 |
| Extriimiä pääsiäisen kunniaksi.... |
Aurinko lämmitti koko pääsiäisen ja aamusella oli loistavat hankikelit. Kipittelin joka aamu koiran kanssa pitkin ja poikin metsiä, olo oli villi ja alkukantainen. Välissä istuskelin kannon nokassa ja kuuntelin, mitä se luonto meille kuiskii. Meillä tuolla maalla, metsän keskellä lunta vielä on jonkinverran ja kun kaikkialla muualla kansa tallustelee suurinpiirtein sandaaleissa, niin sitä saattaa ihmiselle tulla sellanen tunne että se lumi siinä pihalla ei sula tarpeeksi nopeasti. Sitä sulamista haluaa avittaa.Taas tulee villi olo. Ensi heitellään hangelle tuhkaa, mutta voi olla ettei kärsimättömän mielestä vieläkään tapahdu mitään tarpeeksi nopeasti. Sitten pitää polkasita Valmetti käyntiin ja kaasuttaa hullun kiilto silmissä kohti paksuinta hankea.Ensin savu piipusta pöllyten yksi sukellus yli palteen ja eikun uudestaan! Traktorilla ei ollut ihan niin villi ja voittamaton olo kuin kuskilla ja sinne hyytyi peltipolle kinokseen. Taas tuli oppia ja ojennusta, ei auta mennä Luojan työtä sörkkimään. Lumi sulaa kun on sulamisen aika ja traktori irtoaa kun on irtoamisen aika. Ja sillä siisti. Siinä ei auttanut muu kuin istua rauhassa aurinkoon paistamaan makkaraa ja kuivattelemaan sukanpohjia jotka kahlatessa ikävästi kostui. Nyt on hyvä asettua mämmit suupielessä odottelemaan vappua ja simaa. Seuraa jokavuotinen jännitysnäytelmä tuleeko perhe känniin itse valmistamastani simasta. Hiivan määrä kun ei koskaan ole vakio, aina tuntuu että onkohan sitä nyt tarpeeksi ja sitten pitää vähän varmuuden vuoksi lisätä. Ja joskus sima unohtuu hintsusti liian pitkäksi aikaa tuhisemaan keittiön pöydälle kun sen pitäisi olla jo sievästi pullotettuna kellarin viileydessä. Mutta munkit, ne onnistuu aina. Se on tiimityötä, jokainen tekee sen mitä parhaiten osaa; metsuri vaivaa taikinaa, minä paistan ja teini syö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti