Tein joka sunnuntaisen kirpparikierroksen ja kyllä kannatti! Löysin upean, kauniin ja ihan vallan fantsun mokkatakin neljällä eurolla. Siis neljällä eurolla!!!!!
Oli kyllä niin hilkulla etten olisi sitä saanutkaan, kävelin nimittäin juuri sen tangon ohi, mutta koska siinä oli kaksi naista penkomassa niin kaarsin seuraavaan loosiin. Jäin kuitenkin kärkkymään kuulomatkan päähän koska toinen naisista esitteli toiselle mitä kaikkea sieltä löytyykään. Ja sitten ne löysi sen takin! Toinen kiljaisi riemusta ja kehui takkia vuolaasti samalla kiskoen sitä päälleen ja meitsi kirskutteli hamapaita metrin päässä. Yritin kyllä olla sen näköinen kuin en ollenkaan olisi kiinnostunut, se kuuluu taktiikkaan. Ne ei saaneet missään tapauksessa huomata, kuinka kuolasin takin perään. Muutoin ne olisi saattaneet ottaa sen ihan piruuttaan. Jumalalle kiitos, takki oli hivenen liiaan iso molemmille ja minä melkein pompin riemusta. Henkisesti. Uloisesti olin tyyni ja elämääni kyllästyneen näköinen.
Tein taktisen siirron takavasemmalle ja lymysin toisella käytävällä odotellen, että muijat siirtyy eteenpäin.
Metsuri tuli siihen kertomaan jostain pöytäradio löydöstä, mutta suhisin sen hiljaiseksi ja väijyin pää rättien välissä joko voisin tehdä syöksyn takin luo. Se on niin minuuttipeliä, ajoitus pitää osua nappiin sillä jos lähdet liikeelle liian aikaisin, naiset voivat tulla katumapäälle ja napata sen takin ihan vaan siitä ilosta ettei kukaan saa sitä, mutta jos olet liian hidas voi tulla joku muu ja taas on takki vaarassa. En ole turhaan harjoitellut tätä kymmeniä vuosia, kipitin juuri oikeaan aikaan tangolle ja siellähän se kullanmurunen odotti minua. Tempasin takin kainaloon ja sivuille pälyillen ryykäsin karkuun.
Metsuri seurasi tätä operaatiota huuli soikeana ja kysyi sitten -tyhmä- että enkö edes sovita sitä. No ei sitä voi vielä sovittaa!!!!! Pitää ensin kiertää kaikki loput loosit ja antaa hengityksen tasaantua ja nauttia voiton tunteesta edes hetki. Oksetti oikein ajatuskin siitä, ettei takki ole sopiva.
Loppujen lopuksi menin jonottamaan sovituskoppiin, mutten sitten malttanutkaan odottaa sinne asti vaan temmoin takin niskaani siinä jonossa ja se oli kuin mitoillani tehty!! Voi onnen ja ilon päivää!!!!
Ja kuinka kauniisti se sopikaan yhteen minun korkeakorkoisten mokkasaappaitteni kanssa, värisävy on tismalleen sama. Oi voi....ja hintaa koko asulle on tullut peräti kuusi euroa.
Juuri tässä piilee kirpputorien viehätys; koskaan ei voi tietää mitä löytyy vai löytyykö mitään. Ehditkö ensimmäisenä vai onko pakko tyytyä tappioon ja seurata katkerana kun se juuri sinun himoamasi tavara keikkuu kauas pois toisen käsivarrella. Se on kuulkaa varsinaista elämänkoulua! Siinä sitä oppii itsehillintää ja pettymyksen sieto kasvaa ja sitten taas joskus saat näitä onnen pieniä murusia. Menenpä tästä taas silittelemään sitä kultapalleroa...sen pintakin on niin pehmoinen...oi...pitäisikö oikein nimetä se? Ehdotuksia vastaanotetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti