Tämä hoitsu/metsuri tehotiimi oli sitten taas tänään kello yhdeksän jo tien päällä matkalla mummolaan eli minun vanhempien luo nostamaan perunat pellosta.
Äiti, metsuri ja minä hoidettiin tämä kuokkimispuoli ja isäni piti lähinnä seuraa kuorimalla välissä meille nauriita. Sitten pidettiin nauristauko.
Ilma oli kyllä ihana, niin ihana että potut oli tempastu maasta parissa tunnissa.
Siinä sitten kerkis tekemään vielä vaikka mitä, poimimaan mustaherkut, kokkailemaan, köllöttelemään ja kaasuttamaan takaisin kotiin. Ja ihme ja kumma; perjantain tappo-treeneistä ei ole merkkinä muu kuin rintalihasten jumitus, mutta niitä nyt ei paljoa tarvi heilutellakaan. Tosin käsien ylös nostaminen on lähestulkoon mahdoton tehtävä, mutta eipä sitten kurotella tyhjää.
Metsuri on ihan töpinöissään kun huomenna alkaa maalinnunpyynti, se sukkuloi ympäri asuntoa keräämässä kamojaan aamua varten. Täällä on rassattu pyssyä ja pakattu reppua, että voi ihminen olla into pykälässä.
Voitte olla varmoja, että aamulla kello viisi se tarpoo jo jossain kairassa eikä tule kotiin ennen auringonlaskua. Sopii mulle.
Toivottavasti sieltä tulee saalistakin, mikään ei ole niin namia kun lintupaisti.
En ole koskaan ymmärtänyt naisia jotka kitisee ja ulvoo kun niiden miehet kulkee metsällä (siis jos ne OIKEASTI metsästää) viikkotolkulla. Eihän ne linnut sun muut itekseen sinne pakastimeen hyppele, kyllä pitää sen verran olla valmis uhraamaan yhteistä aikaa, että saadaan pakastimeen täyttöä.
Meinaan viettää todellista laatu-aikaa itseni kanssa kun ei metsuri ole jaloissa pyörimässä eikä takulla tee yhtään tiukkaa.
Retkotan soffalla ihan sujuvasti iteksenikin, kaikki herkut on vaan minulle eikä kaukosäätimestä tarvi käydä painia. Luksusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti