Öksettäää

Kyllä ihmisen mieli on ihmeellinen ja kehon toiminnot vielä kummallisemmat.
Älkää pelästykö, en aio avautua teille reippaasta suolentoiminnasta vaan kerronpa kuinka sokeri muuttui ällöttäväksi vanhan karkkirotan makunystyröillä.
Nythän minä olen ollut koht´sillään vuoden tällä sokeriton-vehnätön-hiivaton-linjallani ja aivan takulla on kaikki nukat kehossa päässeet rauhassa uusiutumaan.
Siispä päätin olla oikein sissi ja syödä ihan oikean jäätelön! Makustelin ajatuksella monta kuukautta ja odotin sopivaa hetkeä, kunnes sitten tänne tundraan sattui yksi aurinkoinen kesäpäivä. Sitten lähti.
Mentiin metsurin kanssa oikein jäätelökioskille (eikä S-marketin pakastealtaille) ja minä valitsin sen iiiihanan mansikka-pehmiksen josta olin jo kuola valuen unelmoinut tovin.
Se maistui ihan kamalalle!
Olin niin pettynyt, että melkein itkeä turskautin. Ajattelin, että se on varmaan jotenkin viallinen ja haukkasin metsurin tötteröstä palasen, mutta aivan yhtä hirveää oli sekin.

Odottelin muutaman päivän ja naapistin Larvannon pikkuleivästä palasen - juuri siitä joita äitini on mummeleiden ikiaikaisella taidolla leiponut ja joita minä rakastan-  ja taas sain mennä sylkemään roskapöntölle. Maku oli ällöttävä.
Kyllä se nyt vaan on uskottava, että olen kadottanut kykyni nauttia herkuista.
Ja viinasta. Sitäkin nimittäin olen  kokeillut.
Kossuvissy on minun uusi rilluttelujuoma koska makeutusaineella maustetut juomat maistuu ihan paskalle, mutta siitäkin tulee huono olo.
Olen kahteen otteeseen urheasti yrittänyt juoda itseni hauskaan hiprakkaan, mutta päähän se ei mene enää millään ja sen lisäksi tulee kuvottava olo lievällä viiveellä.
Jopas on tylsää.

Olen aina kummastellut nunnien askeettista elämäntapaa, kuinka ihmeessä ihminen pystyy sellaiseen.
Enpä ihmettele enää, sulkekaa minut luostariin vuodeksi niin eipä taida tehdä enää mieli. Mitään.