua en ole vielä edes avannut. Se näyttää kummalliselta.