Yhtä lentoa

Ihan vaan pikkusen on pitänyt säpinää viime aikoina, on ollut jo minkälaista koulutusta ja ylityötä ihan yllinkyllin ja se räkätautikin sitten venyi neljän viikon sessioksi.
Ehdin käydä Helsingissäkin muutaman päivän reissun, taivaalle kiitos halpalentoyhtiöstä!
Muutoinhan minun pitäisi jyskyttää sinne junalla ja siinähän sitä istuisin 12 tuntia suuntaansa tylsistymässä hengiltä.
Nythän täytyy ottaa huomioon, että asun täällä jääkarhun takapuolessa josta matka Rovaniemelle kestää vähintään puolitoista tuntia, joten lähdin ajelemaan aamulla kello kuusi kohti kenttää.
En nyt kokenut sitä mitenkään kauhean raskaana, minusta on ihan mukava ajella itsekseen piemeässä ja laulaa joululauluja.
Sitten kävin hakemassa Larvannon isän, joka vei minut kentälle ja sen jälkeen Massukan oman kotinsa pihalle. Minähän en autoani jätä kentälle kaikenmaailman barbaareiden potkittavaksi.

Suurinpiirtein koko suku ja vähän sivu siitäkin oli huolesta soikeana tästä minun matkaan lähdöstä, en ymmärrä miksi.
Myönnän, etten ole mikään kokenut matkaaja, junassa olen matkustanut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana muutaman kerran eikä lentokokemuksellakaan voi kyllä leuhkia.
Tämä on minun toinen yksinlentoni. No joo, kyllä minulla itselläkin jännitti vähän helvetisti, että osaanko mennä oikealle portille ja painaako laukku liikaa, saakohan sittenkään olla käsimatkatavaroiden lisäksi  käsilaukku, tippuuko kone taivaalta jne. loputtomiin.
Yritin näytellä coolia, ettei Larvannon isä ala hössöttää tajuttomilla desibeleillä niin kun sillä on tapana jos se hermostuu. Rovaniemellä nyt ei ole kauhean suurta varaa eksyä tai valita väärää porttia, joten helppo homma tähän asti. Menin heti kun pääsin lähtöselvitykseen ja istumaan omalle portille, olettaen että Larvannon isä lähee kotiin kentältä notkumasta.
Mitä vielä, sehän oli seistä jököttänyt siellä siihen asti kun kone nousi ja sitten vielä soittanut Larvannolle huolissaan, että nousikohan se kone nyt varmasti kun hän ei ollut ihan varma.
Voi apua.

Koneessa sain ikkunapaikan eikä pelottanut yhtään. Itseasiassa nautin noususta niin paljon, että melkein teki mieli hihkua ja hohottaa ääneen. Tyydyin kummiski vain hymyilemään leveästi.
Ensimmäisellä lennollani puristin metsurin kättä niin lujaa, että sormenjäljet sen käämenselästä ei haihtuneet päiväkausiin. Melkoista edistystä siis.
Ai kun oli mukavaa liidellä pilvien päällä, siellä oli niiiiiiiin kaunista!
Koneeseen sattui mukaan tyttö joka poti todellista lentopelkoa, se raukka oli pumpannut itsensä niin täyteen rauhoittavia ettei silmät liikkuneet päässä ja silti itki hysteerisesti koko nousun.
Ja hänellä matka jatkui vielä Prahaan, näin kuulin hänen kertovan tuttavalleen. Eipä käy kateeksi.

Lähdi lumen keskeltä ja laskeuduimme vihreään Helsinkiin, laskussa teki taas mieli huutaa "jihaa!" jenkkityyliin, mutta pinnistelin itseni hiljaiseksi.
Sitten tulikin ongelma. Luulin, että Larvanto ja Tyttis seisovat kuten elokuvissa siinä heti kohta vilkuttamassa ja ottamassa minua vastaan, mutta eihän se niin mennyt.
Siinä minä seisoin öönä ja mietin, että mihin suuntaan nyt pitää mennä. No aina on varminta seurata mitä muut tekee ja lähdin kopsuttelemaan toisten perässä edelleen näytellen ihmistä joka todella tietää mitä tekee ja missä menee......
Kaikki meni siihen asti hyvin kun edettiin laumassa, mutta sitten osa meni eteenpäin ja osa portaita alas. Iik!
Päätin mennä sinne alas koska siinä luki, että "Tervetuloa Helsinkiin". Kiitos kovasti.
Seuraavaksi päätin etsiä tien ulos ja miettiä siellä seuraavaa siirtoa, mutta onneksi nuoriso löytyi heti siitä ovien ulkopuolelta. Vihdoinki voin hengittää.

Loppumatka olikin helppo kun ei tarvinnut enää omaa päätä vaivata,meni vaan mukana ja istui siihen mihin käskettiin.
On muuten ihan kukkua kun sanotaan, että Helsingissä kaikki on lähellä! Mentiinpä me minne vain Malminkartanosta niin matka kesti KAUAN!

Oli niin ihanaa nähdä lapsukaisia ja kylästellä siellä kolme päivää.Olen jopa pyöräillyt Helsingistä Espooseen, kun kävin tutustumassa Larvannon työpaikkaan. Siellä tosiaan kannattaa pyöräillä jos haluaa olla nopeasti perillä. Eikä matkalla ollut ollenkaan kaupunki-fiilis, ihan kun olis maalla pyöräillyt pikkuteitä pitkin. Käytiin tietysti myös aika monella kirpparilla ja löysin vaikka mitä aarteita, oi-joi! Larvanto onneksi vähän nakkeli kapuloita rattasiin ja hillitsi minun ostohalujani, muutoin olisin jotunut lähettämään ostokset postipakettina kotiin.
Kotimatkalle lähdettäessä (Larvannon opastuksella) tehtiinkin lähtöselvitys automaatilla ettei kukaan keksi punnita sitä minun  paisunutta laukkuani. Tyttis vielä ystävällisesti lainasti minulle suurempaa käsilaukkua johon sain survottua loput tavarat.

Paluumatka meni muuten hienosti, mutta lento oli myöhässä tunnin, koska just sinä päivänä Helsingissä satoi räntää ja kenttää piti putsata koko ajan.
Onneksi olin keplotellut Larvannon kaveriksi lähtöselvityksen ohi (älä edes kuvittele, että kerron kuinka se tapahtui) ja näinhän minulla oli oikein rattoisa tunti kun me siinä yhdessä ooteltiin.

Ja taas istuin ikkunapaikalla hihkumassa. Pilvien päällä paistoi aurinko ja oli taas niin upeaa. Laskeuduttiin pilvien läpi synkkään ja pilviseen Rovaniemeen jossa oli satanut lunta lisää poissaollessani, mutta tässä vaiheessa vielä ehyt Massukka kuskeineen odotti minua kentällä.
Ja sitten taas alkoi tapahtumaan, siitä lisää seuraavassa jaksossa.