Lunta sataa ja sataa ja sataa ja sataa.......

Nyt on ihminen höyrähtänyt sitten lumitöihin. Sitä kun ei ole tarvinnut kolmeenkymmeneen vuoteen tehdä lumitöitä kun joskus huvikseen, niin nythän se tuntuu ihan luksukselta.
Ja kun minulla on se ikioma lumentyönninkin!
Olen tänäänkin työnnellyt lumet pihalta (sekä taka- että etupihalta) kahteen otteeseen ja kun se oli tehty laajensin reviiriä ja putsasin autopaikan sekä mattotelineen ympäristön.
Sitten riehuin vähän tuossa takana olevalla pellolla ja kovasti kyllä himotti putsata koko rivitalon pihaympäristö. En sitten uskaltanut, pitävät jo muutenkin varmaan tarpeeksi omituisena.

Onneksi tuota lunta nyt tulee oikein suihkimalla ja lisää on luvassa, eiköhän tämä kohta taas muutu tylsäksi ja metsuri saa astua remmiin.
Jos nyt oikein käy polte pahaksi ja haluttaa vaan hulluna lykkiä, niin tekaisen tuohon pellolle sellasen labyrintin. Siellähän sitä on kiva iltasella kirmailla.

Kaivoin tänään pitkästä aikaa massukankin esiin ja kävin vähän ajelemassa. Tottakai heti ensimmäisessä risteyksessä oli poliisit puhalluttamassa eikä minulla aukea ikkuna!
Lipsuttelin sitä nappia ihan tuskassa, mutta kiinni pysyi joten aukaisen sitten oven ja selittelin kovasti kuinka ikkuna on jäätynyt eikä millään aukea ja jäkäjäkä. Aivan kun niillä kiinostais mistä aukosta pääni ulos työnnän kunha vaan puhallan pilliin.
Tämä oli taas se hetki kun olis kannattanut olla hiljaa, poliisi nimittäin alkoi kurkkia niitä minun kovin huuruisia ikkunoita ja tuumasi, että noita ikkunoita kannattaa aina välissä skrapata. No älä.
Mutta sitten minun takana jo onneksi oli niin pitkä jono ettei poliisilla ollut aikaa sen enempää paneutua minuun ja kovin kuuraiseen autooni ja sain jatkaa matkaa. Huh.

Täällä on kyllä maailman kilteimmät autoilijat, siis todella!
Tänäänkin kun olin peruuttamassa parkista pois niin kahdesti kävi niin, että samaa kaistaa tulossa ollut auto pysähtyi hyvän matkan päähän päästäen minut rauhassa peruuttamaan tielle.
Täällä ei kukaan nojaile äänitorveen tai näytä keskaria vaikka kuinka sössit tai ajat hiljaa, jos nyt väärää kaistaa lähdet vahingossa paahtamaan niin silloin saattavat katsoa vähän pitkään. Mutta väsitävät kiltisti.
Jalankulkijoile annetaan AINA tietä, oli sitten suojatie tai ei. Kerran seisoskelin ajatuksissani tien poskessa niin johan pysähtyi auto ja huiski oikein, että alahan lampsia, nyt on tie vapaa.
Pakko oli mennä tien yli vaikken ollut edes menossa siihen suuntaan. Odottelin vain, että auto hävisi näkyvistä ja palasin takasin.

Nyt on sitten ihan silkkaa itsemurhaa lähteä Rovaniemelle hortoilemaan, siellä kun on sitten ihan päinvastainen ajokulttuuri.
Niillä on mottona, että kävelijät kuolkoon ja auto pärjää aina pyörälle. Ja siellä ei todellakaan anneta kaverille tietä vaikka olisit miten hankalasta kolosta peruuttamssa, mitäs menit ja ähäkutti päälle.

Avajaiset

Meillä oli tänään päiväkodin avajaiset, siis sen missä olen töissä.
Me ollaan lasten kanssa harjoiteltu ohjelmaa jo kuukausi ja laulettu niin, että pikkukieli väpäjää.
Talo piti laittaa tietysti joulukuosiin siinä muun työn ohessa ja koska meillä ei vielä ole mitään jemmavarastoja, piti ohjelma suunnitella niin ettei roolipukujen valmistuksesta tule ongelmaa.
Hallaharsoa meni siis kilometri tolkulla.........
Improvisointi  -tuo kaikkien esitysten kanta-äiti- oli nyt kyllä kukassaan.

Pienet paaperot oli lumitähtösiä hallaharsopuvuissaan, päässään leipurinmyssyt joihin oli liimattu kakkupaperit. Oli somia.
Sitten oli hallaharsokeijut ja pottusäkkipeikot. Me oltiin tonttuja koska sekään asustus ei vaatinut kauheasti, useimmilta löytyi kotoa tonttupuku.
Minä käsikirjoitin ohjelman, Mira säesti, pomo juonsi, osa tarjoili ja lapsityövoimaa käytettiin ihan Intian malliin.
Kaikki sujui kuin se kuuluisa rasvattu salama. Talo piti somistaa mahdollisimman kauniiksi, mikä tiesi sitä, että osan kotona on nyt aika karun näköistä kun jokainen raapi kotoaan kaikki mahdolliset (ja mahdottomat) koristeet.
Kenraalit meni eilen ihan Tervasaaren kesäteatterin tyyliin ja olin aivan kauhuissani. Yöllä näin kolme eri versiota miten kaikki meni pieleen ja mokasin itse kaikista pahiten. Oli oikea liskojen yö.
Metsuri lohdutti, että huonot kenraalit tietää hyvää esitystä ja oli kyllä niin oikeassa. Onneksi.

Nyt oikein odotan niitä selkäviikkoja kun  on tammikuu eikä ole mitään extraa, ihan vaan sitä tasasen ihanaa arkea.
Vielä enemmän odotan viikon joululomaa, sitä autuutta kun makaan maha sylissä ja otan rennosti.
Enkä aio tehdä mitään, en yhtään mitään.

Tvittaillen

Nyt on taas sitten linnanjuhlat arvosteltu tältä vuodelta.
On se sitten vaan niin mukavaa rötköttää soffalla mässyttämässä jotain hyvää villasukat jalassa ja arvostella oikein olan takaa ihan jokaikinen vieras.
Aivan kamalaa (muka) olisi joutua itse sinne kättelyjonoon vapisemaan kun samalla tietää, että puoli suomea kyttää telkkareiden ääressä arvostelemassa.
Ja mitä sinne sitten osais laittaa päällensä? Siellä on kuulemma kuuma, niin ei sitten ainakaan mitään paksua kansallispukua (joka muutoin olis aika varma valinta) eikä nutukkaita.
No näillä läskeillä ei mitään tyköistuvaa eikä missään nimessä mitään paljastavaa, mutta pitkää pitäis silti varmaan olla. Ei sais helmassa olla kummiskaan yhtään liehuketta kun sitten metsuri takulla tallois helman päälle ja minä lentelisin turvalleni siihen kaiken kansan katsottavaksi.

Halpaa pitäis olla kun ei ole kumminkaan koskaan varaa ostaa kallista. Voishan  sitä olla oikein fiini ja tuhertaa vaikka vanhoista kahvipusseista jotain kolttua. Takulla pääsis otsikoihin niin kun Päivi.
Niistähän sais ihan kivan somisteen hiuksiinkin (jää Sofi Oksanen toiseksi) ja sitten joku martta vois näprätä kahvipussikirjelaukun, nehän osaa tehdä niitä karmeita kauppakassejakin kahvipusseista.
Kengät nyt vois olla jotku ihan vaan vanhat lopposet kun ei ne näy sieltä helman alta, eipä pakottais jalkoja ja askel olisi vakaa boolinkin jälkeen. Jos niihin nyt pitää jotain blingblingejä laittaa niin lapsethan päiväkodilla näppärästi tuunaa ne vanhat remmikengät uuteen uskoon kun antaa niille purkillisen liimaa, hilettä ja vapaat kädet.

Siellä minä sitten tvittailisin (jos vain osaisin) niin kun Stubb. Ainakin naamakirjaan kuvaisin itseni kännykällä jokaisen julkun kyljessä ja niitä sitten lätkisin tulemaan tasaista tahtia.
Ai että te kaikki olisitte niiiiiiiin kateellisia!
Ja sitten kun minusta olisi ainakin muutaman paikallislehden sivuilla kuvia (ja varmaan pääsisin sinne Iltiksen "pahimmat mokat"-osastolle) niin nekin linkittäisin sinne naamakirjaan ja teidän olis ihan pakko kehua etten huomaa kuinka kateellisia te olette.

No nyt on asu tuunattu ja systeemit muutenkin selvillä että eikun kutsua odottelemaan. Saulihan kutsui sinne tavallisia työläisiäkin, joten kyllä tässä nyt saattaa olla jotain saumaa.
Ja jos ei minua kutsuta niin metsurihan voisi tehdä jonkun urotyön ja minä tulisin tietysti avecina.
Onhan tässä melkein vuosi aikaa kehitellä sille jotain pelastettavaa.....tai jotain sankaritekoja kumminkin.

Asenteet kohdilleen

Nyt se on sitten todistettu, että kylmäkin on asennekysymys.
Minulla ei nimittäin ollut tänään töissä hajuakaan kuinka paljon pakkasasteita ulkona oli ja niin me iloisesti ulkoiltiin lasten kanssa parinkymmenenasteen pakkasessa eikä ollut ollenkaan liian kylmä.
Tämä sama jatkui kun lähdin päivällä kotiin, ei vieläkään mittaria joten oletin, että varmaan pakkasta on se viistoista. No sen nyt kyllä kestää.
Käväisin siinä sitten vielä kylillä ja vähän kyllä ihmettelin kun kaikki autot näytti kovin kankeilta. Tulin sitten kotiin ja katsoin mittariin; -25!!!!! Jessus!!!!

