Jopas on ollut karmea viikko, aiva helvetin pitkiä ja raskaita työpäiviä. Sitten kun meikäläisen kone lähtee surraamaan ylikierroksilla, niin sittehän sitä ei enää osaa nukkua.
En edes muista koska viimeksi oli se yö, että nukuin illasta aamuun yhtään valvomatta. Paitsi viime yö....se oli ihana.
Olen nimittäin ilmoittautunut alkusyksystä syvävenyttelyyn ja eilen illalla oli sitten eka kerta.
Tein ensin täyden työpäivän josta syöksyin suoraan koulutukseen, siellä meni ilta kuuteen.
Venyttely alkoi jo puoli kahdeksalta ja ulisin kotona etten varmaan jaksa lähteä enää mihinkään venymään. Metsuri sitten lempeällä niskapersotteella nakkasi minut portaille ja pakkohan se oli lähteä.
Onneksi pakotti. Se oli kertakaikkisen rentouttava kokemus.
Sali oli ihan pimeä lukuunottamatta kynttilöitä, joita paloi siellä täällä. Taustalla soi ihana panhuilu aika hiljaisella ja ohjaajalla (mies) oli tosi rauhallinen ääni.
Ensin yritin kurkkia onko missään kelloa (ei onneksi ollut), mutta kun pääsin fiilikseen olisin venytellyt siellä vaikka yöhön asti.
Kyllä teki terää olla hiljaa ja paikoillaan puolitoista tuntia, jokainen venytys kesti viisi minuuttia ja alku oli kyllä ihan yhtä tuskaa. Tuntui ettei veri kierrä ollenkaan kun olin itseni solminut vaikka käden päätaakse, mutta ehkä muutaman kerran jälkeen alkaa jo taipua näinkin puinen pökkelö.
Yöni nukuin kun tukki ja sitähän ei ole tapahtunutkaan valovuosiin. Nyt on niin energinen olo ettei mitään rajaa.
Huomenna metsuri lähtee taas ammuskelemaan pitkin metsiä ja minä vietän itseni kanssa laatuaikaa, en aio tehdä yhtään mitään.
Enkä tee kyllä sunnuntainakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti