Luukku

Muuan setämies on  kärsinyt ylimääräisestä energiasta (ja rahasta) ja hänpä sitten päätti kokeilla voiko tuollaisesta tavallisesta roskalaatikosta tehdä asunnon. No kyllä voi, siellä oli kaikki tarpeellinen vessasta lähtien.
Ei tietysti voi olla mikään ronkeli luonne kun siinä pöntön vieressä pottuja keittelee, mutta ei ronkelit roskiksessa asukaan. Eikä meillä. Meille voisi aivan hyvin tulla Inno vähän fixaamaan paikkoja, en panis vastaan.
Tämä talo on rakennettu vuonna -73 ja keittiön kaapit, makuhuoneen kaapit ja kylpuhuone ovat alkuperäisessä kunnossa, asuntoni on siis ihan retro.
Ei se minua ole pahemmin haitannut, keittiössä kaapit pysyvät vielä seinällä ja on vain pieni pikantti lisä, että ne kivasti helisee kuin joulunkellot kun kylpyhuoneessa alkaa pyykkikone linkoamaan. Siinä voi laittaa vaikka tanssiksi.
Liesituuletin on meille ihan vieras kapistus, meillä on sellainen pömpeli lieden yllä josta käryt sukeltaa naapurin nuuskittavaksi ja ainahan voi avata pervekkeen oven jos ei tuuletusta ole tarpeeksi.
Kylpyhuone on sävyltään paskanruskea, mutta sehän sopii teemaan kun istuskelee siinä pöntöllä polvet koukussa ettei tule potkineeksi pyykkikonetta. Mutta mullapa on jotain mitä monilla ei enää ole; vaatehuone!
Ja minä rakastan minun vaatehuonetta, sinne mahtuu vaikka mitä.
Jos asunto on vähän ajastaan jäljessä, niin on kyllä meidän tavaratkin vähän niin ja näin. Telkkarin kanssa pitää osata jipot, että se aukeaa. Ensin pitää painaa virtanappulasta kerran niin että se suhahataa ja sitten painetaan toisen kerran ja sitten kolmannella kerralla alkaa näkymään. Helppoa.
Jalkalampusta on tässä taannoin räjähtänyt se lampun suoja sieltä ylhäältä, heräsin yksi aamu lasinsirujen keskeltä kuin paraskin fakiiri kun lasi oli yöllä poksahtanut rikki ja kun lamppu toimii samalla minun yövalona (siinä on sellainen sivulle sojottava pikkulamppu varressa)  niin se on tietysti ihan sänkyni vieressä.  Hullulla on hullun tuuri eikä minussa ollut naarmuakaan.  Nyt on kumminkin niin, että kesäisin lamppuun kurkkivat kärpäset ja muut siivekkäät tirskahtaen kärähtää kun ne lentää suoraan siihen kuumaan hehkuun.
En jaksa aina urkkia niitä sieltä pois, joten nyt lamppu on vähän kuin tilataidetta kun ne kärpäsenraadot heijastuu seinille.
Uuninluukku on ihan horo, joten se syö sähköä aivan kamalasti. Pitäs varmaan paistella vähemmän.
Ruokapöytä on 25 vuotta vanha ja siellä on alapuolella Larvannon sormiväri-taidetta joten sitä ei voi hävittää. Tuolit on sentään tukevat, ostin ne kirpparilta ja ne painaa 20 kiloa per jakkara. Entiset hajosi alta.
Minä viihdyn täällä, mutta varmaan viihtyisin siellä roskapöntössäkin. Ei ihminen kummia tarvitse asuakseen onnellisena omassa pikku pesässä ja pikku pesissä on se hyvä puoli, ettei niissä ole kovin paljoa siivottavaa. Siellä roskiksessa kaikista vähiten. Paitsi sijainti pitäisi kyllä miettiä tarkkaan ettei joku aamu tule roska-auto ja kippaa minua sinne jätteiden sekaan. Olisi aika ikävä joutua kaatopaikalle rottien jyrsittäväksi, niin vanha en sentään vielä ole.