Kun kotiuduin reissusta ja sain purettua matkalaukun (joka ihan tyytyväisenä odotteli olohuoneen nurkassa koko viikon) päätin muuan perjantai tarttua sitä kuuluisaa härkää suurista sarvistaan ja hoitaa kertaheitolla kaikki asiat kuntoon.
Tosin suurin syy siihen oli se, että kerrankin oli perjantai jolloin pääsin sen verran aikasin töistä, että asioiden hoitaminen virastotasolla oli mahdollista.
Täällä nimittäin kello on todella tarpeen, virastot ja erinäiset muut laitokset kun palvelevat yhtenä päivänä viikossa maksimissaan kolme tuntia. Kuka milloinkin....
Enkä minä ole vielä läheskään tarpeeksi hyvin opetellut näitä aika-tauluja.
Minulla odotteli kotona aarre, putkilossa kakkaa joka piti toimittaa labraan. Äläkä yhtään yöki, se on puhdas luomutuote.
Kävin hakemassa tuotokseni ja meinasin mennä ensin sinne labraan, mutta koska kello oli vasta kaksitoista päätin kurvata siinä matkavarrella tankkaamaan auton. Ja sitten labraan toteamaan ettei siellä ollut ristin sielua, kaikilla luukulla oli verhot tiukasti kiinni ja luukulla oli lappu, että näytteitä vastaanotetaan klo 12:sta saakka. No minulla oli kyllä näyte, mutta olihan minulla se lähetekin joka piti saada elävälle ihmiselle. Huomasin käytävää kävellessäni, että joku valkotakkinen kävi juuri ennen tuloani hakemassa aulasta mummelin ja he menivät sinne labran kätköihin. Siis siellä on joku.
Kello oli vasta vartin yli kaksitoista, joten en kyllä hetkeäkään aikonut antaa periksi. Ei voi olla niin minuutin päälle.
Jostain ovesta tuli siivojaa jonka hihaan tartuin roikkumaan ja kyselin, että onko labrassa ketään. Hän tuumasi, että on varmaan, koputtele ovelle ja minähän koputtelin kaikille oville. Ja menin sitten sisään kun en vastausta saanut.
Siellä oli Ihminen! Ja mummeli jolta juuri otettiin verikoetta. Tämä Ihminen kyseli asiani siinä samalla mummoa tökkien ja minä vuolaasti kertomaan kuinka on asian laita ja mihin tämä lappu nyt jätetään ja liimataanko tarra pökäleputkiloon ja miten sitten jatkossa jne.
Tsissos, se asia selvis ja nyt tiedän mihin tuon ne loput kaksi putkiloa ja ennenkaikkea MIHIN AIKAAN!
Tosin delegoin metsurille loppujen putkiloiden kuskaamisen, hän sitten työmatkalla lampsi metsurin kamppeet kolisten ja kakkaputkiloa heilutellen pitkin labran käytäviä vieden loput näytteet.
Ihana mies.
Seuraavaksi menin Kelaan ja se löytyi kivuttomasti ja palvelu oli hyvää. Sitten piti mennä sinne poliisilaitokselle hakemaan se oma kappale siitä kolari-jutskasta.
Minä menin eikä siellä ollut ketään. Ei siis yhtään ketään vaikka kaikki ovet olivat auki.
Aikani kuikuiltuani nenä lasikluukussa huomasin, että myös yläkerrassa oli jotain kanslioita, siis sinne. Pakkohan jossain on joku olla, joku Ihminen.
Sieltä sai jotain aseenkantolupia ja se konttori oli juuri tänään kiinni, mutta siinäpä oli lappu jotta jos liikun ulosottoasioissa niin saan soittaa kelloa. Soitin kelloa.
Pian käytävältä kuului kopinaa ja sisempi lasiovi avautui, mutta siinä tulikin pulma koska ovelle jonka takana minä seisoin oli noin metri matkaa ja jos tämä paikalle saapunut rouva löysäsi oman ovensa kiinni, hän ei ilmeisesti päässyt enää takasin sisälle. Rouva näytti hetken pohtivan pulmaa ja riisui sitten toisen avokkaansa ja laittoi sen oven väliin, nilkutti sitten avaamaan minulle toisen oven.
Täytyy myöntää, että nauratti.
Esitin asiani ja hän valaisi minua soittokellosta joka on alakerran luukulla ja jota minä en ollut huomannut. Ooooo, kello...kiitos tiedosta.
Kipitin portaan takaisin alas ja rimputtelin sitä pientä kelloa ihan sydämeni kyllyydestä ihan turhaan, ketään ei näy, ei kuulu. No nyt ärsytti ihan sata lasissa. Paska kunta!
Juuri kun olin käynnistämässä Massukkaa huomasin naisen joka ylitti pihaa avaimia laukustaan kaivellen, siis potenttiaalinen työntekijä!
Huusin naiselle, että onko se siellä töissä ja saako sieltä palvelua, tämä tahtois ihan vaan yhden lappusen. No hän oli työntekijä, mutta ei se luukun ihminen, lupasi kuitenkin etsiä minulle jonkun tutkijan talon uumenista. Ou jes!
Ja niin kuulkaa kävi, että Ihminen löytyi ja hän sitten ystävällisesti tulosti minulle sen minun kappaleen jonka kanssa menen vastapuolen vakuutusyhtiöön.
Ja minähän menin jonottamaan. Kuuntelin melkein puolituntia kun muuan hönö yritti vakuuttaa traktoriaan, mutta he eivät puhuneet virkailijan kanssa samaa kieltä. Vihdoin kun ne sai paperit allekirjoitusta vaille valmiiksi, ukko sanoikin ettei se tietenkään tule hänen nimiin se vakuutus kun isän. No niin tietysti ja taas alettiin alusta. Välissä ukko nauroi kun angiinan saanut hyeena ja ihmettelin suuresti vakuutusvirkailijan hyvää hermorakennetta. Ei vaan minusta olis........
Minua sitten palveli ystävällinen herrasmies joka oli hyvällä tuulella koska tuli suoraan ruokatunnilta massu pullollaan. Täysi massu ei matkalla (eikä missään muuallakaan) murjota.
Hän hoiti suitsait asian kuntoon ja sitten pohdittiin päät kallellaan, jotta minnekkä minä vien autoni korjattavaksi. Päädyttiin paikkakunnan tunnetuimpaan (ja vissiin ainoaan) peltikorjaajaan ja hän sitten ystävällisesti katsoi minulle ositteen netistä. Paitsi että se oli väärä, kuten tulin myöhemmin huomaamaan.
Ajelin sitten sinne väärään osoitteeseen jossa oli vain jotain halleja. Menin ensimmäisestä ovesta sisään ja tulin sysipimeään käytävään jonka toisella seinustalla oli pieniä ovia.
Minä huusin "huhuuuuu!" ja jossain minulle vastasi miehen ääni "Tääällläääää!", minä taas että "missääääää?" ja ääni vastasi "täällääääää". Näin me jatkoimme kunnes osuin oikealle ovelle jonka takana oli pieni, siisti konttori ja hauskan näköinen viiksi-hemmo.
Hän sitten opasti minut oikeaan osoitteeseen joka oli kylän toisella reunalla.
Ja tästä onkin sitten hyvä jatkaa osassa 4.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti