Yököttävän ystävällistä

Ai herranjee, että minulla sitten ärsyttää nämä sosiaaliset ja seuralliset koiranulkoiluttajat! Eihän se nyt sitä tarkoita, että jos sinulla on koira, niin rakastat kaikkia koiria (vaikka niin teenkin...) ja haluat jutskata jokaikisen koiranomistajan kanssa. Minä en halua. Minua ei kiinnosta mitä niille muille kuuluu ja kuinka vanha niiden koira on, onko se tyttö vai poika, mistä se tykkää ja plaa,palaa,plaa. Haluan kävellä koirani kanssa rauhassa, nuuskia ilmaa ja kuunnella radiota. En halua puhua kenellekkään, en mistään enkä minkään vertaa. En ota katsekontaktia yhteenkään ihmiseen -varsinkaan toisiin koirantaluttajiin-, en mene edes lähelle ja tarvittaessa alan isoon ääneen jutella Pauli-Anterolle siitä kuinka hienosti se menee OHI, ai kun onkin meillä HYVÄ VAUHTI. Jos hetkeksi seisahdut johonkin rannalle ällistelemään niin eiköhän vaan siihen kohta hiilaa joku viereen lätisemään. Ja sitten sitä ollaankin jo satimessa, pakoot et pääse ainakaan puoleen tuntiin. Pakko vastata taas niihin samoihin kysymyksiin; "No onkos tämä poika vai tyttö, kuinka se on vanha, onpa se hauskan näköinen, ai-jai jopas se nyt haukkuu.." ja sitä rataa loputtomiin. Tämä on vasta alkulämmittelyä. Ihan ilman kysymättä he sitten alkavat kertomaan omasta koirastaan kaiken sen mitä en tahdo tietää, mutta kun en enää kehtaa poiskaan lähteä. Sitten siirrytään omistajan omiin asioihin, jotka kiinnostavat minua vieläkin vähemmän. Toivon kuumeisesti, että joku soittaa, on ihan pakko vastata.....
Tänä aamuna melkein paniikki iski kun jokapuolelta lähestyi joku sesse hihnassa se innokas "Heipä hei" -hymy kasvoillaan. Varsinkin muuan pariskunta on yrittänyt saartaa meitä useampana aamuna. Miten me osutaakin aina samoille seuduille?!  Minä rymistelin varvikko viuhuen pakoon. Hiki haisi ja ärsytti. Kiipesin sitten yhdelle kukkulalle josta näin hyvin joka suuntaan, kukaan ei päässyt yllättämään. Siinä oli hyvä istua kivellä ja hengähtää. Ja kappas vain, nämä hymy-tyypit olivat löytäneet toisensa. Siellä täällä jutteli muutama taluttaja keskenään, kunnes siirtyivät kuin shakkinappulat pelilaudalla ja taas muutamat löysivät uuden juttukumppanin. Kaikista pahimpia on nämä, joilla koirat hölkkää irrallaan eikä ne tottele ketään, ei ainakaan niitä omistajia. Siinä me sitten seistä jökötetään ja odotetaan, että joku hakee huohottavan koiransa pois. Sitten sieltä tullaan ja pyydetään anteeksi, kun ei se yleensä tee noin, mikä lie nyt tullut. Minä hymyilen kaulasuonet kireällä ja olen hiljaa, mutta silti se kysely alkaa taas! Ei kai pitäisi hymyillä. Edes sillee rumasti. Se on varmaan kutsu keskusteluun.  Yleensä välttelen suosittuja koiran ulkoiluttamispaikkoja ja sellaisia aikoja, joilloin kaikki on liikkellä, mutta aina ei onnistu. Nyt onneksi helpottaa kun metsästä sulaa lumet ja päästään sinne murjottamaan. Minä en vaan tahdo olla mukava ja Pauli-Anterolta ei edes kysytä. Koira vaietkoon seurakunnassa.Varmaan olen ihan laitoksesta karanneen näköinen kun pälyilen pipo silmillä ja juoksen karkuun, joten ihmettelen vaan että kukaan edes uskaltaa lähestyä.Minä en kyllä tulisi kuutta metriä lähemmäksi. Siis jos olet yksinäinen ja kaipaat juttuseuraa, niin hanki koira. Et ole enää koskaan yksin, halusitpa tai et.