Olen työtön. En ollut eilen enkä ole huomenna,mutta tänään olin. Aloitan nimittäin huomenna vuorotteluvapaan sijaisena ja laki vaati, että piti olla tämä päivä työttömänä. Menin aamulla kiltisti työvoimatoimistoon, jossa en ole käynytkään sitten valmistumiseni. Enkä sitten löytänyt sitä, piti soittaa Larvannolle joka siellä on viimen käynyt. Olihan se niinkin kaukana kuin kadun toisella puolella......
Siinä me työttömät sitten jonotettiin ovien aukeamista kuin köyhän talon porsaat. Kyttäiltiin toisiamme silmäkulmasta ettei vaan kukaan kiilaa ohitse. Viimein, vähän yli yhdeksän, saapasteli ylvään näköinen rouva suurine rintoinensa aukaisemaan ovet meille pikku possuille ja me kiltisti kipitimme tiskille jonottamaan. Siitä sitten jonotuslappuset tiukasti kouransilmässä penkille, istuimme ihan ripirinnan, tilaa oli kuin talvisodan korsussa. Jopa minä ymmärsin asennoitua jo etukäteen asiaan niin, että tämä on virasto ja virastossa joutuu istuskelemaan ainakin tunnin. Mutta mitä teki nämä muut, nämä kokeneemmat työttömät joilta jouduin välissä kysymään neuvoa; he alkoivat valittaa oitis kun hanuri koski penkin pintaa. Näin se meni; "Kyllä taas joutuu odottamaan vaikka kuin kauan, on se kumma" , olimme istuneet viisi minuuttia. "No nyt on kaikki huoneet tyhjiä, mitä ne siellä oikein kuppaa, kahviako kittaavat" ja muuan mies narisi kuinka kalliit auringon säteet menee hukkaan kun täällä pitää kökkiä. Sitten he yhdessä tuumin naukuivat miten ennen sentään työvoimatoimisto järjesti töitä, mutta ei niitä enää täältä saa. No mitä jos tekisit itse asialle jotain? Olen aina luullut, että työttömillä jos kellä on aikaa jonottaa, mutta olin kai sitten aivan väärässä. Kiirehän niillä oli kaikilla. Tympii ihan tosissaan tuollanen jatkuva valitus, jos pitää istua niin sitten saatana istutaan. Siinä vajaan tunnin istuessani laskeskelin, että pääsääntöisesti asiakas oli huoneessa n. 15 minuuttia. Ehdin tunnissa siivota puhelimen muistin kaikesta turhasta roinasta ja tilata ajan kampaajalle. Sitten tuli minun vuoro ja astuin sisään kaikkein pyhimpään, jossa nuori, mutta asennevammanen virkailija otti minut vastaan. Esitin asiani ja ojensin nöyränä työsopimukseni hänen vaativaan kätöseensä ja virkailija tokaisi, ettei hän mitään työsopimuksia tarvitse. Palvelusopimus pitää olla. MIKÄ! Eihän siinä auttanut muu kuin lähteä rullaamaan kaupungin talolle hakemaan palkanlaskijalta moista lappusta todetakseni vain ettei hän voi sellaista kirjoittaa. Seuraavaksi sitten etsittiin lomalla olevien johtajien tuuraaja ja ei kun sinne. Kun vihdoin viimein mankeloin hikisenä takaisin työvoimatoimistoon viemään sitä perkeleen palvelusopimusta, niin tissi-muori ilmoitti tämän päiväsäteen, kenen kanssa aamulla asioin, olevan juuri syömässä. Helle oli tehnyt tehtävänsä enkä ollut enää ollenkaan nöyrä. Hyvä etten liimannut tätille sitä lappu kitalakeen kiinni. Sanoin samaan äänensävyyn jonka olin heiltä oppinut, että se lappu on parempi toimittaa päivänpaisteen pöydälle ihan justiinsa ettei kuse koko homma ja that`s it.
Toimi. Onneksi en ole enää työtön ja varmaa on se, että teen jatkossakin kaikkeni etten vaan joudu asioimaan moisessa lafkassa. Toivon kaikesta sydämestäni, että pääsen vielä joskus "palvelemaan" tätä ms. sunshinea. Sen jälkeen on takulla puntit tasan. HAH!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti