Ne on täällä taas; tappajarotikat. Muistaneeko lie teistä kukaan viimekesäistä episodia kun Pauli-Anteron kimppuun hyökkäsi B-rapussa lomailevat rotikat (lue vanhoista jutuista jos kiinnostaa), minä muistan ja Paulikin muistaa. No nyt ne on taas täällä. Apua.
Emme ole törmänneet niihin vielä kertaakaan, mutta olen pelosta jäykkänä joka ikinen kerta kun lähdemme lenkille. Sen verran on kehitystä tapahtunut, että tyttö näyttää nykyään pitävän koirat sentään hihnassa, ehkä läheltäpiti-tapauksia on sattunut enemmänkin. En kyllä siltikään usko hetkeäkään siihen, etteikö ne massiiviset jytkäleet mene ihan sinne minne niitä huvittaa jos tilanne sattuu kohdalle, tuskinpa tyttö niille pärjää.
Olen taas järkeillyt kaikki kaksi aivosolua savuten, että koska tyttö on aika nuori (ja nuoret tykkää nukkua) niin hän tuskin on aamulla ennen yhdeksää ulkoiluttamassa koiriaan. Ja koska tyttö varmaan valvoo myöhään, hän käyttää koirat mahdollsimman myöhään ulkona, jotta saa aamulla nukkua.
Me taas mennään aamulla ulos tosi aikaisten ja iltalenkki tehdään jo seitsämän aikaan, joten mahdollisuudet karmeaan jälleentapaamiseen on olemattomat. Näin toivon.
Vielä enemmän toivon, että lähtisivät kauas pois eivätkä tulisi koskaan takaisin. Ei ainakaan ne koirat.
Naapuritalossa puolestaan asustaa hurja suuri saksanpaimenkoira ja hänen puolisonsa, pikkusen pienempi sakemanni. Varsinkin tämä uros haluaa pistellä valtaviin poskiinsa kaikki toiset koirat sekä jälkiruuaksi niiden taluttajat eikä tottele omistajaa laisinkaan.Onnellinen omistaja sitten roikkuu jalat tanassa siellä hihnan päässä ja on onneksi salskea ja riuska nuori mies.
Mietin vaan miten siinä mahtaa käydä jos nämä rotikat tapaavat iltalenkillä tämän huiman sakemannin kun samalla tontilla pyörivät.
Siinä saattaa tanner pölistä ja omistajien hauis olla kovilla.
Enhän toki minäkään voi elvistellä Paulin kuuliaisuudella (joka rajottuu metsurin palvomiseen), kyllä sekin uhittelee ja on ihan kamala, mutta minä pärjään sille fyysisesti. Voin jopa napata kainaloon jos ei muu auta.
Paitsi sitten se on kuulemma lentävä pihvi jos joku suurempi koira sitä tavoittelee.
Mutta se on minun ikioma pihvi, jota puolustan kyllä viimeiseen asti. Aivan kuten kaikkea muutakin minulle tärkeää. Minun omaisuutta ei tulla noin vain syömään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti