Bad day

Jopas nyt ottaakin kaikki päähän, eilen jo meinasi käyrä nousta.
Otti niin pahasti päähän, etten ehtinyt olla töissäkään kun tunnin niin olin jo kiukusta ihan hikinen ja haisin pahalta. Ja työkaveri -kaiken lisäksi nainen!- kysyy että "Onko sulla pahat päivät tulossa?".
Perkele sentäs, kyllä voi ihmisellä kyrsiä ilman kuukautisiakin tai muita hormooniheittoja.
Vai millä ne miehet selittää oloansa kun on tatti otsassa.
En ole koskaan kuullut kun meillä ei metsuri paljon selittele.

Minähän en ole niin typerä koskaan, että näyttelisin keskaria tai haistattelisin. Ne on ihan teinihommia. Minä puin nyrkkiä. Lähinnä metsurille kun muille en kehtaa kiukutella.
Eilen illalla ärisin sille ihan vaan siksi kun jotenki niin ärsytti ja se kysy -raukka- että mitä pahaa se nyt on tehnyt. En sitten keksinyt mitään ja nauruksihan se sitten loppu peleissä taas meni kun en osannut nimetä yhtään ainutta syytä. Heilutin kuitenkin nyrkkiä nukkumaan mennessäni ihan vaan vasiten, jotenkin helpotti. Unikin tuli heti.

Mikä siinä sitten on, että kun on myrkyllisellä mielellä niin näkee ihan törkeitä painajaisia?
Unessahan ihmisen pitäisi rentoutua ja olla ihan avoin, mutta minun unet ne päihittää kaikki kauhun klassikot ja vähän tuoreimmatkin jutut noin vain.
Ihan hirvittää nukahtaa uudestaan kun herää johonkin veret hyytävään uneen. Olen kyllä ajatellut jatkossa herättää metsurin ja sanoa sille, että "näin pahaa unta", se toimi ainakin lapsena.
Potkin ja jyskytin oman huoneeni seinää (koska vanhemmat nukkui seinän takana) niin lujaa ja kauan että jompi kumpi tuli katsomaan -yleensä vain äiti kelpasi- ja sitten totesin nähneeni pahaa unta. Siihen taas aikuisen piti sanoa, että "no ei mitään hätää, alahan taas nukkumaan", auttoi kummasti.
Vanhempani kyllä yrittivät laiskuuttaan huudella seinän takaa, että mikä on hätänä, mutta en antanut periksi ennen  kuin joku tuli katsomaan. Jyskytin sitten vaikka niin kauan, että jompi kumpi -tai molemmat- tippui tärinän voimasta sängystä.

Olen muutenkin käyttänyt törkeästi hyväkseni vanhempieni palavaa halua nukkumiseen ja huoneeni sijainti hyödynsin kympillä.
Kerran en saanut ostaa serkultani farkkuja, jotka kovasti halusin. Isä kielsi.
Aloitin iltasella sellaisen itkukohtauksen ettei mitään rajaa ja sitä piti jatkaa melkein kolmeen asti yöllä ennen kuin isä huusi seinän läpi, että "osta, perkele!!".
Niistin nenäni ja laitoin nukkumaan, päätäkin vähän kivisti kun piti niin kauan panostaa. Isä oli paljon vaikeampi vastus kun äiti. Mutta sain housut, jotka ei sitten olleetkaan aivan niin ihanat kun kuvittelin.

Jotenki minulla nyt on vaan sellainen fiilis, ettei metsuri ehkä herkeä lohduttelemaan minua kesken uniensa vain siksi, että näin pahaa unta....eikä varmaan tepsi itkukonserttikaan.....
Voi olla -ja tämä on vain hento aavistus- että saisin pian nukkua aivan yksin, enkä minä ehkä olisi se joka saa jäädä sinne pehmoiseen parisänkyyn.