Mikä päivä

Kyllä kuulkaa päivässä ehtii vaikka jos mitä kun oikein laittaa hösseliksi.
Me ollaan metsurin kanssa ammutti pilkkaa, poimittu kaksi sankollista mustikoita, puhdistettu ne ja pakastettu, imuroitu, kokattu kahden päivän ruuat, tiskattu ainakin kolme kertaa, pesty pyykkiä, silitetty pyykkiä, käyty kaupassa, nukuttu jossain välissä päikkärit ja nyt istun väri päässä kirjoittelemassa tätä juttua eikä kello ole vasta kun kuusi. Tiedä mitä tässä vielä saadaan aikaiseksi.

Oltiin tässä päivänä muutamana kaupassa ja kateltiin siinä ohimennen ilmoitustaulun lappusia.
Siellä oli mainos metsästyskokeen suorittamisesta, oli tarjolla joku kurssi missä sen voi suorittaa.
Metsuri tönäisi minua ja näytti ilmoitusta ja minä kuuliaisena kysymään heti, että "Pitääkö minun mennä tuonne?"....kuinka nöyrä voi nainen ollakkaan... No ei kuulemma tarvi, mutta voisihan sitä kokeilla.
Tosin se on tylsä koe, pitää vain päntätä teoriaa ja tenttiä se. Sitten saa mennä metsään heilumaan aseen kanssa, kukaan ei kysele sinun ampumataitojen perään.

Paitsi että minä olen hyvä ampumaan. Oikeasti.
Olen aina ampumassa kun siihen on vain tilaisuus. Kun Larvanto oli armeijassa ja sinne sai mennä tutustumaan, olin heti rähmälläni pisteessä jossa sai testata ampumistaitojaan.
Tänään käytiin sitten mustikkaan mennessä räiskimässä vähän maalitauluun ja tuella ampuen olin parempi kuin metsuri. Ou jee.
Mutta kun ammuttiin vapaalla kädellä, niin meitsin pyssyn piippu heilui kun puliukko kotimatkalla enkä meinannut osua koko tauluun. Siinä sai sitten metsuri loistaa.

Tuli päivän kuntoilutkin hoidettua heti aamusta kun en koskaan malttanut kävellä maalitaulua tarkastamaan (ja se oli aika kaukana) vaan juoksin minkä koivista pääsin ja metsuri puolestaan juoksi perässä varmaan siksi etten ehdi muunnella tuloksia.
Ja sitten piti juosta takaisin ampumapaikalle, että ehtii ampua mahdollisimman paljon.
Minähän en olisi lähtenyt sieltä mustikkaan ollenkaan, mutta hallitus otti pyssyn pois.

Sitten poimittiin mustikoita joita oli aivan valtavasti ja sitten en olisi millään lähtenyt kotiin vaikka sankot alkoi täyttyä piripintaan. Alkoi onneksi satamaan, muuten tämä hullu kyykkis vieläkin siellä ja poimisi varmaan auton lavalle mustikoita. Iski jonkinsortin ahneus.
Tosin siinä putsausvaiheessa olin aivan tyytyväinen niihin kahteen sankolliseen.

Kotimatkalla mietiskelin sitä metsästyskokeen suorittamista, sitten mietin sitä kävelemisen määrää mihin joudun väistämättä jos sellaisen kokeen suoritan ja sitten mietin niitä lintupoloisia joihin en ehkä osukkaan kunnolla ja ne pitää lopettaa paljain käsin. Apua.
Väläytin metsurille asian esille tähän tapaan muotoiltuna; " Ajattele jos minä olen vielä metsälläkin sinun mukana, niin sitten et saa enää KOSKAAN olla yksin ja rauhassa. Aina olen siinä perässä kitisemässä."  Hän ajeli tuumivaisen näköisenä ja tuli siihen tulokseen, ettei se nyt ole ollenkaan välttämätöntä se semmonen metsätyskokeen suorittaminen, mitäpä noista.