Olen nyt sitten apinan raivolla kysellyt tutuilta, jotka on moisessa kiirastulessa olleet, että mitä siellä kysytään?!!!!
Kun sain tietää suurinpiirtein tapahtumien kulun ja niitä kysymyksiä joita saatetaan ehkä esittää niin aloitin heti harjoittelemisen huolimatta siitä, että itse haastatteluun on aikaa vielä monta viikkoa.
Ensin mietin tarkasti, mitä vastaan ja sitten sanoin ne ääneen. Seuraavaksi houkuttelin Pauli-Anteron nakin voimalla istumaan lattialle ja leikkimään haastattelijaa, itse istuin vastapäätä ja annoin tulla harjoittelemani repliikit. Hyvin meni, haastattelija oli oikein sympaattisen näköinen ruskeine silmineen nakki hampaissa.
Eilen sitten ehdotin metsurille saunanlauteilla, että nyt voitaisiin harjoitella sitä minun haastattelua jotta se sitten menee sujuvasti. Minulla oli oikein pollea olo kun se oli kerran Paulin kanssa sujunut niin hyvin, ajattelin tehdä metsuriin vaikutuksen.
"No mitkäs on sinun vahvuuksia" kysyy metsuri ja minä alan selittää ummet ja lammet hypellen asiasta toiseen ja ennen kun edes pääsin loppuun tuli tuomio; "Liian pitkä vastaus". Voi paska. Olisko pitänyt kokeilla nakilla...
Yrtin vielä uudestaan, mutta ei se nyt mennyt ollenkaan hyvin. Heikkouksistani osasin kyllä kertoa hyvin ja selkeästi. Miksi se itsensä kehuminen on niin vaikeaa?!!!
Helvetti sentäs tätä suomalaista kasvatustyyliä millä juntataan jo kakarasta lähtien kaikki itsetunto pullistelun suohon. Ala siinä nyt sitten jossakin haastattelussa kehumaan itseäsi ja vahvuuksiasi kun et ole koskaan saanut niin tehdä ilman että olet saanut omahyväisen kusipään leimaa otsaasi. Kyllä se pistää kenet tahansa änkyttämään. Kokeile vaikka.
Sitten metsuri keksi kysäistä, että mitä meinaan laittaa päälle. Siis apua. Sitä en ollut ajatellut ollenkaan!!
Siis tottakai siihenkin pitää paneutua huolella.....miten sinne nyt sitten pitää pukeutua?
Varmaan neutraalisti, muttei liian. Siististi mutta ei liian hienosti. Nuorekkaasti, mutta ikäni edellyttävällä tavalla. Värikkäästi mutta ei räikeästi.
Entä laitanko silmälasit, näyttääkö pätevämmältä vai sokealta ikäihmiseltä. Entä jos en laita ja joudunkin siellä lukemaan....noloa tunnustaa sitten ettei näe....
Meikkaanko vai en? Ja jos meikkaan ihan vähän voiko käydä niin, että tuhrin hermostuksissani ripsivärit suttuun pitkin poskia?. Kyllä voi.
Syönkö ennen haastattelua vai vasta sen jälkeen? Ja mitä jos alkaa pierettää? Paisuu vatsa kun ei voi tussautella ja sitten ne katsoo, että onko se raskaana.
Laitanko hiukset kiinni vai jätänkö auki? Nuttura vai ponnari? Kihara vai suora?
Entä se asento? Mitä siitä onkaan sanottu? Jotain on jossain ollut, kun vain muistaisi.....
Ei ainakaan saa istua syltyssä, siis sillee kädet ristissä rinnalla tai missään muuallakaan, se antaa torjuvan ja sulkeutuneen kuvan. Pitää olla avoin, mielellään kämmenet auki ja keho eteenpäin kenottaen.
Silmiin pitää katsoa eikä saa vastatessa vilkuilla kun viirupöllö, pitää katsoa rauhallisesti ja suoraan kohti. Huh.
Miten minä ikinä selviän tästä? No, olenpahan ainakin yhtä kokemusta rikkaampi sitten kun se on ohi.
Ja jotenkin minusta tuntuu, että sen jälkeen tiedän ainakin mitä siellä EI kannata tehdä tai sanoa, olen sitten seuraavalla kerralla paljon fiksumpi. Tai sitten en.