Sitten tuli kylmä vaikka olin jo sisällä. Minun piti vielä lähteä koulutukseen kylille ja luovuin heti ajatuksesta rääkätä massukka-parkaa, pakko kävellä.
Yritin viivytellä viimeiseen saakka ja kyttäsin josko metsuri sattuis tulemaan töistä sen verran aikasten, että kyyditsee minut sinne koulutukseen. Ei se tullut. Hän on sissi.
Siellä se oli sahaillut bensaletkut paukkuen eikä tullut kotiin yhtään etuajassa, oli vaan vaihtanut rikki menneen sahan toiseen ja taas mentiin.
Minun piti sitten kävellä ja kyllä oli KYLMÄ! Meninkin katsomaan sitä mittaria.

Koulutukset pakkaspäivinä pitäis kieltää lailla,en ikinä jaksa alkaa säätämään sisävaatteiden kanssa. Kun en tarennut luopua kalsareista toppahousujen alla niin istuin sitten niissä toppahousuissa kolme tuntia pylly savuten. Fiksumpi olisi tietysti laittanut sinne alle jotain siistiä housua jotta olisi voinut riisua ne toppahousut pois, mutta en minä. En onneksi ollut ainoa.
Ja sitten se vasta palelikin kun ensin hikoilit ja sitten heti ovella iskee hyytävä ilma naamaan.
Minä niin vihaan kylmään.

Kotimatkalla katselin kuinka ihmisillä hajosi autoja sinne tänne (jos vähän laitetaan lapinlisää...)
muuan auto alkoi huutaa ihan hillittömästi ja sen takarenkaat meni ihan suttina.
Sitten se kuski pysähtyi, pakitti ja taas renkaat pyöri hetken. Sitten ne jumi taas ja koko operaatio aloitettiin alusta ja näin hän sitten eteni. Toivottavasti ei olllut kovin pitkä kotimatka.
Onneksi minun kallisarvoinen kultani lepäsi kotona viltin alla, lapaset peileissä.

Kevättä ootellessa.......

Pärrrrrrrr.......

Ei osaa ihminen enää leipoa ihan tavallisia leivonnaisia!
Päätin tänään leipoa piparkakkuja sillä äidiltäni perimällä ikivanhalla ohjeella jolla piparit AINA on onnistuneet, vaan eipä onnistuneet nyt.
Niistä tuli ihan kummallisia höttösiä, osasta epämääräisiä möykkyjä ja ne kuulemma maistuivat pelkästään sokerille, sanoi metsuri.
Noo, voihan se olla että mausteilla on jo jonkinverran vuosia takanaan, niitä kun ei raaski heittää roskiin ja mitään käyttöähän minulla ei niille ole hetkeen ollut. Näemmä se sitten on niin, että mausteistakin lähtee aromit iän myötä aivan kuten minustakin.
Lopputulos on sitten tämmönen hajuton ja mauton möhkäle......

Mutta kun ei ole kauhalla annettu, niin täytyy nyt vain olla iloinen siitä, että osaan sentäs jotenkuten jo kokkailla niitä omia "herkkujani", vieraat saa tyytyä valmistaikinoihin.
Olkaamme siis kiitollisia paistovalmiista pullapussista!

Sillä aikaa kun minä tuskailin keittiössä, niin tämä meidän perheen uros osti moottorikelkan.
Ja nyt se on kuulkaa niin polleeta kelkkailijaa, ettei mitään rajaa.
Siellä kaupanteossa meni ihan koko päivä ja  just kun olin marttyrin lailla aloittelemassa yksinäistä ateriointiani niin ulkoa alkoi kuulua hirvee pärinä. Metsuri se siellä rälläsi ympäri peltoa onnesta soikeana. Miehet........
Mietin siinä, että mitenköhän kauan se siellä meinaa liehua pipo päässä kun pakkasta on kuites parikymmentä astetta, mutta ei se onneksi kauaa tarennu. Oli paljon hauskempaa kun oli kaveri pöydässä.

Arvaa vaan olenko muistanut edes kysyä minkä merkkinen se kelkka on? No en ole.
Kattelen sitä sitten huomenna ikkunasta jos vielä on yhtä kova pakkanen.

Nämä pakkaset on kyllä innostaneet meidät luomaan vähän ympäristötaidetta. No metsurin rajoittunut mielikuvitus riitti vain niihin jäälyhtyihin jotka tehdään sillä sankkosyteemillä, mutta minä olen visioinut jo vaikka mitä. Takapihalla on jäätymässä suurinpiirtein kaikki meidän piirakkavuoat.
Osan somistin oksilla ja osaan nakkelin riisinjyviä. Huomenna sitten ripustelen niitä jäätyneitä kiekkoja takapihan koivunoksille tai luulen, että tämä toteutuspuoli jää kyllä metsurille kun siellä kumminkin on aika kylmä.....
Seuraavaksi jäädytän maitopurkkikuutioita jotka pätkin vasaralla palasiksi, niistä palasista sitten rakentelen sellaisen upean jäälyhdyn....tai siis EHKÄ metsuri rakentelee ja minä huutelen ikkunasta ohjeita.

Aina sanotaan, että pitää yhdessä harrastaa ja mehän harrastetaan.