Migreeni

Keskiviikkona se iski; ihan helvetillinen päänsärky! Olin töissä kun tunsin kuinka hiljalleen alkoi koko kalloa kivistää ja tunnissa kipu yltyi niin kovaksi, että tuli hirveä kiire kotiin ja pimeään.
Työmatkahan ei ole kuin muutaman metrin, mutta jo se tuntui liian pitkältä ja ehdin noin tuhat kertaa nielaista yrjöt takaisin alakertaan ennekuin olin kotona. Migreenilääke huuleen ja pimeään pötkölleen, mutta nyt ei onnistunut edes pötköttäminen joten toppasin itseni tyynyjen avulla puoli-istuvaan asentoon ja yritin nukkua. Odotin tunnin, soitin metsurille (kun se vähän helpottaa), yrjösin ja rukoilin. Ei auttanut. Pakko oli lähteä päivystykseen hakemaan piikkiä. Soitin Larvannon isän kuskiksi ja itse istuin autossa aurinkolasit päässä ja oksennuspussi sylissä. Kuski puhui koko ajan ja minulta meinasi haljeta pää.
Perille päästyämme kävelin suoraan luukulle ja sanoin etten voi odottaa yhtään siellä odostussalissa, tarvitsen piikin ja mielummin heti. Täti tuijotti minua v-mäisen näköisenä ja kysyi sitten eikö minulla ole kotona sitä pikkiä!!! No mitähän helvettiä minä siellä tekisin jo olisi!!!
"Noooo, mene odottamaan, kutsumme sinut kohta". Koska edes vessa ei ollut pimeä, istuin lasten leikkihuoneessa koska sieltä sai valot pois. Onneksi ei ollut yhtään pilttiä paikalla, muuten olisin joutunut viskomaan ne ulos sieltä. Kun ihminen on tarpeeksi epätoivoinen, se keksii keinot ja niin keksin minäkin siellä nurkassa kyyhöttäessäni aurinkolasit silmillä. Hoksasin, että työterveyshoitajasta voisi olla nyt apua. Soitin sinne ja kysyin voiko sieltä saada piikkiä, mutta vaikka he auliisti lupasivat, tyssäsi piikin saanti niiden puuttumiseen. Seuraavaksi ehdotin, josko joku paikalla olevista lääkäreisä kirjoittaisi minulle respetin suoraan apteekkiin ja pistän sen piikin itse. No se onnistui ja sitten me huristeltiin oksennellen kohti apteekkia, teki mieli mennessä vilkuttaa keskisormella sille v-tädille.
Minulla oli piikki taskussa ennen kuin olisin siellä päivystyksessä päässyt edes takaisin sinne luukulle. Sitten kotiin ja piikki reiteen, ei se mitään mukavaa ole se itse pistäminen. Piikkin pitää törröttää lihassa kymmenen sekuntia jotta kaikki lääkeaine ehtii imeytyä ja se kirvelee niin pirusti! Sen kestää paljon paremmin jos joku toinen pitää neulaa paikallaan. Menin sitten sohvalle odottamaan vaikutusta joka yleensä leikkaa pahimmankin pääkivun muutamassa minuutissa, mutta ei  nyt. Soitin taas etähoitaja-metsurille (apuva) joka arveli, että hieronnasta saattaisi olla apua. Siispä soitto minun ikiomalle luottohierojalle joka otti minut samantien käsittelyyn.
Autollahan minä en olisi saanut ajaa kaikkien pillereiden ja piikkien jälkeen kun olo oli muutenkin enempikin kuin hutera, mutta koska vaihtoehtona oli se puhelias kuski, lähdin mielummin itse ajamaan. Onneksi matka ei ole pitkä. Tosin jo ensimmäisessä risteyksessä meinasin pamauttaa toisen auton kylkeen, mutta perillä pääsin.
Hieroja laittoin kaikenmaailman magneettinapit sinnetänne ja vaivasi vatkaten minua tunnin ja ihme tapahtui; kipu alkoi hellittää!! 
Ja ei kun takaisin kotiin nukkumaan, onneksi Larvato tuli illalla käymään ja hoiti koiran ulkoiluttamisen.
Seuraavana päivän en edes uskaltanut ajatellakaan töihin menoa, istuin sisällä verhot kiinni ja olin ihan hissukseen ja siitä huolimatta migreeni tuli taas. Ja ei kun nappia naamaan ja nukkumaan. Sitä tahtia meni eilinen päivä ja ilta. Tänään kipu ei ole vielä hyökännyt kimppuun, mutta istun edelleen täällä kotona verhot kiinni siihen asti kunnes aurinko laskee, eilen se laski vasta puoli kahdeksalta. Koiran ulkoiluttamisen olen delegoinut sille puhekoneelle, mutta haveissa olisi päästä itsekin ulos koska jääkaappi alkaa olla jo aika tyhjä ja lääkevarasto vaatii täydennystä.
Suihkuunkin ehkä kannattaa raahautua ennen kauppareissua, hiukset sojottaa rasvan voimalla joka suuntaan ja tuoksukaan ei mahda olla raikkaismmista raikkain.

Voi kumpa olisi pilvinen ja synkkä päivä!

Aikuisten oikeesti

Mistä kummasta tämä "en kasva koskaan aikuiseksi"-länkytys oikein lähti liikkeelle?!!
Helvetti, että olen siihen niiiiiiiiiin kyllästynyt!! Jo se nyt on perkele kun ei kukaan muka kasva aikuiseksi eikä ainakaan halua kasvaa vaikka niin meinaisi käydäkin. Mitä siitä nyt tulee kun kolmikymppiset käyttäytyy kuin pahaset teinit eikä halua ottaa vastuuta mistään? Ei mitään siitä tule.
Kyllähän se nyt on hanurista kotosin jos täällä kaikki elää kuin pellossa ja haluaa vain tsillailla vai mitä ne nyt tekeekin. Nolottaisi ihan hautaan asti jos en tämän ikäisenä kykenisi esimerkiksi keskustelemaan yhtään sen kypsemmin kuin parikymppisenä, käyttäytymään ikäni edellyttämällä tavalla tai edes pukeutumaan toisin kuin lapseni ikätoverit. Enkä nyt tarkoita, että tässä nyt pitäisi pukeutua rimplee-mekkoon tai teryleenikuosiin, mutta kyllä se nyt vaan on aika kornia kun viiskymppiset ostaa nuorten putiikeista vaatteensa ja naama on sitten ihan eri kaliperia. Se on karmiaa katella.
Ja sitten tämä vanhempien halu olla lastensa kavereita, siinä on kans muuan juttu poskellaan.
Kyllä äiti on äiti ja isä on isä ja mukuloilla on kaverit jossain ihan muualla. Ja ne on yleensä aikalailla saman ikäisiä lasten kanssa, siis huomattavasti nuorempia kuin omat vanhemmat. Siihen on kuulkaa syynsä.
Miten sitä pitää mitään kuria ja järkestystä jos olet kaveri kakaroittes kanssa? Entäs sitten auktoriteetti, eihän kavereilla sellaista ole eikä tarvi ollakkaan, sitä kyllä pitäis löytyä vanhemmilta.
Vanhemmilla on omat juttunsa, mistä ei lasten tarvitse tietääkään ja sama toisten päin. Kyllä ei tiedä omatkaan vanhemmat puoliakaan mitä sitä on tullut söhellettyä elämänsä aikana ja hyvä niin. Varmaahan on, ettei minullakaan ole tietoa läheskään kaikista oman jälkikasvun tekemistä eikä tarvitse ollakaan. Sitä myös itsesuojeluksi kutsutaan....
Jokaisella on paikkansa ja aikansa, sitä ollaan jokainen vuorollaan lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia, halusitpa tai et. Surullista (ja tosi ärsyttävää) jos ei ihminen osaa päästää yhdestä elämänvaiheesta irti ja siirtyä seuraavaan.
Jää monta herkullista hetkeä kokematta kun joutuu hyppäämään mopoautosta rollaattoriin. 

Grow up!

Lomille lomps....

