Pää täynnä räkää........

Aivan karmea flunssapöpö iski kitapurjeisiin eikä sitten millään luovuta! Ensin lääkitsin itseäni kansaperinteisin keinoin, imeskelin valkosipulia, söin c-vitamiinia, ryypiskelin munkintippoja ja otin ällö-hunajaa monta kertaa päivässä suoraan lusikalla purkista,vaikka se oli imelää ja meinasi tukkia kurkun. Ei auttanut joten siirryin järeämpiin keinoihin, otin kourallisen D-vitamiinia joka päivä ja päälle liuskallisen buranaa. Ei auttanut sekään. Seuraavaksi lähti ääni ja työkaverit taputti käsiään ja hyppivät riemusta. Oli pakko tyytyä mulkoilemaan pahasti ja vähän huitomaan käsillään kun oli muka vähän asiaa. Tänään sitten loppui akku kertakaikkiaan, menin (hullu) aamulla töihin ja luovutin melkein heti, päässä kumisi ja vihloi ilkeästi. Räkää kyllä riitti, mutta niistää ei voinut kun paineesta kallo olisi haljennut ja silmät  lentäneet  peräseinää.Et halua tietää kuinka se räkä pään ulkopuolelle hoidettiin. Menin sitten  tohtorille ja sain antibiootit poskiontelontulehdukseen ja aivan törkeän kalliin astmapiipun rööritukoksiin. Sitten tulin kotiin ja nukuin ja nukuin ja taas vähän nukuin. Onneksi en ole enää pienen lapsen yksinhuoltaja kera koiran, en olis kyllä jaksanut millään hoitaa saati ulkoiluttaa kumpaakaan. Vuosia sitten olisimme ehkä leikkineet metsäretkeä parvekkeella makkaraa paistaen, siinä sitä tulee ulkoilua ja ruoka samalla pläjäyksellä ja äidin ei tarvitse välttämättä osallistua ollenkaan jos se lapsi olisi yksin vaikka seikkailulla Alaskassa, missä villisusi sitä piirittää. Ai kun hurjaa. Ja tässä puhuu entinen pikkulapsen yksinhuoltaja jolla ei ole mummot asuneet huutomatkan päässä. Mutta teinistä tuli ihan kelpo kansalainen näillä kotikutoisilla hoitokonsteilla ja se on kyllä ihme. Joka tapauksessa nyt on olo jo koirankynnenverran parempi ja kun nyt tässä sairaslomalla köllin loppuviikon, niin eiköhän se tauti siitä asetu. Näin vanhana ei ole oikein vara hommata jälkitauteja, voi päätyä vaikka matojen lounaaksi. Lounaasta puheenollen; teini kokkasi tänään ja se oli ihan jees, mutta imurointia se on vältellyt jo kaksi päivää joten meillä on ollut ihan hieno karvalankamatto 80-luvun tyyliin. Minä olen myös päättänyt (vaikken sairas olisi ollutkaan) että en tee teinin kotitöitä vaikka se kuinka niitä venyttää. Sitä kutsutaan väsytystaktiikaksi, puolin ja toisin. Tänään olin niin horroksessa koko päivän, etten suonut ajatustakaan koko matolle ja karvatupoille, mutta iltasella kurkin luomien raosta ja siinä verenpaineen noustessa kohisten huomasin kyllä ettei imuriin oltu edelleenkään koskettu. Teini siinä touhusi lähtöä sulkapallopeliin eikä ollut moksiskaan. Vilkuili kyllä sänkyni suuntaan, peiton alta kuului tuttua takahampaiden kirskuntaa. Juuri kun paineet sisuksissani alkoivat olla kiehumispisteessä, hän tuumasi että "oho, pitäsköhän imuroida". Ja imuroi. Olin kylläkin päättänyt vaikka uida asunnossa paikasta toiseen keskellä karvakasoja ja katsoa koska herraa alkaa tilanne häiritä, mutta vielä ei päästy siihen pisteeseen. Selitys sille, miksi eilen ei tullut imuroitua, oli seuraavanlainen "unohdin, kun et ollut kirjoittanut sitä lapulle". Seuraavalla kerralla tatuoin sen sille otsaan. Pääsee tuleva vaimokin vähemmällä.