Pillit pussiin pönkkäjalka

Larvanto on nyt sitten lakitettu. Juhlat meni tosi hyvin, hauskaa oli ja vieraatkin viihtyi. Osa vieraista oli matkustanut Suomi-neidon helmoista saakka ihan vaan juhlistaakseen Larvannon juhlaa ja sitten poloiset lähtivät juhlien jälkeen matkustamaan takaisin kotiin.Se jos mikä on hieno teko. Vaikka me juhlittiin aika pienimuotoisesti niin kyllä ne vaan kummasti töitä teetti tuollaisetkin juhlat. Minä olin juhlien jälkeen ihan kuitti, enkä ollut edes ainoa ja ilman tyttiksen (hän on se Larvannon sydänkäpynen) apua olisin ollut aivan hukassa. Yritin juhlissa parhaani mukaan seurustella joka taholla edes vähän, ettei kukaan olisi jäänyt huomioimatta ja silti tuntuu ettei tarpeeksi ehtinyt.Vähän piti sitten taas pistää luovuutta peliin kun huomasimme perjantai-iltana pöytiä laittaessamme, ettei meillä siten olekkaan tarpeeksi suurta, valkoista pöytäliinaa. Jos pöydistä olisi taas tehnyt pienempiä, ei tarjottavat olisi mahtuneet. Soitin Larvannolle kotiin, että ota äkkiä olohuoneen verhot alas ja silitä ne. Vastahan minä ne sinne ripustin, joten olivat vielä pölyttömät. Ja niin meillä oli iso liina. Äitini alkoi jo pikkuriikkisen hätäillä, että "herra jestas, eikö sinulla onnettomalla ole valkoisia lakanoita" ja sitä rataa, mutta oli kyllä sitten ihan tyytyväinen kun näki kuinka hyvältä verhot pöydällä näytti. Ei pidä antaa pikkuseikkojen häiritä tunnelmaa....illalla piti tosin vielä kaiken hulinan jälkeen silitellä ikkunoihin toiset verhot kun en osaa kyllä olla yhtään ilman verhoja. Mutta Larvanto oli reipas ja hoiti homman. Ja sitten tänään oli hetken aikaa yksi laina-kuppi hukassa, mutta juuri kun olin käynnistänyt etsintäpartion ja soittanut palokunna paikalle, tuli soitto, että kuppi löytyi sieltä mistä pitkin. Nyt on enää palauttamatta yksi kahvilusikka ja pyyhe. Se on kyllä seitsämäs ihme, ettei mitään suurempaa ole hukassa. Sitäpaitsi se porkkankakkukin onnistui, joka ensin epäonnistui. Seisoin silmät kierossa (ei viinasta, vaan väsymyksestä) perjantaina keittiössä ja tuskailin, että mihin sen sitten pakkaan kun kaikki astiat ja rasiat oli jo käytössä. Samassa tippui kolinalla yläkaapista pöydälleTupperin kalansuolausastia jossa tapaan säilyttää mokkapaloja, hyvä ettei päähän pudonnut. Katsoin kattoon  ja kiitin. En olis itse keksinyt. Olen parhaillaan kesälomalla, ei olisi voinut osua loma parempaan saumaan. Itkettää ajatuskin, että huomenna pitäisi olla virkkuna töissä. Eipä silti, sitä kun on tällainen ehtoopuolen ihminen, niin sitä ei vaan osaa nukkua aamulla pitkään, vaikkei kukaan hätistelekkään. Tänäänkin heräsin jo ennen seitsämää vaikka kaaduin petiin puolikuolleena joskus yhden aikoihin. Oltiin sitten Paulin kanssa aika aikaisessa vaiheessa metsälenkillä, mutta se oli mukavaa.Nähtiin Bambi. Nukuin sitten päivällä ja olin saada slaakin kun puhelin soi kesken unien, josta johtuen vastasin oikein ääliömäisesti "hallooo" (tiedättehän, sellaisella äänensävyllä kun et tiedä missä olet ja mitä tapahtuu ja vähän pelottaakin) ja siellä oli tietysti muuan rouva tarjoamassa asuntoaan vuokralle. Ja puupää kun olen, niin sovin siinä sitten näytön illaksi vaikka kämppä oli aivan liian kallis eikä autopaikkaakaan löytynyt. Peruin kylläkin muutaman tunnin päästä sen, mutta silti nolottaa. Laitan sen väsymyksen piikkiin, kuten senkin että kutsuin vielä tänäänkin ihmisiä niillä nimillä mitkä ekana mieleen juolahti. Nyt on vielä haastetta yllinkyllin jäljellä kun pitäs saada nuo kaikki kauniit kukkaset pysymään hengissä mielellään mahdollisimman pitkään. Siitä olen iloinen, ettei juhlissa ollut ulkopuolisia kameroita. Ei leviä kovin laajalle kuvia heinäsäkki-äidistä. Minulla oli nimittäin oikein hienot juhlakengät (jotka sai jääkiekkoilijan pohkeetkin näyttämään siedettäviltä) vielä siellä koululla, mutta päätin vaihtaa ne lätyskäsandaaleihin siellä juhlapaikalla siksi aikaa kun valmistelimme pöytiä. Niin jotta tempasen ne kauniit kengät sitten koipiin kun vieraat saapuu. Arvaa muistinko? En. Seistä pönötän joka kuvassa niissä lätysköissä ja näytän niin heinäsuovalta kuin suinkin ihminen vain voi. Jalkaterät sojottaa itään ja länteen......voi itku. Enkä minä muistanut lisätä huulipunaa, enkä kammata tukkaa....enkä tupsuttaa puuteria.....hoh-hoijaa! Onneksi menin piiloon ahmimaan kakkua, ettei ainakaan ole yhtään sellaista kuvaa missä heinäsuovalla on vielä keskellä naamaa musta-aukko joka nielee kakkua lautanen leuassa kiinni.