Uneton Seat...ei kun Sodankylässä

Eikä reikiä kengissä laisinkaan....

Tätä sattuu toisinaan; uni loppuu kun keväällä potut kellarista eikä siihen auta ei niin mikään. Nyt on taas takana monta äärimmäisen huonoa yötä ja viime yönä sitten uni loppui kello kaksi ja siinä sitä sitten keikuttiin yksin yössä.
Kahmin peiton ja tyynyn kainaloon ja siirryin tuhisevan metsurin vierestä vierashuoneen sängylle lukemaan kirjaa, se toimii yleensä aina. Ei tarvitse montaa sivua lukea kun jo luomi luppasee  ja  kuorsaan kuola valuen aamuun asti, mutta nyt luin sujuvasti neilisataasivuisen romaanin kannesta kanteen eikä tuntunut missään. Jossain sivulla 263 tuli nälkä, oli pakko käydä syömässä. Ja sivulla 322 sama juttu.

Kappas vain, kello olikin jo kuusi ja hain lehden laatikosta. Pällistelin pihalla pyjamahousuissani ihastelemassa taivaan tähtiä ja funtsin, lähtisinkö lenkille. Noo, enpä taida, tulee uni kun ryömin takaisin peiton alle lämpimään lukemaan lehteä. Ei tullut uni.

Ei edes urheilusivujen kohdalla ollut pienintäkään haukotusta havaittavissa. No jo nyt on tylsää. Mitäs sitten tekis.......käynpä kolistellen vessassa, josko vaikka metsurikin havahtuis kaveriksi kökkimään......ei se herää......katsonpa sitten vähän yle-areenalta Kahden kerroksen väkeä.
Puolessa välissä intohimoista draamaa ei-niin-intohimoinen-metsuri herää.
Jee, kohta se keittää mulle puuroa!



Lumimieskö?....no minä vain.

Puuron jälkeen viikkasin pyykit kaappiin ja laitoin uuden koneellisen pyörimään, tiskasin, löysin uuden kirjan ja luin sitä 50 sivua. Ei nukuta.
Tyhjensin pyykkikoneen ja lähdin hiihtämään. Tulin kotiin ja lähdin lumikenkäilemään pitkin peltoa metsurin umpinaisilla lumikengillä (ne ei todellakaan ole erogomisen suunnittelun huipentuma) ja putosin joka askeleella puoli metriä hangen sisään. Halleluja, kun on upea päivä! Aurinko paistaa ja on niin kevät, jihaaaa!!!!
Olo alkoi olla jo aika maaninen.

Sitten lähdettiin kauppaan ja kun tultiin  kotiin, hoksasin, että nyt on ihan pakko kellottaa yksi aamulenkki. Olen nimittäin ottanut taas ohjelmistoon lenkit ennen aamupuuroa ja koska arkiaamujen aika on enemmän kuin rajallista, on pakko tietää etukäteen kuinka kauan missäkin matkassa menee.
Reittejä täytyy olla useita, koska kyllästyn kuoliaaksi jos hinkutan samaa reittiä joka aamu.
Siis sauvat käteen ja menoksi. Kipkop, kyllä on MAHTAVA PÄIVÄ!

Metsuri odotteli kahvin kanssa, hörppäsin kahvin kahdella kulauksella ja menin lukemaan. Varmaan nyt tulee uni. Ei tullut. Alanpa sitten kokkailla....no tekasempa vielä pizzan tässä samalla........ja eikun syömään ja sitten pizzapelti uuniin. Nyt ei saa nukahtaa, no ei kyllä tunnukkaan yhtään siltä.
Odottelin kirja kädessä  pizzan paistumista ja kun olin tästä ikeestä vapaa, menin köllölleen, kohta nukuttaa. Ei nukuta.
No tämä selvä, paskaakos tässä lorvii, alan tiskaamaan. Tanssin vähän hula-hulaa siinä matkalla keittiöön. Päässä kumisee...dingeli-dong....

Ai hurja, nyt vois silittää pyykkiä ja imuroida vähän sieltä sun täältä. Ja kuudelta alkaa rääkki-jumppa, sinne on pakko päästä.......

Heitän villin veikkauksen, että illalla yhdeksän maissa metsurin hermoja koetellaan jo ihan todella. Yleensä tässä käy niin, että mitä pitemmälle ilta etenee, sen hervottomammaksi olo -ja jutut- käy, kunnes sammun kuin saunatonttu ja vaivun taju kankaalla unen pimeimpään rotkoon.
Ei siis pidä suotta hermoilla jos jää yö tai pari nukkumatta, tulee vaan mahtava jihaa-olo ja jaksaa vaikka mitä ja sitten yleensä nukkuukin monta yötä putkeen kuin teinit konsanaan.
Tämä on niin maallista, sanoisi ystäväni Katto Kassinen.