Sinne meni minun ainokaiseni valtion leipää jyrsimään, enää kun ei voi sanoa että "armeijan harmaisiin" kun ovat enempikin kirjavan sorttisia nuo nyky-sotilaat. Saa nähdä kuinka siellä alkaa sujumaan. Ensi sunnuntaina on meille vanhemmille ja kultamurusille esittelypäivä, on luentoa ja kaikenmaailman esittelykierrosta. Olen varmaan ensimmäisten joukossa paikalla tyttiksen kanssa. Onhan se jännää! Mitään yhteydenottoja siltä suunnalta en uskalla edes odottaa ennen sunnuntaita, ei ne varmaan saa siellä lätistä puhelimessa, näin luulen. Ja jos niille annetaan lupa yhteen puheluun (lyhyeen puheluun) niin luulenpa etten ole listalla ensimmäisenä. Nyt joku voisi sanoa että sitä on liikaa katsottu amerikkalasia dekkareita, mutta mistä minä voin tietää saako ne soitella ja kuinka paljon. Ei ole kokemusta ja metsurin armeija-ajasta on jo sata ja yksi vuotta, ei siltäkään kannata paljon kysellä. Silloin ei ollut edes kännyköitä, mietippä sitä!
Minulta on kovasti kyselty, että miltä se nyt tuntuu jäädä itsekseen. No vanhalta se tuntuu. Haihtuvi nuoruus -tai sehän on haihtunut jo ajat sitten- ja väijypi vanhuus. Tämä yksin asuminenhan ei ole uusi juttu, Larvantohan on jatkuvasti ollut jossain reissussa, olen saanut ikäänkuin pehemeän laskun. Nuo tekniset jutut vähän jänskättää, mutta onneksi niillä jossain vaiheessa alkaa iltalomat pyöriä. Ja aivan kuin tämän epäröivän tunteeni tietäen hyökkäsi Sonera-kauppias lankoja pitkin kimppuuni tänään. Se kyseli vaikka mitä hurjaa, jotain laajakaista-jutskia ja sen semmosta. Sanoin joka väliin, etten tiedä enkä ymmärrä senkään vertaa. Hiljalleen ääni toisessa päässä muuttui epätoivoisen kuuloiseksi, tuskaiseksi jopa, mutta urheasti hän vielä kauppasi minulle jotain televisio-pakettia. "Onko tuttu?" hän kysyi ja minä vastaan ettei ole. Olin kuulevinani hiljaista hampaitten kirskumista, jonka jälkeen tämä tuskastunut yleisönpalvelija vielä selitti minulle jotain tuubaa jostain HD-teräväpiirto digiboksista ja leffavuokraamosta kotonani ja plaa-plaa-plaa......en jaksanut kuunnella. Ei kiinnosta. Minulle riittää se mitä meillä on, en tahdo leffa-vuokraamoa kotiini, kirjasto olisi paljon hyödyllisempi. Tai oma kokki ja siivooja. Toivottelimme sitten toisillemme hyvät illan jatkot ja näin jo sieluni silmillä kuinka tämä Sonera-ihminen kirosi minut paholaisen pannulle paistumaan kera tyhmän pääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti