Nyt se myrkyn lykkäs! Elimistössäni jo aikamoisen kauan vapaana riehunut ja näin ollen hurjasti lisääntynyt hiiva otti vallan koko akasta ja teki elämästä kurjaa. Edes itikat ei olleet enää minusta kiinostuneita...
Otin sitten itseäni (vihdoinkin) niskasta kiinni ja karsin ruokavaliosta kaiken sokerin ja valkoiset jauhot. Jotta puhdistuminen olisi perusteellista hankin asiasta runsaasti tietoa ja aloin elää oppien mukaan. Nyt sitten aamun illoin nappailen muutamanlaisia nappeja naamaariin ja tukehtumisen uhallakin nielen kuuliaisesti kuituja purkista. Maistuu ihan kamalalta, sahanjauhot olisi lastenleikkiä noihin verattuna. Oikeaoppisesti purut pitäisi liottaa lasillessa vettä tai mehua ja siitä lapioida kitusiin, mutta en saata, joten otan suoraan lusikalla satsin suuhun ja kaadan vettä päälle. Vain kerran meni pöperö henkeen ja pärskin sitä neneän kautta ulos.
Tämä on vain alkusoittoa. En saa juoda enää kahvia, ( josta seurasi jumalaton päiväkausia kestänyt päänsärky), en saa syödä sokeria (siis maidossakin on sokeria!), kaikki kotimaiset viljat ovat kaksi viikkoa pannassa, samoin hedelmät ja marjat (puolukkaa saa syödä, jihaa!!) ja jos söisin leipää, niin siihen saa levittää vain voita. Mutten tietenkään syö, kun en saa.
Tärkkelystä ja proteiinia ei saa syödä samaan aikaan ja tämän ohjeen noudattiminen ottaa lujille. Ei siis perunaa ja kalaa yhtäaikaa. Paitsi ettei perunaa syödä kahteen viikkoon.
Jos kestän salaattilinjalla kaksi viikkoa, taivas aukenee ja saa syödä kotimaisia marjoja, tattaripuuroa (ou yes!), perunaa ja hedelmiä, jopa rahka ja tuorejuustot ovat silloin sallittuja. Munaa saa napostella jo nyt, onhan sekin jo jotain.
On se jännää miten ihminen on ovela kun sillä on himo; tein itselleni jäätelöä (jonka reseptin sain toiselta yhtä ovelalta) johon tuli maustamatonta jugurttia, makeutusainetta ja puolukoita. Kaiken kukkuraksi kaupassa ei ollut kuin Muumi-mehumuotteja, joten nyt siellä pakasteessa pönöttää muumipuikkoja somassa rivissä. Tuskin maltan odottaa niiden jäätymistä.
Kun kärsimysnäytelmää on eletty kahdeksanteen viikkoon, saan syödä melkein mitä vaan. Paitsi en ehkä ikinä enää sitä sokeria ja valkosta jauhoa. Jos en tahdo tähän rääkkiin uudestaan. Huh-huh.
Asennetta peliin, tämä nyt pitää vain ottaa haasteena ja onhan se hurjaa nähdä miten tämä elimistöön vaikuttaa. Jos ei mitenkään niin sitten en kyllä koskaan enää milloinkaan usko yhteenkään Paula Heinoseen.
Sillä tavallahan tämä on helppoa, ettei ainakaan tarvitse toisille kokata herkkuja ja kotiin voi ostaa vain sitä mitä voi syödä. Paitsi tietysti Larvannon viikonloppulomilla, silloin on pakko kokata ja haistella kaikenmaailman herkullisia tuoksuja. Tarjosin Pauli-Anterollekin soijaa, mutta ei se tykännyt. Sylki sen olohuoneen matolle, se kiittämätön otus.
Olen kiltisti ostanut sekä tofua, että soijaa joista jälkimmäinen ei maistu yhtään miltään ja tofua en ole vielä edes avannut. Se näyttää kummalliselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti