Muutto maalle

Minun koti, vielä hetken aikaa. Hyvin mahtuu.....

Hei vaan kaikki piiiiitkästä aikaa!
Nyt sitten minun elämä on aivan sekaisin, johan tuota jökötinkin aloillani viimeiset kaksikymmentä vuotta.
Kerroin teille aiemmin keväällä kuinka sain kutsun työhaastatteluun sinne pikkuruiselle paikkakunnalle nimeltään Sodankylä ja niinhän siinä sitten kävi, että läpäisin jollain ihme konstilla seulan ja tulin valituksi.
Sitten piti alkaa järjestellä elämää uusiksi. Ensimmäisenä tuli huoli Pauli-Anterosta jonka hulluhkot piirteet vain vahvistui päiväpäivältä iän karttuessa. Kun Paulin päivähoito naapuritalossa loppui (hoitaja muutti), niin sehän masentui aivan kokonaan ja halusi asua ikuisesti sängyn alla. Pitkät päivät yksin olivat sille aivan liikaa kun ei sellaiseen ollut tarvinnut koskaan tottua.
Pitkän pohdinnan jälkeen tulimme koko perheen voimin siihen tulokseen, että paljon armollisempaa on päästää Pauli ikuiseen lepoon kun rassata sen huonoja hermoja muutolla ja uudella ympäristöllä jossa se taas joutuisi olemaan päivät ypöyksin.
Siispä eräänä kesäkuisenä päivänä Pauli uinahti ikiuneen ja kirmailee nyt onnellisena ilman huolen häivää jossain koirien taivaallisen ihanilla kentillä. Näin  haluan uskoa.
Ikävä on kova ja itkut ei ole vieläkään itketty loppuun, mutta pikkuhiljaa varmaan helpottaa.

Eli ei mikään kevyt homma tämä muutto.
Sitten piti alkaa etsiä asuntoa, metsuri kanssa. Hakusessa oli talo tai rivitalo, taloa ei löytynyt  mutta rivitalonpääty saatiin vuokrattua joten sinne siis.
Muutto on nyt siinä vaiheessa, että metsuri siellä pohjoisempana on tänään roudannut omat kamat sinne asuntoon, mutta mitään kaappeja sillä ei ole missään nimessä lupa alkaa täyttelemään. Hallitus istuu nimittäin vielä täällä päässä muuttolaatikoiden keskellä odottamassa seuraavaa siirtoa joka tapahtuu viikonloppuna.
Silloin lähtee Larvannon tavarat kohti Helsinkiä ja tulomatkalla taas siepataan uusi kuorma minun tavaroita ja kyyditään ne sinne rivariin.
Se on sitten merkillistä, miten paljon olenkin saanut koottua kaikenmaailman roinaa ympärilleni!
Eipä silti, en ole edelleenkään valmis luopumaan mistään. Me ollaan kuskattu minun vanhempien varastoon kaikki sellainen, mitä en EHKÄ tarvitse ihan heti ja siellä on jo joka paikka tukossa ruskeita pahvipokseja.
Silti kukaan ei huomaa ollenkaan, että tästä asunnosta on muka viety jo jotain. En edes minä.
Kyllä näinkin pieni kämppä voi siis olla varsinainen tila-ihme, näemmä.

16.päivä sitten alkaa työt siellä uudessa paikassa, jossa on myös kaikki hujanhajan joten kyllä näitä muuttoja ja järjestelyjä tulee ihan omiksi tarpeiksi.
Nähtäväksi jää kuinka minä ikinä kotiudun sinne, miten sujuu yhteiselämä metsurin kanssa, onko työkaverit kivoja ja mitä voi syksyllä harrastaa.
Siitä lisää pikapuoliin.