Meira

Meira, Meira, Meira.......

Täällä oli bileet. Ja se on jo jotain kun tässä kylässä jotain tapahtuu.
Paikallisessa hotellissa (juuri siinä, missä itse nuoruuteni vietin) tuuletettiin pölyt pois ja järjestettiin jokaiselle jotakin. Yläkerrassa oli nuorisolle 90-luvun bileet ja alakerrassa oli sitten meille vanhuksille nitrodisko eli 70- ja 80-luvun pippalot.
Ja arvaa vaan kummassa kerroksessa oli parempi meno?  Meillä oli niiiiiiin hauskaa, että osa nuorisostakin valui tukkimaan paikat ja tunnelma oli kyllä huipussaan.
Se on kyllä sillälailla, että jokainen pysykööt karsinassaan eikä tule toisen tontille kuokkimaan kun muutenkin on ahdasta. Hyi olkoot.
Eipä silti, saattoi sieltä yläkerran teknolattialtakin löytyä jokunen harmaahapsi keikuttelemasta.
Niin oli ronski meno, että muuan seurueeseemme kuulunut rouva lonksautti polvensa pois paikoiltaan ja hänen yönsä sitten huipentui polille.
Itse säilyin ehjänä vaikka olin ihan vesilinjalla, konkreettisesti. Kas kun ravintolat ei osaa/halua varautua meitä vammasia varten.

Sen verran yöriekkumiset kuitenkin heittää varjoja vielä seuraavan päivän toimintaa, että ei oikein ajatus pelaa.
Valmistelin tuossa lihapataa ja oli tultu maustamisvaiheeseen, eli siihen kun pitää löytää mausterasiasta vaikkapa laakerinlehtipussukka.
Toljotin rasiaa joka vilisi vihreitä Meiran pussukoita ja hoin pusseja selaten; "Meira, Meira, Meira.....Meira....no eikö täällä nyt ole ollenkaan laakerinlehtiä, tätä Meiraa vain?!"
Siinä vaiheessa kun metsuri lohkesi taas silmäilemään minua sillä tietyllä epätoivoon viittaavalla katseelle "olenko ihan itse tuon puupään valinnut ja ottanut vielä saman katon alle asumaan", huomasin jonkun jutun taas menevän ihan vähän pieleen.
Huoli pois, heti toisen Meiran alla luki laakerinlehti. Kriisi ohi.

Päätinkin sitten piristää päivää ja lähden katsomaan uutta Rölli-elokuvaa. Jihaa!
Eihän sinne yksin kehtaa mennä, mutta onneksi lähipiiristä löytyy muutama tenava joita voi aina uhkailla kaveriksi. Ja niitä pieninmpiä voi vaan napata jalasta kiinni ja ottaa matkaan.
Odotan nautinnollista elokuva-iltapäivää ja jos kakarat heittelee poppareilla, niin täältä pesee. Mulla on omat mukana ja vähän pikkukiviä kans.

Uneton Seat...ei kun Sodankylässä

Eikä reikiä kengissä laisinkaan....

Tätä sattuu toisinaan; uni loppuu kun keväällä potut kellarista eikä siihen auta ei niin mikään. Nyt on taas takana monta äärimmäisen huonoa yötä ja viime yönä sitten uni loppui kello kaksi ja siinä sitä sitten keikuttiin yksin yössä.
Kahmin peiton ja tyynyn kainaloon ja siirryin tuhisevan metsurin vierestä vierashuoneen sängylle lukemaan kirjaa, se toimii yleensä aina. Ei tarvitse montaa sivua lukea kun jo luomi luppasee  ja  kuorsaan kuola valuen aamuun asti, mutta nyt luin sujuvasti neilisataasivuisen romaanin kannesta kanteen eikä tuntunut missään. Jossain sivulla 263 tuli nälkä, oli pakko käydä syömässä. Ja sivulla 322 sama juttu.

Kappas vain, kello olikin jo kuusi ja hain lehden laatikosta. Pällistelin pihalla pyjamahousuissani ihastelemassa taivaan tähtiä ja funtsin, lähtisinkö lenkille. Noo, enpä taida, tulee uni kun ryömin takaisin peiton alle lämpimään lukemaan lehteä. Ei tullut uni.

Ei edes urheilusivujen kohdalla ollut pienintäkään haukotusta havaittavissa. No jo nyt on tylsää. Mitäs sitten tekis.......käynpä kolistellen vessassa, josko vaikka metsurikin havahtuis kaveriksi kökkimään......ei se herää......katsonpa sitten vähän yle-areenalta Kahden kerroksen väkeä.
Puolessa välissä intohimoista draamaa ei-niin-intohimoinen-metsuri herää.
Jee, kohta se keittää mulle puuroa!



Lumimieskö?....no minä vain.

Puuron jälkeen viikkasin pyykit kaappiin ja laitoin uuden koneellisen pyörimään, tiskasin, löysin uuden kirjan ja luin sitä 50 sivua. Ei nukuta.
Tyhjensin pyykkikoneen ja lähdin hiihtämään. Tulin kotiin ja lähdin lumikenkäilemään pitkin peltoa metsurin umpinaisilla lumikengillä (ne ei todellakaan ole erogomisen suunnittelun huipentuma) ja putosin joka askeleella puoli metriä hangen sisään. Halleluja, kun on upea päivä! Aurinko paistaa ja on niin kevät, jihaaaa!!!!
Olo alkoi olla jo aika maaninen.

Sitten lähdettiin kauppaan ja kun tultiin  kotiin, hoksasin, että nyt on ihan pakko kellottaa yksi aamulenkki. Olen nimittäin ottanut taas ohjelmistoon lenkit ennen aamupuuroa ja koska arkiaamujen aika on enemmän kuin rajallista, on pakko tietää etukäteen kuinka kauan missäkin matkassa menee.
Reittejä täytyy olla useita, koska kyllästyn kuoliaaksi jos hinkutan samaa reittiä joka aamu.
Siis sauvat käteen ja menoksi. Kipkop, kyllä on MAHTAVA PÄIVÄ!

Metsuri odotteli kahvin kanssa, hörppäsin kahvin kahdella kulauksella ja menin lukemaan. Varmaan nyt tulee uni. Ei tullut. Alanpa sitten kokkailla....no tekasempa vielä pizzan tässä samalla........ja eikun syömään ja sitten pizzapelti uuniin. Nyt ei saa nukahtaa, no ei kyllä tunnukkaan yhtään siltä.
Odottelin kirja kädessä  pizzan paistumista ja kun olin tästä ikeestä vapaa, menin köllölleen, kohta nukuttaa. Ei nukuta.
No tämä selvä, paskaakos tässä lorvii, alan tiskaamaan. Tanssin vähän hula-hulaa siinä matkalla keittiöön. Päässä kumisee...dingeli-dong....

Ai hurja, nyt vois silittää pyykkiä ja imuroida vähän sieltä sun täältä. Ja kuudelta alkaa rääkki-jumppa, sinne on pakko päästä.......

Heitän villin veikkauksen, että illalla yhdeksän maissa metsurin hermoja koetellaan jo ihan todella. Yleensä tässä käy niin, että mitä pitemmälle ilta etenee, sen hervottomammaksi olo -ja jutut- käy, kunnes sammun kuin saunatonttu ja vaivun taju kankaalla unen pimeimpään rotkoon.
Ei siis pidä suotta hermoilla jos jää yö tai pari nukkumatta, tulee vaan mahtava jihaa-olo ja jaksaa vaikka mitä ja sitten yleensä nukkuukin monta yötä putkeen kuin teinit konsanaan.
Tämä on niin maallista, sanoisi ystäväni Katto Kassinen.

Aivotonta touhua

Häijy pirulainen

Nyt kuulkaa oli lehdessä sellanen juttu, ettei tästä toivutakkaan ihan heti, liekkö koskaan.
Talitiaiset, nuo söpöt pikku sirkuttajat on murhaajia. Kylmäverisiä lihansyöjiä.
Perunkajärvellä muuan Tapani oli seurannut ikkunastaan kuinka tintit oli hyökänneet onnettoman, pienen urpiaisen kimppuun oikein porukalla (senkin raukat!) ja nakuttaneet sen hengiltä.
Siinä ei ole urpiaisella paljoakaan mahdollisuuksia selvitä jos ei ihminen satu avuksi.

Lintututkija tätä sitten selitti, että tinteillä tämä käytös on geeneissä. Ennen muinoin kun ihmiset ei vielä ruokkineet lintuja, niin ne sitten söi toisiaan nälissään. Mitä kovempi pakkanen, sen kamalampi käytös. Ja kun oikein tuli hiuka, niin sitten tintti vaan pamautti nokallaan urpiaisen kallon halki ja hotkaisi sen aivot. Yöööööök!
Ja vaikka nyt on pöntöt pullollaan siemeniä ja talipalloja, niin silti tämä alkukantainen käytös saa joskus vallan. Varsinkin jos tintti näkee huonovointisen urpiaisen, niin eihän se voi vastustaa kiusausta vaan täytyy ottaa toinen pois päiviltä ihan huvin vuoksi.
Kyllä on niin kamalaa.

Onneksi satuin just tänään vierailemaan veljeni luona joka on suuri eläinten ystävä. Siellä oli eläimille niin hyvät murkinat ettei nyt ihan heti tule mieleen kenenkään aivot.
Näin ensimmäisen kerran elämässäni ylipainoisen oravan, se oli niin paksu pallo ettei mitään rajaa ja siinä se istua könötti aidalla mässytellen talikiekkoa (jossa oli siemeniä) hyvät tovit.
Linnut söi sitä samaa sapuskaa, mutta ne odotteli alhaalla niitä siemeniä jotka oravan suupielistä pölisi hangelle ja meni vasta oravan lähdettyä nokkimaan kiekkoa.

Hiirillä oli omat karkelot aina silloin kun veljeni antoi niille oman pullan. Muuan hiiri oli syönyt pullaan reiän ja kaivautunut sitten sinne pullaan popsimaan sisuksia. Voin vain kuvitella miten onnellinen hiiri on ollut siellä pullan sisällä istuskellessa. Ihan sama kun minut olisi aikoinaan istutettu suklaamunan sisälle.

Joskus kesällä hiiri saattaa kuulemma livahtaa tupaankin ja silloin se hellästi pyydystetään pipoon ja kannettaan ulos. Ei suinkaan hutkita luudalla hengiltä kuten meillä voisi hyvinkin käydä kauhea huudon säestämänä.

Jos meillä on tintit rajuna  niin Kiinassa tänä vuonna on käärmeet ihan must. Koska vuosi 2013 on käärmeen  vuosi, niin kiinalaiset on innostuneet ostamaan käärmeitä kotieläimiksi.
He uskovat ihan tosissaan, että käärme kotona tuo onnea. Tosin aika monet sitten kyllästyy melko pian tuohon onnen tuojaan ja kaupittelee niitä sitten netissä. En tiedä nakkaako kiinalaiset käärmeen pannulle paistumaan vai mikä oli se maa jossa niitä myös syötiin, mutta sehän olisi varsin kätevää kun alkaa matelija ottamaan nuppiin. Lounaaksi vaan käärmeenliemikeittoa ja nahkasta hieno kukkaro. Sinne meni onnenkalu.

Istuskeltiin metsurin kanssa soffalla telkkua töllöttämässä ja siellä tuli tämä käärmeen vuosi puheeksi. Mietiskelin siinä ääneen, että olinko isäni kanssa kiinalaisessa horoskoopissa just tuo käärme kun metsuri siinä ihan vakavalla naamalla tuumasi, että taisitta olla sikoja.
SIKOJA!!!! Mistä sille mahtoi tulla oitis sika mieleen?!
Tarkistuksen jälkeen voin iloisesti ilmoittaa, että kyllä me käärmeitä ollaan. Metsuri on itse sika, oikein possujen possu.

Ohjeita avoliittoon

Juuri nyt koen olevani jo niin kokenut tässä avovaimon roolissa, että voin rennolla kädellä jakaa ohjeita muillekkin samaa yrittäville.

