Metsuri kävi kaverinsa luona kylässä ja siellä oli lapset innoissaan värkänneet joulupukille lahajalistoja. Perheen äiti oli tuumannut siihen, että isukilla tulee joulustressi samalla sekunnilla kun lapset alkaa rustaamaan listojaan vaikka jouluunhan on vielä se neljä viikkoa.
Tähän taas metsuri oli tuumannut, että tulkaa toki meille kylään, siellä se stressi vasta tuleekin...
Meillä kun on joululaulut raikuneet jo kuukauden, ulkona on joulukuusi täydessä valaistuksessa ja joka ikkunassa roikkuu jos jonkinlaista härpäkettä.
Totta turisi ukkoseni, minä ole täysiverinen jouluihminen ja koska se itse joulunaika on niin tajuttoman lyhyt niin alan viettää sitä sitten jo lokakuussa, että varmasti ehdin.
Aloitan joulunvieton AINA kuuntelemalla Matti-Eskon "Pukinpunainen" josta poikani Larvanto on saanut ikuiset traumat.
Ja mikä ihmeen joulustressi?!!! Miksi mukavista jutuista pitää stressiä repiä, en kyllä ymmärrä yhtään.
On oikein somaa laittaa kotia nätiksi ja poltella kynttilöitä niin että varmasti maapallo tuhoutuu siitä alumiinin (vai mistä lie ne tuikunpohjat on tehtykkään) määrästä.
Lahjoilla en ole itseäni stressannut enää aikoihin, me kun ei olla oikein lahja-ihmisiä.
Toki nyt ihan perhepiirissä jotain lahjoja vaihdellaan, mutta kyllä niissäkin yleensä painaa hirveästi se käytännöllisyys ja toiveita saa esittää.
Yleensä se menee niin, että kysytään mitä haluat ja toinen sitten antaa vaihtoehdot (jos niitä on) tai sanoo suoraan, että "moottorisahan" ja toinen sitten hommaa sen jos suinkin vain budjetti sallii.
Eipä tule stressiä eikä epäonnistuneita ostoksia.
Työkaveri kertoi, kuinka hänen on parempi pelata ihan selkokielellä kun aviomies kyselee lahjatoiveita, vitsit kannattaa jättää toiseen hetkeen.
Hän nimittäin oli muuan joulu saanut mieheltään lahjaksi työkalupakin työkaluineen (miten niin oli oma lehmä ojassa...) ja oli sitten kyynisen vitsin tempaissut ilmoille jotta "ensi vuonna olisikin tosi kiva saada moottorisaha". No se sai sen.
Tänä jouluna työkaveri aikoo tehdä kuten kirjoitustaidottomat lapset meillä tarhalla, leikkaa lehdestä kuvan haluamastaan lahjasta, liimaa sen paperille ja vie miehelleen. Ei pitäs olla paljon pelivaraa väärään suuntaan.
Itse olen suunnitellut melko rohkeaa vetoa; toivon korua jonka metsuri valitsee ihan oman makunsa mukaan ilman pienintäkään vinkkiä. En nimittäin ole koskaan saanut häneltä yhden yhtä korua ja palan halusta nähdä mikä olisi lopputulos. Tosin haluaisin olla kärpäsenä korvanlehdellä katsomassa sitä tuskanhien määrää mitä se valuttaa päätöstä tehdessään.
Eikä sillä raukalla ole kyllä hajuakaan millaisista koruista pidän, koska se tuskin on edes huomannut että minulla niitä muutama on.
Ja Larvantoa se ei saa huutaa apuun.
Kerron lopputuloksen jos tämä visio toteutuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti