Revenneitä siteitä

Nyt minulla ei ole sitten enää kotia Rovaniemellä, nyy.
Lauantai-aamun sarastaessa hyppäsin Mazdaan ja ajelin laulaa rallatellen Rovaniemelle, oli jotenkin niin muikea olo tulevasta urakasta huolimatta. Metsuri jäi vielä kotiin loikoilemaan ja tuli sitten perästä omalla autollaan kera lavan ja peräkärryn.

En mennyt suoraan asunnolle vaan kurvasin kirpparimyyjien valtaamalle torille tekemään löytöjä(joita en tehnyt) ja ostin sitten laatikollisen mansikoita kun halvalla sai.  Nehän säilyy kellarissa yön yli, pakastetaan sitten kotona.
Sitten herättelemään Larvantoa, pakkaamaan ja siivoamaan. Metsurikin pääsi pian paikalle.
Tavaraa oli vieläkin aivan tolkuttomasti, vaikka äkiksiltään olisi voinut luulla asuntoa tyhjäksi.
Niitä sitten lahjotettiin, kannettiin roskiin ja pakattiin mukaan aivan liikaa.
Ajattelin, että tämähän hoituu ihan suitsait kun on kolme aikuista puuhaamassa, ei ole homma eikä mikään. Ei olisi pitänyt ajatella.

Larvanto ilmoitti lähtevänsä viimeisiin taekwondo harkkoihin ennen muuttoa, ei kyllä oikein jaksaiskaan, mutta kun on viimeiset.....
Minä aloin pestä seiniä ja siinä jo vähän itkun tyrskettä käynnistelin kun mietiskelin mitä kaikkea tässäkin asunnossa on tapahtunut, on se niin haikeaa. Ja sitten soi puhelin kesken herkän hetken.
Larvanto sieltä ilmoitteli, että jalasta oli mennyt nivelsiteet (tämän totesi lajia harrastava lääkäri paikan päällä) ja nyt sitten pitää lähteä vielä sairaalaan.
Itku loppui siihen paikkaan. Voi helvetti sentäs!
Metsuri siinä sitten tuumasi, että se on nyt sitten minun hommia raahata pyykinpesukone kaverin auton lavalle kun pojasta ei ole. No onneksi Larvannon kaksimetrinen kaveri kuskasi jalkapuolen kotiin ja samalla auttoi pesukoneen nostossa.  Minä vein potilaan päivystykseen jossa hän sitten istui naama näkkärillä kolme tuntia. Eikä olisi millään lähtenyt sinne, mutta en antanut periksi ja paha siinä on vastaan vängätä jalka nurin päin.

No muutto eteni etanan vauhdilla ja seuraavana päivänä asunto oli vihdoin tyhjä.
Metsuri lähti kuormineen kohti Sodankylää ja minä jäin ninjan kanssa luuttuamaan lattioita. Ramman tehtävä oli kuvata huoneet sitä mukaa kun sain siivottua, muuhunhan siitä ei oikein ollut.
Larvannon isä haki vielä viimeisiä lahjoituksia kotiinsa ja siinä meitä oli kolme sähläävää kälättäjää kun ovi laitettiin viimeisen kerran kiinni.
Tavaraa oli jo Mazda pullollaan, kainalossa kannettiin vielä loput tavarat ja sitten ne autonavaimet sieltä housun taskusta esille, niin pakataan vielä nämä viimeiset mansikkalaatikot ja muut.
Siis missä ne on?!! Ei ole avaimet taskussa, ei laukussa, ei seuraavassakaan laukussa, ei ole Larvannonkaan taskussa. Siis missä v...ssa?!!!

Ne oli minulla ihan hetki sitten, mutta eipä ole enää.
Siinähän ei auttanut muu kun soittaa kiinteistöhuollon - törkeän kalliiseen- päivystykseen josta luvattiin tulla noin puolessa tunnissa. Eipä nekään riemusta pomppineet.
No me sitten istuttiin konepellille syömään mansikoita, tavaroita oli jokapuolella autoa, sekä ulkona että sisällä. Enää ei jaksanut edes suuttua.

Viimein kiinteistöhuolto tuli ja avaimet löytyi eteisen hyllyltä. Sillä lailla.
Sattuuhan näitä, nyt sitten matkaan ja me sullouduttiin
Larvannon kanssa autoon, ovi kiinni ja huiskutukset alaovella kyytiä odottelevalle naapurin norsu-naiselle.
Minä polkasin kaasua onnellinen virne naamalla (kyllä nauratti vihdoinkin päästä matkaan!) kunnes Larvanto alkaa huutamaan, että pitää pysähtyä, norsu-nainen huiskii ihan hädissään.
No mitä?!!! Jarrutin ja katsoin kun  nainen huiskii jonnekkin sinne mistä just lähdettiin ja siellähän kellotti maassa Larvannon kallis kitara joka oli nojannut auton takaluukkuun ja pari kassia.
Olin ihan että voi helvetti, onpa noloa, no odotas peruuttelen tulemaan ja taas mentiin.
Larvanto huutaa kurkku suorana, että "VARO SITÄ KITARAA!!"  ja minä polkasin jarrua niin että silmät lensi tuulilasiin.
Kiittelin tietysti naapuria joka sitten halusi tietää, että minne sitä oikein muutetaan, miksi muutetaan, miten muutetaan (no se nyt kyllä näkyi päällekin päin) ja jne. loputtomiin.
Pakko oli vastailla kun olin ainakin sen verran velkaa.....

Vihdoin päästiin matkaan, tultiin Sodankylään, purettiin kamat, oltiin kaikki väsyneitä ja kiukkusia, vedin sitten illan päätteeksi pienet draamat ja silleen. Siitä sitten toisella kertaa.
Ohi on mutto. Onneksi.