1. Jos et kuule mitä mies sanoo, teeskentele kuulevasi.
Ehkä siksi, että metsurilla on matala -ja hiljainen- ääni, en useinkaan kuule mitä hän sanoo. Jatkuva "häh,täh,mitä?" saat hänet sitten puolestaan hulluuden partaalle, joten ratkaisin ongelman seuraavasti:
Jos en kuule, vastaan "Yymmmmm..."  ja toivon ettei se kysynyt mitään. On toiminut toistaiseksi.
Harvoin olen jäänyt kiinni ja silloinkin vetoan huonoon muistiini.

2. Lopeta jankuttaminen heti alkuunsa.
Kun huomaan ettei mies nyt ole ollenkaan samalla aaltopituudella minun ajatuksen juoksun kanssa, en ala vänkäämään. Tänään esim. kysyin koska ennakkolippujen myynti erääseen tilaisuuteen alkaa ja hän siellä toteaa ettei kuulemma ole ilmoitettu muuta kuin paikka. No minä ajattelin, että varmaan lippuja myydään jo jos kerran paikkakin on ilmoitettu, mutta ilmaisin itseni (taas) epäselvästi ja huomasin kuinka siellä toisessa huoneessa alkoi verenpaineet nousta, kun ei sitten ihminen yhtään ymmärrä minun puhetta. Päätin sitten olla hiljaa, ihan ymmmmm-linjalla ja tarkistaa asian itse tietokoneelta kunhan metsrui menee lumitöihin.

3. "Et saa"....totu siihen.
Minä kun kysyn jotain aloittaen sanoilla "Saanko?" niin takuuvarmasti vastaus on "Et saa" ennen kuin olen päässyt edes tuon pitemmälle. Kysyinkin sitten tältä luomakunnan kruunulta, että mitä jos kysynkin sellaista mihin olisikin kannattanut vastata "Kyllä saat, tottakai"?  Hän vaan tuumasi rauhallisesti, että ainahan voi muuttaa mieltään. Siinä samantien. Miehet.....luulin, että vain naiset.
Niinpä jos todella haluan saada tahtoni periksi, kuitenkin antaen ymmärtää niin, että mies saa tehdä lopullisen päätöksen, muotoilen kysymyksen ihan toisella lailla. Huomaatko kuinka nöyrä avovaimo olen?

4. Anna sen olla luolaihminen edes joskus
Antaa sen ripustella hikisiä hiihtovaatteitaan pitkin ja poikin kylpyhuonetta, raahat kelkan telaosa saunaan ja piereskellä vapautuneesti. Ei kannata polttaa päreitään verkkareista jotka lojuu keittiössä eikä paidoista jotka lojuu soffalla. Ja jos se haluaa joskus haista hielle, niin siitä vaan. Ei ole pakko nuuskia.

5. Kehu, vaikkei olisi niin aihettakaan.
No kun se siivoaa, ei kannata vinkua listoista joiden päällä saattaa hyvinkin olla pölyä tai rasvatahroista keittiössä. Tai kun se petaa, niin parempi olla nykkimättä sängynpeittoa oikeaan asentoon ja tyynyjen kulmia suoriksi. Ruokaa ei moitita ikinä, suolaa saa kaapista lisää ja ne paperinohuet leivätkin tuli syötyä kun laittoin kolme päälekkäin.
Muuten loppuu palvelu.

6. Pidä korvat puhtaana, että kuulet kun kehutaan.
 Kehuminen ja lemmenluritukset, ne on hänen mielestään säästelemisen arvoisia asioita. Turhaan ei tuuli huulia heiluttele, joten jos minua kehutaan niin se on sitten NIIN TOTTA! Ja suotavaa on kuulla ne heti ensimmäisellä kerralla sillä uusintaa tuskin tulee ihan heti. Montakohan kertaa olen ne missannut ja sanonut "ymmmmmm............", no tuskin kovin monesti, kun muistelee sitä salamankin osumatarkkuuta...

Tässäpä näitä neuvoja näin aluksi, näillä pärjää jo todistettavasti ensimmäiset puolivuotta.

Loppukevennykseksi laulu jonka opin tänään:

Haravasta katkesi pii,
katkesi toinenkin pii,
isä laittoi uuden piin ja
taas sitä haravoitiin. Juu.

Jotenkin sopivan simppeli meitsin makuun. Opin sen heti ulkoa.