Pure poroa!

Taas on paikallinen kulttuuri iskenyt nuijalla päähän; oltiin lasten kanssa poroerotuksessa.
Itsellekin sen verran uusi kokemus kun edellisestä käynnistä on noin kolmekymmentä vuotta.
En kyllä tuntenut ollenkaan oloani kotoisaksi siellä poroaidassa satojen porojen keskellä saatikka kun oli vahdittavana kaksikymmentä alle kouluikäistä.

Kaikki meni ihan loistavasti eikä ketään tallottu koparoihin eikä porot pistellyt meihin ylimääräisiä reikiä vaikka olen aivan varma ettei se kaukana ollut.
Meitä nimittäin silmäili useampaan otteeseen sellainen iso hirvas jolla oli hurjat sarvet, välissä se tuli jo melko lähelle tuijottamaan. Yritin telepatialla viestittää sille, ettei me olla ollenkaan kiinnostuneita hänen morsiammistaan, minä en ole sinnepäin kallellaan ja pienet ei vielä ymmärrä näitä rakkaus-asioita laisinkaan. Mutta ei meidän yhteys toiminut ja  siirtelin lapsia huomaamattomasti väljemmille vesille.

Kostoksi sitten tästä epävieraavaraisesta kohtelusta ostin keitetyn poronkielen. Siitäs sai.
Kyllähän se hyvälle maistui vaikka ulkonäkö ei ole paras mahdollinen, jälkimaku ei kylläkään ollut mitenkään muikea. Kai se on niin rasvainen klöntti ja siksi kierteli vatsassa ikävään tahtiin koko loppupäivän.
Lapsista se oli oikein ällöttävä, paitsi näistä poromiesten lapsista jotka parkui naama väärällään kun tarjottiin heille lihakeittoa, he kun tahtoivat välttämättä poronkieltä!
Johan on herkut......kas kun eivät itkeneet poronsuolimakkaran perään........

Myös päivän nolouskiintiö tuli täytettyä. Huomasin kollegani kanssa, että paikallinen lehti on siellä kuvaamassa ja kävimme sitten kertomassa että yhtä meidän lapsista ei välttämättä tarvitse kuvata, hänen vanhemmillaan kun on sellainen toive.
Toki olimme yleisellä paikalla jossa sääntö ei päde, mutta ainahan voi toiveita esittää.
Kuinka ollakkaan tämä toimittaja alkoi kyselemään minulta kaikenlaista hankalaa, kuten
"Kuinka näet kulttuurisessa mielessä tällaisten retkien vaikutuksen ja mahdollisuudet" ja siinä minä yritän sössöttää jotain varmasti aivan asian vierestä. Voi apua.
Ja karmeaksi lopuksi hän sitten tietysti tahtoi kuvata minun tulipunaisen naamani jutun yhteyteen. Siinä minä pönötin metri vastasatanutta lunta pipon päällä ja takulla näytin typerältä.
Jos häpeään voi kuolla, niin se tapahtuu huomenna kun lehti ilmestyy.
Kaivakaa kuoppa valmiiksi, voin mennä sinne odottamaan.

Onneksi metsuri pelasti edes pienen osan tästä katastrofista. Meinasin nimittäin aamulla laittaa päähäni sellaisen metsurin nahkaisen kypärälakin jossa on tosi lämmin vuori. Ihan vaan sen takia kun se on tosi lämmin ja sehän nyt on aivan sama miltä sitä jossain erotuksessa näyttää.
(Minulla nimittäin oli toppahousujen allakin isäni hylkäämät Helly Hansen-pöksyt, ne punaiset ja ihanan lämpimät).
Jos metsuri olisi lähtenyt töihin ennen minua, niin  koko kylän väki saisi naurulla pidentää ikäänsä tosi paljon. Nyt ne varmaan vaan säälii. Metsuria.

Kärpän kätköt

Lähdettiin metsurin kanssa vähän lataamaan Mazdan akkuja ja ajaa huristeltiin moikkaamaan minun vanhempia. Samalla hain vähän talvikampetta (aamulla pakkasta 11 astetta!) ja kaikenlaista tarpeellista roinaa.
Siinä päivän mittaan sitten päästettiin se mummolan vanha pystykorva irti ja se alkoi oitis pyöriä Mazdan eturenkaan ympärillä, haukkui kiihkeästi sinne jonnekkin renkaan uumeniin ja yritti ihan tosissaan tunke päätä renkaan ja lokasuojan väliin. Hullu koira.

Me sitten porukalla pyllisteltiin ja kurkittiin renkaan ympärillä, mutta ei siellä mitään näkynyt vaikka koira-parka tassulla raaputteli ja osoitti, että "tuolla!".
Tultiin sitten kotiin ja metsuri hoksasi kurkata konepellin alle. YÖK!
Siellä ihan tuulilasin vieressä, melkein ilmastointiaukon kohdalla oli jäännökset ilmeisesti hiirestä ja siinä mootorin tuntumassa oli karvainen lihanpala. Oksennanako nyt vai heti?
Mikä barbaari tekee tuollaista?! Eihän kukaan könyä vapaaehtoisesti kuolemaan konepellin alle saati sitten kuoltuaan leviä ympäri konetilaa!

Metsuri arveli, että asialla on se ällöttävän kuvottava kärppä joka repi meidän riippumassa olleelta metsolta kyljen auki kun se oli ulkovarastossa. Ja kun metsuri siirsi sen keskelle lattiaa roikkumaan, ettei kärppä päässyt seiniä pitkin saaliille, niin tämä loikki jotain kautta ja narskutteli linnulta jalan.
Nyt se pikku perkele oli sitten keksinyt tehdä minun autosta liikkuvan lihavaraston.
Onneksi en tarkistele noita öljyä kovin hanakasti, siihen kiljumiseen olisi herännyt koko pitäjä jos olisin löytänyt konepellin alta hiirenraatoja. Hyi helvetti!

Voitte olla varmoja, etten katso enää koskaan pellin alle. Tuli taas metsurille yksi homma lisää.
Enkä taida laittaa sitä lintulautaakaan tuonne pihalle vaikka siitä olenkin haaveillut, se hullu kärppä varmaan istuu joku päivä siellä lintulaudalla mässyttämässä pikku tinttisiä kun minä vilkaisen ulos.
Tahtoo takaisin kaupunkiin.

Äänetön

Ääni lähti lomille eikä tähän auta edes inkivääri.
Kyllä nyt metsurilla korvat lepää. Kun eilen pihisin haluavani ääneni jo takaisin (olen siihen kovin kiintynyt) niin se kehtasi kysyä, että mitä minä sillä!
Tässä uudessa kotikunnassani ei sitten jäädäkään noin vain kotiin potemaan muutamaksi päiväksi omalla ilmoituksella kuten edellisessä paikassa.

Pitää tehdä näin;

1. Ilmoitat heti lähimmälle esimiehelle jotta et ole työkuntoinen. Sen ymmärrän.

2. Ilmoitat heti omaan työpisteeseesi (tässä tapauksessa omaan ryhmään) ettet ole tulossa. Tottakai.

3. Sitten soitat työterveyshoitajalle, että olet sairas. Jollekkin niistä kolmesta, vain yksi vastaa puhelimeen ja sitä et tiedä etukäteen kuka se on. Tekstiviesti ei käy koska voithan olla kännissä eikä hoitsu silloin kuuule sitä puheestasi. Ehkä olet vasta nousuhumalassa ja osaat vielä kirjottaa. Jos epäilet ettet ole työkunnossa vielä huomennakaan, menet paikan päälle kello kahdeksan ja yhdeksän välillä, kuten itse tein.

4. Terveydenhoitajan kirjoittama sairalomatodistus pitää välittömästi toimittaa työpaikalle, huolimatta siitä kuinka sairas olet. Jos et itse kykene, pitää pyytää joku toinen se viemään, mutta vietävä on.

5. Sitten voit mennä kotiin.

6. Töihin palatessa sinun on tehtävä sairaslomasta kirjallinen ilmoitus jonka toimitat esimiehelle sekä sähköinen versio samaan osoitteeseen.

Voiko asiaa enään monimutkaisemmaksi tehdä?!
Onneksi minulla on auto, kuvitellaanpa ettei olisi. Eilen aamulla olisin polkenut pyörällä (lumisateessa) ensin  noin kolme kilometriä sinne terveydenhoitajalle, sitten noin neljä kilometriä työpaikalle ja sitten takaisin kotiin. Siitähän infulenssainen kroppani olisi tykännyt ihan tosissaan.
Äläkä ede ehdota busseja, ei täällä mene sellaisia kun syrjäkyliin.
Onneksi on tuo mies joka voi toimittaa sen todistuksen töihin jos ajan vaikka kolarin ja joudun sairaalaan. koska kuulemma samat säännöt pätee myös silloin.

Ja sympatiapisteet myös sille työterveydenhoitajalle joka vastaa koko aamun (ainakin näin tautisena aikana) puhelimeen ja neuvoo lepäämään ja juomaan lämmintä. Toivottavasti edes yksi känninen kärähtää, että systeemi tuntuu mielekkäältä ja työ tekemisen arvoiselta.

Silmät kiinni....nyt!

Täällä on nyt sitten kaksi räkänokkaa jotka yskii ja pärskyttää räkää ympäriinsä vuorokaudet läpeensä.  Tottahan minäkin sen sitten sain, eihän niiltä basiliskoilta voinut millään välttyä.
Ääni on kun vanhalla satamahorolla.
Ollaan jakauduttu kahteen kammariin, että edes hetken sais nukkua. Iltasella sitten vilkutellaan makkareiden ovelta (ovet on vastakkain) ja sulkeudutaan omiin kammioihimme.
On tämä niin romanttista!

Jotta edes jonkilainen kipinä hehkuis, niin kaivoin pelikortit esille ja yllytin metsurin villiin räsypokkaan. Enhän minä mitään pokeria osaa pelata, mutta seiskalla se sujui ihan hyvin kun sovittiin, että se riisuu joka häviää. Metsurilta lähti ensin villasukka ja sitten hävisin minä, mutta kun se huomasi kuinka paljon enemmän minulla oli vaatetta päällä, niin se paskiainen lopetti pelaamisen!!! Kyllä ei voi sitten mies yhtään sietää häviötä.

Sitten röhnötettiin soffalla räkimässä ja kateltiin Neljän tähden illallista jossa pelattiin vanhoja Speden pelejä. No mutta sehän oli aivan pakko kokeilla kumpi pysyi kauemmin aikaa pystyssä yhdellä jalalla silmät kiinni. Metsuri hävisi taas. Minä olin kaksi sekuntia parempi.
Mitähän sitten keksittäis?

Olen jo esittänyt tälle illalle pantomiimia, kellinyt jumppapallolla houkuttelevasti (mutta metsuri vain nauroi kun minun kotihousut on kuulemma yhtä eroottiset kuin Heikki Kinnusen Viljolla) ja vahingossa yskinyt sentin etäisyydeltä päin metsurin naamaa.
Jumpat on tältä viikolta saanut unohtaa eikä kyläänkään kehtaa mennä tartuttamaan. Onneksi meitä on kaksi kotiarestissa. Ulkona nimittäin hohtaa muutaman sentin paksuinen hanki ja ilma on mitä ihanin, ottais todella kupolii  jos metsuri nyt kirmais iltalenkille.
Pitänee sukeltaa tuonne laatikkoon jossa on muuton jäljiltä loput pelit ja heittää haaste ilmaan.
Pää täynnä räkää on niin vaikea olla luova.

Ime inkivääriä

Nyt kuulkaa oli piru irti, tähän torppaan tuli karmea flunssatauti! Minähän olen työni puolesta jo päivittäisissä räkäränneissä pyöritelty joten selvisin siitä kolmessa päivässä, mutta metsuri teki kuolemaa. Kattelin sitä pärskimistä viikon ja muuan aamu sitten oli pakko todeta, että tuosta ei enää
voi mies epäeroottisemmaksi muuttua, hyi olkoon.
No sitten kun piti alkaa kesken yöunien vaihtamaan makuusijaa toiseen kammariin kun ei kestänyt enää kuunnella sitä jumalatonta törinää mitä se piti nukkuessaan röörit tukossa, niin piti alkaa ihan tosi toimiin.
Mietin naama rutussa, että mitä ihmeen konsteja niitä nyt vielä on jäljellä kun kaikki sipulista buranaan on jo kokeiltu. Jotain olin joskus kuullut kerrottavan...jotain pahanmakuista sen täytyi olla.

Tsadaa, lamppu syttyi!! Se oli inkivääri minkä nimiin olen kuullut jonkun joskus vannovan. Istuin eilen aamulla kello viisi tietokoneella etsimässä tietoa, miten se pitää nauttia ja heti kun kaupat aukesi olin kävi ovenrivassa hakemassa tuota ihmelääkettä.
Sitä piti kuoria sentti kertaa sentti palanen puoleen litraan vettä, vesi kiehautetaan ja palaset saa jäädä sinne lillumaan joksikin aikaa.
Metsuri hörppi veden heti kuumana kera hunjan ja kehuskeli ettei maistu edes pahalle. Mitä helvettiä?! Pitää maistua.
Siispä seuraavaan satsiin lisäsin reippaasti enemmän inkivääriä ja annoin lillua ne siellä kattilassa niin kauan, että koko kämppä haisi inkiväärille. Johan alkoi maistua. Pahalle.

Hän taas kuuliaisesti joi kattilallisen ja minä keitin lisää.
Join kyllä itsekin sitä ihmejuomaa, mutta kylmänä. Mikään muu juoma kuin kahvi ei ole hyvää lämpimänä. Olihan siinä aika stydi saundi, kurkussa lieskat hulmahteli, mutta mitäpä sitä ei terveytensä -ja vähän muunkin- eteen tekisi.
Ja ihme tapahtui! Tänä aamuna vastassa oli oikein reipas mies (tosin räkä huilaa edelleen) joka jopa vaihtoi minun autoon talvirenkaat ja puuhaili se vähän muutakin. Kyllä on voittajan olo! Taas on ukko kuosissa.

Keittelen nyt vielä varmuuden vuoksi keitoksiani ainakin viikon, ettei se vaan enää nuupahda.
Kyllä nainen on luova kun v-käyrän piste on tarpeeksi tapissa.