Perjantaina oli vihdoinkin se suuri päivä kun Larvanto sai palveltua vuotensa täyteen armeijan leivissä ja sitten koitti se kauan odotettu VAPAUS!
Ei se raukka tosin ehtinyt sitä paljon pysähtyä nautiskelemaan kun melkein samantien piti alkaa pakkaamaan viimeiset tavarat että ainakin suurinpiirtein kaikki tulisi mukaan Helsinkiin
Lähtö tapahtui seuraavana päivänä, aamulla Larvanto lähti junalla kohti uutta kotiaan ja minä ajelin metsurin kanssa perässä lava ja yksiön kokoinen peräkärry täynnä tavaraa.
Lähtiessä satoi kaatamalla ja oli melkein kylmä, me hihkuttiin riemusta kun sattuikin näin hyvä matkustus-sää. Autossa kun ei ole ilmastointia.
Oulun korkeudella se riemu sitten loppui ja seuraavat kolme ja puoli tuntia liha tirisi.
Aina kun pysähdyimme tauolle, minut sai kiskaista irti penkistä; plop!
Mutta mieli oli reipas eikä täysi massu matkalla murjota. Jos minä mitään olen oppinut näiden kahden miehen kanssa, niin sen ettei nälkä saa missään nimessä päästä yllättämään koskaan.
Silloin niistä kuoriutuu karjuvia hirviöitä.
Olin siis varautunut niin hyvin, että evästä jäi pitkästi ylikin.
Radiossa hoettiin koko ajan, että hirmuinen myrsky ja rankkasade alkaa hetkenä minä hyvänsä.
Ja sitähän me odotettiin hiki valuen kuin kuuta nousevaa, ei vain näkynyt eikä kuulunut kunnes vihdoin aurinko meni pilveen ja taivaalta tippui pikkasen vettä ja hetken päästä tuli jo ihan reippaasti.
Miksikään hirmuiseksi roiskeeksi se ei kyllä yltynyt missäään vaiheessa, mutta matkustamine oli taas siedettävää.
Minä laulaa loilotin ja metelöin parhaani mukaan, ettei vain kuski väsähdä. Pieni ärsyttäminenekin on hätätapauksessa sallittua, se nostaa kivasti adrenaliinia.
Lähestyimme Helsingin hiljaisia katuja puolenyön maissa. Minulla on puhelimessa jonkilainen navigaattori ja sen avulla aioimme suunnistaa perille. Tosin metsurilla oli kartta johon hän luotti kuin kallioon, siitä hän sitten alustavasti oli laskeskellut monenko liittymän jälkeen pitää kääntyä jonnekkin. Kartta on vuodelta 1997.
Pikkuinen ukko puhelimessa alkoi neuvoa metsuria kiivaasti, mutta totteliko metsuri?
No ei. Ja sitten oltiin ihan syvällä ja hukassa.
Senkin olen oppinut, että näissä tilanteissa kannattaa olla mahdollisimman huomaamaton ja avata suunsa vain kun jotain todella tärkeää tapahtuu. Nyt ei tapahtunut. Aikansa pyörittyään metsuri sitten vihdoin viimein luovutti (koska liittymiä oli -ihme ja kumma- tullut muutama lisää sitten vuoden -97) ja antoi ukkelin opastaa. Ukkeli oli varmaan ihan hermoraunio kun se raukka oli puolituntia joutunut taukoamatta laskemaan reitin uudelleen.
Ja niin täysillä taipui metsuri pikku-ukon tahtoon, että kun odoteltiin punaisissa valoissa ja ukkeli huusi "käänny nyt oikealle" niin metsuri painoi kaasua. Onneksi huomasi myös jarruttaa ajoissa.
Kostoksi pikku-ukko ajatti meitä moottoritietä viisi kilometriä ja neuvoi sitten vasta Larvannon luokse. Ja se oli metsurille ihan oikein.
No sitten ei mistään löytynyt parkkipaikkaa meidän piiiiitkälle yhdistelmälle, me juostiin sikin sokin Larvannon kanssa pitkin öisiö kujia ja katuja, mutta ei löydy ja metsuri kävi aikalailla kuumana.
Sitten se täräytti auton parkkiin niin sakkopaikalle kun ikinä vaan löytyä saattaa. Siinä lepää.
Koska auton lavaa ei saanut lukkoon me vielä hipihiljaa kuin rosvot Kaardemumman yössä kannettiin tavarat lavalta sisälle.
Sitten vähän ruokaa ja paljon lepoa. Paitsi että tuota.....minua alkoi vaivaamaan...kovasti ja paljon....se peräkärry.
Sehän oli kyllä lukossa, mutta siellä oli paljon arvokasta tavaraa ja vaikka mitä. Arvokas tavara ja hesan hörhöt. Ei voi nukkua. Pakko vahtia.
Ja niin minä kuulkaa vahdin kuin pöllö yössä sitä saatanan kärryä koko pitkän yön.
Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että yritin kyllä useampaankin otteeseen saada unen päästä kiinni, mutta aina kun ulkona kolahti tai mitä vain, niin minä olin tikkana pystyssä.
On muuten aika hiljaista seutua ne Larvannon kotikulmat. Liikkuvat ihmiset pystyi laskemaan yhden käden sormin ja taksikin meni ohi vain kaksi kertaa koko yönä.
Aamulla olin ihan yliväsynyt hörhö ja seuraavana yönä nukuin kun tukki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti