Teknisentuen muutto

Oi voi ja nyy-nyy, taas.
Nyt se minun lapsonen sitten lähti asumaan sinne hektiseen Helsinkiin ja kyllä se kuulkaa tuska raastaa äipä rintaa. Elämä se on joskus niin paskaa.
Olen toki onnellinen, että on ymmäränyt lapsi lähteä pois peräkammarista ja siellä astelee aikuisuuden tiellä, mutta kyllä olisin itsekkästi halunnut pitää sen edes vähän lähempänä.
Miten sitä sinne valvoo ja vahtii? Onneksi sillä on se jämerä tyttis, joka pitää Larvannolle jöötä.

On tässä muutama käytännön seikkakin, mikä huomattavasti hankaloittaa elämää kun lapsi lähti.
Mainittakoon nyt tässä vaikka sellanen juttu, että kännykkä hajosi heti. Pimeni täysin.
Osaan kyllä sujuvasti ostaa uuden, mutta miten ihmeessä siihen saa ne netit sun muut. Ymmärtääköhän metsuri?
Kuka fiksaa tietokoneen jos sekin alkaa lakkoilla? Sitäpaitsi en ole lähipiirissä ainoa jonka teknisenä tukena Larvanto toimi, meitä on muutama muukin sormi suussa.
No onhan minulla onneksi tuo kamera tuossa tietokoneessa, voin sitten ottaa yhteyden Helsinkiin ja näyttää sinne päin uutta kännykkää ja hän sitten etänä neuvoo mitä nappuloita painelen.
Minä puolestani voin tehdä kamera otsassa lettutaikinaa ja lapsi seuraa silmä kovana millainen määrä on kun ripsautetaan sokeria ja ropsautetaan jauhoja.

Lapsi on nimittäin pyytänyt useampaankin otteeseen, että kirjaisin ylös joitakin ohjeita hänen lemppari pöperöistään kuten nyt ne letut joihin olen keksinyt aivan oman reseptin.
Se on vaan kovin hankalaa kun en koskaan käytä mitään mittoja, heittelen mutu-tuntumalla aineksia kulhoon. Neuvo nyt siinä sitten.

Larvannon kunniaksi on kyllä tunnustettava, että hän on kyllä yrittänyt saada minut opettelemaan joitakin teknisiä juttuja etten olisi sormi suussa, mutta minä olen iskenyt peukalot korviin ja laittanut aikuismaisesti silmät kiinni. Tässä sitten on tulos.

Olin päättänyt olla ihan ihmisiksi ja kestää tämän irtirepäisyn tyynesti kuin hottentotti, mutta illalla ulvoin ihan täysillä metsurin t-paitaa litimäräksi.
Kun ei ole poikaa eikä ole koiraa, buaaaaaaaaa!!!!!
No kyllä se kieltämättä helpotti aika paljonkin kun päästeli menemään, en tosin tiedä helpottiko metsurilla jonka pitää nyt täyttää pojan ja koiran kokoiset valtavat aukot. En tiedä kauanko tässä menee, että irrottaudun sen jalasta kun ei ole kokemusta. Lapsistaan jo luopuneet työkaverit lohdutti, että helpottaa jo parissa vuodessa. Voi olla, että saan uuden koiran aika pian, minä nimittäin painan melko paljon.......