Tänä aamuna puuroa keitellessä hytkyin Antti Tuiskun "Hyökyaallon" tahtiin ja siinä joratessa satuin vilkaisemaan ikkunasta. Tunsin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta kun vastapäisessä asunnossa oli mitä ilmeisemmin sama radiokanava auki ja myös siellä hytkyttiin Antin tahtiin. Tsak, tsak, tsak.....ja sitten vähän laulua päälle....
Naapuri lauloi antaumuksella, minä en osannut sanoja. Jos on kerrostalossa huonoja puolia, niin kyllä on hyviäkin. En tiedä miten sitä tottuu jatkossa jos muuttaa taloon jossa ei olekaan toista taloa vastapäätä. Ilman sen suurempia kyttäilyjä sitä tulee aina vilkaiseeksi, mitä naapuritalossa tapahtuu ja se toimii myös toiseen suuntaan. Jos haluaa olla katseilta piilossa, niin säleverhot vain vinovaakaan, ei tarvitse laittaa edes kiinni asti. Voin vakuuttaa, että kaikenlaisia naapureita on vuosien saatossa tullut nähtyä. Joillakin on hyvinkin merkillisiä tapoja ja osa suorastaan rukoilee, että "katso minua!!". Sen tietää siitä, että ikkunoihin ei laiteta verhoja ja talvipimeällä pidetään kaikki valot päällä ja asutaan näyteikkunassa. Repertuaarista löytyy alaston mies, joka tykkäsi soitella kitaraa ilkosillaan peilin edessä, pariskunta joka halusi lemmekkäille puuhilleen yleisöä ja nainen joka teki lähes kaiken parvekkeella; silitti pyykit, söi, jumppasi ja usein öiseen aikaan maalasi tauluja. Siinä muutama. Minä en kyllä voi kivittää ensimmäisten joukossa ketään hänen omituisten tapojensa vuoksi, itsellä niitä on on ihan kelpo nippu. En esimerkiksi käy koskaan uima-hallissa, koska minua ällöttää pesuhuoneessa toisten ihmisten lattialla lilluvat pesuvedet ja olen aivan varma, että joka toinen uimari pissii veteen, toiset vahingossa, osa ihan tahallaan. Se sama vesi sitten läiskii vasten kasvoja kun uin altaassa. Ei kiitos ja yök. Myös vaatteiden sovitus on alkanut etoa sen jälkeen kun näin eräässä kaupassa yhdenlaisen haisulirouvan palauttavan vaatteita sovituksen jälkeen. Vettä ja saippuaa ei oltu kyllä nähtykkään muutamaan kuukauteen. Pakkohan niitä on sovittaa, mutta etoo silti. Tiedä mikä syyhyttelijä niitä on juuri ennen minua tälläillyt päällensä. Yök,yök,yök!!! Ja entäs sitten tämä halailu ja ylempalttinen lääppiminen. Se vasta onkin vistoa. Minä en yhtään tykkää, että minua tullaan kahta metriä lähemmäksi. Kättely nyt käy jos on käsivarret suorina, mutta yhtään ei tarvi siinäkään tilanteessa puristella ja lääppiä muutamaa sekuntia kauempaa. Kerran työpaikkalla muuan harjoittelija tuli puhuttelemaan minua laittaen samalla molemmat kätensä olkapäilleni ja naamahan napotti siinä ihan muutaman sentin päässä. Istuin pöydän reunalla, joten en voinut perääntyä enkä kehdannut sanoakkaan, että mene hiiteen siitä. Hetken jo harkitsin kellahtaa muka vahingossa lattialle, mutta sitähän ei kukaan tiedä mitä se sitten olisi tehnyt joten päätin jättää kokeilematta ja hengitystä pidätellen istua pönötin paikalleni jähmettyneenä kuin suolapatsas. Onneksi työkaveri riensi apuun (koska jokaikinen työkaveri tietää jo ettei minuun kosketa) ja kutsui harjoittelijan pois. Huh!
Muutama poikkeus toki on,esimerkiksi lapset ja vanhukset. Aivan eri juttu, ei tee ollenkaan heikkoa, samoin perheenjäsenet saa taputella mielin määrin. Hieroja ja kampaaja ovat myös samalla listalla, tykkään oikein kovasti eikä mitkään lääkinnälliset toimenpiteet tai tutkimukset heikota, sehän kuuluu asiaan. Mitään selitystähän tälle ei ole olemassakaan, kuten ei sillekään etten koskaan lähde kotoa palaamatta käytävästä tarkistamaan ettei hella ole päällä. Voin tehdä sen useampaankin kertaan. Taikauskoinen en onneksi ole, paitsi en koskaan kävele tikapuiden alitse, avaa sateenvarjoa sisällä, tapa hämähäkkiä tai jätä sylkemättä mustan kissan nähdessäni. Ei tarvi mennä tien yli, pelkkä näkeminen riittää. Täytyy vain toivoa etten osu koskaan vieraisille huusholliin, jossa on musta kissa. Voi parketit kärsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti