Sottaajan paluu

Kävin sitten eilen Rovaniemellä kun tuli hirveä hinku kierrellä kirppareita.
Starttasin aamulla Mazda-ystäväni ja niin me oltiin taas kahden on the roud agen. Ou jee.
Tällä minun  peltisellä kumppanillani on nyt sellainen pikku vika, ettei ajovalot pala ollenkaan, vain parkit ja pitkät, kyllä jaksoi ihmiset siitä minulle muistutella räpsimällä pitkiä valoja.
No helvetti, oli päivä! Ei ennen vanhaan tarvinnut päivällä edes ajella valot päällä.
Asia korjataan kun keritään, tai siis metsuri ehtii.

Onneksi Larvannon isukki asuu vielä kaupungissa, joten minulla oli taukopaikka tiedossa jossa sai tankata ja vessatella.
Oli kyllä kummallista pyöriskellä kaupungilla kun ei voinutkaan mennä kotiin huilimaan välissä ja tyhjentämään autoa. Toisaalta oli ihan  hyväkin, että auton täytyttyä kaikenmaailman aarteista ymmärsi lopetta ja mennä pois.
Eikä kirpparit pettäneet nytkään, löysin vaikka ja mitä; työhuone sai uuden lampun ja kellon, vessaan löysin myös kivan kellon (koska siellä on oltava kello, tietysti) ja yksi ihana tunika plus pikkusen kynttilälyhtyä sun muuta. Ihan oikeasta kaupasta ostin vain maton.
Tämä matto oli kaikkien löytöjen kanta-äiti, myyjä peri siitä vain 6 euroa vaikka hinta oli oikeasti 18 euroa. Enpä todellakaan jäänyt kyselemään, että tuliko virhe vaan juoksin tukka suorana matto kainalossa ulos.

Larvanto on pienenä poikana taiteillut minulle ihan valtavan hienon piirustuksen jota olen säilyttänyt kuin kalleinta aarretta ja nyt löysin siihen kehykset, mutta ne oli valkoiset.
Noo, pihi kun olen ostin sitten pienen purkin lentokonemaalia jolla sitten illalla aloin somistaa vähän väriä valkoiseen pintaan.
Työskentelin keittiön pöydällä enkä tietysti suojannut pöytää millään, eihän se nyt kannata kun tässä vähän vaan pienellä pensselillä kiehkuroita piirtelen.
Juuri kun vetasin viimeisen kiehkuran niin melkein täysi purkki kaatui pöydän puiselle pinnalle!!
Syöksyin kaula pitkällä kiljuen hakemaan talouspaperia jolla sain kyllä enimmän osan pois, mutta samalla suttasin maalia oikein isolle aluelle. Sitten oli maalissa myös tiskiallan jonne hätäpäissäni viskoin nämä maalipaperit sekä tiskipöytä jossa lepäsi pensseli.

Metsuri toimii jo aika vikkelästi kun huuto alkaa.
Hän sitten haki tenttua joka onneksi tepsi. Huomattiin sitten,että tällähän vallan kirkastuu kivasti ja niin tuli putsattua koko pöytä tentulla ja ihmesienellä.
Metsurin ehdottomasti paras puoli on se, ettei se koskaan herkeä huutamaan minulle vaikka varmasti mieli tekee. Ehkä jos tarkkaan katsoo niin huomaa otsassa muutaman suonen pullistelevan, mutta muuten ei ulkokuori petä.
Nytkin se vain totesi, että "sitten tällasta lauantai-illan äksöniä meillä tällä kertaa....".

Joskus minulla vähän säälittääkin se raukka kun joutuu asumaan minun kans, minulla kun ei ole tuo vieteri kovin pitkä.
Kun hoksaaan, että haluan vaikka jonkun taulun tai tavaran seinälle, en jaksa odotella kovin kauaa vaan alan itse työstämään asiaa ja kaikkihan sen tietää ettei se ole kovinkaa suotavaa.
Metsuri sitten yrittää pysyä tahdissa mukana suurempien vahinkojen välttämiseksi. Eilenkin sille tuli kiire kun se kesken elokuvan katselun kuuli että aloin ihan ite työstää talua seinälle. Ennen  kun se ehti työhuoneeseen, olin kerinnyt siinä odotellessa  naputella kellon seinälle. Onneksi en naulannut sähköjohtoon, astunut tuolilta harhaan, lohkaissut seinästä palasta tai pudottanut vasaraa metsurin päähän. Aivan kaikki on mahdollista.

Tässä lopuksi pieni kevennys:

Kaksi naista lähti viihteelle ilman aviomiehiään.
Aamuyöllä kotimatkallaan yllätti pissahätä ja lähellä oli vain hautausmaa. Sinne siis.
Toinen pyyhki alushousuihinsa ja heitti ne sitten menemään ja toinen hoksasi läheisellä haudalla muistokirjoitusnauhana käyttäen sitä.
Aamulla miehet soittelivat toisilleen: "Täytyy pitää vaimoja silmällä, minun  tuli kotiin ilman alushousuja." Tähän toinen vastasi: "No ei tuo vielä mitään, mutta minun muija tuli kotiin perseessä lappu jossa luki "Emme unohda sinua koskaan! Rakkaudella kaivaten Tuusniemen hirviseura."

Jotta näin.