Minä olen lomaillut kuluneen viikon ja ai että se teki hyvää!!!! Lähdin heti kun pääsin kaasuttamaan kohti metsurin karvaista kainaloa ja siellä nyhjäsin monta päivää.  Toki siinä sivussa kylästeltiin kaikissa niissä paikoissa missä ei muutoin ikinä ehdi ja koska myös Pauli-Antero oli mukana lomailemassa, niin toki tehtiin pitkiä lenkkiä. Minä tein just siihen asti kunnes sairastuin siihen helvetin flunssaan joka täällä on kieränyt jo kuukausia.
Olin haaveillut monta viikkoa ennen lomaa kuinka vihdoinkin pääsen metsään nuotiolle kuuntelemaan mitä se luonto meille kuiskii ja sinnehän oli sitten päästävä vaikka kipeänä. Latasin buranaa posket pullolleen ja odottelin vaikutuksen alkamista, sitten vaan sukkellaan kelkalla korpeen ja nuotio kasaan, pois ehdittiin ennen lääkkeen vaikutuksen lakkaamista. Myös saunassa kävin useampaan otteeseen, niin sisä- kuin ulkosaunassa, vaikkei sitäkään ehkä pitäsi kuumeisena harrastaa. Saunominen kannatti ajoittaa siihen hetkeen kun kuume oli nousussa ja paleli järjettömästi, oli kiva köllötellä kuumassa saunassa vaikka se hauskuun loppui tasan siihen kun piti lähteä pois.
Nyt me ollaan jo suhattu kotiin ja taudista on enää jäljellä ns. heikkouden hiki joka nousee pintaan heti jos ajatteleekaan mitään rankempaa. Olen kyllä muka yrittänyt siivota, vähän sutasen sieltä sun täältä.
Keväiset verhotkin jo kaivoin kaapista esille, toin ne tuohon tyrkylle, mutta kun lähdin hakemaan silitysrautaa alkoi uuvuttaa ja lipesin sohvalle joka oli siinä sopivasti tyrkyllä. Ehkä sitten huomenna....tai pääsiäisenä.

Huohottava tohtori otti eilen yhteyttä ja nyt hän vielä halusi minut nieleskelemään letkua sisuksiini.
Sen teen, tosin siihen kuulemma menee vielä kuukausi koska letkutukseen on oikein jonoa. On se niin kivaa hommaa, että kaikki tahtoo sinne.

Ulkona on aivan huippu kaunis ilma, aurinko paistaa ja räystäät tippasee. Kävin Paulin kanssa lenkillä aamulla jo ennen kahdeksaa, mutta kotiin päästyäni lipsahdin takaisin peiton alle ja nukuin kymmeneen.
Kätevää ja tehokkuutta vähentävää tällainen pieni asunto jossa on liikaa pehmeitä, kutsuvia paikkoja joihin köllähtää kesken matkan.
Nyt pitäisi vielä kokkailla ensi viikon ruokia ettei tarvitse sitten töitten jälkeen seistä keittiössä, mutta taidan katella sitä sitten huomenna.
Pitänee soittaa metsurille sympatiapuhelu, en nimittäin ole enää ainoa nuhanenä tässä klaanissa.

21 kynttilää

Minun ainokaisellani, minun sänkitukkaisella vauvallani oli synttärit. Siitä on jo 21 vuotta kun ähisin tuskissani synnärin petillä kuin valas hietikolla. Näytinkin valaalta, painoin melkein sata kiloa.
Lapseni ei ollut laisinkaan halukas tulemaan tähän kylmään maailmaan vaan halusi kelliä lämpimässä ja olisikin varmaan kellunut teini-ikään asti jollei synnytystä olisi käynnistetty. Siinä vaiheessa vauva oli jo 57 cm pitkä ja painoi lähes viisi kiloa, oli hilpeää touhua pullistella ja ponnistella tuloksetta kunnes vihdoin viimein vedettiin vatsa auki ja kiskottiin Larvanto sitä kautta ulos.
Paljon jälkeenpäin olen kuullut, että nämä keisarinleikkaukset on ihan karmeita kokemuksia vauvoille eikä siinä touhussa saa edes tarvittavaa bakteerikantaa. No onhan se varmaan ihan hirveää, vähän sama juttu kun nukkuisit lämpimän peiton alla pimeässä ja sitten yks`kaks` joku urpo tulee ja räväyttää loisteputkilamput päälle ja kiskasee sen peiton pois. Apua.
Liekö tästä venähtäneestä alusta johtuen sänkitukka on aina ollut vähän sellainen jämähtäjä tyyppi, kotoa oli hankala aloittaa päiväkotilaisen arki vaikka (tai ehkä just siitä syystä) sai köllötellä kotona elämänsä ensimmäiset kolme vuotta, päiväkodista oli hankala siirtyä kouluun ja kun hän aloitti iltapäiväkerhon, hän iloisesti ilmoitti käyvänsä siellä seuraavat kuusi vuotta kun kaverin tyttö jätti heti koko kerhon ja oli mielummin yksin kotona.
Pettymys oli suuri kun kerroin, että vain eka- ja tokaluokkalaiset saa käydä kerhossa, sitten tulee lähtö.
Kun ala-aste loppui, tuli koululainen itkun kanssa kotiin ja minä luulin, että nyt tuli huono todistus. Ei tullut. Hän ei olisi halunnut ylä-asteelle.
Ylä-aste teki poikkeuksen, sieltä hän lähti onnesta loikkien ammattilukioon ja olen muutoinkin huomannut nyt tahdin kiristyneen. Enää ei ole ollenkaan niin hankala siirtyä eteenpäin.
Tällä hetkellä aamukamman piikit ei katoa toivottua tahtia joten en usko, että armeijaakaan mikään ikävä tulee. Ja kun se joskus käyttäytyy kun ääliö, lohdutan itseäni etten suinkaan ole epäonnistunut kasvattajan tehtävässäni vaan kaikki johtuu niistä puuttuvista bakteereista. Siinä se vika on. Minussa ei ainakaan.

Tatska

Olen usein mietiskellyt, että miltä näitten nuorien ja kaunisvartaloisten ihmisten tatuoinnit näyttää sitten ei-niin-nuorena. Iholla kun on tapana menettää elastisuuttaan iän karttuessa eikä siihen auta mikään, näin se vaan on.
No nyt ainakin tiedän miltä ne näyttää kun painoa tulee rutkasti lisää. Näin nimittäin kuntosalin pukuhuoneessa naisen joka oli melkolailla ylipainoinen, mutta joka oli ottanut aikoinaan koko kylkeä kiemurtelevan tatuoinnin. Ei ollut kaunista katseltavaa, sen voi vakuuttaa.  Mistäkö tiedän, että tatuointi oli otettu joskus kymmenen kiloa takaperin? No ihan kuule itse päättelin, ei niihin makkaroihin olisi pystynyt kukaan tatuoimaan yhteinäistä köynnöstä, ei sitten millään. Olen myös nähnyt eräällä rouvalla nivusiin tatuoidun ruusun jonka kukinta jäi nyt pullottavan vatsapoimun alle,varsi vain tökötti orpona näkösällä.
Eipä sitä itsekkään nuorena ja hoikkana uskonut ikinä, että parhaimmillaan painoa tulisi melkein kolmekymmentä kiloa lisää. Muille kyllä, mutta ei minulle, koska minähän en rupsahda ikinä. Enkä veny maata kohti, enkä saa ryppyjä.......Taivaalle kiitos tatuointi-villitys tuli sen verran myöhään, että ehti tuo nuoruus hurahtaa ohi takavasemmalta, muutoin minullakin roikkuisi nyt joku venähtänyt jousimies jossain päin kehoa jousipyssy tuhannen mutkalla nuolista puhumattakaan.

Seksi-tohtori

Söin pitkästä aikaa puolukkasurvosta ja olin sen jälkeen niin tuskissani, ettei mitään järkeä. Tuumailin vihdoinkin käydä ihan lääkärillä asti pohtimassa tätä vatsa-juttua, mahtaako kyseessä olla vielä kaiken kukkuraksi sappikivetkin vai  mistä nämä kaikenmaailman väännöt ja kivut johtunee. Olin kyllä melko skeptinen jo valmiiksi, yleensä lääkärit määrää purkillisen jotain närästyslääkettä ja käskee tulla uudelleen jos ei auta jotta voivat määrätä toisenlaiset pillerit, mutta koska niinkin hieno(ja ilmainen) systeemi kuin työterveys on keksitty, päätin kokeilla. Varasin ajan ja sain sen samalle viikolle, lääkärin nimi tosin kieli ettei kyseessä ole kotimainen tohtori ja hikoilin jo etukäteen kielimuurin ylittämistä, pitääkö siellä ihan piirtää vai esittää pantomiimia....
Olin jo hyvissä ajoin työterveysasemalla odottelemassa sisäänkutsua ja ihan ajallaan minut tulikin noutamaan vanhempi, valkotakkinen setä. Siis eläkeläinen. Harmaatukkainen. Vaari. Puhui kuitenkin hyvää suomea tosin murtaen, mutta ymmärrettävästi senkin tehden.Ensimmäinen ajatukseni oli hänet nähdessäni, että tämä on varmaan kaivettu jostain eläkeläisten reservistä paikkaamaan huutavaa lääkäripulaa, mutta onhan hänellä nyt ainakin kokemuksen tuomaa varmuutta jne.Huoneeseen päästyämme selitin vaivani ja vatsahistoriani ja hän kuunteli lempeästi hymyillen jonka jälkeen vaari ohjasi minut petille pötköttämään.
Tässä vaiheessa odotin hänen sanovan "otatko vähän housuja auki ja vatsaa näkyviin", mutta ei. Hän alkoi sormet vapisten itse avaamaan minun housun nappejani silmät kiiluen. Jähmetyin kauhusta. Sitten tämä valkohapsi ujutti kätensä paitani alle ja alkoi järjestelmällisesti käydä vatsaani läpi koko ajan huohottaen ja hokien " tässä on sappi.....niiiiiiiiiin......ja tässä haima.........niiiiiiiiiiiiin......ooooooh täällä on lihas!!!" hän läähätti kun kädet tapailivat minun kylkiäni. Kaduin jokaikistä jumppaa, tuskin paksu läskikerros olisi saanut hänet yhtälailla riemastumaan.
Sitten hänen kätensä liukuivat alaspäin ja siellä oli kuulemma paksusuoli....niiiiiiiiiiin. Tässä vaiheessa olin valmis lyömään ukkoa turpaan jos paksusuoli on enää yhtään alempana, mutta ei toki; hän aloitti koko kierroksen uudelleen koko ajan tuijottaen silmiini ja huokaillen. Minä tuijotin kattoon kun en enää kestänyt.
Kun uusintakierros oli ohi sain nousta ja sitten alkoi elämäni pisin odottaminen kun vaari alkoi naputella tietokoneella lähetteitä jos jonkilaisiin kokeisiin. Sitten hän tulosti ne paperille, joka on täysin turha toimenpide koska tiedot siirtyvät automaattisesti labraan. Ukolla olikin taas ketunhäntä kainalossa...vai sanonko mikä ja missä.... Se halusi, että me yhdessä nyt katsotaan mihin kokeisiin minut lähetettiin. Hän työnsi naamansa melkein omaani kiinni ja hönkäili kokeet läpi ja keksi siinä vielä muutaman uudenkin testin. Voi taivas.
Sitten hän kertoi, että vastauksissa menee viikko ja hän soittaa minulle tulokset, milloin hän voi soittaa? Änkytin, että milloin vain. Jotenkin sekin kuulosti korviini sairaalta. Olen tottunut siihen, että annetaan tarkka puhelinaika jolloin lääkäri soittaa, mutta eipä tehnyt mieli jäädä kyselemään mitään ylimääräistä. Ryntäsin ulos enkä todellakaan kätellyt vaikka äijä työntyi ovelle saakka saattelemaan, kysyin vasta neuvonnasta pitääkö olla ravinnotta ja missä ne kokeet otetaan. Herran jestas mikä ukko!!!!
Onneksi ei ollut kurkku kipeä, se olisi varmasi halunnut näyttää missä ne keuhkot oikein on......niiiiiin...
Ymmärrän nyt oikein hyvin sitä nuorta naista, jonka rintaa lääkäri oli käynyt imemään ja hän oli seissyt kuin Lootin  vaimo tekemättä yhtään mitään. Jopa tämän ikäinenkin täti kuin minä (puhumattakaan kaikesta elämänkokemuksesta) meni ihan lukkoon, oli se niin odottamaton tilanne. Itsekin olen (tissikohun ollessa kuumimillaan) työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa uhonnut, kuinka tekisin niin ja näin, mutta kun tilanne osui kohdalle niin kyllä siinä meni aikalailla pasmat sekaisin. Vähän sama juttu kun menisit lihakauppaan ostamaan potkaa hernekeittoon ja saisit eroottis-sävyisen esityksen possun eri ruumiinosista. Saatikka sitten kun joku pääsee ihan iholle asti ammattinsa turvin! Se on karmeaa!!
Varmaahan on, että tämä vaari saa jatkossa hoidella ihan jonku muun vaivoja,  mutta se puhelinsoitto minun on kai pakko kestää, toivottavasti se ei enää innostu huohottamaan, että saan puheesta selvää.
Ja se pilleripurkki määrättiin myös, kuulemma joskus auttaa, joskus ei. En aio kokeilla.