Elämäni kaari on on laskusuunnassa, alan olla niitä ehtoopuolen ihmisiä ja sen kyllä huomaa. Tämä vanheneminen vie sitäpaitsi ihan helvetisti aikaa kun alvariinsa pitää olla rassaamassa itseään jostain kohtaa ja siihen päälle vielä ne kaikki ammattilaiset, jotka rassaa sieltä mistä itse ei voi.
Pitää juosta tutkituttamassa tissinsä ettei syöpä ole pesinyt rintataskuihin, pitää juosta gynellä kuulemassa, että muumilaaksossakin on sydäntalvella enemmän elämää kuin minun munasarjoissani, pitää juosta jumpalla joka ilta ettei liho muodottomaksi möykyksi (koska aineenvaihdunta on lähes nollassa), pitää muistaa ajaa parta ja värjätä juurikasvu ja jostain syystä kynnetkin on riehaantuneet kasvamaan humisten. Ei oo helppoo olla nainen..........totesimme työkaverin kanssa yhteen ääneen kun istuimme siinä rinnakkain vatsat taivasta kohti pönöttäen ja sormet niin turvoksissa, että niistä olisi ollut Atrian nakkimestarikin kateellinen.
Mutta silti on......HIRVEEN HYVÄ PÖSSIS!!!!
Ja se on taas todistettu tänä aamuna. Kyllä voikin ihminen olla zen. Voi varjelkoon.
Minulla oli nimittäin aamuvuoro jolloin kännykän herätys herättää puoli kuusi. Paitsi ettei herättänyt.
Heräsin siihen kun metsuri meni pissalle ja ihmettelin, että mites minä nyt olen näin tolkuissani, ihan kun olis jo aamu. Vilkasin kännykän näyttöä ja se oli 5.10 ja sitten seinäkelloa joka oli 6.10.
Kumpi on Heidi Hautala?
Metsuri ratkaisi pulmani kysymällä etteikö minulla ollutkaan aamuvuoro, kellohan on jo kuusi?
ON SAATANA!!!!! Ja sitten läks; hirveellä tohinalla puurokattila porisemaan, toisella kädellä evästä kippoon ja takajalka hamusi vaatteita yhteen kasaan. Siinä ei paljon ehtinyt kirota Lumian-retkua joka oli ihan itsekseen päättänyt siirtyä jo talviaikaan.
Metsuri, tuo elämäni sankari, meni putsaamaan autoni lumen alta ja minä lapioin puuroa suolenmutkaan tyytyäisenä huomiosta, että tämähän menee ihan putkeen, en myöhästy laisinkaan.
Leijailin massukan -siis autoni- luokse tyytyväisenä siitä, että olin edellisenä iltana jaksanut peitellä sen huolella eikä nyt tarvitse raaputella ikkunoita. Sitten vaan roikka irti keulasta ja menoksi.
Paitsi ettei se irronnut. Oli jäätynyt kiinni. Taas.
Onneksi minulla on suuremmat kourat kun lumimiehellä ja niillä kun hetken puristelin, niin johan lämpesi ja plop! Niin irtosi johto.
Tyytyväisenä itseeni istahdin ratin taakse ja väänsin avaimesta. Jur-rur-rur-rur-rurrr....sanoi massukka eli eipä paljon mitään. Ilmankos takaovi olikin tuntunut vähän löröltä kun heitin takapenkille sen roikanjohdon, olin ilmeisesti laittanut illalla oven huolimattomasti kiiinni ja nyt oli akku tyhjä.
Ei muuta kun pipo päähän ja taas mentiin. Hetken tuumin menekö pyörällä, mutta vastasatanut lumi ei houkutellut pyöräilemään.Siispä mars matkaan.
Toki kävin nakkaamassa autonavaimet sisälle ja antamassa tilannetiedotuksen ja nyt täytyy myöntää, sillä hetkellä ottavan niin raskaasti päähän, että tulin paiskanneeksi ovella koko rivitalon hereille.
Siinä sitä marssittiin töihin enkä myöhästynyt kuin viisi minuuttia.
Kävelystä oli sekin hyöty, että v-tutus rapisi matkanvarrelle ja päivästä tuli ihan loistava.
Oikein yritin herätellä ärsytystä pitkin päivää muistuttelemalla itselleni, että auto on ehkä RIKKI, mutta ei noussut kuplaa.
Olin niin zen. Olin silti vaikka ruokailussa yksi lapsista aivasti suoraan lautaseni keskelle räkäklimpin. Hymmm.....
Töitten jälkeen olin kotona ennen metsuria ja kilautin hänelle, että soitanko korjaajalle vai häh?
Hän lohkesi kysymään "Miksi?". No miksiköhän???!!!!! Koska olen hulluna autokorjaajiin ja tunnen kupeissani villiä poltetta, mutta olen kuiten kuuliainen ja kysyn siipalta luvan!
Miehet!!!!! Zeniläisyys sai särön.
Kas vain, ukko kuuli ärtymyksen kärventävän linjoja ja lupasi toimia autoni hyväksi heti kun tulee kotiin eikä siinä mikään nero sitten tarvinnutkaan olla kun asiaa lähemmin tutki. Massukan katolla on suuren suuri sulanut pläntti juuri siinä kohtaa missä on kattovalo, eli akku on tyhjä ja nyt sitä sitten ladataan metsruin hankkimalla laturilla. Hymm........
Mutta kaikki tämä mielenrauha jota tunnen kokevani ylenmärin johtunee varmaan siitä eilisestä akupuntiosessiosta josta kerron teille ihan pian. Halusitte tai ette.
