Oma loova!

Voi miten ihanaa, joku muukin rakastaa Inkeriä; sille oli tuotu metsään sankollinen poron ruokaa!
Siis joku toimi eikä vain aikonut kuten minä. Upeaa-mahtavaa-upeaa!!!!!!!
Ja sitten lisää muikeita uutisia; metsuri oli järjestänyt YLLÄTYKSEN! Hän oli tyhjentänyt kirjoituspöydästään minulle yhden laatikon, sen alimman.
Tämähän toki selittyy ihan järkisyillä, sillä meni hermo kun minun roinat pyöri pitkin pöytää muttei voinut valittaakaan kun ei niille oltu tehty sijaa majataloon.
Sinne se oli sitten nätisti asetellut kaikki minulle kuuluvan ja taas pöydänpinta oli puhdas ja kiiltävä kun Kekkosen kalju.
Ja alinlaatikko siksi, että itsehän se ei ala pyllistelemään vaan hän omistajan oikeudella pitää ne ylimmät laatikot jotka on kätevästi siinä käden ulottuvilla. Minä nöyränä pyllin.

Eipäs nyt kannata alkaa saivarrella vaan olla onnellinen; suhteemme on ilmeisen vakavalla pohjalla kun tätä yhdessä asumista on kumminkin kohta takana jo melkein vuosi (seurustelua pian 14 vuotta...) ja nyt vasta heltisi laatikko.
Oi minua, onnentyttöä!