Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone

Minulla on jo kynä valmiina.....

Hippeli hei ja hyvää vappua vaan! Näin ehtoopuolen ihmisenä meni vappu ihan vaan kölliessä ja munkkeja ahmiessa eikä kukaan tullut simasta känniin. Hyväkö tuo lie vai huono, tiiä häntä. Kylmähän nyt oli, pohjoistuuli puhalsi kulmakarvat huurteeseen, ei paljoa huvittanut ulkoilla vaikka näin kyllä joidenkin rohkeitten kävelevän jäätelötötteröt lapasen mutkassa. Pakko vissiin ostaa kun kerran kioski on auki laitettu.
On sentäs vähän jotain tapahtunutkin; meinasin  muuttaa, mutta tulin sitten katumapäälle. Meillä kun on sitä hometta edelleen tuolla kylppärissä (minnekkä se sieltä oliskaan kadonnut) niin olen sitten aloittanut ihan tosissani uuden lukaalin etsimisen. Tämä mitä kävin katsomassa ei todellakaan ollut lukaali, mutta ei sitä ole kyllä tämä nykyinenkään korsu. Se asunto olisi ollut halpa, siisti ja kivenheiton päässä työpaikasta. Vuokraemäntä oli mukava, palvelut oli lähellä ja Pauli-Anterokin oli tervetullut, mutta kun se oli niin PIENI. Minä ja koira sinne oltaisiin mahduttu ihan hyvin, mutta siinä se sitten olikin. Teinin osoite on kuitenkin vielä armeija-ajan minun kanssa sama ja  entäs sitten nämä kultamuruset. Mihin ne oltaisiin laitettu? Niin mukavaa kun päällekkäin nukkuminen onkin, niin ei sitä ehkä jaksa koko aikaa tehdä, saati sitten kun joutuu istumaankin samalla tuolilla. Ja kamalan paljosta olisi pitänyt hennota luopua, niin kuin nyt sohvasta, toisesta sängystä, kirjahyllystä, toisesta kirjahyllystä ja ainakin puolet vaatteista olisi pitänyt antaa pois. Täti, joka siitä asunnosta on pois muuttamassa oli juuri sellainen kadehdittavan pedantti ja siisti rouva joilla ei ole turhaa krääsää ja sokerikulhokin vetää kättä lippaa kun sitä edes vilkasee. Sellaistahan minusta ei tule ikinä, ei sitten mitenkään. Tulin kotiin ja katselin kaikkia ihania kirjoja, joita olen kerännyt vuosien mittaan ja sitä sinistä sohvaa jossa kaikki tyynyt on jo ihan lintallaan, mutta joka on niin ihanan pehemeä. Ja vaatehuoneessa melkein jo itkinkatsellessani kattoon saakka ylettyvää tavarapaljoutta. Saavutettuja etuja ei voi menettää.Teinin naamakin kurtistui kun luettelin mitä ei voi ottaa mukaan. Ei edes niitä 30 tuiki tärkeää pahvilaatikkoa ja rasiaa jotka lisäävät eri pelien ja pelikonsoleiden myyntiarvoa sitten joskus sadan vuoden päästä kun ne ovat harvinaisuukisiksi muuttuneet.
Ei se asunto ollut meitä varten, ennen sitten vaikka hometta huuleen. Kyllä se joku paikka meillekin järjestyy kun ei hoppuilla. Katellaan. Laitoin juuri sähköpostia yhdelle rivarikaksion vuokraajalle.Kovin vaan on  vaativia  vuokranantajat nykyään; pitää olla kotivakuutus ja säännölliset tulot, mielellään pitkäaikainen asukas, jotku jopa vaativat vähintään vuoden pestiä. Miten sellaista voi kukaan luvata?! Mistä sitä tietää missä sitä on vuoden kuluttua.Sitähän voi kokea valaistumisen ja muuttaa savimajaan lehmänkakkaa dreijaamaan. Lemmikit on yleensä kielletty, vaikka meidän Pate on kyllä tosi kelpo vuokralainen. Tupakointikin on kielletty. No halloota halloo, kuka enää sisällä kessuttelee? En tunne yhtään. Kohta varmaan pitää olla lääkärintodistus ja geenikartta, luottotiedothan tarkastetaan jo nyt, tottakai. Miten tämäkin on niin vaikeaa vaikka kaupunki on tulvillaan kerrostaloja ja uusia tulee koko ajan. Joku vielä kehtasi väittää, että nyt on vuokaralaisen markkinat, no missä, kertokaa minullekin. Eilen telkkarissa Jaakko matkusti taas ympäri maailmaa ja vieraili Pariisissa josta tämän kertainen vieras oli ostanut itselleen 20 neliön asunnon. Maksoi 100 000 euroa. Huusin ja mesusin metsurille, että jopa olikin arvokas koppero kunnes metsuri luki tämän päivän hesarista n. 30 neliön asunnon  Etelä-Haagassa maksavan 147 000 euroa. Jotta silleen, revi siitä sitten. Jos joskus voita lotossa, tiedän kyllä mihin rahani sijoitan, ilmansuuntakin on selvillä.